Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Making of...

Videokasettien vaihtuminen dvd-levyihin toi mukanaan muhkeasti lisämateriaalia, extroja ja bonuksia. Parasta antia ovat olleet erilaiset dokumentit elokuvien tekemisestä ja kurkistukset kulissien taakse. Tokihan näitä on esitetty televisiossa ja nykyään materiaalia löytyy internetistä vaikka millä mitalla. Mutta on se vaan niin näppärää kun dokkarit löytyvät itse elokuvan kanssa samasta paketista.

Jos extroja on olemassa, katson ne elokuvan kanssa samaan aikaan, ainakin silloin kun dvd-levyn ensimmäisen kerran tökkään koneeseen. Jos kyseessä on kymmeniä kertoja katsottu (Disney)elokuva, olen katsonut dokkareita etukäteen. Niissä esitellään usein kiinnostavia yksityiskohtia, joihin ei osaa kiinnittää huomiota ellei tiedä taustoja. Sitten kohdat onkin pakko katsoa uudestaan. Kun extrat vakoilee etukäteen näkee elokuvan eri tavalla, vaikka onhan tarinaan näin vaikeampi uppoutua. Mutta minkäs sille voi kun kuitenkin tulee mietittyä "Miten tämä on tehty?" "Kuka olikaan tämän hahmon animaattori?"

Tässä esittelyt ja suosittelut muutamista hyvistä making of -dokkareista joita itseltä löytyy.

Egyptin prinssi
Perustietoa piirroselokuvasta

Ääninäyttely, musiikki, taustamaalaukset, hahmosuunnittelu, animointi, tietokonetehosteet... koko prosessi käydään läpi hyvin etenevässä ja napakassa dokkarissa. Toisessa pätkässä elokuvan alussa nähtävä vaunuilla ajo -kohtaus näytetään eri työvaiheissa ohjaajien kommenttiraidan kera. Ensin katsotaan kuvakäsikirjoitus versio, sitten jaetulla kuvaruudulla kaksi versioita joissa hahmoja on jo animoitu, tietokoneella tehtyä efektejä on lisätty ja taustat tulevat mukaan. Lopuksi kuva on jaettu neljälle videolle, joista viimeinen on valmiista elokuvasta. Eri työvaiheet hahmottuvat tästä hyvin. Lisäksi mukana on koko leffan kommenttiraita, mutta sitä en ole katsonut.

Röllin sydän

Sopii erityisen hyvin lapsille joita animaatioiden tekeminen on alkanut kiinnostaa. Kommenttiraita puhuttelee varmasti myös vanhempia animaatio-ohjaajan uraa suunnittelevia.

Lyhyessä dokkarissa piirrosanimaation tekeminen on selitetty hyvin selkästi, jopa rautalangasta vääntäen. Röllin taustat ja kyseisen elokuvan tekeminen käydään pikaisesti läpi ensi-iltaan asti.

Kommenttiraidalla ohjaaja Pekka Lehtosaari ja tuottaja Marko Röhr muistelevat elokuvan tekemistä. Mikä tarinassa on lähtöisin Allu Tuppuraisen vanhoista Rölli seikkaluista, mikä Lehtosaarelta itseltään? Röllin sydänhän on animoitu Venäjällä, joten animaattoreiden työstä puhutaan kahden maan välisen yhteistyön näkökulmasta: mitä Lehtosaari miltäkin kohtaukselta tai asialta halusi ja miten hän sai ohjeistettua Venäläisen studion toteuttamaan visionsa. Hahmosuunnitelusta puhutaan huomattavasti enemmän kuin varsinaisesta animoinnista, samoin näyttelijät saavat paljon aikaa. Lehtosaari on ollut mukana tekemässä monia monituisia animaatioiden suomidubbauksia ja viittaa aiempii töihinsä ja muihin animaatioihin myös kommenttiraidalla.

Henkien kätkemä
Studio Ghiblin ja Hayao Miyazakin faneille

Paitsi että tässä kerrotaan elokuvan tekemisestä, oli kiinnostavaa nähdä myös millaista "arki" studio Ghiblillä on. Studiolla tehtiin pitkää päivää, oikeastaan yötä. Aikataulu kiristyi koko ajan, mutta ihmisten asenne tuntui siltä positiiviselta, ei stressaantuneelta.

Monella hahmolla on esikuva oikeassa elämässä. Oli myös mielenkiintoista nähdä miten lohikäärmeen liikkeisiin käytettiin esimerkkinä niin käärmettä, liskoa kuin koiraakin. Miyazakin animaattorit tosin eivät olleet sattuneet näkemään miten käärme putoaa puusta tai kun ankeriasta perataan. Koiran purukalustoonkin moni perehtyi tarkemmin vasta eläinlääkärillä.

Dialogin äänityksiä näytettiin aika paljon, myös äänitehosteista ja musiikista kerrottiin jonkin verran mutta itselle jäi parhaiten mieleen tuo studion tunnelma ja itse ohjaaja Miyazaki.

Maameren tarinat
Ääninäyttelystä kiinnostuneille

Soundtrackin teosta oli oma dokkarinsa ja toinen dokkari kertoi ääninäyttelystä. Itselle parhaita hetkiä olivat ne joissa kuvaruutu oli jaettu niin että näyttelijän työskentelyn ja valmiin animaation näki yhtä aikaa. Haastattelut tuntuivat vähän jähmeiltä. Animoinnista ei extroissa juttua ole mutta kuvakäsikirjoitus (tai animatikki) on dvd:llä mukana kokonaisuudessaan.

Ghiblin elokuvissa on muuten usein mukana jopa koko elokuvan kuvakäsikirjoitus tai animatikki. Ne ovat mielenkiintoista katsottavaa.

Lilo ja Stitch
Animaatioalalle haluaville ja Disneyurasta unelmoiville

Kaksilevyisessä julkaisussa extramateriaalia on huikean paljon. Kummankin ohjaajan, Chris Sandersin ja Dean DeBloisin animaatiouran taustat käydään läpi. Sitten selviää mistä lähtökohdista Liloa ja Stitchiä lähdettiin tekemään ja miten Sanders myi idean studion johdolle. Dokkarissa seurataan tarinan kehittymistä, tutkimusmatkaa Hawaijille ja animaattoreiden ja taustamaalareiden työtä. Myös ääninäyttelijät ja soundtrackin synty esitellään. Tarina ja hahmot kehittyvät ja leffaa näytetään välillä koeyleisölle. Tämän perusteella tehdään muutoksia. Vielä aivan loppuvaiheessa yksi pitkään mukana ollut ja paljon hiottu kohtaus menee uusiksi: alunperin lentokoneella kaupungin pilvenpiirtäjien seassa tapahtunut takaa-ajo muutetaan terrori-iskun takia. Dokkarissa kerrotaan myös elokuvan markkinoinnista, oheistuotteista ja tietysti ensi-illasta.

Dokkarissa on mukana paljon kuvamateriaalia ja videomateriaalia jotka voi katsoa halutessaan. Näitä ovat esimerkiksi poistetut kohtaukset, varhaisvaiheet, haastattelut ja luonnokset. Kaiken kaikkiaan tästä saa erittäin hyvän käsityksen siitä miten elokuva tehdään alusta loppuun.

Bambi
Disneyfaneille, perinteisen piirroselokuvan ystäville

Dokkarissa lähdetään liikkeelle tarinan kehittelystä: millaisia kohtauksia suunniteltiin mukaan mutta jätettiin pois ja suunnitelmia miten Bambin äidin kuolema ja metsästäjän saapuminen esitettäisiin. Kummassakin tapauksessa päädyttiin siihen ettei niitä näytetä lainkaan, mikä onkin osoittautunut vaikuttavuudessaan hyväksi valinnaksi. Bambia ja Leijonakuningasta vertaillaan paljon, ehkä koska elokuvasta puhutaan eniten nykyanimaattoreiden suulla. Pikaisia pätkiä nähdään kyllä monista Bambin ajan mestarianimaattoreista.

Elokuvan visuaalinen tyyli oli aikanaan täysin uutta, ja dokkarissa kerrotaan miten tähän liittyviä ongelmia ratkottiin. On hienoa nähdä miten myöhemmin Disneyanimaatiolle niin ominainen tyyli lopullisesti syntyi. Elokuvaan tehtyjä efektejäkin käydään läpi huolella. Miten syntyi elokuvan vesi, lumi ja tuli? Näitä ei ehkä aina muista arvostaa tarpeeksi.

Lapsinäyttelijöiden valinta ja heidän muistelunsa kokemuksestaan Bambin parissa ovat hauskaa kuultavaa. Musiikista puhutaan pitkään. Lopuksi käydään vielä hieman läpi Disneyhistoriaa Bambin ajalta. Alkuperäinen teatteritraileri on hauskaa nähtävää.

Wallace ja Gromit: Kanin kirous
Stop-motion animaatioista kiinnostuneille, Wallacen ja Gromitin faneille

Wallacen ja Gromitin (ja myös Aardmanin) vaiheista lopputyölyhäristä pitkäksi elokuvaksi kertova dokkari pitää otteessaan. Kanin kirouksen huikeat lavasteet hurmasivat. Elokuvaan uskoo kuitenkin siinä määrin että oli outoa nähdä tapahtumapaikat pienoismalleina joissa jättimäiset animaattorit häärivät.

Sekä hahmojen että lavasteiden tekeminen että kuvaaminen käsiteltiin. Vaha-animaation perusteista ja Aardmanin arjesta saa siis oikein hyvän käsityksen ja studion tunnelma vaikutti oikein rennolta. Erityistä plussaa Wallacen sympaattisesta ääninäyttelijästä Peter Sallisesta. Karmeaa katsottavaa oli kohta jossa kerrottiin Aardmanin varaston palamisesta. Sadat mallit ja lavasteet tuhoutuivat.

Bellevillen kolmoset
Piirrosanimaation ystäville, ranskan taitoisille

En saanut dokkariin tekstitystä, en muuten itse elokuvaankaan. Ohjaaja puhuu englantia, mutta muut haastatellut ranskaa. Onneksi lyhyehkössä dokkarissa riittää kiehtovaa kuvamateriaalia. 2D animaation ja 3D tehosteiden yhdistäminen toimii elokuvassa aika onnistuneesta ja ennenkaikkea perustelluissa kohdissa. Tässä dokkarissa puhutaan jopa elokuvan värimaailmasta ja tietysti hahmojen lähtökohtia esitellään. Ääninäyttelystä ei puhuta, koska leffasta puuttuu lähes kokonaan dialogi. Dvd:ltä löytyy myös opastushetki piirretyn piirtämiseen, ei siis ihan perinteistä "näin piirrät hahmon", vaan hieman enemmän animaation näkökulmasta.


Hyviä dokkareita alkoi tulla mieleen niin pitkä lista, että aiheeseen palataan joskus uudelleenkin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...