Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Pixarin elokuvat

Nyt kun Pixarin uusin elokuva on saanut Suomessa ensi-iltansa, voisi olla hyvä hetki listata tämän tietokoneanimaatioiden edelläkävijän tuotokset.


Amerikkalainen Pixar animaatiostudio on perustettu vuonna 1986. Se on alusta asti keskittynyt tekemään cgi-animaatioita ja studiolla onkin ollut suuri vaikutus tämän tekniikan kehittymisessä. Myös tietokoneanimaatioiden nykyinen suursuosio lienee isolta osalta Pixarin ansiota.

Pixar on Steve Jobsin ja Edwin Catmullin perustama ja yhtiön alkuaikoina Pixar teki paljon muutakin kuin animaatioita. John Lasseterilla on ollut ehkäpä eniten vaikutusta siihen että Pixar löi läpi juuri animaatiostudiona. Ja juuri Lasseterin lyhytelokuvat ovat raivanneet tien pitkien animaatioelokuvien tuotannolle, ja Lasseter on ohjannut myös merkittävän osan studion menestyselokuvista. Disney on tuottanut kaikki Pixarin elokuvat ja se osti Pixarin lopulta vuonna 2006. Pixar toimii silti edelleen omana studionaan, ja Disney puolestaan tekee edelleen omia cgi-animaatioita. Lasseter vastaa taiteellisena johtajana sekä Disneyn että Pixarin animaatioista.


Toy Story 1995
Ohjaus John Lasseter

Lelucowboy Woody menettää paikkansa Andy-pojan lempileluna uudelle toimintalelulle Buzz Lightyearille. Itseään oikeaksi avaruusrangeriksi luulevan Buzzin ja katkeran Woodyn välinen jännite johtaa vaaralliseen seikkailuun kaukana Andyn huoneesta. Paluumatkalla takaisin Andyn ja tuttujen lelujen luo Woody ja Buzz hiljalleen ystävystyvät ja Andyn ihka uudessa huoneessa on lopulta tilaa molemmille.

Toy Story on maailman ensimmäinen pitkä cgi-animaatioelokuva. Tästä syystä elokuvalle myönnettiin erikois-Oscar.


Ötökän elämää (Bug´s life) 1998
Ohjaus John Lasseter ja Andrew Stanton

Heinäsirkat pakottavat muurahaisyhteisön lahjoittamaan itselleen ruokaa. Muurahaiset ovat taas tehneet työtä käskettyä ja saaneet lahjukset kasaan. Sitten nuori ja innokas keksijä Flik onnistuu tuhoamaan lahjaruuat ja muurahaiset ovat pulassa. Filk lupaa hyvittää kaiken ja päättää etsiä apua taistelijaötököiltä mutta väärinkäsityksen jälkeen tuokin muurhaisten avuksi värikkään joukon sirkustaiteilijoita.

Ötökän elämää on kaikkiaan kolmas cgi-elokuva. Sen ja Toy Storyn väliin ennätti DreamWorksin Antz, Muurahaizet. DreamWorks jopa aikaisti elokuvansa ensi-iltaa lähes puolella vuodella ja pääsi näin julkaisemaan oman muurahaisseikkailunsa hieman ennen Ötökän elämää. Pixarin muurahaistuotanto oli kuitenkin aloitettu Antzia aiemmin.


Toy Story 2 1999
Ohjaus John Lasseter, Lee Unkrich ja Ash Brannon

Woody joutuu epäonnisten sattumien kautta kirpputoritavaroiden laatikkoon ja sieltä lelukaupan omistajan varastamaksi. Paljastuu että Andyn cowboynukke onkin harvinainen ja arvokas lelu, jopa keräilyesine. Andyn muut lelut lähtevät Buzz Lightyearin johdolla pelastamaan Woodya, mutta matka on pienille leluille pitkä. Woody alkaa pohtia haluaako hän kuitenkin olla turvallisessa museossa ihailtavana vai Andyn leluna. Mitä leluille tapahtuu kun Andy kasvaa? Elokuvassa esitellään ensimmäisestä Toy Storysta tuttujen hahmojen lisäksi mm.Woodyn ratsu Napakymppi ja lehmityttö Jessie.

Alunperin Toy Story 2 piti julkaista suoraan videolle. Muunmuassa Disneyn toiveesta se suunnattiinkin teatteriin. Pixarilla ei oltu täysin tyytyväisiä elokuvan käsikirjoitukseen ja se päätettiin laittaa kesken tuotannon kokonaan uusiksi vaikka aikataulu ja välit Disneyn kanssa kiristyivät. Disneyn ja Pixarin välejä hiersi myös sopimus, jonka mukaan Disney toimisi viiden Pixarin elokuvan levittäjänä. Disneyn johto ei ollut halukas laskemaan jatko-osaa kolmanneksi elokuvaksi vaan sen katsottiin tehdyn eri sopimuksella. Pixar ja Disney olivat vuonna 2004 jo välirikon partaalla, mutta Disneyn johdon vaihduttua ongelmat saatiin ratkaistua.



Monsterit Oy (Monsters, Inc.) 2001
Ohjaus Peter Docter, Lee Unkrich ja David Silverman

Onko lastenhuoneiden kaapeissa tosiaan hirviöitä?Lasten komerot ja kaapit toimivat portaalina hirviöiden asuttaman kaupungin ja ihmisten maailman välillä. Lasten pelottelusta hirviöt saavat käyttöönsä energiaa kaupunkinsa pyörittämiseen. Vain erityisen hyvät ja asiansa osaavat monsterit tekevät tätä arvokasta työtä. Parhain kaikista on Tare Karvanen joka yhdessä avustajansa Masi Pallopään kanssa he tekee energiayhtiölle huipputulosta. Sitten pieni tyttö seuraa Tarea hirviöiden maailmaan. Hirviöt pelkäävät tyttöä enemmän kuin hän hirviöitä ja Tare ja Masi yrittävät epätoivoisesti palauttaa "Boon" takaisin tämän omaan huoneeseen. Ajanmyötä Tare huomaa ettei Boo oikeastaan kovin vaarallinen, vaan itseasiassa vaarassa.

Edellisten Pixar elokuvien tapaan myös Monsterit Oy menestyi taloudellisesti hyvin. Se esimerkiksi nousi Japanin katsotuimmaksi amerikkalaiseksi animaatioksi. Elokuva muuten kääntyi Japanissa myös mangaksi, tekijänä Hiromi Yamafuji. Monsterit Oy saa jatkoa kesällä 2013. Monsters University kertoo Taren ja Masin opiskelijaelämästä, eli se tapahtuu ennen ensimmäistä elokuvaa.


Nemoa etsimässä (Finding Nemo) 2003
Ohjaus Andrew Stanton ja Lee Unkrich

Klovnikala Marlin on ylihuolehtivainen isä. Onhan Nemo kaikki mitä hänellä on jäljellä yli 400 munasta ja rakkaasta vaimosta. Nemoa isän holhous ahdistaa ja vastoin tämän ohjeita hän livahtaa kerran liian kauas kotiriutalta. Silloin sukeltaja nappaa pienen kalan ja Marlinin on lähdettävä epätoivoisella pelastusretkelle. Vaikealle matkalle hän saa avukseen sympaattisen Doryn. Nemo taas uiskentelee Sydneyläisen hammaslääkärin akvaariossa muiden vangittujen kalojen kanssa suunnittelemassa pakoa. Poikaansa etsivästä Marlista ja isäänsä kaipaavasta Nemosta tulee hiljalleen kuuluisia meren asukkaiden keskuudessa, mutta miten pieni perhe löytää toisensa suuresta merestä?

Elokuvan ohjaaja Andrew Stanton innostui ajatuksesta meressä tapahtuvasta elokuvasta käytyään merimaailmassa katsomassa akvaarioita. Nemo ja Marlin ovat klovnikaloja, Suomessa virallisesti vuokkokaloja, joita on siis oikeasti olemassa. Nähtyään kuvan kahdesta klovnikalasta Stanton ihastui heti. Kuultuaan faktoja kalojen elämästä symbioosissa merivuokon kanssa, klovnikalat tuntuivat täydelliseltä valinnalta elokuvan päähahmoiksi.


Ihmeperhe (The Incredibles) 2004
Ohjaus Brad Bird

Entiset supersankarit, Herra Ihme ja Neiti Rajaton elävät tavallista arkea herra ja rouva Vaarana kolmen lapsensa kanssa. Perheen isä ei kuitenkaan pysty vastustamaan supersankari-luontoaan ja tekee salaa supersankarikeikkaa. Sitten hän saa salaperäisen tehtävän kaukaisella saarella. Kyseessä onkin ansa. Elli Vaara alkaa epäillä miehensä tekemisiä ja saa selville tämän olevan vaarassa. Niinpä rouvan täytyy lähteä pelastusretkelle, mutta mukana seikkailussa on pian koko supersankariperhe.

Brad Birdin edellinen ohjaus oli Rautajätti vuodelta 1999. Tämän piirroselokuvan tuotti Warner Bros. Samoin piti menetellä Ihmeperheen kanssa, mutta Warner lopetti animaatiotuotantonsa. John Lasseter ja Bird olivat entisiä opiskelutovereita ja Bird siirtyi ideoineen Pixarille ja Ihmeperheen tuotanto saatiin taas käyntiin. Ohjauksen lisäksi Bird teki elokuvassa myös ääniroolin Eira Kuosina.


Autot (Cars) 2006
Ohjaus John Lasseter ja Joe Ranft

Kilpa-auto Salama McQueen on suuren menestyksen kynnyksellä. Liika itsevarmuus koituu kuitenkin sen kohtaloksi tärkeässä kilpailussa ja matkalla revanssiin se saa osakseen lisää epäonnea. Salama eksyy ja joutuu pieneen Syyläri Cityyn, jossa se aiheuttaa hieman tuhoja. Kaupungin asukkaat eivät päästä kilpuria noin vaan menemään, vaan sen on korvattava ensin aiheuttamansa vahingot. Salama yrittää hoitaa tehtävän mahdollisimmaan nopeasti jotta pääsisi jatkamaan matkaansa, mutta ehtii tutustua kaupungin autoihin ja samalla itseensä.

Brittiläinen Jake Mandeville-Anthony on syyttänyt Pixarin varastaneen hänen ideansa puhuvista autoista. Hän oli jo 90-luvulla kiertänyt eri animaatiostudioilla esittelmässä ideaansa jossa on kuulemma hyvin paljon samoja piirteitä kun Pixarin Autoissa. Julkisuuteen Mandeville-Anthonyn syytökset tulivat vasta Autot 2 ensi-illan alla, mutta asiaa on kuulemma puitu salassa jo pidemmän aikaa. Toisaalta taas brasilialainen animaatiostudio on tehnyt Pixarin autoja muistuttavan lyhytelokuvien sarjan nimeltä Os Carrinhos eli "pikku autot". Ensimmäinen cgi-animoidun sarjan elokuvista ilmestyi Pixarin Autojen kiertäessä teattereita. Kauaa ei tarvitse miettiä kumpi studio tässä tapauksessa on kopioinut kumpaa, Vídeo Brinquedon tuotoksista löytyy nimittäin myös elokuva Ratatoing.


Rottatouille (Ratatouille) 2007
Ohjaus Brad Bird ja Jan Pinkava

Remy ei ole mikään tavallinen rotta. Hänellä on erittäin kehittyneet haju- ja makuaisti ja epätyypillinen haave: ryhtyä kokiksi. Remyn tehtävä on kuitenkin haistella roskien joukosta rotanmyrkkyä ja turvata näin rottaperheen elanto. Turvallinen elämä loppuu kun rotat ajetaan pois kodistaan. Remy joutuu muista erilleen ja päätyy Pariisiin. Näyttää siltä että hänen on aika toteuttaa omia haaveita. Tullakseen kokiksi, rotta tarvitsee hieman apua. Ja kuuluisan keittiön kömpelö keittiöpoika Linguini taas kaipaa apua tullakseen kokiksi. Näin saa alkunsa omituinen mutta yllättävän toimiva yhteistyö.

Jan Pinkava kehitteli alunperin hahmot ja tarinan. Tarinaan ei kuitenkaan oltu täysin tyytyväisiä ja Pinkavan tilalle ohjaajaksi vaihtui Brad Bird. Elokuvassa oli jälleen uusia haasteita animaattoreille, tällä kertaa erityistä huomiota vaati ruoka. Animaattorit laitettiin kokkikursseille ja elokuvaa varten konsultoitiin sekä ranskalaisia että amerikkalaisia keittiömestareita.


WALL-E 2008 Ohjaus Andrew Stanton
Tulevaisuudessa maapallolla ei asu enää ihmisiä. Pahasti saastuneelle ja roskatulle planeetalle ovat jääneet vain WALL-E -siivousrobotit joiden tehtävä on tehdä maasta taas asumiskelpoinen. Kun aika kuluu robotit lakkaavat toimimasta, kaikki paitsi yksi. Viimeinen WALL-E elää torakoiden kanssa ja tutkailee ihmisiltä jääneitä tavaroita. Eräänä päivänä robotti löytää jotain merkillistä, vihreän kasvin. Sitten saapuu EVE, uutuuttaan kiiltävä robotti, jonka tehtävänä on etsiä maasta merkkejä myrkkyjen vähenemisestä, eli jonkinlaista uutta elämää. WALL-E rakastuu tulokkaaseen, mutta viileä EVE ei vastaa sen tunteisiin. Sitten WALL-E näyttää EVElle löytämänsä kasvin. EVEn tehtävä on näin suoritettu ja se lukittuu valmiustilaan. Kun alus saapuu hakemaan EVEn lähtee WALL-E rakkaansa mukaan.

Ben Burtt antoi roboteille äänet. Pitkän ja maineikkaan uran tehnyt Burtt on toiminut äänisuunnittelijana esimerkiksi Star Warsissa ja E.T:ssä. Äänisuunnittelun merkitystä korostaa entisestään se etteivät WALL-E ja EVE varsinaisesti puhu, ja elokuvan ensimmäiset puoli tuntia kuluvat ilman dialogia.


Up -kohti korkeuksia (Up) 2009
Ohjaus Peter Docter ja Bob Peterson

Carl on jäänyt leskeksi ja asuu pienessä talossaan kaupungin puristuksessa. Oikeus määrää Carlin vanhainkotiin, mutta pappa karkaa omalaatuisella tavalla. Entinen ilmapallokauppias nostaa koko talonsa perustuksiltaan pallojen avulla. Carl lähtee kohti paratiisiputouksia ja seikkailuja, joita hän ei koskaan vaimonsa kanssa heidän suunnitelmistaan huolimatta ehtinyt toteuttaa. Carl saa retkelleen ei-toivottua seuraa kun lentävän talon kuistille on jäänyt partiopoika Rasmus.

Up on omistettu kolmelle Disneyllä uransa tehneelle mestarianimaattorille, Frank Thomasille, Ollie Johnstonille ja Joe Grantille. Ohjaaja Peter Docter näet piti yhteyttä näihin kolmeen veteraanianimaattoriin ja tämä ystävyys vaikutti tarinan kehittymiseen, vaikkei kukaan kolmikosta ollutkaan elokuvan Carlin varsinainen esikuva. Valitettavasti Thomas, Johnston ja Grant eivät ehtineet nähdä elokuvaa valmiina. Grant ehti lukea käsikirjoituksen ja antaa sille hyväksyntänsä ja korosti vielä Docterille elokuvan tunteikkaan puolen tärkeyttä, vaikka mukana onkin huimia seikkailuja. Upia onkin kiitelty juuri sen koskettavuudesta.


Toy Story 3 2010
Ohjaus Lee Unkrich

Elokuvasarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa Andy-poika on lähdössä opiskelemaan ja lelut odottavat pelokkaina kohtaloaan. Pelkäämänsä kaatopaikan sijaan ne päätyvätkin päiväkotiin, joka vaikuttaa aluksi ihan mukavalta paikalta. Karu totuus sekä päiväkodin lapsista että muista leluista paljastuu ja lelut alkavat suunnitella pakoa takaisin Andyn luo.

Toy Story 3 tekeminen lähti varsin oudosti käyntiin. Siitä ei nimittäin meinannut tulla Pixar elokuvaa ollenkaan. Disneyn ja Pixarin silloisen sopimuksen mukaan Disney omisti oikeudet Pixarin luomiin hahmoihin ja määräsi näin mahdollista jatko-osista. Kun Toy Story 3 ryhdyttiin suunnittelemaan eivät Disney ja Pixar päässet yksimielisyyteen ja Disney ilmoitti tekevänsä elokuvan ilman Pixaria. Kun Disney sitten vuonna 2006 osti Pixarin, palautui Toy Story 3 projekti taas Pixarille joka aloittikin sen puhtaalta pöydältä ja ensi-ilta siirtyi vuoteen 2010.

Autot 2 (Cars 2) 2011
Ohjaus John Lasseter ja Brad Lewis

Salama McQueen osallistuu ekobensaa -markkinoivaan kilpailuun jota käydään ympäri maailmaa ja jonka voittaja julistetaan maailman nopeimmaksi autoksi. Mukaan maailmalle lähtee hinausauto Martti, joka nouseekin tarinan pääosaan. Marttia näet luullaan salaiseksi agentiksi ja niinpä hän päätyy seikkailuun oikeiden agenttien kanssa. Samalla Salama jatkaa outojen onnettomuuksien varjostamaa kilpailua.

Autot 2 sai Suomen ensi-iltansa reilu viikko sitten. Elokuvan näki avausviikonloppuna 70 411 suomalaista, mikä on paras avaus Disney animaatiolle Suomessa. Verrattuna ensimmäisen Autot -elokuvan aloitukseen katsojia oli nyt tuplasti.



Brave 2012
Ohjaus Mark Andrews ja Brenda Chapman

Pixarin ensimmäinen satu-elokuva valmistuu kesällä 2012. Tarinan pääosassa on ensimmäistä kertaa naishahmo, prinsessa Merida ja tapahtumapaikkana Skotlanti. Elokuvan on kuvailtu olevan aiempia Pixarin elokuvia synkempi. Kahden jatko-osan jälkeen Pixar on siis taas tekemässä monelle tapaa itselleen uudenlaista elokuvaa.

Braven jälkeen seuraa Monsterit Oy:n jatko-osa kesällä 2013. Pixar on antanut hieman tietoa myös seuraavista, vuosiksi 2013 ja 2014 suunnitelluista elokuvistaan. Ensimmäinen liittyy dinosauruksiin ja toisessa liikutaan ihmismielessä.


Lyhytelokuvia Pixar on tehnyt koko ajan ja niitä ilmestyy useimmiten pitkän elokuvan yhteydessä tai dvd-julkaisujen extroina. Pitkien elokuvien tapaan myös Pixarin lyhytelokuvia on palkittu mm.Oscareilla. Suomessa lyhäreitä on julkaistu Pixar short films vol 1 -dvd:llä ja elokuvien julkaisujen lisukkeina. Martin tarinatalli -sarjan 9 osaa on julkaistu omalla dvd:llä.
Pixarin lyhärit: 1984 Andrén ja Wally B:n seikkailut (The Adventures of André and Wally B.)
1986 Luxo Jr.
1987 Redin uni (Red's Dream)
1988 Tin Toy
1989 Knick Knack
1991 Light & Heavy
1991 Yllätys (Surprise)
1997 Gerin peli (Geri's Game)
2000 Lintuset (For the Birds)
2002 Masin uusi auto (Mike's New Car)
2003 Rytmisatu (Boundin)
2005 Jaskan isku (Jack-Jack Attack)
2005 Yhden miehen yhtye (One Man Band)
2006 Martti ja aavevalo (Mater and the Ghostlight)
2006 Siepattu (Lifted)
2007 Rotta, ystävä (Your Friend the Rat)
2008 Presto
2008 BURN-E
2009 Puolipilvistä (Partly Cloudy)
2009 Dogin salainen tehtävä (Dug's Special Mission)
2008-2010 Martin tarinatalli (Cars Toon: Mater's Tall Tales) sisältää 9 osaa.
2010 Päivä ja Yö (Day & Night)
2011 Toy Story: Havaijilainen loma (Hawaiian vacation)

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...