Kun kyse on näin henkilökohtaisista kokemuksista, kyselyssä ei ole valmista kaavaketta jonka vaihtoehdoista omat vastauksensa voisi valita. Osallitua voi siis vain kirjallisesti. Tervetulleita ovat sekä lyhyet ja ytimekkäät ajatukset että pidemmätkin pohdiskelut.
Kyselyssä käsitellään nimenomaan lapsena pelottavaksi koettuja animaatioita, niiden hahmoja ja tapahtumia. Toki voit myös kertoa onko joku pelko olemassa vielä aikuisiälläkin. Myös tämän päivän lasten pelkojen kohteista olisi kiinnostavaa kuulla, jos kyselyyn vastaavilla on omia lapsia tai tietoa tuttuja lasten tv-peloista.
Tässä muutamia kysymyksiä joita voi käyttää omien vastausten pohjana. Sana on kuitenkin vapaa, jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata ja juttua saa jatkaa niin paljon kun aihe muistoja (ja traumoja) herättää.
Mitkä olivat pelottavimmat animaatiohahmot?
Entä pelottavin tapahtuma elokuvassa tai sarjassa?
Oletko pelännyt sellaisia hahmoja tai tapahtumia joita ei oltu edes tarkoitettu pelottaviksi?
Oliko jokin animaatio niin pelottava ettei sitä voinut katsoa ollenkaan?
Auttoiko vanhempien tai sisarusten läsnäolo, piiloutuminen tai jokin muu konsti pelon voittamiseen? Onko jokin animaatio aiheuttanut painajaisia tai pelkoja ruudun ulkopuolella?
Oletko saanut katsoa kaikenlaisia animaatiota vai onko sinulta kielletty jonkin elokuvan tai sarjan katsominen esimerkiksi ikärajan takia?
Millaiset ei-animoidut ohjelmat aiheuttivat pelkoja? Olivatko ne tarkoitettu aikuisille vai lapsille?
Saavatko lastenohjelmat myös pelottaa?
Voiko pelkäämisestä olla jotain hyötyä?
Millä mielellä katsoit sellaisia animaatioita, joiden tiesit olevan jännittäviä tai pelottavia?
Kyselyyn voi vastata Lokakuun aikana kommentoimalla tätä tekstiä tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen elakoonkuvat(at)gmail.com
Kokoan vastauksista blogiin jutun pelottavista animaatioista ja siitä mitä lapset animaatioissa pelkäävät ja miten siihen suhtaudutaan.
40 kommenttia:
Muumien Mörkö nyt oli pienenä pelottava, en tiedä lisäsikö pelottavuutta myös se musiikki.
Sain pienenä myös traumat (tai vastaavat) Alfred J. Kvakin ekasta jaksosta, jossa vanhemmat jäävät auton alle. Edes aikuisiällä en ole sarjaa sen koommin pystynyt katsomaan. Ruohometsän kansaa tuli katsottua pienenä, mutta se taisi tyssätä siihen kun kettuperhe jäi autojen alle. Tottakai näin voi oikeasti luonnossa tapahtua, mutta se oli jopa animaation muodossa liikaa. Lisäksi Tohtori Sykerö on sarja jota inhoan vieläkin. Katsoin sitä lapsena, mutta jo silloin en pitänyt alkutunnarista enkä sen koommin piirretyn taiteellisesta tyylistä.
Beatrix Potterin eläintarinat olivat aikoinaan myös jokseenkin synkkiä, mutta tarinat ovatkin vanhoja.
Mörköä aikoinaan piilouduin nurkan taa tai kierryin sykkyrään, vaikka muutkin katsoivat yhtä aikaa Muumeja.
Joskus aikoinaan Leijonakuninkaassa oleva Scarin laulu oli pelottava, mutta toisaalta hieno. Samoin Lumikin pakokohtaus ja huutaminen metsässä oli pelottavaa, ja olihan se sellaiseksi tarkoitettu. Sitä joskus kelasin yli. Jälkeenpäin en ole Lumikkia katsonut moniin vuosiin, mutta silti se on rakas.
Enimmäkseen mikä on aiheuttanut piirretyissä pelkoa, on erityisesti ollut äänimaailma (musiikki) sekä värien käyttö.
Jälkeenpäin olen tajunnut että vanhoissa Disney-leffoissa on suhteellisen paljon pelottavia elementtejä, eikä niitä pitäisi näyttää ihan pienimmille. Nykyään katson enimmäkseen animaatioita, joissa ei ole väkivaltaa, tai pyrin sitä tietoisesti välttämään. Tässä uusintakatsoin Up!- elokuvan ja minua alkoi ärsyttää pahiksen hilluminen lopussa haulikon kanssa. No, Amerikka on mitä on.
Kyllä lastenohjelmat saavat pelottaa, mutta ei liikaa. Aikuisten pitäisi rakentaa tarinat lapset mielessä ja jättää turhan nopea tempo pois.
Piirretty voi olla pelottavakin ilman väkivaltaa tai synkkää toimintaa, mutta tämä asia on suht monipiippuinen.
Apua, miten sitä muistaa kaiken..
Muumien Mörkö on ykkönen aivan ehdottomasti! Pienenä pelkäsin meidän talon kellaria, että siellä se Mörkö on odottamassa kun menen saunaan...tai kun tulen sieltä. Hassuinta on, ettei se edes tee mitään pahaa mutta se on vain itsessään niin pelottava ilmestys sarjassa..
Myös Matka maailman ympärin pahis pelotti, osittain vilkkuvan silmänsä takia. Pelkäsin hänen hiipivän sänkyni viereen ja olihan sillä sarjassa puukkokin, jota heilutteli.
Oudoimpia lapsuuspelkoja oli Haamujengin ja sen mörköjen pelkääminen. Kyseessä oli nimenomaan se uusi haamujengisarja, jossa yksi jäsen oli pyörätuolissa. Olen vanhempanakin vilkuillut sarjaa youtubesta ja kyllä mielestäni yllättävän pelottavia hahmoja siinä on (http://youtu.be/RyPiadJXfFA eritoten tämä leijuva hahmo pelotti niin, etten ikkunaan päin voinut nukkua vähään aikaan). Ehkä olen katsonut sitä liian pienenä.
Hiidenpadan näin joskus vähän vanhempana (>10wee) mutta kyllä Hornansarvi silloinkin peloitti.
Jos muistelee aikuisten sarjoja, joiden katsominen aiheutti pelkoja, niin Poliisi-tv. En vieläkään käsitä, että vanhempani antoivat minun katsoa sitä heidän kanssaan, sillä kyllä siitä tuli pelkoja, että joku murtautuu meille ja tappaa koko perheen kun nukumme.
Tärkeää olisi, että vanhemmat katsoisivat sarjoja yhdessä lastensa kanssa, jotta he tietävät, mitä lapset näkevät ja voivat sitä kautta arvioida, onko sarja lapsen ikään (ja kehitystasoon) sopiva. Sarjoista olisi myös hyvä aina keskustella, tyyliin "oliko Mörkö sinusta pelottava?", "Mikä siinä pelotti?" ja kertoa sitten että eihän Mörkö tehnyt pahaa, se oli vain yksinäinen.
Sentään en nähnyt Muumeja ruotsiksi. Siinä Mörkö huutaa lähdettyään talon luota "Jag kommer tillbaka" (minä tulen takaisin). Ruotsinkieliset lapset olivat varmaan vielä enemmän kauhuissaan..
Itselle aiheutti voimakasta pahaa oloa ja järkytystä se eläinversio olisiko nyt David Copperfieldistä (?), jossa rikkaan perheen poika joutuu juustotehtaalle raatamaan orjana muiden lasten kanssa. Pahimpia olivat "homelot", eli lapset jotka olivat saaneet tartunnan epäonnistuneesta juustoton-juusto kokeilusta joka muutti ihmiset liiloiksi limamöykyiksi. Homelot oli karkotettu asumaan viemäriin josta ne huusivat peloissaan.
Muistan vieläkin, miten söin sellaisia kananmuna-irtokarkkeja (valkoinen karkki jossa on keltainen keskus) tuota katsoessani enkä ole sen jälkeen pitänyt ko. karkeista. Joka kerta kun vain haistan ne tulee fyysiesti paha olo ja tuo elokuva muistuu mieleen.
Muumien mörkö. Muitakin muumien pelottavia/jänniä jaksoja katsottiin serkun kanssa sohvan takaa. Mutta vielä mörköäkin pelottavampi oli taikuri! Hyi. Ja se jakso, missä muumipeikko muuttuu sellaiseksi ihmeolioksi.
Joo siis muumitraumojen lisäksi Notre Damen kellonsoittajasta tuli ihan fyysisesti paha olo, vaikka olin sen katsoessani varmaan 10 vuotias.
Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa oli monia kohtauksia/hahmoja jotka pelottivat, esimerkiksi se liskolohikäärme, mustekalahirmu ja angosturakasvi(t).
Muutenkin siinä elokuvassa oli hyvin ahdistava tunnelma, ehkäpä just sen 'maailmanloppu' -teeman takia :D Silti tykkään siitä paljon.
Tässä on muuten kollaasi muumien pelottavuuksista:
http://25.media.tumblr.com/tumblr_manybedxOL1qkgeoco1_500.jpg
Tuo kuva varmasti herättää muistoja. Tuossa näkyy ne mainitsemani muumileffan kauhut + muita juttuja. Myös tuota muurahaisleijonaa pelkäsin tosi paljon, se vaan oli niin pelottavan näköinen, yms yms.
My Little Pony -elokuvissa esiintyi pahiksina kolme noitaa, joilla oli lemmikkinä jokin jättimäinen kyklooppihämähäkkiotus. Hahmo oli semmoinen kömpelö hölmö, luultavasti tarkoitettu hauskaksi, mutta mä kyllä pelkäsin sitä ihan tosissani. Vieläkin se inhottaa.
Kaukametsän pakolaiset -sarjasta muistuu mieleen monia surullisia kohtauksia, mutta yksi pelottavakin on mielessä: se, kun kakkoskauden aikana puistoon rynnineet rotat tappavat käärmeen puolison. Se oli jotain ihan kamalaa ja muistan sen aina..
Pelottavin ikinä oli My Little Pony -sarjan joku randomjakso, jossa oli iso pelottava punasilmäinen vuohi, joka kidnappasi poneja. :-----( Jakso vieläpä loppui kesken, siihen kun se vuohi ilmestyi silmät puhdasta pahuutta loistaen luolansa syövereistä... Minulla oli vain muutama video, ja mieleeni jäi kaivertelemaan ponien kohtalo.
Kaukametsän pakolaiset oli ahdistava, mutta hyvä sarja. Sätkyjä ja tärinöitä pelotti, niin kuin sen kuuluikin, mutta pidin siitäkin.
Muumien muurahaisleijona oli tosi pelottava ja jotenkin ällöttävä, mutta Mörköä en ainakaan muista oikeastaan pelänneeni. Se jakso, jossa oli Surku ja sen kamala tarve päästä susien luokse, ja sitten sudet melkein hotkaisevatkin pienen koiran suihinsa, jäi mieleeni. Se oli jotenkin niin surullista, ja sudet oli kuvattu jättimäisiksi pelottaviksi pedoiksi.
Ne kaikkein ahistavimmat ja pelottavimmat asiat on varmaan unohtanut.
Yksi mitä pelkäsin ihan pienenä, olinkin juuri tuo Muumien Mörkö.
Yksi ahdistavimmista kohtauksista, jonka muistan, on Kaukametsän pakolaisista se, missä joku käärme tapetaan katkaisemalla?
Kaikenkarvaisen Charlien helvetti-kuvaukset olivat vaikuttavia ja pelottavia. Elokuva on muutenkin surullinen ja ahdistava, mutta silti niin todentuntuinen.
Nooan saaren eka jakso oli ahdistava, missä jotkut eläimet hukkuivat häkkiensä kanssa. Tai ainakin se gorilla.
Muppetit oli jostain syystä ahdistavia silloin pienenä. Muutenkin nukkeanimaatiot oli jotenkin häiritseviä.
Pekka Töpöhäntä Amerikassa -elokuvassa oli myös ahdistava tunnelma.
Hopeanuolen karhuista jäi traumat. Jossain kummitus-piirretyssä oli myös jotenkin ahdistava tunnelma. Olisiko sarjan nimi ollut "kummitus koltiainen" ja jossain jaksossa siitä kummituksesta tuli musta?
Joku elokuva oli pelottava, mutta en muista sen nimeä. Siinä oli päähenkilönä joku peltohiiri-tyttö, jolla oli punainen vaatekappale. Sitten siinä oli joku varis tai korppi ja pahiksena joku isompi lintu. Tai en muista oliko se pahis mutta pelottava se oli. En muista elokuvasta paljon mitään, mutta kai siinäkin ihmiset teki pahojaan.
Joku elokuva jossa oli jotain ihme peikkoja oli ahdistava. Päähenkilöpeikko oli kiltti ja sen nimi taisi olla Taneli. Sillä Tanelilla oli vissiin viherpeukalo.
Sitten yksi oli Scooby-Doo zombie saarella. Se oli jotenkin tosi pelottava silloin pienenä, ne zombiet oli aika hurjia.
Pelkäsin pienenä dinosauruksia, ja Maa aikojen alussa oli yksi kauheimpia elokuvia mitä tiesin. Pelkäsin aina, että se t-rex vai mikä olikaan tulee videokoneesta kotiimme, jos jätän videonauhurin yöksi päälle :D
Äsken oli vielä joku ahdistava elokuva mielessä, mutta unohdin sen. Onhan näitä aika paljon, tosin olin muutenkin aika herkkä lapsi.
Saattaa näitä tulla myöhemmi mielee lisää
Mitämitä, kukaan ei ole kommenteissa vielä maininnut Camilla Mickwitzin Varokaa heikkoa jäätä -animaatiota? Aivan kamalan pelottava! En halunnut talvisin katsoa Pikku Kakkosta loppuun sen takia. Tästä tuli jokunen vuosi sitten puhuttua kavereiden kanssa, ja yllättävän moni myönsi pelänneensä sitä. Facebookiin on perustettu oikein ryhmäkin ko. animaatiosta traumatisoituneille. Minä pelkäsin erityisesti nallea ja loppukohtausta, jossa se mörisee varoituksen. Tuntui siltä, kuin nalle toruisi etukäteen menemisestä heikoille jäille. Tarkoitus on hyvä, mutta äänensävy ei. :D Musiikki on syöpynyt tärykalvoille.
Toiseksi eniten pelkäsin Muumien mörköä. Ruma otus, jolla ei ole yhtään ystävää, koska se pelottaa kaikkia. Kamalin kohtaus näkyy tuossa telkkarissakin, eli hetki, jolloin Nipsu menee kuistille, eikä heti huomaa Mörköä. Yleensä lähdin pois olohuoneesta sillä hetkellä, kun Möröstä näkyi ensimmäinen vilahdus. Vanhempien läsnäolo ei tässä auttanut. Muistaakseni he lähinnä pitivät minua hassuna, vaikka alle kouluikäinen olinkin.
Muumikirjoissa Mörön yksinäisyys tulee selvemmin esille kuin animaatiossa. Animaatiossa ei myöskään tule ilmi, että mörkö istuu usein Muumitalon ulkopuolella tuijottelemassa sisään ja jäädyttää siten maahan mustia, kuolleita laikkuja. Jos olisin tiennyt tämän lapsena, animaation Mörkö olisi ollut varmasti vielä pelottavampi.
Muppetit (jos ne lasketaan mukaan) olivat myös aika ahdistavia, mutta katsoin niitä silti. Erityisesti se iso keltainen nalle ja Animal olivat kamalia. En pidä niistä vieläkään. Muppeteista muistan nähneeni jonkinlaisia kuumehoureita, mikä oli hirveää!
Omalla kohdallani pelko näyttäisi siis kohdistuneen enemmän hahmojen ulkonäköön kuin tekemisiin. Lastenohjelmissa paha saa yleensä palkkansa, joten olen ehkä lohduttautunut sillä, enkä ole siksi pelännyt hurjempiakaan kohtauksia. Pieni jännitys oli lähinnä makeeta. Näin jälkeenpäin sitä on tullut välillä ihmeteltyä, miten en ole ahdistunut esimerkiksi Dumboa katsoessani ollenkaan...
Muistan, että Kaunotar ja hirviö oli ensimmäisellä kerralla todella jännittävä. Näin sen vielä elokuvateatterissa äidin kanssa.
Candy Candyn muistan hyvin hämärästi, mutta mieleen on jäänyt sarjan surullisuus, mikä ahdisti aika paljon.
Ehkä hieman ohi aiheen, mutta olin 11-vuotias South Parkin alkaessa maikkarilla. En saanut katsoa sitä, vaikka "kaikki muut" katsoivat. Lopulta sain luvan, ja tykkäsin. Välillä seksijutut menivät kuitenkin vähän yli senhetkisen ymmärryksen tai olivat muuten hämmentäviä, mikä toi epämukavan olon. Peloksi sitä ei kuitenkaan voinut sanoa.
Lastenohjelmat saavat pelottaa ja ehkä niiden vähän pitääkin. Lapsen pitää kuitenkin oppia käsittelemään myös ikäviä asioita. Tärkeää vain olisi, että lapsi ei jäisi yksin pelkojensa kanssa.
Minullakin on muumeista pari pelkotilaa, mutta ne eivät, yllättävää kyllä, liity mörköön. Aika usein pienenä pelkoni liittyivät animaatioiden musiikkeihin ja tästä syystä pelkäsin muumeissa kaikista eniten majakka-jaksoja ja erityisesti sitä kohtausta kun muumit kiipeävät jakson lopussa majakkaan ensimmäisen kerran. Hyi, se musiikki… En pysty vieläkään kuuntelemaan sitä ja lapsena kelasin kyseisen kohdan aina yli vaikka siinä ei varsinaisesti ollut mitään pelottavaa. Myös molemmat aavelaivan kohtaamisen pelottivat ihan kauheasti :( Lisäksi ihan ensimmäisessä jaksossa tapahtunut muumipeikon muutos taikurihatun avulla pelotti paljon, senkin kelasin usein yli koska se otus oli niin kammottava. Muistan myös nähneeni joskus pienenä painajaisen muumeihin liittyen!
Muuten muistan pelänneeni esimerkiksi Hopeanuolen Akakabutoa, Hirviötä (Kaunotar&Hirviö, vanhempani näyttivät tämän elokuvan kun olin kolmevuotias eli ei ole koskaan kielletty mitään ikäsuositusten takia :D), karhua Topissa & Tessussa sekä sitä kohtausta Pinocchiossa kun ne tyhmät pojat muuttuvat aaseiksi. Varmaan muitakin on, mutta nämä ovat jääneet eniten mieleen. Oikeastaan minulla ei ole niinkään mieleen pelottavia animaatioita, enemmänkin surullisia… En muuten tykännyt kauheasti Baltossa esiintyvästä karhusta enkä myöskään Urhean Mor’dusta vaikka olenkin jo aikuinen ;) Karhuissa on jotain pirun pelottavaa.
Ruohometsän kansa ei niinkään pelottanut, mutta aiheutti vähän ahdistusta tietyissä kohdissa, esim. kun kanit hautautuvat sortuvan maan alle koneiden jyrätessä maan. Sama oli Kaukametsän pakolaisten kanssa. Siinä esimerkiksi seivästetyt hiirivauvat olivat aika kauhistus ja ovat nykyäänkin. Samaa ahdistusfiilistä oli myös havaittavissa kun katsoin pienenä Notre Damen kellonsoittajan, koska en tajunnut ollenkaan mitä siinä tapahtui ja koko elokuva oli jotenkin niin synkkä ja harmaa ja ahdistava. Ahdistusta ovat lapsuudessa aiheuttaneet myös esimerkiksi Dumbo ja South Park. Etenkin South Parkista näin joskus liian pienenä pätkän, jossa jollain hahmolla kasvoi päässä mikälie sikiö… Se jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa.
Ne ikäsuositukset ovat animaatioissa ihan syystä. Animaatiot saavat kuitenkin mielestäni olla myös pelottavia ja lapset kyllä kestävät yllättävän paljon eivätkä todellakaan kaipaa mitään jatkuvan iloista tunnelmaa. Kuitenkin vanhempien pitäisi olla mukana katsomassa elokuvaa ja selittää siinä tapahtuvia asioita, jos lasta alkaa pelottaa. Peloista pitää saada puhua. Osa lapsista kuitenkin vaan on herkempiä kuin toiset ja vanhempien pitäisi tietää mitä voivat antaa lapsensa katsoa. Uskon kyllä että ikäsuosituksista kannattaa pitää aikalailla kiinni pienten lasten kohdalla, mutta en usko liialliseen suojeluunkaan. Kyllä, itseäni pelotti ja ahdisti moni piirretty lapsena, mutta näin jälkeenpäin mietittynä ei se ollut paha asia. Lapsia ei voi suojella ikuisesti esim. pelolta ja surulta, joten ihan hyvin näitäkin voi ja pitää olla lastenohjelmissa, samoin kuin niitä iloisia ja kauniita asioita.
Lapsena yksi pelottavimmista animaatiohahmoista oli Muumien Mörkö. Muistan, kuinka isoisäni kerran pysäytti Muumi-nauhoituksen kohtaan, jossa Mörön pää täytti koko ruudun laskeakseen Mörön hampaat. Mikä trauma! :) Muumeissa oli myös paljon muita pelottavia elementtejä, kuten jakso, jossa Muumipeikko muuttuu peikoksi, eikä häntä meinata tunnistaa omaksi itsekseen. Myös muurahaiskarhu, joka muuttuu taikurinhatun avulla siiliksi, oli todella pelottava.
Muita pelottavia sarjoja olivat Ruohometsän kanssa, jossa kaneja kuoli. Sarjan katsominen loppui pienenä lyhyeen. Hopeanuolen Akakabuto -karhu oli todella pelottava.
Elokuvista pelottavia hahmoja oli Anastasia -elokuvan Rasputin, Frollo Notre Damen kellonsoittajasta sekä Mulanin Shan Yu. Katsoin ekalla luokalla koulussa jonkin valaselokuvan, jossa pienen valaan äiti kuolee, ja tämä aiheutti minulle pitkään pahoja unia. (Mikähän elokuva oli kyseessä, olisi mielenkiintoista katsoa uudelleen ja kohdata lapsuuden traumat...?)
Pelottavan kohtauksen tullen menin yleensä piiloon sohvapöydän taakse (josta näin vielä ruudun alaosan, jota uteliaana kuitenkin katsoin). Aikuisia oli aina lähettyvillä televisiota katsottaessa, joten heihin pystyi turvautumaan juonen muuttuessa liian pelottavaksi. He saivat sitten sanoa, milloin paha kohta oli mennyt ohi. Muistaakseni sain katsoa kaikkia animaatioita, sillä vanhemmat olivat yleensä mukana seuraamassa niitä. Tarpeen tullen he sammuttivat telkkarin, kuten kävi Ruohometsän kansan kanssa.
Mielestäni lastenohjelmissa voi olla pelottavia kohtauksia. Näistä elokuvaan / sarjaan syntyy tiettyä jännitystä. Lapsi kuitenkin tietää, että lopussa kaikki on hyvin, joten tavallaan on kutkuttavaa katsoa, miten hyvään loppuun selvitään kaiken pelottavuuden päätteeksi. Lapsi saa kokea erilaisia tuntemuksia ja oppii tuntemaan maailmamme luonnetta: kaikki eivät ole hyviä ihmisiä.
Toisaalta pelottavat kohtaukset voivat jättää lapsille hirveitä mielikuvia, jotka saattavat jäädä vaivaamaan heitä pitkäänkin. Olisikin tärkeää, että lapset pääsisivät kertomaan peloistaan aikuiselle, jotta ne eivät jäisi vaivaamaan häntä pitkään. Ohjelmia katsottaessa kannattaa myös aina miettiä, kestääkö juuri tämä lapsi katsoa tällaista pelottavaa kohtausta vai ei. Aikuisen olisikin hyvä katsoa mahdollisuuksien mukaan elokuva ennen lasta, tai ainakin seurata ikärajoja!
Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyajan lastenohjelmat ovat liian "lällyjä", pitää lastenohjelmissa olla muutakin kuin vain tanssia ja laulua ja arvoituksia ja pyöreitä silmiä. Pieni jännittävyys / pelottavuus on hyväksi, kunhan lopussa kaikki muuttuu parhain päin!
Muumeissa mörön lisäksi pelkästin ihan kamalasti mamelukkikalaa! Isosiskon kanssa juostiin sohvan taakse piiloon, kun kyseinen jakso VHSltä pyörähti ruutuun.
Disneyn Aladdin pelotti myös mahdottomasti. Varsinkin alussa aavikolla tapahtuva lampun hakemiskohtaus piti katsoa sormien välistä.
Kaikenkarvainen Charlie ahdistaa vielä nykyäänkin, varsinkin se "helvettiunikohtaus"... Muutenkin koko elokuvassa on tosi ihmeellinen tunnelma, veikkaisin piirtotyyliä.
Ja ihan pakko mainita, vaikken tiedä lasketaanko animaatioksi millään lailla: MORSO.
Oivoi täällä pelotti monikin asia pienenä. Päällimmäisenä tulee mieleen se Pikku Kakkosen lopussa ollut varoitus heikoista jäistä, lähinnä koska inhosin sitä animaatiota yleensäkkin, sen karhun ääni oli kamala ja sitten se musiikki! Aina oli pakko pistää kädet korville ja sulkea silmät ja sitten vain huutaa että tönikää ku se on ohi!
Möröstä näin paljon tyhmiä painajaisia joissa se esim. Seisoi meillä sisällä porraskäytävässä joten öiset vessareissut olivat oikeasti kauheita, mitä jos mörkö sittenkin on siellä pimeässä käytävässä...? Muumeissa toinen hirvittävän pelottava oli Jäärouva. En tiedä miksi mutta jotenkin keksin että sehän voi tulla meille, minkäs muunkaan kuin vessanpöntön kautta. Nythän tuo naurattaa mutta ei kyllä naurattanut silloin viisivuotiaana. Tämän takia oli tärkeää aina sulkea vessanpytyn kansi koska muuten Jäärouva saattoi tulla taloon. Ystäväni on myös kertonut että häntä pelotti siinä yhdessä jaksossa esiintynyt vedenneito. Hän näki siitä useita painajaisiakin joissa sen naama aina vääristyi hirvittävään irvistykseen.
Lisäksi jostain syystä yhä edelleenkin KAIKKI nukke- ja vielä enemmän VAHA-animaatiot saavat minut kauhusta kankeaksi. Siis MIKÄÄN ei ole niin kamalaa kuin muotoa muuttava vahaukkeli hyih! Pienenä aina pakenin paikalta kun Pikkukakkosessa tuli noita. En vain pystynyt katsomaan. Luulen että tuo trauma tuli siitä kun äiti vei minut joskus pienenä katsomaan nukketeatteria jossa oli ihan järkyttävät nuket ja se tarinakin oli sen ikäiselle tosi pelottava (joskin aivoni blokkaavat että mistäköhän tarinasta oli kyse. Muistan vain tärisseeni peloissani kun sieltä vihdoin pääsin pois.) Samasta syystä en ikinä pitänyt Muppeteista tai seesam tiestä tai näistä muista vastaavista. Ainoa jossa olen nukkeja sietänyt oli Avenue Q mutta juu, sitähän ei todellakaan ole lapsille tarkoitettu ;D Vielä muutama vuosi sittenkin kun yhdellä työpajalla olin töissä ja siellä oli aina välillä kaikkea erikoisempaa ja kävimme nukketeatterissa katsomassa Ruman ankan poikasen niin silloinkin vielä nousi kylmä hiki pintaan niitä nukkeja katsellessa. Aivan järjetöntä mutta minkäs teet, jokin nukeissa vain karmii. Itseasiassa niin paljon etten voisi edes harkita että huoneessani olisi jossain nukke esillä. Hyrrr...
Kukaan muu ei kai maininnut Lady Ladysta sitä kohtausta jossa Lynnin äiti kuolee autokolarissa? Se pelotti ja sen jälkeen autokyydit jonkun aikaa myös.
Jostain syystä en pelännyt esimerkiksi Hopeanuolessa niitä karhuja, olihan ne hurjia mutta ei ne nyt niin pahoja... Se pappa puolestaan oli vähän pelottava, aina huutamassa Daisukelle ja hakkaamassa Hopeanuolta :'(
Ja sitten suurin Disney pelko? Dumbon vaaleanpunaiset elefantit. Oikeasti ihan karmivia! Luulen että se johtui niitten silmistä kun ne tavallaan olivat vain reiät. Tai siis minusta näyttävät rei'iltä yhä edelleenkin.
Juuri nyt ei tule muita mieleen mutta palannen lisäämään jos tulee :D
Itselläni myös nuo violetit "Homelot" ovat jättäneet hirveät traumat, en tiedä pystyisikö katsomaan animaatiota uudestaan edes näin aikuisena.
Mörkö myöskin vahvoilla, tosin vain siinä kohdassa kun se seisoo siinä oven luona. Aikuisenakin pistää kylmäämään, hyyh.
Samoten pienenä on puistattanut kaikki vaha-animaatiot, dumbo ja pinocchio.
Jo nyt on tullut tosi paljon vastauksia ja mielenkiintoisia muisteluita, mahtavaa! Kommentoida saa tietysti useammankin kerran jos tuntuu että jotain jäi sanomatta.
Minä pelkäsin pikkutyttönä (alle kouluikäisenä) Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan lopussa olevaa kohtausta, jossa muumit piileskeli luolassa peläten, että pyrstötähti iskeytyy maahan. Elokuva oli nauhoitettu vhs-kasetille tv:stä ja minä pelkäsin niin paljon, että käskin nauhoittaa kasetin päälle. :D Musiikki ja värit kohtauksessa oli jotenkin pelottavia ja tietenkin se tunnelma itsessään.
Itse en ole pelännyt mitään hahmoja, mutta nuorempi veljeni pelkäsi muun muassa muumien mörköä ja noitaa sekä Hopeanuolen Akakabutoa.
Minulle ei animaatiot ole jättäneet traumoja, mutta veljeni ei edelleenkään halua katsoa Hopeanuolta.
Nyt oli pakko ihan kirjoittaa paperille pari päivää mieleen tulevia, valitan romaanin pituutta jo etukäteen!
Hahmoista:
Karhut ovat animaatioissa hurjan pelottavia, Topin&Tessun ja Balton karhu jääneet parhaiten mieleen.
Samaa sarjaa jatkaa Joutsenprinsessan "Suuri Eläin", velho vaan seisoo keskellä tietä ja yhtäkkiä kimpussa onkin kunnon peto. Loppukohtauksessa muuntautuminen näytettiin vielä paremmin ja kyllä olin kauhuissani. Yhäkin tämäntyyppiset jahtauskohtaukset herättävät ahdistusta, enää en sentään paniikkiin mene! Pahin trauma, joka saa minut kyllä yhäkin kananlihalle on Ötökän elämää, pienenä pelkäsin jo lausetta "Ne tulevat, syövät ja lähtevät", mutta pahin oli se, kun hullu sirkka jahtaa Dottia lopussa. Yhäkin voisin kirkaista sen hyökätessä, ellen tietäisi jo liian hyvin, että kohta se taas tulee!
Nykyään minua himena kummastuttaa se, että pienenä pelkäsin niin kamalasti egyptin prinssin orjia, varsinkin kohtaukset, jossa kuvataan vanhaa, laihaa miestä, joka katsoo surullisesti sai minut piiloutumaan sohvan taakse. Myös palava pensas oli pelottava ilmestys.
Ja MÖRKÖÄ unohtamatta! Pelkäsin ja myönnän että pelkään kyseistä hahmoa yhäkin. Kun se on oven takana ja varsinkin Muumipeikon unessa se on pahimmillaan. Kuitenkin nyt kirjat luettuani sympatiani ovat sen puolella..
Uusia kauhuja unohtamatta: pienenä en ollut nähnyt esimerkiksi Hiidenpataa, jossa Hornansarvi on kauhea. Prinsessassa ja Sammakossa Facilierin voodoo-nuket ja naamiot pelottavat minua näin vanhempanakin. Coraline ja toinen todellisuus vie kuitenkin voiton tässä sarjassa, toinen äiti on niin hyytävän ahdistava, että tekisi mieli sulkea silmät! Avatar-sarjaa katsellessani sain traumat ensimmäisen kauden lopussa, kun Aang meni kasvoja varastavan hengen luo. Pelkkä ajatus sai minut kananlihalle, saati kun henki oli tehty niin, että sen kasvot vaihtelivat varastetusta kasvosta toiseen. "Se ei vie kasvojasi, jos et näytä tunteitasi" ai kun kiva, tuntuu, että itse sohvalla tutistessa se kaappaa minun kasvoni!
Ja tämä oli vasta alkua, yksittäisiä hahmoja enemmän pelkään pelottavia kohtauksia:
Pakko näin alkuun mainostaa jokaisen kauhufanin lempisarja: Sätkyjä ja tärinöitä! Trauma niin monesti jaksosta, nyttemmin youtubesta katsottuna näille vain nauraa, mutta esimerkiksi jakso Sormet pois! pelotti minua pienenä pitkään, milloin minut kaapataan ja äitille lähetetään sormiani postissa? Tällainen tää maailma on.. :D
Disney-kauhuja tässä voisi aluksi luetella: Manalan joki (herkules), John Smithin "teloitus" (Pocahontas), Kulkurin tappelu Kaunotarta ahdistelevien koirien kanssa, Kuningattaren muuntautuminen noidaksi ja Lumikin kuolema, Äitipuoli lukitsee Tuhkimon huoneeseensa (Tuhkimo näkee hänet yhtäkkiä peilin kautta)ja kun Vili jää loukkuun äitipuolen taskuun koittaessaan saada avaimen, Hunnien hyökkäys lumikentällä (Mulan), Ariel menettää äänensä (Pieni merenneito), MUFASAN KUOLEMA (TLK) ja Simban painajainen (TLK2), nykyään listaan tulleena: Hornansarvi herättää kuolleitten armeijansa (Hiidenpata).. Suuri osa näistä muistakin aiheuttaa itseasiassa yhäkin jonkinmoisia reaktioita.
Muita kauhukohtauksia on Mooseksen uni (egyptin prinssissä), Charlien kuolema, "et voi koskaan enää tulla takaisin, et koskaan", uni Helvetistä (Kaiken karvainen Charlie), Anastasiasta nyt erittäin moni kohtaus heti alun kapinasta lopputaisteluun, Muumipeikko ja pyrstötähti-leffassa maailmanloppu teema, etenkin se hetki kun pyrstötähti syöksyy maata kohti ja Muumipeikko ja Muikkunen etsivät Nipsua.. Erämaan kutsu- elokuva oli myös todella ahdistava pienenä, ja yhäkin hyvin synkkä: koiria lyödään, Buk tappaa aiemman johtokoiran ja lopuksi miehet, jotka murhasivat sen isännän. Paljon sulatettavaa.
Ruohometsän kansa kuuluisi varmasti traumaattisten joukkoon, mutta en ollut kuulema koskaan suostunut katsomaan sitä, kun sisarukset pelottelivat sen kauhuista.. Olin ALOITTANUT katsomaan, mutta piiloutunut heti sohvan taakse, vakioturvaani. Kertonee kaiken.
Sinänsä onni, etten pienenä katsonut anime-elokuvia. Henkien Kätkemä olisi koko elokuva varmasti trauma lapsen silmin.Hopeanuolesta puhumattakaan :D
Kaukometsän pakolaisista suurin traumani (ainut kohtaus, jonka muistan selvästi) on se, kun siilit jäävät auton alle. Vaisto käski niitä suojautumaan kerälle, itken yhäkin, jos ajattelen kohtausta liikaa. Peukaloisen retkissä on myös pari hyvinkin traumaattista jaksoa: Patsas ja jakso, jossa on aavepuutarhuri.
Muumitraumoista pahimmat ovat Hattivatti-kohtaukset ja aavelaiva (musiikki on oikeasti traumaattinen yhäkin). Myös kohtaus, jossa muumipeikko sanoo jonkun seisovan mahallaan ja siinä näkyvät jalat on.. kamala.
Pokemonissa muistan pelänneeni kamalasti jaksoa, jossa aavepokemonit ilmeisesti esitellään. Ash ja Pikachu menevät aavekartanoon ja siellä tapahtuu jotain. Kohtaus jonka muistan yhä on, kun he huomaavat ruumiidensa makaavan lattialla. Sielut koittavat päästä niihin, mutteivat pääse..
Tässäpä mieleen tulleet turinat. En itse tue pullamössöpiirrettyjä, jotka ovat turvallisia, turvallisia roolimalleja turvallisessa pullamössömaailmassa turvallisine ystävineen. Emme elä itsekään sellaisessa maailmassa.
Lapset pitävät pelkäämisestä jollain kierolla tavalla. Yhdessä jonkun kanssa pelosta on helppo puhua ja sitä voi käsitellä. Usein elokuvissa pelottavat hahmot ja kohtaukset esitetään kuitenkin harkitusti. Yleensä vastapainoksi saadaan jokin rennompi ja iloisempi kohtaus, jotta tunnelma olisi kuitenkin hyvä(Mufasan kuoleman ja jahtauskohtauksen jälkeen sijoitettu iloinen Hakuna Matata on tuskin sattumalta juuri siinä kohti. En sorru "nykyajan piirretyt"-marinaan, sillä niissä harvoin näkeem itään todella pelottavaa. Nykypahiksetkin pyritään tekemään lähinnä hauskoiksi, kuten muukin elokuva. Juurikin esimerkkinä aiemmissa kommenteissa nähty UP!. Mies riehuu pyssyn kanssa, pelottava ajatus mutta elokuvassa lähinnä huvittamiseen tehty.
Ydin: Ennen oli hurjasti pelottavampia piirrettyjä, eikä meilläkään mitään ikäsuosituksia katseltu pahemmin. Katsoin jo kunnon kauhuelokuviakin ala-asteen lopulla. En silti koe olevani seonnut tai saaneeni huonoja vaikutteita, joiden seurauksena kasvanut kieroon.
Mielestäni ainoa piirretty, jota näyttäisin omille lapsilleni harkiten olisi hopeanuoli, jossa on kuitenkin selvää sotaa ja teurastusta, vaikkakin hieno sarja onkin. Vaatii vaan enemmän ymmärrystä tajuta rauhateema kaiken verilöylyn keskeltä. Eli lapsen ymmärryksen mukaan, ymmärtääkö hän mitä elokuvassa tapahtuu, Notre Damesta joku kertoi, ettei ollut ymmärtänyt pienenä sen tarinaa, ainoastaan ahdistavan tunnelman. Elokuvasta tulee pystyä nauttimaan, oli se pelottava vai ei.
Suurin osa yleisesti pelottavina pidetyistä piirroselokuvista ja sarjoista onkin tullut mainittua: Heikot jäät, Muumilaakson tarinat,Hopeanuoli, Kaukametsän Pakolaiset, Hiidenpata, NIMH, Ruohometsän kansa jne. Yleisesti ottaen vanhemman sukupolven elokuvissa ja sarjoissa viljellään näitä pelottavia ja usein surullisiakin elementtejä melkein joka sorttia.
Tämä on vain hyvä asia, sillä se opettaa lapsille ikävämpiä asioita elämästä, mutta samalla hieman lohduttavaankin sävyyn, sillä suurimmalla osalla pelottavista animaatioista on ihan onnellinen loppukin. Jos niissä ei mitään muuta tapahdukaan kuin lässytystä ja sievistelyä, katoaa sekä lapsen että aikuisen mielenkiinto. Ihan hyvä vain, että näistä on vähän traumojakin jäänyt.
En tiedä onko näitä kaikkia jo sanottu, mutta omasta mielestäni pelottavimpia lastenohjelmia ovat:
Sätkyjä ja tärinöitä, aivan järkyttävä ohjelma, en kyllä käsitä miten pystyin katsomaan silloin alle kouluikäisenä, enää en kuitenkaan pysty.
Muumit, etenkin ne joita ei näytetty Suomessa. En kyllä ole nähnyt niitä jaksoja, mutta kuvista jäi jo traumoja.
Mörköä en kuitenkaan ole koskaan pelännyt, vaikka monet ovat sitä näköjään kammonneet. Muurahaiskarhu oli vähän kammottava, mutta eniten pelotti Muumipeikon muuttuminen peikoksi. Että pelotti kun katsoin sen jakson ekaa kertaa! Hattivatteja sen sijaan en ole koskaan pelännyt...
Kaukametsän pakolaiset on lähinnä ahdistanut, etenkin se kohta kun se fasaani huomasi että sen kumppanista oli tullut paisti ja kun sekin sitten ammuttiin... ja se kun siilit jäi auton alle! En kattonut pienenä juuri ollenkaan kaukametsän pakolaisia, meillä on kasetilla vaan yksi jakso. Mutta netistä olen katsonut muita jaksoja ja täytyy sanoa että on kyllä ahdistava lastenohjlma. Onhan se toki hienokin, mutta kamalan surullinen!
Muistan myös pelänneeni silloin pienempänä yhtä Tontut-jaksoa, sitä missä se Taavi menee sinne jonnekin mihin lie temppeliin ja siellä on kauhean isoja hämähäkkejä, joita se sitten tainnutti jollain kaasulla. Että se oli kammottava kohta kun Taavi vaan suihkii siellä jotain kaasua ja hämähäkit putoilee seiniltä ja päästelee järkytttäviä ääniä.
Menin piiloon aina kun se kohta tuli.
Tässä oli nyt joitain pelkäämiäni sarjoja.
Itse en enää taida kaikkia lapsena pelkäämiäni elokuvia ja ohjelmia muistaa, mutta eräs asia joka on aiheuttanut ahdistusta niin lapsena kuin vanhempanakin on niinkin yksinkertainen asia kuin katse. Tarkoitan siis niitä kaiken maailman tuijottavia, tyhjiä, kaukaisuuteen katsovia, läpitunkevia ynnä muita katseita, jotka jo itsessään aiheuttavat ahdistusta ja kylmiä väreitä. Esimerkkeinä mainittakoon moneen otteeseen mainittu Mörkö sekä Disneyn Prinsessa Ruususen kohtaus, jossa Aurora kävelee kohti värttinän piikkiä kaukaisuuteen tuijottaen kuin aave. Lyhyesti sanottuna jollain tapaa luonnottoman oloinen katse on pelottavimmiksi kokemiani asioita animaatioissa, varsinkin perinteisissä käsin piirretyissä, joissa ne tuntuvat korostuvan vahvimmin.
Lapsena pelkäämäni animaatiohahmot ovat muistini mukaan ainakin Fantasian Tšernoborg, edellä mainitut homelot, Akakabuto, Herkuleksen hydra, Fievel matkalla Amerikkaan – elokuvan jättihiiri Vinski(kö se oli nimeltään?), Spider-Manin Venom, Pokémonin salipäällikkö Sabrina ja Muumipeikon painajaisessa esiintyvä jättiläiskilpikonna. Kohtauksista pelottavia ovat olleet ainakin kuistilla seisova Mörkö, Muumipeikon muuttuminen kummituseläimeksi, takassa näkyvä Pahattaren kuvajainen Prinsessa Ruususessa, ”Varokaa heikkoa jäätä” ja Notre Damen kellonsoittajan kohtaus, jossa Pariisin kansa pahoinpitelee Quasimodoa. Nykyään pystyn kuitenkin katsomaan ainakin suurinta osaa hahmoista ja kohtauksista, joten ainakaan mitään totaalisen traumaattista ei ole vastaan tullut.
Mielestäni lastenohjelmissa saa ja melkein pitääkin olla pelottavia ja jännittäviä elementtejä, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Kunhan ohjelma ei mene totaaliseksi välivaltailotulitukseksi ilman sen kummempaa muuta sisältöä eikä myöskään henkisellä tasolla piinata katsojaa niin että psyykkinen terveys kärsii, niin lastenohjelmassa saa olla pelottavia elementtejä jännitettä ylläpitämässä. Jännitekään ei saa kuitenkaan tuntua päälle liimatulta, vaan sitä tulisi nostaa silloin kun se on sisällön kannalta oikeasti tarpeen. Kohtuus kaikessa, niin pelottavan kuin ei - pelottavan sisällön suhteen.
Kuten varmaan monien muidenkin mielestä, olen sitä mieltä että nykyajan lastenohjelmat ovat liian lällyjä. Pieni väkivalta on hyväksi, kunhan ei mennä liiallisuuksiin.
Esim. kaukametsän pakolaiset saattaa olla liian pelottava/ahdistava pienimmille katsojille, mutta ainakin se opettaa oikeasta elämästä. Vaikka ohjelman jotkut kohdat saattaa tuntua ja tuntuukin raa'alta, ohjelmassa käsitellään eläinten elämää niin kuin se on.
Ja sitten pelottavia ohjelmia:
Eniten kammoamani sarja on aivan ehdottomasti sätkyjä ja tärinöitä, vaikka sitä tulikin joskus kakarana katottua. Eniten pelotti se ukkeli, josta ne suurimmat traumat jäikin. En kyllä tajua, kuka sitä on voinut kattoa, ihan sairas sarja.
Sitten kaukametsän pakolaiset, lähinnä ahdistava sarja. Katsoin juuri netistä sellaisen videon, johon oli koottu surullisimpia tapahtumia siitä sarjasta. Kyllä alkoi itkettää, kun siilit jäi auton alle... ja olihan siinä muutakin ahdistavaa ja hirveää, kuten lävistetyt hiiret pensaassa...
No muumit totta kai. Jäärouva oli aivan kamala, samoin mörkö ja muurahaisleijona, taikurikin kammotti pienempänä.
Varokaa heikkoa jäätä on yksi kammottavimmista, musiikki ja äänet ne siinä kaiketi eniten pelottavat. Ja se tunnelma!
Niin kai siinä oli tarkoituskin...
Beatrix Potterin eläintarinoistakin tuli nyt mieleen yksi pelottava kohta, se kun se kissanpentu päätyy sinne rottien koloon ja siitä aiotaan tehdä joku piirakka... aika ahdistava kohtaus.
Kuitenkin, väkivalta lastenohjelmissa on vain hyväksi. Lapsien pitääkin nähdä vähän väkivaltaa, mutta vanhempien täytyy katsoa, mitä ohjelmia lapsi voi katsoa.
Pelottavuudesta ensimmäisenä ja selvemmin nousee esiin Mörkö. Kun PIkkuruisissa viieraissa Mörkö esiintyi ensimmäisen kerran kipitin olohuoneesta makuuhuoneen kerrossängyn alle odottamaan että Mörkö oli lähtenyt. Sama tapahtui Hattivattien kohdalla Hattivattien salaisuus jaksossa. Muissa jaksoissa Hattivatit eivät olleet pelottavia ja Mörkökin ensiesityksensä kahden jakson jälkeen, niissä talvijaksoissa on paljon lempeämpi ja häntä en pelännyt lainkaan. Muumipeikon muuttuminen ekassa muumijaksossa kummituseläimeksi oli myös sängyn-alle-piiloon jakso.
Varokaa heikkoa jäätä painos on painunut myös mieleen, ite animaatiosta siinä olen aina tykännyt, mutta se karhun ääni, hyiiiii.
Henkien kätkemä on näiden lisäksi ainoa joka on oikeasti pelottanut. Olin 12 vuotias kun näin sen ekan kerran ja näin viikon painajaisia siitä mummosta jolla on se valtava näppylä nokassa. Siitä on suuret traumat jäänyt, enkä vieläkäään uskalla katsoa Ghiblin elokuvia.
Tokio Godfathers pelotti ensimmäisellä kattomiskerralla todella paljon, mutta se on tosi jännä ja opettavainen ja erilainen tarina että omalla tavalla pidän siitä. En vain taida koskaan tottua tuohon japanilaiseen animointiin.
Pelottavimmat tapahtumat on minusta aina jonkun hahmon kuolemat ja ne kanssa koskettaa eniten, kuten Bambissa ja Leijonakuninkaassa.
Kaikista animaatioista Frollo oli pelottavin pahis.
Näin akuisena tuo Frollon, Mörön Hattivattipelon voittaminen tuntuu hyvältä kun voin keskittyä itse tarinaan ja niihin hahmoihin, eikä enää siihen pelkoon.
Lastenohjelmissa kuuluu olla pelottavia ja epämiellyttviä hahmoja, mutta liiallisuuksiin ei saa mennä.
Jatkoa äsköseen...
Kaikista Ahdistavin animaatio mitä olen ikinä nähnyt on Helen Keller. Se katsottiin koulussa joskus ala-asteella ja se jäi pahasti kaivamaan mieltä. Tuntu niin kauhealta ajatella että maailmassa voi olla ihmisiä jotka eivät näe ja kuule ja pysty puhumaan. Pelkkä sellaisen ajatteleminenkin itkettää. Siitä nousee viläkin pala kurkkuun ja tulee fyysisesti paha olo kun katsoin sen vähän aikaa sitten youtubesta.
Toinen ahdistavuus lapsena oli Apollo 13 jonka myös katsoimme ala-asteella. Avaruusseikkalilut ei miunua liiemmin kiinostaneet ja koko elokuvan ajan olin ahdistunut siitä että nuo kaikki henkilöt ovat niin aukana kotoa. Mitään avaruuselokuvia en pysty kyllä enää katsomaan.
Mielestäni vanhempien pitäisi esikatsoa kaikki mitä he meinaavat lapselleen näyttää. Näin vanhepi pystyy estämään (tai ainakin säätelemään) ettei lapsille tule mistään traumoja, vaan pelottavuuden tasoa voi aina lapsen kehityksen mukaan nostaa.
Mitämitä, eikö kukaan muista Pingun mursua?! Sitä kamalaa, örisevää, viiksekästä jättiä, joka esiintyi pingun painajaisessa? Hyi että se oli PELOTTAVAAAH!!!Sitä jaksoa ei kyllä huvitä enää katsoa.
Ja Aasi, Morso ja Mouru! Aasi pelotti vähän, mutta Morsosta ne traumat vasta jäikin! Mikä ihme otus se edes oli! Jokin ameban ja alienin risteytys ilmeisesti. Pelotti ja pelottaa vieläkin.
Pekka Töpöhäntä Amerikassa, siinä vasta ahdistava elokuva.Kammottava suorastaan. Katsoin sen ihan vasta, viime kerrasta oli aikaa. Se Pekan Amerikan-matka oli pelottava, vaikka sehän olikin painajainen. Onhan siinä kyllä hauskoja kohtia, kuten Monnin lausahdus "hymyiiiile" ja "näin sitä rennosti hymyilläään". Tukehduin melkein nauruun tuon kohdan katsottuani, myöskin Monnin lauseet elokuvan alussa " No, no NO!!!??" ja "mikä ma, ma, ma! Minä en ole teidän mammanne!" naurattivat tikahtumiseen asti.
Sitten vähemmän naurettavia kohtauksia olivat ainakin: kun Monni iskee haarukan häntäänsä, kun rotat jahtaavat Pekkaa viemärissä, ja kun ilves aikoo keittää Monnin ja uneksii torkuillaan eri herkuista, miksi voisi kokata Monnin.
Ja tähän loppuun vielä aika omituinen lause Philadelphia-Villeltä: "Jaa, ne ovat kai irronneet", se sanoi kun Pekka kysyi, miksei sillä ollut korvia... Hih.
Ja sitten piirrosanimaatioihin: alkuun vanha kunnon Sätkyjä ja Tärinöitä, kiitos vaan traumojen jättämisestä. Aika... hmh, erikoinen tapa opettaa lapsia hyville tavoille. Hyvin mieleen jäänyt koulusta pinnaamis-jakso ei ainakaan minulle opettanut mitään. Mutta voi luoja sitä kaljupää ukkoa siinä alussa ja lopussa! Näin siitä pirulaisesta painajaisiakin, enkä halua enää kuullakaan moisesta otuksesta. Pakko ihmetellä kuka tätä ohjelmaa on katsonut.
Kaukametsän pakolaisistakin on traumoja jäänyt, se hiirten lävistys on jäänyt hyvin mieleen. Vähän liian hyvin. Tuosta käärmeen katkaisu-jutusta en ole kuullutkaan. ONNEKSI. Mutta täytyy vaan muistaa, että eläinten elo on just sellaista, kuin siinä ohjelmassa.
Varokaa heikkoja jäätä on kyllä pelottava, mutta niinhän sen kuulukin. Vaikkakin karhun mörinä on toki kammottavaa. Inhoan itsekin sitä animaatiota.
Ja sitten muumeihin. Kuulun niihin harvoihin, jotka eivät ole saaneet traumoja möröstä.
Mutta JÄÄROUVA! Onko mitään kauheampaa! Olen aina inhonnut sitä eukkoa... Muurahaisleijona oli mielestäni ainoastaan ällöttävän näköinen, kunnes muuttui siiliksi! Paras kohtaus muumeissa! Rakastan siilejä...
Katsoin juuri YouTubesta tuon homelo-jutun. Olen varmaan kumma, mutta eivät ne niin pelottavia olleet. Vähän vain. Tai no, olihan se aika hurjaa.
Myös Helen Keller ahdisti, aika kamalaa jos ei näkisi, kuulisi eikä voisi puhua. Elokuva ahdisti niin paljon, alkoi vaivaamaan kun katsoin sen vasta netistä. Kun siinä alussa Helenin mekko syttyy tuleen eikä se huomannut sitä heti... tuli oudon valju olo.
Ja loppujen lopuksi Muumipeikko ja pyrstötähti. Aika omituista laittaa maailmanloppu-aihe lastenelokuvaan. No, makunsa kullakin.
Palaan lisäämään ahdistavia ja pelottavia animaatioita kun tulee mieleen.
Pelottavin lapsena näkemäni elokuva oli ensimmäinen Gremlins. Sitä voisi kutsua varsinaiseksi petokseksi. Olin aikaisemmin nähnyt jatko-osan Gremlins 2, josta olin nauttinut erittäin paljon. Se oli Warner Brothers -piirrettyjen inspiroima hullunhauska ja hurja seikkailu, jossa oli uskomattomia erikoistehosteita. Se oli 9-vuotiaalle pojalle hieno elokuvakokemus. Ykkösosa taas oli hirveän pelottava, täysin kakkososan perusteella saatujen odotusteni vastaisesti. Se oli synkkä, ja siinä oli uhkaavia tilanteita ja kuolinkohtaukset oli tehty pelottaviksi eikä slapstick-huumorilla. Ja täysin puun takaa tulee järkyttävä kohtaus, jossa päähenkilön tyttöystävä avautuu isästään, joka oli kuollut jouluaattona. (Elokuvan nähneet tietävät mistä on kyse.)
Jälkikäteenkään en osaa ottaa Gremlins ykköstä huumorilla. Elokuvantekijät tiesivät varmasti, että elokuvan nukkehahmot kiinnostavat lapsikatsojia, mutta olivat silti tehneet leffasta niin synkän.
Lähetin alla olevan tekstin sähköpostillakin, mutta minulle on pari päivää sitten valjennut, että meilini kanssa on ollut ongelmia eivätkä kaikki viestit ole menneet saajalleen enkä minä ole saanut paluuviestejä omaan postiluukkuuni. O_o Laitan siis vastaukseni varmuuden vuoksi myös alle kommentoimalla!
Voin heti kertoa lapsuuteni pelottavimman animaatiokokemuksen, sitä ei tarvitse paljoa miettiä: Muumit TV-sarjan aavelaiva. Olen ollut alle kouluikäinen, kun katselin Muumien uusinta jaksoa mummolassa. Tunnelma on todella uhkaava, kun aavelaiva alkaa lähestyä Muumiperheen venettä. Musiikki on kammottava ja koko tilanne yliluonnollisuudessaan ahdistava. Koko kohtaus pelotti minua aina siihen asti, kun ohi lipuneen aavelaivan perässä killuvaa tuijottavaa silmää näytettiin. Ensimmäisellä katsomiskerralla pelästyin niin paljon, että aloin itkeä ääneen. Juostuani keittiöön aikuisten luo mummoni lohdutti minua, että Muumipeikko näki vain pahaa unta (mikä ei juonellisesti ollut tietenkään totta). Mutta vähätpä se minua lohdutti, kun en pelännyt Muumipeikon puolesta vaan ihan oman itseni. :D En uskaltanut katsoa tätä aavelaiva-kohtausta moneen vuoteen; olin pitkälle kouluikäinen ennen kuin uskalsin katsoa kohtauksen kokonaan.
Muutoin pidin Majakkasaari-jaksoista ja varsinkin yöllinen sekoilukohtaus aaveen kanssa makuukammarissa nauratti minua penskana aivan hirveästi.
Päiväkoti-ikäisenä lapsena ahdistava oli myös Pikku Kakkosen ”Varokaa heikkoja jäitä”-tietoisku, jossa nalle oikaisee lammen poikki hunoin seurauksin. Varsinkin musiikki kuulosti pelottavalta, mutta katsoin varoituksen silti joka kerran.
Taitaakin olla niin, että molempiin mieleeni painuneiden pelottavien kohtausten suurin tekijä oli musiikki. Se on molemmissa ahdistavaa ja uhkaavaa.
Olin jo lähellä teini-ikää ellen jo juuri teini-ikään päässyt, kun näin TV:stä ensimmäisen kerran jakson Ruohometsän kansasta. Kohtaus, jossa kuvattiin koloihinsa tukehtuvia kaneja oli niin kammottava, etten päässyt mielikuvasta eroon pitkään aikaan. Yhtä synkkä oli myös pätkä kaniyhteisöstä, jota yksi jänis hallitsi diktaattorimasin ottein. En ole vielä aikuisenakaan tahtonut katsoa Ruohometsän kansaa uudestaan, niin järkyttävät muistot animaation kuvasto jätti.
Jos laajentaisin pelottavien animaatiokokemusten muistelua oman itseni ulkopuolelle, niin voin puhua myös hieman itseäni kaksi vuotta nuoremman veljeni puolesta:
Pikkuveljeni pelkäsi lapsena valtavasti Muumien mörköä, mutta itse en pelännyt tätä hahmoa. Veikkani ei uskaltanut katsoa lainkaan mörkö-kohtauksia vaan sulki silmänsä ja tukki korvansa niiden ajaksi. Minusta on mielenkiintoista, että hän taas ei välittänyt aavelaivasta, joka taas jätti minulle traumat.
Pari vuotta sitten luonani vieraili 9-vuotias poika, joka halusi katsoa Disneyn Pinokkion. Hän ei ollut nähnyt tätä Disneyn klassikkoa aiemmin. Kohtaus, jossa tuhma poika muuttuu Huvitusten saarella aasiksi, on varmaan monessa ”ahdistavin animaatiotuokio”-kyselyssä äänestetty top10:iin ja tämä kohtaus pelotti myös lapsivierastani. Hän kysyi minulta elokuvan loputtua järkyttyneenä, mitä aasiksi muuttuneelle pojalle kävi. Eikä hän toiste enää tahtonut katsoa Pinokkiota.
Minusta lapselle on hyötyä siitä, että hän saa tuntea myös pelkoa katsoessaan animaatiota –tietysti ikäkautensa puitteissa. Psykologisessa mielessä minusta tuntuu järkevältä, että lapsi saa ”harjoitella” ja kokea pelkoa turvallisessa seurassa eli toisin sanoen vaikka aikuisen kanssa animaatiota katsoessaan tai yhdessä kirjaa luettaessa. Samalla lapsi oppii, että vaikeuksista selvitään, kun hahmot pärjäävät kiperissä ja pelottavissa tilanteissa.
Ruohometsän kansaa en silti näyttäisi alle teini-ikäiselle vaikka olisi koko suku ympärillä, minusta se on yhä kamala. ;)
Sen sijaan turruttavasta ja jatkuvasta räiskinnästä ja räjähtelystä en näe olevan mitään hyötyä. Mutta minä olenkin vanhan koulukunnan kasvatteja. :P
-Maitorahka
Sain kyllä sähköpostisi ja yleensä olen lähettänyt posteihin myös vastauksen ja kiitokset että viesti on tullut perille, mutta nyt olin unohtanut. :0 Lähetin siis nyt vastauksen kaikkiin (paitsi Maitorahkan) sähköposteihin jotka oli lähetetty kyselyyn.
Matka maailman ympäri- sarjasta pelottavin jakso oli tietenkin se jakso, jossa prinsessa pelastettiin roviolta. Värit, musiikki, muut äänet ja totta kai se, että prinsessa meinattiin tappaa, tekivät siitä silloin pelottavan. Siitä huolimatta se jakso on katsottu lukemattomat kerrat, ja osaisin sen siskoni kanssa ulkoa. Itse asiassa leikimme tuota polttoroviota pienenä :'D Tästä sarjasta minua lisäksi inhotti/pelotti se ääni, joka kuului kun Transferin silmä välähti.
Pingusta muistuu mieleen se mursu, muumeista Mörkö, Tontuista peikot ja hämähäkkikotaus. Varokaa heikkoja jäätä oli inhottava. Pokémonin ekasta leffasta näin painajaisia.
Yleensä ottaen, minua kammottivat hahmojen ulkonäkö, jos ne olivat minusta niin "rumia" tms., muutenkin värit ja tietenkin äänet. Tämä ei nyt ole oikeastaan pelko, mutta en tykännyt katsoa sellaisia kohtia lastenohjelmista, joss päähenkilö tekee jotain pahaa vahingossa ja sitten hänelle ollaan siitä vihaisia. Minun kävi niitä hahmoja sääliksi, ja vaihdoin yleensä siksi aikaa kanavaa, että se kohta menisi pois :D
Ja kyllä, lastenohjelmissa saa olla pelottaviakin kohtauksia. Kohtuurajoissa kuitenkin.
En kovin monia pelottavia juttuja lapsena nähdyistä animaatioista muista. Aavelaiva Muumeissa jännitti, mutta muuta pelottavaa en siitä sarjasta muista. Mörkö oli lähinnä surullinen hahmo.
Disneyn leffoissa hahmojen kuolemat (kuten Leijonakuninkaassa Mufasan tai Topissa ja Tessussa Topin äidin kuolema) olivat lähinnä surullisia kohtauksia, joita itkin, mutten muista niitä koskaan pelänneeni.
Pari elokuvaa on kyllä jäänyt mieleen pelottavana. Ruohometsän kansassa oli aika rajuja kohtauksia. Kaikkein hirveimpänä filminä kuitenkin muistan tsekkiläisen Karel Zemánin elokuvan "1000 ja yhden yön satuja: Sinbad merenkulkija". Siis sitä elokuvaa pelkäsin kuin ruttoa. Siinä hahmot ovat jotenkin niin karun näköisiä, musiikit synkeitä ja tarinat kammottavia, etten vieläkään ihmettele, että lapsena se nosti karvat pystyyn. Yksi hirveä kohtaus esimerkiksi oli, kun päähenkilö iski kirveen vahingossa maahan ja maasta rupesi vain suihkuamaan verta ihan valtoimenaan. Sitten selvisikin, että päähenkilö ei ollut saarella, vaan suuren valaan päällä, joka suuttui tietysti kirveen iskusta.
Oli jokseenkin hankala löytää netistä kovin paljoa tietoa kyseisestä dvd:stä, kun äsken etsin. Kuitenkin tässä linkki, jos joku ei tiedä, mistä elokuvasta puhun: http://www.fixgalleria.net/release.php?id=9038
Tuo on ilmeisesti ilmestynyt dvd:lläkin, mutten ole sitä ainakaan vielä saanut haalittua omaan hyllyyn. Mielelläni silti sen ostaisin, jos jossain sattuisin näkemään. Tuskin se enää kovin pelottavalta tuntuu. ;)
ps. Olisi tosi hienoa, jos satut tietämään ko. leffan ja kirjoittaisit siitä joskus! :)
Mistäs sitä aloittaisi? Pienenä en kumma kyllä älynnyt pelätä mitään, mörköä lukuunottamatta. Edes Ruohometsän Kansa ei minua pelottanut! Mutta sitten vähän vanhempana tajusin että pahus, miten ahdistavia nämä entiset suosikit ovat, erityisesti tämä Ruohometsän kansa, pelotti. Siinä oli hirveitä kohtia, kommenteissa on mainittu tämä kohtaus missä joukko kaneja tukehtuu sortuvaan koloon, lisäksi sitten se alku kertomus siitä El-Ahrai-Rahista oli hirveä! Se musiikki teki itseasiassa koko leffasta pelottavan, mutta erityisesti elokuvan alussa ollut kohtaus jossa Viikka-niminen jänis näkee näyn tulevasta: "Niitty on veren peitossa!" - niin se sanoi, muistan sen yhä tarkasti, toinen kohtaus oli sellainen missä Isopää niminen jänis jaa kiinni ansa lankaan, se oli hirveä!
Edes nykyään en pysty katsomaan tätä elokuvaa, johtuu kai siitä että silloin 12v:nä halusin välttämättä tietää mikä siinä elokuvassa niin pahaa oli, joten katsoin sen kerta toisensa jälkeen. Jokseenkin masokista, eikö?
Beatrix Potterin Petteri-kaniini ja ystävät-sarjassa oli myös pari ahdistavaa jaksoa, heti ensimmäisessä jaksossa minua kävi ahdistamaan se kun Penna ja Petteri jäivät ansaan sinne Vänskän puutarhaan kissan korin alle, mutta sekään ei ollut niin ahdistava kuin "Tarina Samuli Viiksisestä" - tämä hra. Viiksinen rouvineen kun yritti syödä kissanpennun.
Lempiohjelmastani Kaukametsän pakolaisista en muista oikeastaan kuin pari ahdistavaa kohtaa, ensimmäinen oli tämä kohtaus missä siili pariskunta jää auton alle, se oli ensimmäinen kerta kun tajusin että joku kuoli, toinen oli sellainen kohtaus missä Kyyn puoliso kuristetaan kuoliaaksi, se oli myös ensimmäinen kerta kun tulin surulliseksi, sillä Kyyn reaktio oli aivan erillainen kuin mihin olin sarjan aikana tottunut.
Eräs sarja tulee tässä vielä väkisinkin mieleen, se ei ollut erityisen ahdistava sarja, Digimon nimittäin, mutta tästä yhdestä kohdasta sain traumat. Siinä oli Vandemon, tiesin toki että kyseinen otus oli tavalla tai toisella vampyyrimäinen, mutten olettanut että se oikeasti joisi verta ihmisistä. Muistan edelleen etten sen jakson nähtyäni meinannut saada seuraavana yönä unta. >.<
Muumien Mörköä pelkäsin pienenä paljon, Taikuria myös hiukan ja Jäärouva oli kammottava. Näissä hahmoissa luultavasti pelottivat ulkonäön lisäksi taustamusiikki, joka soi hahmojen ilmestyttyä. Mörön ilmestyttyä usein yritin piiloutua johonkin tai vähintään peittää silmät. Aikuisten läsnäolo antoi sitä tarvittavaa turvan tunnetta. Aavelaiva – kohtaus on pelottava edelleen, mutta ehkä se johtuu ihan siitä, että suuret laivat ovat mielestäni kammottavia. En myöskään erityisemmin pidä suurista vesialueista, ja laivathan liikkuvat nimenomaan meressä, joten tämä selittänee asiaa.
Pikku Kakkosen ”varokaa heikkoa jäätä”-jutusta en ole oikeastaan tähänkään päivään asti oppinut pitämään. Se on lähinnä todella ahdistava ja masentava, ei niinkään pelottava. Tässäkin musiikilla on suuri merkitys.
Ruohometsän kansasta sain kauheat traumat, vaikken siitä mitään tarkasti muistakaan. Näin sen pienenä vain kerran, mutta en tänä päivänäkään suostuisi katsomaan sitä. Se oli todella ahdistava ja surullinen. Kanien punaisena kiiluvat silmät olivat hurjan pelottavia, enkä muutenkaan pidä eläinhahmojen kuolemista missään elokuvissa tai ohjelmissa.
Lumikissa koin pelottavana kohtauksen, jossa metsästäjän on määrä surmata Lumikki. Jotenkin ei vain tullut mieleen, että jos Lumikki nyt kuolisi, koko tarina tyssähtäisi siihen. En ollut mielestäni edes kauhean pieni silloin, kun näin elokuvan ensikertaa.
Olen nähnyt Helen Kellerin pari kertaa. Äiti sen joskus osti meille kotiin, ja ala-asteella katsottiin se kerran luokan kanssa. En pitänyt elokuvasta. Se oli vain jotenkin niin ahdistava ja turhauttava. Jokunen vuosi sitten muistaakseni Teemalla näytettiin elokuvasta joku näytelty versio, eikä se tuntunut läheskään yhtä ahdistavalta.
Nyt hieman vanhemmalla iällä ihmettelen, miten en kokenut Pekka Töpöhäntä Amerikassa elokuvaa mitenkään pelottavana. Katsoin sen juuri videolta, ja tajusin sen olevan melko ahdistava!
Disneyn Hiidenpata on myös kovin ahdistava ja synkkä. Onneksi en sitä lapsena nähnyt, olisi voinut olla turhan traumaattinen.
Keskustelin siskoni kanssa pelottavista animaatioista, ja hän näytti minulle Youtubesta pätkän Pingun painajaisesta, jossa esiintyy ihan järkyttävän kauhea mursu. En itse muista koskaan nähneeni kyseistä jaksoa, mutta kyllä se kauhistutti ihan tälläkin iällä.
Pakko vielä lisätä muutama...
Basil Hiiri elokuvahan tuli vähän aika sitten tv:stä. Kyllä sen joskus pikkulapsena olin nähnytkin, mutta en kai sitten erityisemmin pitänyt sitä mitenkään pelottavana. Nyt kun elokuvan katsoin, niin tuntui kyllä vähän pelottavalta... Liuhu-lepakko varsinkin oli aikas karmiva, mutta myös Ratigan, joka syötti kissalle kätyreitään. Muutenkin elokuvan tunnelmassa oli jotain outoa. Nyt Basil Hiiren nähtyäni, en välttämättä antaisi ihan pienempien lasten sitä katsoa, mutta toisaalta enhän itsekään sitä ollut lapsena kokenut pelottavana.
Digimonista en ole oppinut pitämään. Ei se pelottava ole, ja kyllähän sitä tuli katsottua aamuisin tv:stä, mutta aina se sai olon tuntumaan jotenkin masentuneelta ja ahdistuneelta.
Halusin joskus lainata kirjastosta elokuvan Peikko Keskuspuistossa. En muista siitä oikeastaan mitään, muuta kuin sen että jotain pelontunteita ja mahdollisesti surua se aiheutti. On ollut jo kauan tarkoituksena katsoa elokuva uudestaan, sillä se on pyörinyt mielessäni useasti.
Möröt ja Morsot on tullut koettua, ja vaikka ne ehkä vähän lapsena kauhunhetkiä tuottaneet niin vahvimpana mieleen on jäänyt Hiidenpadan Hornansarvi. Muistan kun noin kuusivuotiaana ja samanikäisen serkkuni sai lahjaksi Hiidenpadan videojulkaisun ja aloimme sitä sitten vaarini kanssa yhdessä katsomaan. Muistan elävästi serkkuni sanat "jos alkaa pelottaa niin voi kömpiä vaarin kainaloon" mutta ei siinä vaarin kainalot auttaneet kun se Hornansarvi oli niin kauhea :S Kyseinen hahmo kummitteli mielessä useat kerrat tuon jälkeen.
Toinen ketä pelkäsin hirveästi oli Digimonin ekan kauden Devimon. Olkoonkin ääninäyttelijä surullisenkuuluisalta Agapiolta, niin kyllä sen takia parit yöunet menivät... Digimon muutenkin jotenkin ahdistava ja lohduton sarja omasta mielestäni...
Pari tyyppiä onkin maininnut Hopeanuolen. Tiedän sarjan nauttivan suurta kulttisuosiota Suomessa mutta itse en ole sarjasta koskaan järin lämpimästi ajatellut, kiitos lapsuuden traumojen. Seitsemänvuotiaana silloinen paras kaveri houkutteli katsomaan suomeksi dubattuja Hopeanuoli-dvd:itä, ja vaikka kyseistä dubbia onkin sensuroitu runsaasti niin olin sitä mieltä että hyi kamala kun on väkivaltainen sarja (7-vuotiaalle varmasti onkin, sensuroitunakin). Erityisesti on jäänyt mieleen kohta jossa jotkut koirat syövät koirien lihaa. Ja Akakabuto on jättänyt ikuiset karhutraumat, vieläkin mielipuolikarhut vähän pelottavat leffoissa (kuten se Urhean karhu)
Muumeista mieleen on jäänyt se kohta kun Muumipeikko muuttaa muotoaan Taikurin hatussa. Myös Varokaa heikkoa jäätä pelotti, samoin Ruohometsän kansasta on jäänyt joku kohta mielee. Olen aina ollut herkkä pelkäämään ja myös aikuisten leffoista on jäänyt traumoja, päälimmäisenä mielessä Indiana Jones ja Tuomion temppeli, vaikken sitä kovin nuorena katsomaan.
Tästä tuli mieleen pari vuotta sitten Tennispalatsissa ollut Disney-näyttely, ja yhdessä huoneessa ollut vanhempien elokuvien pelottavien kohtien esittely. Siellä oli esimerkkinä pätkä Mikki Hiiri-piirretystä, jossa Mikki meinaa jäädä sirkkelin halkaisemaksi. Kohtaus oli mielestäni aivan karmiva (varsinkin kun pelkään sirkkeleitä) ja kaiken kruununa tuli kohtauksessa oleva Mikin kauhunsekainen huuto... :S
Mielestäni tämä mitä lapsille saa näyttää-asia on aika kaksipiippuinen. Lapsia on erilaisia ja he kokevat eri asiat pelottavina. Itselläni on aina ollut vilkas mielikuvitus ja muutenkin olen ollut herkkä, enkä näe, miten lapsena saadut animaatiotraumat olisivat olleet minulle "hyväksi". Edelleenkään en pidä kauhu ym. väkivaltaisista elokuvista ollenkaan. Mutta esimerkkinä vaikka tuossa alussa Hiidenpadan katselemisseurana ollut samanikäinen serkku ei kokenut elokuvaa liian pelottavana. Ehkä olisikin parasta että kuten aiemmin ehdotettiinkin että vanhemmat yrittäisivät vähän säädellä että mitä lapset katsovat, kyllä kai vanhemmat lapsensa parhaiten tuntevat. Ja varmasti vähän jännempien juttujen katsominen yhdessä aikuisten kanssa tekee asian käsittelemistä helpompaa.
Ja pitänee muistaa että lasten käsitys pelottavista asioista saattaa olla vähä erilainen kuin aikuisilla. Joskus sitä tulee tajuttua vanhempana että tulipa sitä synkkiä juttuja katottuna mukulana... :D Esimerkiksi se Lumikin metsäkohtaus ei koskaan pelottanut muksuna mutta kun siellä näyttelyssä kyseinen klippi oli niin kyllä sitä vähän jännitti aikuisenakin.
(David Copperfield) 1993 luvun on todella surkea ja huonoa NBC Kanada-ranskanlainen joulu spesiaalinen piirretty koska se on dramaattinen ja toden näköisesti kauhumuistoisen lapsuuden painajaisena kuten ne homelot viemäreissä syntyneenä epäonnistuneet juustokokeiden takia nähtyäni sen aikuisena YouTubelta englannin kielinä mielenkiintoisena.
Nyt minä muistan hieman lapsuudestani 90 luvulla kun katsoin sitä lapsena Yleltä televisiolta jouluaattona suomen kielisenä enkä poikana tiedä pidinkö.
Mutta nyt aikuisena tiedän etten todellakaan pidä siitä enää koska dramaattinen jonka vuoksi David:in täti Betsey inhosi poikia vihamielisenä käännettyä selkänsä sisar pojalleen ja sisarensa Claralle Davidin äiti pois heidän luota kun hänen toiveensa ei toteutunut siskonsa saavan sisar tytär josta on haaveillut, hän ei pidä niistä pojista olevina tyhmiä poikia, tottelemattomia aikuisille.
Mutta nyt vihamielisyyden huolimatta on iloinen nähdessään sisarpoikansa koska hän ei todellakaan enää vihaa häntä kuten vuosia sitten Davidin syntymä jouluviettolta poikien inhoamisen takia koska hän on muuttunut hyväksi ja pyysi David:lta anteeksi kun Betsey täti ei saanut sisarelta Claralta anteeksi kuoleman jälkeen jos hän olisi ilmoittanut anteeksi pyynnön aiemmin, kun hän syytti itsensä vihamielisyyden ja itsekyyden inhoavansa poikien sokaisuutensa vuoksi.
Ne myös pelottavat homelot ovat todellakin totta pelottavia kauhuhahmojen painajaisten lapsuus kuin se muumilaakson tarinoita mörkö pelottava japanilainen hahmo joita en todellakaan pidä, minua lapsena ei pelottanut koska en edes tiedä pelästyinkö tai pelkäsinkö. Tämä piirretty David Copperfield on todella draama piirretty jonka en pitänyt enkä pidä siitä mielenkiintoisen enää mitä aikuisena olen nähnyt videolla YouTubelta.
Yöäk, hyi! Ällöttäviä violetti limaisia ja haisevia homeisia juustoja hylkiöiden lapsi parkojen yllä.
En todellakaan aio enää katsoa sitä (David Copperfield) 1993 surkeata dramaattisesta piirrettyä niitä pelottavia dramaattisia kohtauksia englannin kielinä netissä ja YouTubella enkä halua ajatella sitä myöskään jouluna.��
Koska se ajattelu loppui tähän nyt kunhan minä koitan unohtaa se kokonaan, olla ajattelematta sitä...
Myöskään en halua katsoa japanilaista muumilaakso tarinoita ohjelmasta olevasta mörköstä koska pelottavin mieli on liian voimakas mitä olen katsonut muumilaakso tarinoita monta vuotta sitten lapsena kun lopetin katselun muumeista.
Mutta muumien maailma nukkeanimaatio vuosina 1977–1982 ja uusi animaatio muumilaakso vuosi 2019 eivät ole yhtäkään pelottavia koska eivät pelottaneet minua...
(David Copperfield) vuosi 1993 on surkein ja huonoin joulu spesiaalinen elokuva piirretty tai mikä tahansa jouluinen piirroselokuva joka ilmestyi 10.12.1993 joulukuuta mitä lapsuudessa lapsena on katsottu jonka aikuisena on unohdettu vuosia sitten koska sitä ei ole enää pidätty...
Lähetä kommentti