Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Elokuvapäiväkirja, sivu 7


Illusionisti

Minulla ei selvästikään ole mikään kiire nähdä niitä kaikkein kiinnostavimpiakaan elokuvia. Sain Illusionistin ostettua omaan hyllyyn reilu kuukausi sitten ja nyt katsoin sen. Ennakko-odotukset olivat aika korkealla. Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset on mahtava, sekä tarinaltaan että visuaalisesti. Illusionisti näytti kuvien ja trailereiden perusteella vähintään yhtä hyvältä. Tarina vanhasta (kuka voi vastustaa ihania ikäihmisiä!) taikurista tuntui kiinnostavalta, vaikka myönnän ettei Jacques Tati ole minulle tuttu.

Visuaalisesti elokuva täyttikin kaikki odotukset. Kuin olisi katsellut kuvakirjaa, kaikki yksityiskohdat olivat viimeisen päälle, kokonaisuus oli niin yhtenäinen kuin vaan olla voi. Pidin ihmishahmoista, siitä miten realismi ja tyylittely yhdistyivät persoonallisiksi ja kiinnostaviksi tyypeiksi, miten jokaiseen taustahahmoonkin oli panostettu. Ihmisten animointi oli aivan mahtavaa, sopivasti liioiteltua mutta ei häiritsevää kikkailua. Hahmot eivät vain liikkuneet paikasta toiseen, vaan kaikilla oli oma tapansa ja syynsä liikkua. Nämä hahmot oikeasti ajattelivat mitä tekivät. Ja ihmisten lisäksi täytyy mainita tietysti taikurin kani, joka oli välillä pupumaisen pehmeä ja sitten arvaamatta vikkelä ja voimakas.

Maisemat näyttivät tietokoneella väritetyiltä (voi olla että olen väärässäkin) ja väritys oli onnistunut loistavasti. Jotenkin koneella väritetyt taustat jäävät usein liian räikeiksi, niissä on selkeitä liukuvärejä tai tökeröitä yrityksiä pehmennyksillä tai varjostuksilla saada niihin eloa. Onneksi Illusionisti todisti että toisinkin voi olla. Samoin tässä oli onnistuttu efekteissä. Vaikka esim. savu ja vesi olivat kyllä selkeästi koneella tehtyjä, ei käsinpiirrettyjä, ne eivät hypänneet liikaa silmille. Bellevillen kolmosissa esimerkiksi koneella tehty meri erottui vielä vähän liikaa. Nyt paketti oli täydellisesti hallinnassa.

Ja siis maisemat olivat kaiken kaikkiaan hienoja, etenkin ehkä tunnelmallinen kaupunki. Loppu jossa kaupungista sammuvat valot oli todella kaunis. Ja tälläisiä kauniita kohtauksia oli kyllä toinen toisensa perään pitkin elokuvaa. Liikuttava oli kohtaus jossa Taikuri vapautti kaninsa, kani oli aika vähillä eleillä animoitu sanomaan niin paljon että itku ei ollut kaukana.

Mutta mistä tämä niin kaunis ja upea elokuva oikein kertoi? Kyllähän tässä kestossa (Tunti 17 minuuttia) vielä toimii haikea, yksinkertainen kuvaus elämästä, varsinkin kun itse olin jo pelkästään kuvan takia niin fiiliksissä. Mutta huomasin että joku joka ei saa kiksejä sivuhahmojen tai savun animoinnista saattaa hyvinkin nukahtaa sohvalle. Elokuvassa ei ole kiire minnekään, mikä on hyvä, mutta toisaalta, minne siinä edes ollaan menossa? Pieni lisäjännite tai draama ei olisi ollut tarinalle pahitteeksi. Tai oikeastaan kaipasin jännitteen vaihtelua, nyt edettiin tosi tasaisesti, selkeitä huippukohtia ei minusta ollut.

Myös hahmojen motiiveja olisi voinut aivan aavistuksen verran korostaa. Erityisesti tyttö jäi nyt vähän auki: uskoiko hän että Taikurilla tosiaan oli taikavoimia ja niiden voimin hän hankki tytölle lahjoja? Vai hyväksikäyttikö köyhä tyttö vanhaa kilttiä miestä, kun ostatti tällä vaatteita ja asui tämän siivellä? Lopussa tyttö vielä löysi itselleen uuden elättäjän nuoresta miehestä. Olen oikeasti tosi naiivi ja optimistinen, mutta silti meinaan kallistua ajattelemaan asian näin kyynisesti, vaikka en haluaisi. Toisaalta on hienoa että saan miettiä tätä itse. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi ymmärtänyt sekavaa tarinaa, vaan miten selkeä tarina halutaan tulkita.

Elokuva vaatii tarinan puolesta varmaan lisää katsomiskertoja, eiköhän sieltä löydy vielä jotain mitä en ensimmäisellä kerralla huomannut. Illusionisti ei ollut viihdyttävä eikä jännittävä. Se oli haikea, rauhallinen, kaunis ja vaivattoman oloinen. Samoin oli muuten elokuvan illusionistin kohdalla, hän ei ollut tarpeeksi viihdyttävä, jännittävä eikä vauhdikas. Ja kun miettii animaatioelokuvia, niin viihdyttävät ja jännittävät sekoiluanimaatiot ovat ajaneet hidastempoisten, kauniiden animaatioiden edelle. Eli samalla kuin elokuva kertoo taikurin edustaman perinteisen lavataiteen hiipumisesta uusien ja menevämpien esitysten valloittaessa areenat, se voisi kuvata myös edustamansa perinteisen piirrosanimaation, joka vieläpä luottaa kuvaan eikä dialogiin, hiljaisesta hiipumisesta.



Rango

Myös Rango on sinnitellyt mielessä pitkään, mutta jäänyt aina hankkimatta. Nyt se sattui kirjastossa käteen ja pääsi vihdoin katsottavaksi. Muistin ettei elokuvaan olisi tehty ollenkaan suomidubbia, mutta sellainen näytti olevan tarjolla. Elokuvan kannessa mainostetaan kuitenkin Johnny Deppiä niin isoin kirjaimin että suomidubbi jäi seuraavaan kertaan.

Tämä elokuva oli viihdyttävä. Se eteni vauhdilla, oli hauska ja siinä oli selkeä juoni. Villi länsi antoi mielenkiintoiset puitteet, mutta elokuvaa ei oltu rakennettu länkkäreiden varaan. Toki siinä vitsailtiin ja viitattiin lännenelokuviin, mutta ei liikaa. Varsinaisesti kyseessä oli päähenkilön kasvutarina ja aika perinteinen sellainen: Rango ei aluksi itsekään tiedä kuka on, mutta tietää kyllä kuka haluaisi olla. Ja kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, hän kehittää itselleen täydellisen identiteetin, Rangon. Valehenkilöllisyys johtaa aina lopulta paljastumiseen, ongelmiin ja hylkäämiseen. Hahmon pitää sitten kasvaa valehenkilöllisyytensä ohi, todistaa se käytännössä ja saada muiden hyväksyntä. Reppanasta kameleontista on onnistuttu tekemään sympaattinen ja persoonallinen hahmo, jonka vaiheista oikeasti kiinnostuu. Rango ei juuri mieti tekemisiään vaan oikeastaan ajautuu tilanteesta toiseen. Valehenkilöllisyyttään se ei kauaa harkitse vaan improvisoi roolinsa täysillä yli. Ja vaikka siitä tulee palvottu sankari, ei kusi nouse liiaksi sen hattuun. Rangon luonnehan ei varsinaisesti kaipaa kasvua alunperinkään, vaan se etsii omaa paikkaansa.

Kuivaakin kuivemman Dirt-kaupungin asukkaat ovat rujoja tyyppejä. Kaikista ei oikein osaa edes sanoa mitä lajia ne edustavat. Siinä missä joidenkin cgi-animaatioiden hahmojen kohdalla tämä on ollut minulle ylitsepääsemätön ongelma (Ice Age vaikka esimerkkinä) tämän elokuvan hahmojen kuuluukin olla auton alle jääneen näköisiä. Välillä elukoiden kuivunutta nahkaa oikein raaputetaan katsojan silmille, ihanan inhottavaa. Surkeilla ja syyhyisillä Dirtin asukkailla on useimmilla sydän paikallaan ja isosta joukosta kaupunkilaisia on nostettu esiin sopiva määrä mielenkiintoisia sivuhahmoja. Myös miljöö on toteutettu yksityiskohtaisesti ja kaikkiaan tunnelma on kohdillaan.

Elokuvasta löytyy varsin selkeä ja suoraviivainen juonikuvio, kun sheriffiksi nimitetty Rango alkaa ratkoa kaupunkia kohdannutta vesipulaa. Tämä on elokuvan heikoin kohta. Ongelma on kyllä kiinnostava, sitä ratkotaan ihan hyvällä tahdilla, mutta kovin yllättäviä käänteitä se ei tarjoa. Mielenkiinto pysyy yllä vauhdin ja näyttävien takaa-ajojen takia, mutta muuten aivot ovat narikassa. Olisi ollut kutkuttavaa yrittää itse ratkaista mysteeriä, mutta vastaus tuntui alusta asti liian selvältä ja lopputulema oli juurikin sitä. Jälleen kerran persoonalliset ja näyttävät puitteet korjasivat tarinan ongelmia, tosin käsikirjoituspuolelta löytyy myös ansioita: hyvät hahmot, toimiva rytmi ja oivallinen huumori. Katson elokuvan varmasti uudestaan (kun vaan saisin sen joskus ostettua) kun kaipaan kevyttä ja hauskaa viihdykettä tai jos leffaseurana on joku vähemmän animaatioita fanittava aikuinen.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Seitsemän pientä hiirtä

Tämä tarina kertoo seitsemästä pienestä hiirestä jotka ovat kaikki saman ikäisiä ja kaikki samasta perheestä. Tarina neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä ja heidän äidistään ja isästään.

Seitsemän pientä hiirtä (Nanatsugo nezumi) esiintyvät kolmessa suloisessa animaatiotarinassa.

Hiiret kalassa kertoo siitä miten pikku hiiret näkevät luistellessaan näätien pilkkivän. Hekin tahtovat kokeilla kalastamista, mutta isällä on töitä. Äidillä taas on kokemusta kalastuksesta, mutta hän pelkää kaatuvansa liukkaalla jäällä. Lapset haluvat kalaan niin kovasti että rakentavat kelkan jolla he voivat kyyditä äitiä jäällä. Niinpä hiiret lähtevät kalaan, mutta lupaavan alun jälkeen kala ei syö. Kun lapset kyllästyvät on äidin vuoro yrittää. Ja avannosta nouseekin yhdellä kertaa kalaa koko hiiriperheelle.

Suuri perunametsästys on tarina hiiriperheen osallistumisesta perunannostokilpailuun. Villisian perunamaalla käydään tälläinen kamppailu vuosittain. Kisaan lähtevät hiiri-isä ja lapset. Vastassa ovat mm. jänikset joilla on koon puolesta hiiriä paremmat mahdollisuudet voittoon. Hiiret yrittävät silti parhaansa. Yksi lapsista eksyy kesken perunan haun, mutta samalla kun kadonnut lapsi löytyy, löytyy myös jättimäinen peruna. Peruna on niin suuri etteivät hiiret saa sitä vietyä kotiinsa ennenkuin se on koverrettu lähes kokonaan ontoksi. Perunasta syntyykin kanootti jolla hiiret voivat seilata kotiin ja äitikin pääsee näkemään voittopotaatin.

Tarinassa Hiirijuna isä lähtee työmatkalle. Lapsilla koittaa matkan aikana ensimmäinen koulupäivä ja äiti tekee heille pienet laukut, kengät ja hatut. Lapset ovat vermeistä mielissään, mutta päättävät silti olla menemättä kouluun. Äiti ehtii jo huolestua kun lasten mieli ei tunnu muuttuvan. Kouluun on niin pitkä matkakin. Ratkaisuksi äiti keksii pyörittää kahta suuren suurta lankakerää kodin ja koulun väliselle matkalle. Näin syntyy raiteet joita pitkin hiirijuna vie lapset kouluun. Koulupäivän aamuna äiti asettuu raiteille veturiksi ja innokkaat lapset hänen taaksensa junaksi. Jono kulkee joutuisasti kohti koulua, kunnes tunnelissa vastaan tulee käärme. Hiiret pelästyvät pahoin, mutta niin pelästyy käärmekin. Matkan aikana hiirijunan jatkoksi on liittynyt muitakin kouluun menijöitä ja käärme luulee kohdanneensa itseään huomattavasti pidemmän käärmeen ja pakenee. Hiirilapset pääsevät turvallisesti kouluun.

Animaatiot perustuvat Haruo Yamashitan kirjoittamiin ja Kazuo Iwamuran kuvittamiin kirjoihin. Kirjoja on julkaistu mm.ranskaksi ja englanniksi, mutta ei ilmeisesti suomeksi. Sen sijaan meillä on julkaistu Iwamuran Käpymetsä-kuvakirjoja.

Animaatiot on tehty vuonna 1993. Ohjaajana toimi Norio Kashima. Ne on esitetty Ylellä ainakin kolmesti, viimeksi 2010. Suomidubissa näyttelevät mm. Rabbe Smedlund, Inkeri Wallenius ja Kari Hietalahti.

Animaatiot voi katsoa suomeksi youtubesta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Eläinmaailman eläimet

Ihmismäiset eläimet ovat animaatioiden vakiintunutta hahmokuntaa. Eläimet käyttävät vaatteita, vaikkakaan eivät välttämättä kokonaisia asua, asuvat taloissa ja käyvät töissä tai koulussa. Yleensä niissä ei ole eläimellisyydestä jäljellä kuin ulkonäkö ja sekin on tyylitelty ja ihmismäistetty.

Se kuinka sisälle ihmisten sivystykseen eläimet ovat päässeet vaihtelee. Kanit saattavat pitää porkkanoista ja oravan talo voi olla rakennettu puuhun, mutta yhtä hyvin eläimet voivat asustaa tiilitalossa asuinalueella ja syödä kaupan valmisruokia. Jossain tapauksessa kani ja kettu voivat olla ystäviä, toisessa sarjassa kettu saattaa vaania kania pahoissa akeissa. Useimmiten eläimet pariutuvat saman lajin edustajan kanssa, mutta sekin menee läpi että eri lajin edustajat perustavat keskenään perheen. Eläinten antropomorfismiin ollaan animaatioissa jo niin totuttu, ettei siinä ole juurikaan kyseenalaistamista ja muuttuviin yksityiskohtiin sopeudutaan nopeasti.

Mutta yksi häiritsevä asia löytyy: eläimet. Eläimillä nimittäin voi olla lemmikkejä tai kotieläimiä tai villit eläimet voivat elää niiden kanssa rinnakkain. Kuinkas se on mahdollista?


Klassisin ongelma jota luultavasti kaikki ovat joskus miettineet tulee Disneyltä. Kerroppa meille Mikki Hiiri, jos paras ystäväsi on koira nimeltä Hessu Hopo, miksi koira nimeltä Pluto on lemmikkisi?

Heluna Ammun kehitys on varsin mielenkiintoinen. Ensimmäisessä lyhärissä (Plane Crazy) jossa Helunan kerrotaan esiintyneen, nähdään vielä neljällä jalalla kävelevä maalaislehmä. Seuraavassa lyhärissä (The Plow Boy) on jo mukana Polle Koninkauluskin, joka kävelee kahdella jalalla ja käyttää hattua. Heluna on edelleen Mikin ja Minnin rinnalla lehmä, Mikki jopa lypsää sitä. Neljännessä lyhärissä (The Karnival Kid) Heluna on saanut hatun, mutta vasta kuudennessa (The Shindig) sen utareet on peitetty esiliinalla. Tässä maailmassa osa eläinyksilöistä voi siis kehittyä ihmismäisiksi, vaikka muut lajitoverit jäävät eläimiksi. Evoluutioteoriaa ei tässä kohdin kannata kai edes miettiä. Parempi oikeastaan olla miettimättä koko aihetta Disneyn osalta tämän enempää, ettei aivan sekoa. Esimerkkejä on nimittäin aivan liikaa.

Hyvä ja suosittu aihe lapsille suunnattuun sarjaan on lasten elämä. Yksi monen lapsen elämään jossain vaiheessa liittyvä asia on halu saada oma lemmikki. Mutta entä kun animaation lapsi on eläinlapsi?


Lemmikin kaipuu on iskenyt mm. maasika Arttuun ja kilpikonna Frankliniin. Artulla on lemmikkikoira Kamu. Mutta toisaalla Artulla on koiria myös ystävinään. Vielä lisää hämmennystä aiheuttaa se että muutamassa jaksossa Kamun näytetään puhuvan. Hänen puhettaan eivät tosin ymmärrä kuin muut eläin-eläimet (mm.kissat ja linnut) ja vauvat.


Franklin saa lemmikin heti piirrossarjan ensimmäisessä jaksossa. Franklinilla on lelukoira Sami, mutta eihän se ole oikea, kuten lintu, kissa tai poni. Mutta kun sarjan eläimet eivät käytä vaatteita, eikä suurinta osaa ole edes nimetty (Franklinin ystäviähän ovat mm. Majava, Etana ja Hanhi) alkaa ero lemmikin ja omistajan välillä kaventua vähän liikaa. Onneksi Franklin valitsee itselleen lemmikiksi kultakalan, joka tuntuu edes hieman loogiselta lemmikiltä kilpikonnalle.


Babarissa on jakso, jossa nuori Babar kohtaa viidakossa pahkasian. Hän ottaa possun lemmikikseen, mutta ei tiedä että sillä on jo omistaja. Possu on sarvikuonokuningas Rataxeen vaimon rakas Reginald. Mutta miten norsut ja sarvikuonot voivat pitää pahkasikaa lemmikkinä? Toisaalta sarjassa viidakon eläinten siirtyminen ihmismäisiin tapoihin on vielä kesken, ehkä pahkasiat ovat jääneet kehityksen kelkasta ja niitä on soveliasta pitää lemmikkeinä?

Nalle Luppakorvan maailma ei myöskään ole täysin looginen. Eläinhahmot asuvat taloissa ja käyttävät vaatteita, ainakin suurimmaksi osaksi. Esimerkiksi Luppakorvan koiraystävä Musti nähdään välillä alastomana, asumassa koirankopissa. Toisissa jaksoissa Musti on viimeisen päälle puettu ja käy lastentarhassa. Samaa tekevät puput, oravat ja kissat. Tälläiset vaihtelut eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, koska eläinten suhtautuminen toisiinsa ei muutu. Musti ei missään vaiheessa ole Luppakorvan koira-lemmikki vaan se esiintyy aina tasavertaisena ystävänä, oli sillä sitten vaatteet tai ei. Miksei sitä voisi välillä käyskennellä alasti metsässä vaikka asuisikin talossa?


Yksi sarjan jaksoista herättää kuitenkin ihmetystä. Siinä Luppakorva ystävineen löytää pienen hauvan. He keksivät ottaa sen mukaansa lastentarhaan, jonne se voisi jäädä kaikkien lasten lemmikiksi. Se sopiikin sekä opettajalle että talonmiehelle, mutta ilo lopuu lyhyeen kun sisään tulee rouva joka etsii kadonnutta koiranpentua. Mutta rouvahan on itsekin koira! Onko pentu siis hänen lemmikkinsä vai lapsensa?


Vekarat-sarjan päähenkilö on possupoika Sasu. Sasun parhaita ystäviä ovat Torsti-sonni ja Sanna-ankka. Sasu asuu maatilalla jolla kasvatetaan lampaita ja kanoja. Lampaat kyllä temppuilevat oikeita lampaita enemmän ja nousevat välillä kahdelle jalalla, mutta ovat silti maatilan kotieläimiä. Joita porsaat hoitavat. Porsaat, joiden ystäväpiiriin kuuluu lehmiä ja vuohia ja jopa ankka. Mikä erottaa lampaat tästä joukosta? Entä mitä eroa on kanoilla ja ankoilla? Uskaltaako Sanna kyläillä Sasun perheen luona huolettomin mielin vai onko sekin vaarassa joutua ulkoruokintaan?


Kolme muskettikoiraa kertoo muskettisotureista ja miekkataisteluiden ja "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" -paatoksen lisäksi kuvaan kuuluu se että taistelusta toiseen liikutaan uljaasti ratsain. Mitä muuta Muskettikoirilla voisikaan alla olla kuin hevonen? Polkupyörä? Skootteri? Se olisi huomattavasti typerämpää kuin ihmismäinen koira ratsastamassa hevosmaisella hevosella. Kun sarjan ihmismäiset hahmot ovat lähinnä koiria ja kissoja (Kardinaalin miehissä on yksi possu) tuntuu hevonen hevosena vielä ihan uskottavalta.


Hevosia nähdään myös Matka maailman ympäri -sarjassa. Tälläkin kertaa hevoset ovat tarinan kannalta perusteltuja. Ideahan on että Phileas Fogg kiertää maailmaa vuonna 1872 ja vaikka Fogg matkakumppaneineen on kuvattu eläimiksi on Jules Vernen tarinaan pohjaava sarja muuten melko lailla kiinni realismissa. Hevosvankkurit kuuluvat olennaisesti ajan kulkuneuvoihin. Hevosten lisäksi sarjassa nähdään myös Goa-norsu, joka sekin tuntuu käyvän järkeen aika hyvin.

Jos hevosten asema animaatioissa tuntuu epäreilulta, tasaa tilannetta se että My Little Pony -sarjoissa hevoset ovat määräysvallassa. Tottakai söpöillä poneilla kuuluu olla söpöjä lemmikkejä! Ja koska nämä karkinkirjavat ponit (joista osalla on sarvi tai siivet) ovat jo melko kaukana oikeista poneista eivät lemmikit tunnu niiiin kummalliselta asialta. Mutta vähän kummalliselta silti...




Alfred J. Kwak -sarjassa eläimet pysyvät lähes kokonaan ihmismäisinä. Ainoa oikeasti villiltä vaikuttava eläin on kilpikonna jonka selässä on saari. Vesimaassa taas toinen kilpikonna pitää antiikkikauppaa. Hieman hämmentävää on myös se että sillit osaavat puhua, mutta niitä pyydetään ruuaksi. Samoin valaat osaavat puhua, vaikkakin omaa kieltään. Silti niitäkin jahdataan. Nämä eivät ole kuitenkaan kovin suuria epäkohtia. Onneksi, sillä kun sarjassa käsitellään ankkojen ja hanhien välistä rasismia olisi hieman outoa jos Alfred toisaalla taluttelisi koiraa.

Jaksossa nimeltä "Sirkuksessa" Alfred pestautuu pelleksi sirkukseen. Sirkuksen vetonaula on hirmuinen ihminen jota paimentaa ihmistenkesyttäjä Orhi. Voiko tämän tulkita vitsailuksi eläinten maailman eläinten epäloogisuuksille?


Viimeiseksi esimerkiksi on pakko ottaa Muumilaakson tarinoita. Muumit kasvattavat talonsa ympärille viidakon, jonne Haisuli vapauttaa eläintarhasta joukon puhuvia eläimiä. Ensin eläimet suunnittelevat muumien syömistä, sitten ne ystävystyvät Muumiperheen kanssa. Kun eläimet tahtovat palata takaisin eläintarhaan, lähtevät Muumit saattamaan niitä. Mutta eläintarhasta löytyykin sopiva häkki myös Muumeille, jotka muistuttavat aivan riittävästi virtahepoja.

Onneksi Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Hemuli hankkivat Tiedeakatemian presidentiltä todistuksen siitä etteivät Muumit kuulu häkkiin. Eläintarha pahoittelee sekaannusta kera kauniiden sanojen ja kukkasin. "Ei pidä arvostella pelkän ulkokuoren perusteella." Toteaa eläintarhanjohtaja.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Paula, Laura ja Booris

Pikku Kakkosessa alkoi tällä viikolla kaksi uutta sarjaa, Paula ja Laura. Ylen kolmas uusi animaatio nähdään sunnuntaiaamuna, kun Råtta Booris parantaa tapansa alkaa.



Paula (Punky) on irlantilainen 2D-animaatio jonka nimihahmo esittelee ohjelman alussa itsensä: "Olen Paula, pidän tanssista, perheestäni ja haleista ja olen down-lapsi." Sarjan on sanottu olevan ensimmäinen animaatio, jonka päähenkilöllä on Downin syndrooma. Ainakaan ensimmäisen jakson perusteella tätä ei kuitenkaan sarjassa alleviivata. Paula on tomera kuusivuotias, jonka perheeseen kuuluvat hänen lisäkseen äiti, isoveli, mummo ja koira ja sarjassa kerrotaan heidän arjestaan.

Sarjan on luonut Lindsay J. Sedgwick ja tuottanut Monster Animation. Sarjan esittäminen on alkanut Irlannissa 2011 ja jaksoja on tehty tähän mennessä 20.



Laura (tai kuten ohjelman alussa lukee Ystävämme Laura) (Meine Freundin Conni) on saksalainen animaatio. Se kertoo Laurasta, jonka perheeseen kuuluvat pikkuveli, äiti ja isä. Sarjan ensimmäisessä jaksossa käsitellään muuttamista, myöhemmin Laura mm. saa kissan ja opettelee uimaan.

Sarjassa on 26 jaksoa ja sitä on tehty vuosina 2010-2011. Se perustuu Liane Schneider kirjoihin, jotka on kuvittanut Eva Wenzel-Bürger. Kuvakirjoja on julkaistu myös suomeksi.



Råtta Boorikseen päästään tutustumaan vasta Sunnuntaina. Kyseessä onkin vaihteeksi kotimainen animaatio, joka on suunnattu koko perheelle. Sarjan nimihahmo Booris on viettänyt huonoa elämää rillustellen kunnes päättää parantaa tapansa Silakka-Annelin avustuksella.

Edith filmin tuottaman kuusiosaisen sarjan ovat ohjanneet ja animoineet Leena Jääskeläinen ja Kaisa Penttilä. Äänessä Janne Reinikainen.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Teattereissa Lokakuussa

 
12.10 Niko 2 -Lentäjäveljekset

Vuonna 2008 valmistunut kotimainen animaatioelokuva Niko lentäjän poika saa nyt jatkoa. Uusi elokuva kertoo isänsä löytäneen Nikon edelleen muuttuvista perhekuvioista. Nyt mukaan tulee isäpuoli ja tämän poika. Niko saa siis Jonnista pikkuvelipuolen. Jonni on veljeydestä enemmän innoissaan kuin Niko, jolla on totuttelemista uudessa roolissaan.

3D-Elokuvassa puhutaan tietysti suomea. Rooleissa mm. Erik Carlson, Juhana Vaittinen, Mikko Kivinen ja Vuokko Hovatta. Elokuvan on ohjannut ensimmäisen Niko elokuvan tapaan Kari Juusonen.

26.10 Helinä-keiju ja siipien salaisuus

Disneyn keijut-sarjan elokuva pääsee nyt Suomessa ensimmäistä kertaa teatterilevitykseen. Aiemmat Helinä-keiju elokuvat Helinä-keiju, Helinä-keiju ja kadonnut aarre ja Helinä-keiju ja suuri keijupelastus on julkaistu suoraan dvd:llä. Sarjan seuraava elokuva Quest for the Queen on tulossa ensi vuonna.

Tässä tarinassa Helinä tapaa siskonsa Talvililjan, joka asuu Helinältä kielletyssä talvimetsässä. Kun Helinä haluaa esitellä siskolleen oman kotinsa he vaarantavat tahtomattaan keijupoukaman ja vuodenaikojen tasapainon.

Elokuvaa esitetään suomeksi dubattuna.

Lokakuun dvd:t ja blu-rayt.

 3.10 Liikkuva Linna

Studio Ghiblin Liikkuva Linna julkaistaan blu-raylla. Extroina kirjailija Diana Wynne Jonesin haastattelu, Dokumentti siitä miten Haurun linna on toteutettu ja studion muiden elokuvien trailereita. Ääniraidat japaniksi ja suomeksi.

3.10 Maameren tarinat 

Myös Ghiblin Maameren tarinat julkaistaan blu-raylla. Ilmeisesti julkaisussa ei ole extramateriaalia. Elokuvaa ei myöskään ole dubattu suomeksi.

24.10 Joulupukki ja noitarumpu

Kuka ei vielä omista omaa kappaletta kotimaisesta jouluklassikosta voi suunnatta kauppaan hakemaan tätä uusintajulkaisua. Elokuva julkaistaan vaan dvd:llä.

24.10 Monster High: Monsterit Määrää

Monster High -konsepti on Suomessa rajoittunut tähän asti ilmeisesti vain leluihin mutta nyt monsterimuotinukkejen suosiota nostatetaan meilläkin animaation voimin.


26.10 Tuhkimo 2 ja 3

Syyskuussa julkaistun Disneyn Tuhkimon jatko-osat julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla. Dvd:llä jatko-osat myydään erikseen mutta blu-rayllä näyttäisi olevan saatavilla vain molemmat elokuvat sisältävä julkaisu.

Maija Mehiläisen ja Peukaloisen retkien uudelleen julkaisu alkoi jo Syyskuussa. Tässä kuussa molempiin sarjoihin saadaan seuraavat dvd:t. Kumpaakin sarjaa julkaistaan muutaman jakson paketeissa. Peukaloisen retket on julkaistu jo kolmessa erilaisessa boksissa (kahtena 26:n jakson pakettina ja yhtenä koko sarjan pakettina) jotka ovat jatkuvajuoniselle sarjalla tälläisiä tynkäjulkaisuja huomattavasti parempi julkaisukanava.

Maija Mehiläisen ensimmäinen kausi taas on julkaistu sekä boksilla että kahteen kertaan yksittäisinä dvd:einä. Sarjan toinen tuotantokausi on edelleen julkaisematta. Aiemmilla julkaisuilla oli Ylen vanha dubbaus, uutuusjulkaisun kansien Juniori -logon perusteella näillä dvd:eillä on Juniorin dubbaus.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...