Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Haluun nähä!

Vaikka vanhoissa piirrossarjoissa on sitä jotain, on kuitenkin olemassa myös uusia sarjoja jotka haluaisin nähdä.



Rastamouse on englantilainen nukkeanimaatio, jossa tavataan regeebändi Da Easy Crew, johon kuuluvat Rastamousen lisäksi Scratchy ja Zoomer. Ja paitsi että nämä hiiret soittavat bändissä, he myös ratkaisevat mysteerejä ja selvittävät rikoksia.

Sarja perustuu Genevieve Websterin ja Michael De Souzen kirjoihin. Se on saanut osakseen hieman omituisia spekulaatiota, esimerkiksi siitä onko juusto sarjassa vastine kannabikselle ja mm.hahmojen aksentti ja slangi on herättänyt keskustelua. Kuitenkin sarjasta on ryhdytty esittämään Englannissa jo toista tuotantokautta.



Kuka alkaisi esittää Rastamousea Suomessa?



Ranskalaisen Millimages-studion Mouk vaikuttaa älyttömän söpöltä sarjalta. Piirrostyyliä kuvailtiin eräillä sivuilla osuvasti yhdistelmäksi Mary Blairia, Richard Scarrya ja animesöpöilyä. Sarjaa on tehty jo 62 11 minuutin mittaista jaksoa. Mouk-karhu ja Chavapa-kissa pyöräilevät ympäri maailmaa ja tapaavat mielenkiintoista väkeä. Kotiin he ottavat yhteyttä web-kameran kautta ja kertovat kuulumisiaan.

Sarja perustuu Marc Boutavantin kirjoihin ja se kuuluu Disney Channelin ohjelmistoon. Suomessa sarjaa jo esitetäänkin Disneyn kanavilla, mikä on aika harmillista koska ohjelma voisi sopia ihan hyvin vaikka Ylelle, jonka kautta sitä pääsisivät kaikki seuraamaan.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kun Arielilta lähti ääni

Disneyn Pieni merenneito elokuvassa merinoita Ursula muuttaa merenneito Arielin ihmiseksi, mutta tahtoo vastineeksi tytön äänen. Niin Ariel saa jalat, mutta muuttuu mykäksi. Ariel koki hieman samantapaisen kohtalon myös todellisuudessa.

Pieni merenneito dubattiin suomeksi sen ilmestyessä vuonna 1989. Suomidubin ohjasi Matti Ranin, joka on toiminut lukuisten muidenkin Disneyklassikoiden suomidubin ohjaajana. Arielia näytteli Johanna Nurmimaa, joka tunnetaan tänä päivänä ehkäpä paremmin Salattujen elämien Paulana. Ursulan roolin veti Ulla Tapaninen, joka sittemmin siirtyi merinoidasta Muumimammaksi. Matti Olavi Ranin taas vaihtoi Kulkuri-koiran ja Topi-ketun jälkeen prinssirooliin, Erikiksi. Lisäksi mukana olivat mm. Tom Wentzel, Mikko Kivinen, Esa Saario ja Arto Koskelo.

Pieni merenneito aloitti Disneyn uuden kultakauden ja se on yksi Disneyn suosituimmista elokuvista. Monille pari-kolmekymppisille se on erityisen rakas elokuva lapsuudesta, se punakantinenvideo joka kelattiin läpi uudelleen ja uudelleen, niin että kaikki yksityiskohdat painuivat mieleen.



Vuonna 1999 Pieni merenneito julkaistiin ensimmäistä kertaa dvd:llä ja viimeistä kertaa videolla. Elokuvaan oli tehty uusi suomidubbi, ohjaajana Jarkko Tamminen. Vaikka Ulla Tapaninen oli saatu uudelleen Ursulan rooliin ja Esa Saario jälleen Tritoniksi, ja jopa ensimmäisen dubin ohjannut Matti Ranin toisti oman pikkuroolinsa Louis-kokkina, suurinosa näyttelijöistä oli vaihtunut. Arielia näytteli nyt Taikapeili-duon Nina Tapio ja Prinssi Erikiä Jyri Ojaluoma.



Jostain syystä uuden dubbauksen olemassaolo tuntui tulevan monille ilmi vasta kun Pieni Merenneito julkaistiin taas uudelleen loppuvuodesta 2006, juhlajulkaisu dvd:nä. Hämmennystä lisäsi se että juhlajulkaisu-dvd:n tv-mainoksessa käytettiin selvästi vanhaa dubbausta.

Lainauksia Suomi24:n keskustelusta:


Siis mä olen todella pettynyt uusiin ääniin ja repliikkeihin.Kun ostin DVD:n oletin että elokuva on totta kai samanlainen kun aikoinaan pikku tyttönä näin sen.Kun aloin katsoa leffaa ihmettelin jo alussa ääniä esim. sebastianilla.Ajattelin että muistan väärin koska olihan siitä aikaa kun olin nähnyt kyseisen elokuvan.Muutaman pitkän kymmen minuuttisen jälkeen tajusin että melkein kaikkien äänet ja repliikit oli muutettu.Meinasin jo puolessa välissä leffaa lopettaa katselun, niin paljon se raastoi sydäntä :)

Huomasin saman samantien kun Ariel avasi suunsa, joku ***** on mennyt dubbaamaan uusiksi maailman ihanimpiin ääniin kuuluvan äänen! Kyllä pistää vihaksi vieläkin kun ajattelee. Aionkin kalastaa vhsän itselleni jostain, aivan sama äänenlaadusta tai kuvanlaadusta, kunhan tinkeliharava on siinä ja OIKEA Ariel!!


Odotin tätä julkaisua kuin kuuta nousevaa ja myös minulle tämä oli suuri pettymys! Helppo samaistua viesteihinne. Minäkin sain sen ekan vhs julkaisun silloin pienenä tyttönä muistaakseni joskus 1990. Tosiaan minullakin se nauha alkaa olla loppuunkulunut ja todella, olen osannut vuorosanat ulkoa jo ekaluokalla ja voisin nytkin vetää sen ulkomuistista alusta loppuun.

Uutta dubbia ei siis ole hyväksytty noin vain, vaan vanhan, monen mielestä sen oikean, dubin puolesta on kerätty adressia ja lähetetty Disneylle palautetta. Tietysti sitäkin on ihmetelty miksi uusi dubbaus on pitänyt yleensäkään tehdä. Syyksi on arveltu ääniraidan heikkoa laatua tai halua tehdä alkuperäiselle uskollisempi käännös. Tuskinpa mitään vanhan dubin -faneja tyydyttävää selitystä on olemassakaan, mutta uuden dubin ohjaaja Jarkko Tamminen kuitenkin valottaa asiaa hieman Afureko-blogin haastattelun loppupuolella.

Pieni Merenneito ei ole ainoa kahdesti dubattu Disney-elokuva. Moni vanha klassikko on dubattu ensin teatteriin ja jopa vuosikymmenten päästä uudelleen kotivideolle. Pieni Merenneito ja Bambi ovat kuitenkin ainoat elokuvat joista on tehty kaksi dubbausta videoaikakautena. Bambi on kokenut ehkä hieman suuremman muutoksen, koska sen kohdalla myös hahmojen nimet ovat muuttuneet, tosin enemmän alkuperäisiä nimiä vastaaviksi. Vanhaa dubbia kuulleet muistavat Bambin rakkaan nimellä Minna, Rumpali-kania kutsuttiin ennen Tömistelijäksi ja Kalleksi.

Aladdinista löytyy pieni muutos: ensimmäisessä laulussa, Arabian yöt laulettiin alunperin "Korvat pois leikataan aina muukalaisten, se luo kotoisen tunnelman" mutta kohta vaihdettiin sekä alkuperäiseen ääniraitaan, että suomidubbiin kiltimmäksi, Arabi-väestöä vähemmän loukkaavaksi. Nyt laulussa lauletaan "Horisontti ei näy, hiki kainaloon käy, se luo kotoisen tunnelman".

Vanha:


Uusi:


Muutos ei ole iso, mutta pistää korviin (jopa niin että ne tekee mieli leikata pois ihan itse) niille jotka ovat osanneet laulun ulkoa vuoden 1994 videojulkaisusta asti. Ja tässä on kyseessä viiden sekunnun pätkä, Pieni Merenneito on nykyään 85 minuuttia piinaa niille joille vuoden 1989 versio on se oikea. Mutta toisaalta uusi dubbikin on jo 13 vuotta vanha ja ainoa joka löytyy dvd-julkaisuilta. On siis varsin paljon myös heitä joille Nina Tapio on se oikea Ariel.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kännykkämainoksia



Kekseliään Ketun ohjannut Wes Andersson on ohjannut Sonyn Xperia puhelimen mainoksen. Animaatiossa näytetään miten puhelin 8-vuotiaan Jaken mielestä toimii. Stop-motion animaation toteutti Laika-studio, jonka nukkeanimaatio ParaNorman saa ensi-iltansa loppuvuodesta.

Vuonna 2011 Aardman teki Nokialle kaksi stop-motion mainosta, toinen oli maailman suurin animaatio Gulp ja toinen maailman pienin animaatio Dot. Nämä animaatiot kuvattiin kännykän kameralla. Sonyn mainoksessa puhelinta taas ei käytetty animaation toteuttamiseen.



tiistai 20. maaliskuuta 2012

Lisää leffoja kuluvalle vuodelle

Viime vuoden viimeisessä jutussa esittelin 2012 (tai aiemmin) valmistuvia, Suomessa vielä julkaisemattomia elokuvia. Tässä hieman lisäystä tuohon listaukseen:



Chico & Rita on valmistunut jo vuonna 2010. Oscar-ehdokkuus voisi hyvinkin tuoda tämän espanjalais-englantilaisen animaation Suomeenkin. Musiikki yhdistää pianisti-säveltäjä Chicoa ja laulajatar-Ritaa. Elämä heittelee intohimoisesti rakastunutta paria 40-50-luvuilla ympäri maailmaa, menestykseen ja tappioon.



Arrugas/Wrinkles on myös Espanjasta. Ignacio Ferrerasin ohjaama elokuva on valmistunut 2011. Elokuvan pääsosassa ovat Emilio ja Miguel, jotka asuvat vanhainkodissa. Toinen miehistä on sairastunut Alzheimerin tautiin, mikä ei saa paljastua jotta häntä ei siirrettäisi toiselle osastolle.



Vuonna 2011 valmistunut Zang Ao Duo Ji/The Tibetan Dog on kiinalais-japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Masayuki Kojima ja animoinut japanilainen Madhouse-studio. Vaikka ensi-ilta Kiinassa oli jo kesällä 2011, Japaniin elokuva on tullut vasta Tammikuussa 2012. Tarina tapahtuu Tiibetissä ja se kertoo toisistaan vieraantuneista isästä ja pojasta. Menetettyään äitinsä Tenzin joutuu muuttamaan isänsä luokse. Sopeutumista helpottaa ystävyys Tiibetinmastiffin kanssa.



Tanskalainen cgi-animaatio Ronal Barbaren/Ronal the Barbarian on parodia Conan barbaarista. Se on mustakomedia joka sisältää jopa naurettavan paljon seksiä ja väkivaltaa. Elokuvan ensi-ilta oli Tanskassa syksyllä 2011 ja se on loppuvuodesta nähty jo Venäjällä ja Saksassa. Babes, nosser og muskler i 3D for hele familien.



Ranskalainen
Le Tableau/The Painting on eräänlainen kurkistus kulisseihin: se esittelee taitelijoiden maalausten hahmot elävinä. Osa hahmoista on valmiita, osa keskeneräisiä ja osa vasta luonnoksia, mikä aiheuttaa ristiriitoja hahmojen välille. Jean-Francois Laguionien ohjaamassa elokuvassa yhdistellään cgi- ja 2D animaatiota. Ranskan ensi-ilta oli loppuvuodesta 2011.



Sir Billi on Skotlannin ensimmäinen animaatioelokuva. Elokuvan on tuottanut Sean Connery ja häntä kuullaan vanhana eläinlääkärinä Sir Billinä. Elokuvan on ohjannut Sascha Hartmann.



Piirroselokuva Zarafa kertoo pojan ystävyydestä kirahvin poikaseen. Tarina perustuu tositapahtumiin, nimittäin 1800-luvun alussa Afrikassa otetiin kiinni kirahvi, jonka Egyptin hallitsija luovutti lahjaksi Ranskaan, jossa ei tuohon aikaan oltu kirahvia ennen nähtykään. Elokuva on Ranskan ja Belgian yhteistuotantoa ja sen ovat ohjanneet Rémi Bezançon ja Jean-Christophe Lie. Liellä on tausta animaattorina ja hän on työskennellyt mm. muutamassa Disney elokuvassa ja Bellevillen kolmosissa. Zarafan ensi-ilta Ranskassa oli Helmikuussa.



Mamoru Hosodan Summer Wars esitettiin 2010 Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla ja äänestettiin sieltä laajempaankin levitykseen. Tänä vuonna valmistuu Hosodan uusi elokuva, Ōkami Kodomo no Ame to Yuki/The Wolf Children Ame and Yuki. Elokuva kertoo kertoo Hanasta, jonka pienet lapset ovat saaneet isältään melkoiset geenit, he ovat puoliksi susia. Japanin ensi-ilta on kesällä. Ehkä tämä elokuva nähdään R&A:lla 2013?



Ranskalaisen La Mécanique du cœur/The Boy with the Cuckoo-Clock Heart elokuvan tausta on mielenkiintoinen: se perustuu ranskalaisen Dionysos-yhtyeen samannimiseen levyyn ja bändin laulajan Mathias Malzieun kirjaan. Elokuvan ohjaajina ovat Malzieu ja bändin kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Stéphane Berla. Loppuvuodesta 2012 julkaistava elokuva kertoo pojasta, jonka sydämen tilalla tikittääkin käkikello.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Sarjoja 2000-luvun alusta

Tässä muutama piirrossarja joita on Suomessa näytetty joskus 2000-luvun alussa. Toivottavasti ainakin 1990-luvulla syntyneet saavat näistä nostalgiafiiliksiä.



Mimi (What about Mimi) on sarja räväkästä ja reippaasta 11-vuotiaasta punapäästä, joka joutuu jatkuvasti hankaliin tilanteisiin. Mimin elämään kuuluu koulu, kaverit ja perhe ja muita varhaisteineille tuttuja juttuja. Kanadalaista sarjaa on esitetty Suomessa Mtv3 kanavalla 2000-luvun alussa. Vuosina 2000-2003 valmistui 39 jaksoa.



Mini-Elvis ja rokkiraggarit (Li'l Elvis Jones and the Truckstoppers) on australialainen 26-osainen sarja. Sitä on esitetty Suomessa ainakin vuonna 2000 Ylellä. Sarjan päähenkilö on löytölapsi Mini-Elvis, joka on huikean lahjakas laulaja ja kitaristi. Niinpä hänen Elvistä fanittava adoptioäitinsä onkin vakuuttunut että kyseessä on itsensä Elviksen poika.



Nipa Normaalin (Norman Normal) perhe saa mikroaaltouunin räjähtäessä atomisäteestä supervoimat ja superälyn. Vain Nipa jää täysin tavalliseksi pojaksi, joka elää täysin tavallista elämää. Vuonna 1999 valmistunutta sarjaa esitettiin Suomessa Mtv3:lla, myöhemmin myös Juniorilla.



Renada (Renaade) piirrossarjaa tehtiin vuosina 1997-1999. Renada on vilkas poikatyttö, joka asuu Hampurissa isoisänsä kanssa. Saksalaisessa sarjassa on 52 jaksoa. Suomessa sarjaa esitti Mtv3.



Lassen maailma (Sune och hans värld) on esitetty Ruotsissa ensimmäisen kerran vuonna 2002. Sarja perustuu Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin kirjoihin. Lasse Andersson on 9-vuotiaaksi melkoinen naistenmies ja ihastuu lähes päivittäin uuteen tyttöön. Itsevarmuutta hurmurilta ei ainakaan puutu. Lassen maailma on näistä sarjoista ainoa jota on julkaisu meillä dvd:llä.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Studio Ghiblin tuotanto

Olen listannut studio Ghiblin elokuvat jo pari vuotta sitten, mutta nyt kun Kätkijät on julkaistu dvd:llä ajattelin esitellä studion elokuvat uudestaan, hitusta laajemmin tai ainakin selkeämmin. Vanhassa listassa on myös muutama väärä vuosiluku Suomen ensi-iltojen kohdalla ja kahdessa vuodessa on ehditty saada Suomeen muutama elokuva lisää.

Suomessa on nyt julkaistu Omoide poro poro elokuvaa lukuunottamatta kaikki studion elokuvat. Viime kesänä Japanissa ensi-iltansa saanut Kokuriko-Zaka Kara ei toki ole meille vielä ehtinyt, vaan tänään julkaistava Kätkijät on valmistunut jo 2010.

Studio Ghibli on perustettu vuonna 1985. Sen perustaneet Hayao Miyazaki ja Isao Takahata olivat ennättäneet tehdä pitkän uran animaation parissa sekä animaattoreina että ohjaajina mm.Toei Animation ja Nippon animation -studioilla työskennellen.

Tietääkseni ensimmäisen kerran studio Ghiblin tuotantoa saapui suomalaisten ulottuville Ylen kautta, kun Naapurini Totoro ja Porco Rosso esitettiin televisiossa kahdesti 1995 ja 1996. Toki Suomesta on varmasti löytynyt Ghiblitietoisia ihmisiä jo tätäkin ennen ja viimeistään Prinsessa Mononoken maine kiiri Suomeenkin asti. Silti ensimmäisenä laajaan teatterilevitykseen pääsi vasta Henkien kätkemä. Sen menestyksen myötä studion aiempaakin tuotantoa alkoi hiljalleen tippua Suomeen.

Osa Ghiblin tuotannosta on julkaistu Suomessa suoraan dvd:llä mutta huomattavan suuri määrä vanhoistakin elokuvista on viime vuosina kiertänyt teatterien kautta. Jo vakiintunut käytäntö on, että ainakin uutuuselokuvat saapuvat Suomeen Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin kautta.

Muutamat elokuvat on jo ehditty julkaista meillä useampaan kertaan. Kätkijöiden lisäksi tänään ilmestyy myyntiin Pom Pokon ja Aaltojen kuohun uudet dvd-versiot, joihin on lisätty suomidubbaus eivätkä nämä ole ainoat vasta ensimmäisen dvd-julkaisun tai teatterikierroksen jälkeen dubbauksen saaneet Ghibli-elokuvat. Nyt dubbaamatta taitavat olla enään Tulikärpästen hauta, Porco Rosso, Prinsessa Mononoke, Naapurini Yamadat ja Maameren tarinat. Vielä ei kaikista dvd:llä julkaistuista elokuvista ole saatavilla blu-ray-julkaisuja, mutta osa elokuvista on Suomessa saatavilla tässäkin formaatissa.


Tuulen laakson Nausicaä (Kaze no Tani no Naushika)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki 1984
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2008

Maapallo on pahasti saastunut ja myrkyllinen saastemeri valtaa lisää alaa. Kansat sotivat keskenään. Tuulen laakso on sijaintinsa ansiosta vielä turvassa saasteilta, mutta muiden kansojen sotatoimet uhkaavat sitäkin. Nausicaä on laakson päämiehen tytär, joka joutuu ottamaan vastuun kansansa tulevaisuudesta.

Tuulen laakson Nausicaä ei varsinaisesti ole studio Ghiblin elokuva, vaan sen menestys rohkaisi Miyazakia ja Takahataa perustamaan oman studion. On siis perusteltua esitellä myös tämä elokuva kun studion tuotantoa listataan. Elokuva sisältää monia Miyazakin ja Ghiblin myöhemmissä elokuvissa toistuneita teemoja, kuten luonnonsuojelu, vahva ja itsenäinen tyttöhahmo ja lentäminen ja siihen liittyvät koneet. Nausicaä perustuu Miyazakin omaan seitsemän osaiseen mangaan joka julkaistiin 1982-1994. Sarjakuva on huomattavasti elokuvaa laajempi ja se on julkaistu myös Suomeksi.

Elokuva julkaistiin vuonna 1985 Amerikassa nimellä Warriors of the Wind ja tämä versio levisi myös Eurooppan. Elokuvan sanomaa oli muokattu ja kohtauksia leikattu. Myös hahmojen nimet oli muutettu, Nausicaästa esimerkiksi oli tehty Zandra ja videon kansikuva oli lievästi sanottuna harhaanjohtava. Studio Ghiblillä tätä ei tietenkään katsottu hyvällä ja se vaikutti studion elokuvien levittämiseen maailmalla.


Laputa -linna taivaalla (Tenkū no shiro Rapyuta)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 1986
Suomen teatteri ensi-ilta: Kevät 2009

Pazu on kaivoskaupungissa asuva poika, joka eräänä iltana kohtaa jotain kummallista. Taivaalla leijailee tyttö. Tytön kaulassa oleva kivi estää häntä putoamasta alas ja hän leijuu suoraan Pazun käsivarsille. Tyttöä, Sheetaa seuraavat ilmarosvot ja armeija ja Pazu auttaa hänet pakoon. Sheeta tuntuu liittyvän jotenkin myyttiseen Laputaan, ilmassa leijuvaan kaupunkiin.

Myös Laputaan liittyy Nausicaälle tuttuja ongelmia amerikkalaisessa julkaisussa. Disneyn levittämänä elokuva dubattiin englanniksi ilmeisesti 90-2000 lukujen vaihteessa. Paitsi että vuorosanoja muuteltiin, niitä myös lisättiin amerikkaiseen makuun liian hiljaisiin kohtiin joissa hahmojen suun liikkeitä ei näy. Joe Hisaishi sai tehtäväkseen säveltää elokuvaan lisää musiikkia, ja jopa vaihtaa syntetisaattorin sinfoniaorkesteriin. Disney toimii edelleen Amerikassa Ghibli-elokuvien levittäjänä, mutta Pixarin John Lasseter on kuulemma ottanut ohjat käsiinsä ja vaatinut Ghiblin elokuville kunnioittavampaa kohtelua. Vuonna 2010 Laputa julkaistiin dvd:llä ja suurinosa muutoksista, lisätyt vuorosanat ja musiikki, oli poistettu.

Tulikärpästen hauta (Hotaru no haka)
Ohjaaja: Isao Takahata, 1988
Suomalainen Dvd-julkaisu: 2006

Tulikärpäsen hauta tapahtuu Japanissa Toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Nuori Seita ja hänen pieni pikkusiskonsa menettävät sodassa kotinsa ja äitinsä ja joutuvat sukulaistensa luokse asumaan. Ajat ovat kovat ja Seita yrittää suojella siskoaan kovalta todellisuudelta, mutta joutuukin koko ajan vaikeampaan tilanteeseen.

Koskettava elokuva perustuu Nosaka Akiyukin elämäkertaan. Elokuva on realistinen kuvaus sodan vaikutuksista japanilaiseen yhteiskuntaan ja sen ihmisiin. Se ei ole pasifistinen paatos, vaan elokuvan sodanvastainen sanoma tulee ilmi ilman alleviivausta ja syyllisten osoittelua, aidon ja tunteikkaan tarinan kautta.

Naapurini Totoro (Tonari no Totoro)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 1988
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2006
Esitetty televisiossa 1995 ja 1996 nimellä Näkymätön ystävä

Sisarukset Satsuki ja Mei muuttavat isänsä kanssa uuteen taloon, joka on lähempänä sairaalaa jossa heidän äitiään hoidetaan. Talo ja sen ympäristö tuntuvat kuhisevat outoa elämää. Pikkusisko Mei huomaa eräänä päivänä kaksi pientä, outoa olentoa ja seuraa niitä metsän läpi. Suuren puun luona Mei putoaa onkaloon. Puun sisällä nukkuu jättimäinen olento, jonka Mei nimeää Totoroksi. Tämä lempeä metsänhenki alkaa näyttäytyä sisaruksille järjestäen huikeita tapahtumia.

Naapurini Totoro on Ghiblin rakastetuimpia elokuvia ja Totoro esiintyy studion logossa. Elokuvan mainosjulisteessa esiintyvä tyttö on herättänyt hämmennystä, onko siinä Satsuki vai Mei? Ei kumpikaan, vaan alkuvaiheessa elokuvaan suunniteltu tyttö, joka jäi elämään julisteessa käytetyssä kuvassa. Totoro ja Tulikärpästen hauta ovat valmistuneet samana vuonna ja niitä esitettiin teattereissa yhtäaikaa, peräkkäin. Naapurini Totoro kevensi rankempaa Tulikärpäsen hautaa.
Kikin lähettipalvelu (Majo no Takkyubin)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 1989
Suomen teatteri ensi-ilta: Kevät 2007

13-vuotias noitatyttö Kiki lähtee perinteiden mukaisesti vanhempiensa luota kokeilemaan itsenäistä elämää vuoden ajaksi. Uudessa kotikaupungissaan Kiki päätyy perustamaan lähettipalvelun, onhan lentäminen hänen vahvin taitonsa noitana. Kiki on hyväsydäminen ja avoin ja tutustuu nopeasti kaupungin ihmisiin ja saa ystäviä. Silti epävarmuus omasta itsestään ja omista kyvyistä vaivaa myös nuorta noitaa.

Elokuvassa kuullaan japanilaisen laulaja-lauluntekijän Yumi Arain (nykyään Yumi Matsutoya)1970-luvulla levyttämät kappaleet "Rouge no Dengon" ja "Yasashisa ni Tsutsumareta Nara". Kun Kikin tuotanto aloitettiin vuonna 1987, sekä Miyazaki että Takahata olivat vielä kiinni edellisissä elokuvissaan. Miyazaki kyllä nimettiin elokuvan tuottajaksi, mutta ohjaajaksi oli tarkoitus löytää joku muu. Lopulta Miyazaki kuitenkin päätyi itse ohjaajan paikalle ja teki vielä käsikirjoituksenkin Eiko Kadonon kirjan pohjalta.

Omoide poro poro
Ohjaaja: Isao Takahata, 1991
Ei vielä julkaistu Suomessa, englanninkielinen nimi Only Yesterday

Taeko on nuori tokiolainen, joka lähtee kesälomallaan maalle sukulaistensa luokse. Mieleen palaavat lapsuusmuistot saavat Taekon miettimään elämänsä suuntaa ja omaa itseään.

Elokuvan nimen suora käännös on Muistot kuin putoavat kyyneleet. Taekon lapsuusmuistot ja nykyhetki erottuvat visuaalisesti toisistaan. Lapsuuspäivissä ilme on tyylitellympi, kun taas nykypäivää kuvaavissa jaksoissa ihmiset on piirretty realistisesti. Tämän elokuvan kohdalla kannattaakin kiinnittää huomiota hahmojen huuliin: yleensä Japanissa ei uhrata animaation huulisynkkaan samanlaista tarkkuutta kuin vaikkapa Disneyllä. Omoide poro poron dialogi nauhoitettiin kuitenkin osittain japanilaisittain poikkeuksellisesti ennen animointia, ja hahmojen artikulaatioon päästiin siis paneutumaan tavallista tarkemmin.

Porco Rosso (Kurenai no Buta)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 1992
Suomen teatteri ensi-ilta: Kevät 2008
Esitetty televisiossa 1995 ja 1996 nimellä Punainen sika

Porco Rosso sijoittuu 20-luvun Italiaan ja kertoo Ensimmäisessä maailmansodassa taistelleesta lentäjästä, joka silloin tunnettiin nimellä Marco Paggot. Nyt hän jahtaa punaisella vesitasollaan ilmarosvoja ja käyttää nimeä Porco Rosso. Tuntemattomasta syystä hän on muuttunut kasvoiltaan siaksi. Porcon elämässä on kaksi naista, kaunotar Gina ja nuori ja lahjakas mekaanikko Fio. Porcon haastaja on Amerikkalainen lentäjä ja naistenmies Donald Curtis.

Elokuva perustuu Miyazakin omaan Lentoveneiden aika sarjakuvaan. Alunperin elokuvasta suunniteltiin lyhäriä, mutta lopputuloksena olikin pitkä elokuva. Viime vuosina on liikkunut huhuja siitä että Miyazaki olisi tekemässä Porcon tarinalle jatkoa (Porco Rosso: The Last Sortie). Ghiblihän ei ole tehnyt jatko-osia elokuviinsa, poikkeuksena lyhäri Mei ja kissanpentubussi. Ehkä Porconkin tarina jatkuu lyhytelokuvana.

Aaltojen kuohu (Umi ga Kikoeru)
Ohjaaja: Tomomi Mochizuki 1993
Ei laajaa teatterilevitystä. Suomalainen Dvd-julkaisu: 2008

Matsuno ja Taku ovat koulutovereita ja ystäviä. Poikien ystävyyttä uhkaa ihastuminen samaan tyttöön, koulua vaihtavaan Rikatoon. Tarina kerrotaan Takun muistelemana, luokkakokouksen lähestyessä.


Ennen Aaltojen kuohua Ghiblin elokuvat oli ohjannut joko Miyazaki ja Takahata. Nyt ohjaajaksi nousi ensimmäistä kertaa uusi kyky, tosin Tomomi Mochizukillakin oli jo pitkä kokemus animaatioista. Aaltojen Kuohu on suunniteltu tv-elokuvaksi, animaation piti tietysti olla silti laadukasta, mutta projektin nopea ja edullinen. Suunniteltu budjetti ja aikataulut eivät tosin lopulta pitäneet.

Pom Poko! (Heisei Tanuki Gassen Ponpoko)
Ohjaaja: Isao Takahata, 1994
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2010

Tarinan mukaan supikoirilla on kyky muuttaa muotoaan. Ne pystyvät ottamaan jopa esineiden tai ihmisten hahmon, puhumattakaan mitä mielikuvituksellisemmista olennoista. Yleensä leppoisat supit keskittyvät mieluummin herkutteluun, mutta kun ihmiset alkavat rakentaa taloja niiden asuinpaikalle nousevat Tama hillsin Tanuki-supikoirat vastarintaan. Kun kujeet ja pelottelu eivät auta ihmisten häätämisessä on supien ryhdyttävä todelliseen taisteluun ihmisiä vastaan.


Paitsi että supit osaavat muuttaa muotoaan, kykenevät urokset keskittämään muodonmuutoksen koskettaamaan vain kiveksiään. Japanilaisille tämä uskomus on varsin tuttu lasten loruista alkaen, mutta englanninkielisestä dubbauksesta palleihin liittyvät puheet jätettiin häveliäästi pois. Miten lie menetelty suomidubissa? Elokuvan nimi taas tulee äänestä, joka kuuluu kun supi takoo ilmalla täytettyä vatsaansa.

Vaikka puhuvat ja kaikenlaista hassua puuhaavat eläimet ja niihin liittyvät uskomukset saattavat tuntua sadulta, on elokuvassa nähtävä supikoirien elinalueiden häviäminen valitettavasti täyttä totta.

Sydämen kuiskaus (Mimi wo Sumaseba)
Ohjaaja: Yoshifumi Kondō 1995
Suomen teatteri ensi-ilta: Kevät 2009

Shizuku on lukemisesta pitävä yläasteikäinen tyttö. Kirjaston kirjojen lainauskorteista Shizuku panee merkille, että ennen häntä samat kirjat on lainannut joku nimeltä Seiji. Myöhemmin Shizuku törmää hieman ärsyttävään poikaan, joka sattuukin olemaan tuo samainen Seiji. Seiji paljastuu varsin määrätietoiseksi nuoreksi mieheksi, hän aikoo lähteä opiskelemaan viuluntekoa Italiaan. Shizuku taas haluaisi kirjailijaksi, mutta on vielä epävarma siitä riittävätkö hänen kykynsä.


Yoshifumi Kondō työskenteli Miyazakin ja Takahatan kanssa jo paljon ennen Ghibliä mm. tv-sarjojen (esimerkiksi Sherlock Koiran) ja Panda Panda! lyhytelokuvien parissa. Ghiblilläkin hän oli ensin animaattorina. Sydämen kuiskauksen myötä Kondōn oli tarkoitus siirtyä ohjaajaksi, vähitellen jopa Miyazakin ja Takahatan ohi. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan päässyt toteutamaan. Vuonna 1998 Kondō kuoli vain 47 vuotiaana ja Sydämen kuiskaus jäi hänen ainoaksi elokuvaohjauksekseen.

Prinsessa Mononoke (Mononoke-Hime)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 1997
Suomen teatteri ensi-ilta: Kevät 2010

Metsän eläimet ja jumalat käyvät rajua sotaa rautamalmia kaivavaa ja samalla luontoa tuhoavaa Rautakylää vastaan. Sodan vaikutukset ulottuvat kauas ja Prinssi Ashitaka on haavoittunut puolustaessaan omaa kyläänsä demoniksi muuttunut jumalaa vastaan. Apua vammaansa etsivä Ashitaka joutuu Rautakylän ja metsän taistelun välikädeksi ja tapaa elokuvan nimihahmon, susijumalan kasvattaman tytön.

Prinsessa Mononoken eläinjumalten ja ihmisten sodasta löytyy sanoma tänä päivänä tärkeän aiheen, luonnon suojelun puolesta. Aihe ei tosin ole Ghiblin elokuvissa mitenkään poikkeuksellinen, vaan sama teema näkyy jo Nausicaässa ja tulee varsin selkeästi esiin Pom Pokossa. Monoken eeppiseen tarinaan yhdistyy japanin historiaa ja uskontoa, onpa joku nähnyt elokuvassa myös Miyazakin kokemuksia kommunismista ja shintoismista.

Miyazakin huhuttiin jääneen eläkkeelle Mononoken jälkeen. (Miyazaki on syntynyt vuonna 1941.) Hieman tämän suuntaisia suunnitelmia studiolla ilmeisesti olikin, tarkoitus oli tehdä tilaa uusille ohjaajille. Mutta kuten Sydämen kuiskauksen kohdalta voi lukea, ei tämä suunnitelma toteutunut. Ja vaikka uusia ohjaajia olisi studiolla ollutkin, olisiko Miyazaki kuitenkaan malttanut jäädä eläkkeelle? Jokaisen Mononoken jälkeen valmistuneen ohjauksen on uumoiltu olevan Miyazakin viimeinen ennen eläkepäiville siirtymistä, mutta 2008 valmistunut Ponyokaan sitä tuskin on.

Naapurini Yamadat (Hōhokekyo Tonari no Yamada-kun.)
Ohjaaja: Isao Takahata, 1999
Suomalainen Dvd-julkaisu: 2011

Yamadat ovat viisihenkinen perhe, johon kuuluvat isä, äiti, kaksi lasta ja mummo. Irrallisista tapahtumista koostuvassa tarinassa kuvataan tavallista perhe-elämää, välillä tullaan toimeen, välillä tapellaan. Jokaisella perheenjäsenellä on puutteensa, mutta myös vahvuutensa.

Vaikka Naapurini Yamadat -näyttää jopa muita studion elokuvia selvemmin nimenomaan piirretyltä elokuvalta, se itseasiassa on studion ainoa täysin tietokoneella tehty elokuva. Takahatan toistaiseksi viimeisin ohjaustyö perustuu Hisaichi Ishiin sanomalehtisarjakuvaan.

Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no Kamikakushi)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 2001
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2002

10-vuotias Chihiro on vanhempineen matkalla heidän uuteen kotiinsa. He eksyvät matkalla ja joutuvat outoon autiokaupunkiin. Hiljalleen kaupunki alkaa täyttyä hengillä, ja Chihiron vanhemmat muuttuvat sioiksi syötyään jumalille tarkoitettua ruokaa. Kauhistunut Chihiro kohtaa onnekseen Haku-pojan, joka vie hänet henkien kylpylään. Siellä Chihiro joutuu pyytämään työtä Yubaba-noidalta jotta voisi jotenkin pelastaa vanhempansa. Yubaba ottaa Chihiron töihin ja antaa tälle samalla uuden nimen, Sen. Niin Sen alkaa työskennellä toinen toistaan kummallisempien henkiolentojen täyttämässä kylpyläkapungissa.

Henkien kätkemä teki Ghiblin ja Miyazakin todenteolla tunnetuksi Länsimaissa. Se on kerännyt runsaasti palkintoja, mm. parhaan animaatioelokuvan Oscarin ja lukusia festivaalivoittoja, myös varsinaisesten animaatio-sarjojen ulkopuolella.

Elokuvan päähenkilö Chihiro jatkaa Miyazakin aiemmista elokuvista tuttua vahvojen ja toiminnallisten tyttö-hahmojen linjaa. Miyazaki halusi tehdä elokuvan nimeomaan Chihiron ikäisille tytöille ja tarjota heille roolimallin. Chihiron esikuvana oli Miyazakin tuttavaperheen tytär. Elokuvan maailma on niin runsas että Miyazakilla olisi riittänyt materiaalia yli kolmetuntiseen elokuvaan. Suunnitelmia oli siis tiivistettävä ja karsittava melko lailla vaikka lopullinen elokuva kestääkin kaksi tuntia.

Kissojen valtakunta (Neko no Ongaeshi)
Ohjaaja: Hiroyuki Morita 2002
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2004

Haru-tyttö pelastaa kissan, joka sattuu olemaan Kissojen valtakunnan prinssi. Kissakuningas on niin tyytyväinen poikansa pelastaneeseen tyttöön että haluaa Harun tulevan vierailulle luokseen ja sitten menevän prinssin kanssa naimisiin. Haru ei halua morsiameksi ja hakee apua kissa-asiaintoimistosta, jossa tapaa mystisen herrasmieskissa Paronin. Ennenkuin Paroni ehtii keksiä ratkaisua ongelmaan Haru siepataan ja viedään Kissojen valtakuntaan, josta Paroni ystävineen lähtee häntä pelastamaan.

Elokuva perustuu Aoi Hiiragin sarjakuvaan, samoin kuin Sydämen kuiskaus. Näissä kahdessa elokuvassa nähdään myös samoja hahmoja, vaikka elokuvat eivät varsinaisesti liity toisiinsa. Kissojen valtakunta on Hiroyuki Moritan esikoisohjaus, häneltäkin löytyy animaattoritausta. Elokuvan valmistumisesta on jo kymmenen vuotta, mutta toistaiseksi Morita ei ole jatkanut ohjaajana.

Liikkuva linna (Hauru no Ugoku Shiro)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 2004
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2005

Hauru on liikkuvassa linnassa asuva itserakas velho, joka huhujen mukaan vie neitojen sydämet. Sophie on vaatimaton ja tunnollinen nuori nainen ja työskentelee hattukaupassa. Eräänä päivänä Hauru ja Sophie kohtaavat ja tästä mustasukkainen Turhatar-noita muuttaa Sophien vanhaksi mummoksi. Mummo-Sophie joutuu lähtemään kotoaan ja päätyy liikkuvalle linnalle. Hän pestautuu sinne siivoojaksi ja alkaa tutustua lähemmin Hauruun ja tämän elämään.


Liikkuva linna perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen kirjaan. Elokuvassa ja kirjassa on paljon eroja, niin henkilöissä kuin juonessa. Kirjailijan itsensä on kuitenkin kerrottu olleen elokuvaan tyytyväinen.

Pekka Lehtosaaren
ohjaamassa suomidubissa neitojen ihastusta nauttivan ja turhamaisuuteen sortuvan Haurun roolissa on Velimatti Ranta. Ranta on antanut mielenkiintoista kyllä äänensä myös Disneyn Quasimodolle. Useimmissa dubbauksissa Sophien roolissa on kaksi näyttelijää, vanha ja nuori Sophie. Suomessa roolin veti kuitenkin kokonaisuudessaan Laura Malmivaara, samoin kuin alkuperäinen Sophie, Chieko Baishō.

Maameren tarinat (Gedo Senki)
Ohjaaja: Gorō Miyazaki, 2006
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2007

Prinssi Arrenin, vaeltavan velhon Varpushaukan ja arpikasvoisen Therru-tytön kohtalot risteävät, kun ikuista elämää tavoitteleva velho Cob on ajanut maailman epätasapainoon.

Maameren tarinat ei ole saanut ihan niin ylistäviä arvosteluja kuin Ghibli-elokuvat yleensä. Elokuvaa on moitittu mm. sekavaksi, vaikeaselkoiseksi ja hidastempoiseksi tai sen hahmoista ja maailmasta ei ole löytynyt syvyyttä.

Puitteet elokuvan tekemiselle ovat olleet melko massiiviset: ohjaajana arvostetun ohjaajamestarin poika, pohjana Ursula Le Guinin fantasiasarja. Mutta kyseessä on kuitenkin nuoremman Miyazakin esikoisohjaus. Ja toisinkuin Ghiblin uusilla ohjaajille yleensä, ei Goro Miyazakilla ole takanaan uraa animaatioiden parissa. Onko siis ihme etteivät odotukset elokuvan suhteen täysin täyttyneet. Goro Miyazakin uusi ohjaustyö on jo kuitenkin valmistunut, eikä Kokuriko-Zaka Karasta ole kaikunut kovaa kritiikkiä Suomeen asti. Toista yritystä pääsee arvioimaan Suomessa luultavasti ensi syksynä.

Ponyo rantakalliolla (Gake no Ue no Ponyo)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki, 2008
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2009

Vilkas mereneläväinen Ponyo lähtee karkumatkalle isänsä vedenalaisesta valtakunnasta. Pinnalla Ponyo tapaa Sosuke pojan, johon tykästyy kovasti. Jouduttuaan takaisin mereen Ponyo ikävöi Sosukea ja alkaa muuttaa itseään ihmiseksi jotta voisi palata pojan luo pinnalle. Huikean myrskyn saattelemana pieneksi tytöksi muuttunut Ponyo ilmestyy Sosuken ja tämän äidin luokse.

Toistaiseksi viimeisin Hayao Miyazakin ohjaus on paljon lähempänä 1988 valmistunutta Totoroa, kuin sitä edeltäneitä Liikkuvaa linnaa, Henkien kätkemää ja Prinsessa Mononokea. Mikään näistä kolmesta ei oikeastaan ole pienten lasten elokuva, mutta Ponyo sopii kaiken ikäisille. Jos Ponyo on tarinaltaan paluu vuosikymmenten taakse, se on sitä myös tekniikaltaan. Vaikka Ghiblin elokuvat ovat käsinpiirrettyjä, on niissä käytetty jonkin verran tietokoneella tehtyjä tehosteita, ensimmäisen kerran Pom Pokossa. Ponyon kohdalla Miyazaki päätti että elokuva tehdään ilman tietokonegrafiikkaa.

Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti)
Ohjaaja: Hiromasa Yonebayashi 2010
Suomen teatteri ensi-ilta: Syksy 2011

Arietta on pienen pieni tyttö, joka asuu vanhempiensa kanssa huvilan lattian alla. Tämän "kätkijöinä" tunnetun kansan tärkein sääntö on, etteivät ihmiset saa huomata heitä. Kun huvilaan muuttaa poika, ei Arietta vanhempiensa kauhuksi voi olla rikkomatta tuota sääntöä.

Elokuvan ohjaaja on jälleen löydetty studion animaattoreiden joukosta. Kätkijät on Hiromasa Yonebayashin esikoisohjaus.

Jos Ghibli-elokuvien matka Japanista Suomeen tuntuu pitkältä (viivehän on nykyään hieman yli vuosi) niin ainakin olemme saaneet nähdä Kätkijät ennen amerikkalaisia. The Secret World of Arrietty sai nimittäin Amerikassa ensi-iltansa vasta tänä vuonna, 17. Helmikuuta. Kätkijät on ollut Amerikassa ensi-ilta viikonloppunaan Ghiblin elokuvista tähän mennessä tuottoisin.

(Kokuriko-Zaka Kara)
Ohjaaja:
Gorō Miyazaki 2011
Suomen teatteri ensi-ilta: Luultavasti syksy 2012
, englanninkielinen nimi From Up on Poppy Hill

Goro Miyazakin toisesta elokuvasta ei vieläkään ole saatavilla kovin tarkkaa tietoa, mutta se tapahtuu 1960-luvun alkupuolella Yokohamassa. Pääosassa on Yumi-tyttö ja Shun-poika joilla taitaa olla muutakin yhteistä kuin halu pelastaa vanha purku-uhan alla oleva kerhotalo.

Kokuriko-Zaka Karan valmistuminen olisi hyvinkin voinut lykkääntyä Japanissa tapahtuneen maanjäristyksen ja ydinonnettomuuden vuoksi. Studio kuitenkin koki velvollisuudekseen saada elokuvan valmiiksi suunnittelussa aikataulussa, eikä ensi-iltaa siirretty.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Maaliskuun ensi-ilta elokuvat



30.3 Pirates!

Wallacen ja Gromitin ja Kanan lennon takaa löytyvä englantilainen Aardman animations on saanut valmiiksi uuden vaha-animaatioelokuvan The Pirates! Band of Misfits. Tällä kertaa seilataan meriä merirosvolaivan mukana. Laivan kapteenin tavoitteena on päästä vuoden merirosvoksi. Tittelin saavuttaminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa sillä kapteenin ura ei ole ollut kovin menestyksekäs.

Hugh Grant näyttelee merirosvokapteenia englanniksi, mutta Suomessa elokuvasta esitetään ilmeisesti vain dubattua versiota. Siinä näyttelevät mm. Aku Laitinen, Antti L.J Pääkkönen ja Riku Nieminen. Nyt päästään myös näkemään miltä vaha-animaatio näyttää 3D-laseilla katsottuna.



30.3 Lorax

Itse Ilkimys -elokuvan toteuttaneen Illumination Entertainmentin uusi elokuva perustuu Dr. Seussin kirjaan. Lorax on ikuista toivoa jakava metsän outo asukki jota Ted poika etsii mielessään ylevä tavoite palauttaa puut maailmaan. Ehkä Tedin mielessä pyörii myös ihana naapurintyttö, jonka toiveena on saada nähdä oikea puu.



Elokuvaa esitetään 3D:nä ja suomeksi dubattuna. Rooleissa mm. Samuel Harjanne, Mikko Kivinen ja Pamela Tola.

Maaliskuun julkaisut

7.3 Täältä tulee Myyrä

Jouluna elokuvateattereissa pyörähtänyt kokoelma Myyrä-animaatioita julkaistaan nyt dvd:llä. Myyrää on tosin julkaistu jo usealla dvd:llä ja vähän epäilen ettei tällä julkaisulla välttämättä ole jo Myyrää-leffoja keränneille mitään uutta, paitsi ehkä kuvanlaadun restaurointi. Kesto 71 minuuttia ja Myyrähän ei solkkaa suomea vaan tulee ymmärretyksi kaikkialla maailmassa omalla kielellään.

8.3 Kätkijät

Kesällä 2010 ensi-iltansa Japanissa saanut Hiromasa Yonebayashin ohjaama Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti) perustuu Mary Nortonin kirjasarjaan. Elokuvan pääosassa on huvilan lattian alla vanhempineen asuva pienen pieni Kätkijä-tyttö, joka ystävystyy ihmispojan kanssa. Elokuva julkaistaan dvd:llä ja blu-raylla ilman extroja, mutta sekä suomenkielisen että japaninkielisen ääniraidan kera.

8.3 Pom Poko

Vasta vuosi sitten dvd:llä julkaistuun studio Ghiblin Pom Pokoon (Heisei tanuki gassen pompoko) on tehty suomidubbi. Niinpä elokuva julkaistaan nyt uudemman kerran. Dubbauksen lisäksi mitään muuta eroa edelliseen julkaistuun ei ole, alkuperäinen ääniraitakin löytyy mutta extroja ei vieläkään. Elokuvan on ohjannut Isao Takahata.

8.3 Aaltojen kuohu

Studio Ghiblin vuonna 1993 valmistunut Aaltojen kuohu (Umi ga kikoeru) julkaistaan nyt toista kertaa dvd:llä. Tällä kertaa mukana on suomidubbaus. Piirroselokuvan on ohjannut Tomomi Mochizuki.

16.3 Futurama 5 & 6

Futuraman viides ja kuudes tuotantokausi eli yhteensä 26 jaksoa yhdessä boksissa. Extramateriaalina mm. kaikkien jaksojen kommenttiraidat, Benderin musiikkivideo ja poistettuja kohtauksia.

23.3 Kaunotar ja Kulkuri

Disneyn piirrosklassikko (Lady and the Tramp) vuodelta 1955 kertoo spanieli-Kaunottaren ja sekarotuisen ja kodittoman Kulkurin rakkaustarinan. Elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla. Loistokkaasti nimetyn dvd:n extroina on hieman mystinen pentupedia, Diane Disney-Millerin muistelo isästään ja Timonin ja Pumban tähdittämä blu-ray mainos. Blu-raylla extrat on jaettu kahdelle levylle ja jo mainittujen ohjelmanumeroiden lisäksi mukana on Diane Disney-Millerin esittely elokuvalle, kulissien takana, poistettuja kohtauksia ja musiikkia. Kummaltakin julkaistulta löytyy elokuvan suomidubbi ja alkuperäinen ääniraita.

23.3 Phineas & Ferb: The Fast and the Phineas,
Phineas & Ferb: The Daze of the Summer


Ensimmäiseltä dvd:ltä löytyy kuusi jaksoa (ja yksi tuplajakso?) ja toiselta dvd:ltä viisi jaksoa Disney Channelilta ja Neloselta tuttua Finias ja Ferb -sarjaa. Kielivaihtoehdot ovat ainakin kiitettävän kattavat, paitsi että tarjolla on suomidubbausta ja englantia, niin miltäpä sarja mahtaa kuulostaa saksaksi tai romianiaksi?

23.3 Alvin ja pikku oravat 3

Kolmas cgi-animaatiota ja ihmisiä yhdistelevä Alvin ja pikkuoravat -elokuva (Alvin and the Chipmunks: Chip-Wrecked) vie oravat merihätään ja autiolle saarelle. Elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla ja lisäksi molemmissa formaateissa pakettina jossa on kaikki kolme elokuvaa. Ääniraita löytyy suomeksi ja englanniksi.

28.3 Happy Feet 2

Ensimmäisen Happy Feet -elokuvan pingviini Mumble on saanut pojan. Mumble kohahdutti aikoinaan pingviinikansaa tanssitaidollaan, mutta Erik-poika ei osaakaan tanssia ja heillä on muutenkin ongelmia isä-poika suhteessa. Elokuva julkaistaan dvd:llä, blu-raylla ja 3d-blu-raylla.

28.3 Madagascarin pingviinit: Operaatio pieni ankanpoikanen

Kahdeksan jaksoa Madagascar-elokuvista tuttujen pingviinien omaa sarjaa. Pingviinien lisäksi mukana on nyt myös Ducky-ankka. Pingviinit puhuvat sekä suomea että englantia.

28.3 Barbie: merenneidon tarina 2

Barbie on tässä Barbie Mermaids Tale 2 -elokuvassa sekä muodikas mestarisurffaaja että merenneitoprinsessa. Elokuva tulee Suomeen aivan tuoreeltaan, sen julkaisuvuosi on ollut maailmallakin 2012. Ensimmäinen merenneidon tarina on julkaistu 2010. Elokuva on dubattu suomeksi ja dvd:ltä löytyy jopa hieman extramateriaalia.

29.3 Kamut käpälämäessä

Tämä alkuperäiseltä nimeltään El lince perdido (The missing Lynx) -niminen cgi-animaatio tulee täysin puun takaa. Kannessa mainostetaan isosti tuottaja Antonio Banderasia ja kerrotaanpa elokuvan olevan Tarzanin ja Leijonakuninkaan animaattoreilta.



Espanjalainen elokuva on valmistunut jo vuonna 2008. Toinen elokuvan ohjaajista, Raul Garcia on tosiaan ollut animaattorina mainituissa Disney-elokuvissa. Ohjaaja-historiasta löytyy lyhytelokuvia. Toinen ohjaaja Manuel Sicilia taas ei ole ollut alalla yhtä kauan kuin Garcia jonka animaatiohistoria näyttää alkavan 1980-luvulta ja pitävän sisällään Disneyn lisäksi mm. Don Bluthin piirrosanimaatioita.

Tarina kertoo Felix-ilveksen johtamasta eläinjoukosta, joka pakenee omaa Nooan arkkia suunnittelevaa miljonääriä. Elokuva on dubattu suomeksi, alkuperäistä ääniraitaa ei dvd:llä ole mukana.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Pystit pinoon

Oscarit vuoden 2011 elokuville jaettiin viime yönä. Ainoastaan animaatioille jaettavat Annie -palkinnot taas menivät jakoon jo Helmikuun neljäntenä päivänä. Nyt seuraa kooste kummankin palkinnon jakautumisesta animaatiokategorioissa.

Annie Awards

Paras elokuva
Kissan elämää (A Cat in Paris)
Arrugas
Artturi Joulu
Autot 2
Chico & Rita
Kung Fu Panda 2
Saapasjalkakissa
Rio
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus
Voittaja: Rango


Best Animated Special Production
Adventure Time: Thank You
Batman: Year One
Ice Age: A Mammoth Christmas
Prey 2
Star Tours
Voittaja: Kung Fu Panda – Secrets of the Masters

Paras lyhytelokuva
I Tawt I Taw A Puddy Tat
La Luna
(Notes on) Biology
Paths of Hate
Sunday
The Ballad of Nessie
The Girl and the Fox
Wild Life
Voittaja: Adam and Dog


Paras tv-ohjelma (Best General Audience Animated TV Production )
Archer
Green Lantern: The Animated Series
Hoops & YoYo Ruin Christmas
MAD
Mary Shelley’s Frankenhole Season 2
Prep & Landing: Naughty vs. Nice
Star Wars: The Clone Wars
Voittaja: Simpsonit


Paras tv-ohjelma alle kouluikäisille
Chuggington
Mikki Hiiren kerhotalo
The WotWots Season 2
Voittaja: Disney Jake and the Never Land Pirates


Paras tv-ohjelma lapsille
Fanboy and Chum Chum
Kung Fu Panda
Penguins of Madagascar
Voittaja: The Amazing World of Gumball


Parhaat efektit
Saapasjalkakissa
Rango (Ehdokkuus kahdelle efektinikkarille)
Nalle Puhin elokuva uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä
Kung Fu Panda 2 (Kaksi ehdokkuutta)
Autot 2 (Kaksi ehdokkuutta)
Star Wars: The Clone Wars
Voittaja: Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus


Paras hahmoanimaatio televisiossa
Prep & Landing: Naughty vs. Nice (ehdokkuus kolmelle animaattorille)
Kung Fu Panda
Mary Shelley’s Frankenhole Season 2
Voittaja: Prep & Landing: Naughty vs. Nice


Paras hahmoanimaatio elokuvassa
Nalle Puhin elokuva uudet seikkailut puolen hehtaarin metsässä (Ehdokkuus kahdelle animaattorille)
Kung Fu Panda 2 (Ehdokkuus kahdelle animaattorille)
Rio (Ehdokkuus kahdelle animaattorille)
Saapasjalkakissa
Voittaja: Rio

Paras hahmosuunnittelu televisossa
Disney Kick Buttowski
Archer
Dan Vs
TUFF Puppy (kaksi ehdokkuutta)
Secret Mountain Fort Awesome
Voittaja: Prep & Landing: Naughty vs. Nice

Paras hahmosuunnittelu elokuvassa
Autot 2
Saapasjalkakissa
Artturi Joulu
Rio
Voittaja: Rango

Paras ohjaus: Televisio
Dan Vs.
Disney Kick Buttowski
Ben 10 Ultimate Alien
Community
Kung Fu Panda
TUFF Puppy
Prep & Landing: Naughty vs. Nice
The Amazing World of Gumball
Ninjago: Masters of Spinjitzu
Penguins of Madagascar
Hoops & YoYo Ruin Christmas
Voittaja: Simpsonit

Paras ohjaus: Elokuva
Rio
Saapasjalkakissa
Nalle Puhin elokuva uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä
Rango
Gnomeo & Juliet
Voittaja: Kung Fu Panda 2

Käsikirjoitus: Televisio
Disney Fish Hooks: Fish School Musical
Paavo Pesusieni: Patrick’s Staycation
Futurama: All The President’s Heads
TUFF Puppy Thunder Dog
Aqua Unit Patrol Squad 1: The Creditor
Fairly OddParents: Invasion of the Dads
Prep & Landing: Naughty vs. Nice
Voittaja: Simpsonit:Treehouse of Horror XXII

Käsikirjoitus: Elokuva
Gnomeo ja Juliet
Nalle Puhin elokuva uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä
Artturi Joulu
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus
Voittaja: Rango


Annie-palkintojen osalta varsin voitokkaita olivat Rango ja Simpsonit. Disney Prep & Landing: Naughty vs. Nice ei jäänyt paljon Simpsoneita huonommaksi television puolella, joskin Simpsonit voitti sekä ohjauksen että parhaan tv-sarjan palkinnon. Rango taas pokkasi parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja hahmosuunnitelun palkinnot. Paras ohjaus meni Kung Fu Panda 2:lle. Yksi silmään pistänyt erikoisuus oli että sekä käsikirjoituksesta että ohjauksesta ehdolla olleet Gnomeo ja Juliet ja Nalle Puhin elokuva eivät olleet ehdolla parhaaksi elokuvaksi. Ilmeisesti ne olivat saaneet antaa tilaa ranskalaiselle Kissan elämää, espanjalais-englantilaiselle Chico & Rita sekä espanjalaiselle Arrugas -filmeille joita ei enää muissa kategorioissa nähty.

Oscarit

Oscareissa on vain kaksi animaatioille omistettua kategoriaa: Paras animaatioelokuva ja Paras animaatiolyhäri. Toki animaatioelokuvia voidaan palkita muissakin kategorioissa, mutta tänä vuonna niin ei päässyt käymään.

Paras elokuva
Kissan elämää (A Cat in Paris)
Chico & Rita
Kung Fu Panda 2
Saapasjalkakissa
Voittaja: Rango

Paras lyhytelokuva
Dimanche
La Luna
A Morning Stroll
Wild Life
Voittaja: The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore

Parhaan elokuvan palkinnon voitti melko odotetusti Rango. Vakavasti otettavimmat haastajat olivat eurooppalaispiirretyt Kissan elämää ja Chico & Rita. DreamWorksin jatko-osa ja spinoff eivät ehkä olleet aivan Oscar-tasoa. Pixar ei tällä kertaa saanut edes ehdokkuutta elokuvasarjassa, eikä lyhäri La Lunakaan saanut palkintoa.

Jo pelkkä Oscar-ehdokkuus on tunnetusti hyvä myyntivaltti elokuville. Suomessa on jo nähty kaikki muut ehdokas-elokuvat paitsi Chico & Rita. Amerikkalaiskolmikko on kiertänyt meillä elokuvateatterissa, Saapasjalkakissa sai ensi-iltansa vasta kuukausi sitten. Ranskalainen Cat in Paris on valmistunut jo vuonna 2010. Sitä onkin ehditty esittää meillä jo televisiossa Nelosen perhe-kanavalla nimellä Kissan elämää. Lyhäreistä Morning Stroll esitettiin Animatricks -festivaaleilla viime syksynä.

Jos vertaa Annien ja Oscarin paras elokuva listaa ei erona ole muuta kuin että Annie-palkinnon ehdokaslista on pidempi. Lyhäreiden kohdalla molemmat ehdokkuudet saivat vain La Luna ja Wild life, eikä kumpikaan edennyt ehdokkuutta lähemmäs voittoa.

Maailmaan mahtuu toki muitakin merkittäviä, varmasti jopa merkittävämpiä animaatioille jaettavia palkintoja, mutta toistaiseksi ulotan katsauksen näihin kahteen Amerikkalaiseen pystiin. Ja makuasioitahan tälläiset palkinnot lopulta ovat, kukin katsoja saa päättää vuoden parhaan elokuvan, lyhärin tai tv-ohjelman lopulta ihan itse.

torstai 23. helmikuuta 2012

Rauha kissan sielulle ja bloggaajan mielelle

Minulla on ollut muistikuva lapsena näkemästäni animaatiosta, jossa kuolleelle kissalle järjestetään muistotilaisuus. Muistikuvat saivat vahvistusta kun sain sähköpostia Marialta, joka kyseli lisätietoja tästä kissa-animaatiosta.

Animaatiossa lapset heräävät yöllä ja huomaavat joukon kissoja järjestäneen muistotilaisuuden heidän juuri kuolleelle lemmikki-kissalleen. Kissa oli elämänsä aikana tullut jostain syystä kuuluisaksi, olisiko hän ollut jonkinlainen kissamaailman Elvis. Itsekin muistin animaation televisiosta nähneeni, se oli piirretty ja lyhytelokuvan mittainen. Olen sitten yrittänyt etsiä tätä mysteeristä ja oikein hyväksi elokuvaksi muistamaani kissa-animaatiota useasti ja ties vaikka mistä, mutta tuloksetta. Etsinnät ovat kestäneet jo yli vuoden.

Sitten satuin kirjastoon lainaamaan sarjakuvia. Ja siellähän se oli hyllyssä, Eero.

Ja tämähän se juuri on, sarjakuva Nipan ja Sohvin kissaflunssaan kuolleesta Eero-kissasta. Lasten mielestä Eeron lempipuuhaa oli makoilu, milloin pyykkikorissa milloin auringonvaloläikissä. Eero oli ehkä maailman laiskin kissa, mutta toki lapsilla on sitä ikävä vaikka he eivät aivan murheen murtamia olekaan. Yöllä he heräävät ulkoa kuuluviin ääniin ja löytävät puutarhasta joukon kissoja jotka ovat saapuneet Eeron muistotilaisuuteen. Paljastuu että laiskaksi luultu Eero olikin varsin kuuluisa kissa, tunnettu laulajatähti. Eerolle jätetään hyvästit sen hautapaikalla puutarhassa sitten kissat laittavat "häppää nuppiin, kupit kumoon, mono vinoon ja kaikki putket auki Eeron muistoksi". Aamulla Eeron perheen vanhemmat ihmettelevät käpälänjälkiä ja puutarhasta pois poimittuja kukkia.

Enää animaation jäljittäminen ei ole kovin vaikeaa, sarjakuvan (jonka alkuperäinen nimi on Fred) on tehnyt Posy Simmonds vuonna 1987. Englantilainen Simmonds on toiminut niin sarjakuvapiirtäjänä kuin kuvittajanakin.

Animaatioksi tarina päätyi vuonna 1996, nimellä Famous Fred. Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimi Joanna Quinn. Quinn tunnetaan paitsi omasta erittäin vahvasta visuaalisesta tyylistään, myös erityisesti naisista kertovista animaatioistaan. Retrospektiivi Quinnin animaatioista esitettiin Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 2008.

Animaatiossa näkyy Simmondsin alkuperäisen sarjakuvan tyyli, paikoin siihen on jop siirtynyt ruutuja suoraan sarjakuvasta. Mutta animaatiossa näkyy selvästi myös Quinnin kädenjälki ja huumori. Tarinaa on laajennettu sarjakuvasta, mukana on nyt manageri-marsu ja Eeron taustoja syvennetään paljon enemmän kuin sarjakuvassa. Loppukin on hitusen erilainen, elokuvassa Marsu alkaa laskeskella Eeron käyttämät elämät, mutta päätyy laskuissaan vain kahdeksaan. Kissoillahan pitäisi olla yhdeksän henkeä ja lopussa jää hieman avoimeksi onko Eero sittenkään kuollut. Myös Eeron musiikkia päästään tietysti kuulemaan vasta animaatiossa. Eeron äänenä on alunperin Lenny Henry.

Yksi nettisivu mainosti Famous Fredin olevan Lumiukon tekijöiltä. Molemmat on tehty Englannissa ja onhan tyylissä jotain samaa, mutta ei tuo väite aivan pidä paikkaansa. Michael Gabriel on kyllä tehnyt taustat molempiin animaatioihin, sen lisäksi yksi animaattori on työskennellyt kummassakin elokuvassa.

Famous Fred oli vuonna 1998 Oscar-ehdokkaana parhaaksi animaatiolyhäriksi, mutta palkinto jäi saamatta. Muita palkintoja elokuva on kyllä kerännyt mukavasti esimerkiksi kiertäessään elokuvafestivaaleja.


Tässä oli siis tarina kauan mieltä kaihertaneesta animaatiomysteeristä. Kiinnostaisiko nähdä Famous Fred omin silmin? Joanna Quinnin sivuilla se onnistuu: http://www.berylproductions.co.uk/famous-fred/
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...