Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Teinityttöjä televisiosta

On mukavaa että myös nuorille tehdään animaatioita, ei ainoastaan lapsille tai aikuisille. Ja on mukava huomata, että piirrossarjakin voi kertoa suht tavallisista ja samaistuttavista nuorista, joilla ei ole supervoimia tai yliluonnollisia kykyjä. Ja vieläpä erityisen mukavaa on kun sarjan päähenkilö on persoonallinen ja omaa tietään kulkeva teinityttö.



Alkujaan Daria oli sivuhahmo sarjassa Beavis ja Butt-head, mutta vuonna 1997 kyyninen lukiolaistyttö sai nimiinsä oman sarjan MTV:lle Glenn Eichlerin ja Susie Lewis Lynnin toimesta. Sarjaa tehtiin 65 jaksoa vuoteen 2002 mennessä. Lisäksi sarja poiki kaksi tv-elokuvaa. Is It Fall Yet? valmistui vuonna 2000 ja toinen elokuva Is It College Yet? toimi sarjan päätöksenä vuonna 2002.

Daria käy periamerikkalaista lukiota eikä tosiaan ole koulun suosituin tyttö. Mutta tuskinpa haluaisi ollakaan. Daria on älykäs ja rehellinen, eikä esitä mitään tai hae hyväksyntää. Tunteitaan Daria ei näytä juuri koskaan, vaan hänet tunnetaan sekä lakonisesta puhetavasta että ilmeettömyydestä. Darian kanssa samanalaisen sarkastisen maailmankatsomuksen ja huumorin jakaa paras ystävä Jane. Jane on taiteellinen ja hieman Dariaa avoimempi. Yhdessä he luovivat läpi lukion kohti collegea, minkä alkamiseen sarja päättyy.


Myös Darian perhe esiintyy sarjassa. Pikkusisko Quinn on Darian täydellinen vastakohta. Hän on pinnallinen ja kiinnostunut lähinnä muodista, eikä mielellään tunnusta Dariaa siskokseen. Työnarkomaani äiti tekee uraa ja isää kalvavat lapsuuden traumat. Myös Janen isoveli Trent on keskeinen hahmo sarjassa ja on Daria salaa ihastunut häneen.

Daria on katsottu ja kehuttu sarja, sitä on kiitelty huumorin lisäksi mm. aidosta nuorisokuvauksesta ja Daria ja Jane ovat tarjonneet samaistumiskohteen monelle valtavirtaa vierastavalla tytölle. Visuaalinen puoli on saanut moitteitakin, mutta Darialle vähäeleinen animointi ja yksinkertainen piirrostyyli tuntuu sopivan täydellisesti.



Inkun päiväkirja (As Told by Ginger) on amerikkalaisen Klasky-Csupon tv-sarja. Sitä tehtiin kolme tuotantokautta vuosina 1999-2003. Jaksoja valmistui 60. Suomessa sarjaa on esittänyt Yle. Inkun päiväkirjaan kuuluu neljä tv-elokuvaa, jotka on laskettu myös osaksi sarjaa.

Inkku elää tavallista nuoren tytön elämää. Hän asuu yhdessä yksinhuoltajaäitinsä ja pikkuveljensä Kallen kanssa. Hän käy Lucky Junior High -koulua, Amerikassa kun ollaan. Koulun asettamat sosiaaliset paineet rassaavat Inkkua. Toisaalta hän toivoo olevansa suosittu, toisaalta pelkää huomiota. Inkulla on kaksi hyvää ystävää, suulas Pipsa ja varovaisempi Maisa. Inkku kaveeraa myös koulun suosituimman tytön, Oonan kanssa, mitä Oonan ystävät eivät katso hyvällä. Inkun elämään kuuluu myös ihastumisia: naapurinpoika osoittautuu enemmän kuin ystäväksi, ainakin hetkeksi.

Sarjassa ei elätä pysäytyneessä tilassa, vaan aika kuuluu niin että Inkku ystävineen jättää yläasteen taakseen ja siirtyy lukioon. Vaikka jokaisessa jaksossa on oma juonikuvionsa, on mukana myös jatkuvuutta, eikä menneitä tapahtumia unohdeta. Iän lisäksi myös hahmojen ulkonäkö muuttuu, Inkku ystävineen jopa vaihtaa vaatteita ja kampausta jaksojen välillä, mikä ei piirrossarjoissa ole kovin tavallista.



Claire Bretécherin sarjakuvaan perustuva Agrippina (Agrippine) on ranskalaista tuotantoa. 26 osaisen sarja valmistui vuonna 2001 ja sitä on esitetty Suomessa Ylellä. Sarjakuvia ei tietääkseni ole suomennettu ja tämä hauska tv-sarjakin on jäänyt aika vähälle huomiolle.

Agrippina noin 15 vuotias. Agrippinan suurin syy angstata on oikeastaan se, ettei syitä ahdistukseen juuri ole. Mutta eihän teini-ikä ole mitään ilman kapinaa ja ahdistusta. Agrippina omaa Darian tapaan melko kyynisen tavan katsoa maailmaa. Teini-ikä on ranskalaisneidolle tunteiden kanssa tasapainoilua, välillä valtaa epävarmuus, välillä tuntuu jopa onnelliselta.

Teinitytön arki tuntuu samanlaiselta ollaan sitten Amerikassa tai Ranskassa, eiköhän myös suomalaisnuori voi helposti samaistua ystävyyden, ihastumisen ja koulun kiemuroihin. Harmi ettei näitä sarjoja ole viime vuosina tv:ssä nähty eikä myöskään dvd:llä suomeksi julkaistu.

5 kommenttia:

gloria kirjoitti...

Voi vitsit, Daria oli mun lemppari :) Olin tosin sen verran nuori silloin kun sitä esitettiin Suomessa, etten ihan kaikkea tajunnut siitä, mutta pakko se oli aina katsoa... Pitänee katsoa uudestaan :D

Eewyi kirjoitti...

Voisit esitellä myös mm. sarjat 6teen ja Disneyn huvittavan Fish Hooks! [Koukussa!" sarjan, joka ainakin kutitti omia nauruhermojani : D

Severus kirjoitti...

Inkun Päiväkirja oli aivan paras. :)))))))

NoJopas kirjoitti...

6teen on tuttu, mutta Fish Hooks ei. Eli pitäisi tutustua siihen ensin vähän enemmän ennekuin voin siitä kirjoitella.

Anonyymi kirjoitti...

Minä vähän vierastan Dariaa, opettaa nuorille että on coolia olla välittämättä mitään mistään. On sillä tosin hauskatkin hetkensä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...