Ystävänpäivä lähestyy ja siihen liittyen aion kirjoittaa blogiin esittelyn ihastuttavista animaatiohahmoista.
Yhtälailla kuin bändeistä, tv-sarjoista tai näytelmäelokuvista, myös animaatioista voi löytyä ihania, suorastaan rakastettavia hahmoja. Hahmot voivat olla ihmisiä, eläimiä tai fantasiahahmoja, mutta jokin heissä viehättää. Toisilla ihastus kestää vain elokuvan ajan, toiset voivat fanittaa hahmoja pidempäänkin.
Kertokaa omat animaatioihastuksenne Ystävänpäivään, eli 14.2 mennessä kommentoimalla tätä kirjoitusta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen elakoonkuvat@gmail.com jotta omat suosikkihahmonne tulevat esitellyiksi. Omia valintojaan saa myös perustella ja kehua estoitta.
15 kommenttia:
Tää on niin tätä: kun pitäisi nopeasti sanoa, ei tule mitään mieleen!
Muistan olleeni erittäin ihastunut Sephirothiin Final Fantasy VII:sta (kyseisestä pelistä on tehty ainakin yksi animaatio, joten eikös tämä lasketa?).
Sitten Notre Damen kellonsoittajan Phoebus on sulattanut sydämeni jo aikapäiviä sitten. Kuka voisi vastustaa univormupukuista, rehtiä sotilasta ;)
Robin Hood (Disneyn kettuversio). Ovela romantikko, joka pyyteettömästi puolustaa heikkoja.
Ja naisista ylivoimaisesti pidän Jessica Rabbitista! "Minut on piirretty tällaiseksi". Huikaisevan ulkonäön takana lämmin sydän, joka sykkii...ei komealle miehelle vaan miehelle, joka saa hänet nauramaan.
Tässä näin nopeasti mietittynä, varmasti heti kun olen tämän lähettänyt tulee enemmän mieleen!
En ole koskaan ollut yhteenkään hahmoon siinä mielessä ihastunut, että olisin haaveillut seurustelevani kyseisen hahmon kanssa tai halunnut hypätä sänkyyn heidän kanssaan. Sen sijaan on lukemattomia hahmoja, joiden pelkkä ajattelu on saanut sydämeni tykyttämään. Pystyn kuluttamaan tuntikausia vain kyseisten hahmojen kuvia katsomalla, juttelemalla heistä muiden fanien kanssa yms. yms. Tästä kaikesta tulee jotenkin huumaavan hyvä olo. Tämä extreme-fanitus tuntuu aivan yhtä hyvältä kuin oikea ihastuminen, joten lasken sen mukaan.
Ensimmäinen hahmo, jonka muistan vaikuttaneen minuun näin on Matka maailman ympäri -sarjan Transfer. Tästä lähtikin liikkeelle se kuvio, että ihastun lähes poikkeuksetta pahiksiin. Pahoissa pojissa vain on jotain ihanaa ja fiktiiviseen pahikseen ihastumisessa on se hyvä puoli, ettei oikeasti tarvitse sietää heidän tekemisiään tai kohdata niitä ongelmia, jotka tulevat vastaan jos oikeassa elämässä saa rikollisen sydänkäpysen.
Itselleni tärkeitä hahmoja on ollut elämäni aikana niin paljon, etten rupea listaamaan kaikkia. Mainittakoon, että lapsena haaveeni oli soittaa Jarkko Rantaselle, jotta voisin kuunnella Jafarin ääntä. :D
Aarresaari-animen Abraham Gray vakuutti minut heti, kun näin hänen kuvansa DVD:n kannessa, mutta minulle tuli silti yllätyksenä, miten täydellisesti hahmo loputa kiersi minut pikkusormensa ympärille. Vaitonainen mutta rohkea irkkusankari, joka vaihtaa sarjan aikana merirosvojen puolelta hyvisten puolelle on kuin joku olisi tehnyt listan kaikista suosikkielementeistäni ja koonnut niistä hahmon. Gray on myös ainoa hyvis, joka on päässyt korkealle sijalle listallani.
Tällä hetkellä olen eniten ihastunut Kaiketsu Zorro -animen luutnatti Gabrieliin. En oikeastaan edes tiedä miksi, sillä hahmo on täysi paskiainen ja yleensä toivon pahiksiltani edes jotain syvällisempää. Ehkä Gabriel vain on niin komea. ;)
Minulla on aina ollut heikko kohta pahiksille, jotka tekevät lopussa parannuksen. Näitä on monia, mutta nyt ei tule kyllä yhtään mieleen :D
Sen sijaan muistan nuorempana olleeni aivan ihastunut Jhonny Qest sarjan Hadji-nimiseen intialaispoikaan. Ah! Piirsin hänestä kuvia ja minun oli pakko ostaa kaikki JQ-videokasetit, jotka löysin. Voi sitä iloa, kun sarja alkoi tulla vielä telkkaristakin :) Lopputeksteistä yritin metsästää ääninäyttelijän nimeä tarkoituksenani (tottakai!) ottaa yhteyttä ;) No, tämä onneksi jäi tekemättä. Nyt kyllä nolottaa!
Pikku lapsesta asti olen pitänyt erittäin paljon Disneyn Robin Hoodista ja Topin ja Tessun Topista, ketut ovat olleet aina heikko kohta tälle. Niinpä myös Kaukametsän pakolaisten Kettu ja sinikettupahiksen poika pääsevät myös suosikkien listalle.
Aarreplaneetan Jim Hawkins sulatti sydämeni myös heti ensimmäisellä katselukerralla.
Lisää ihastustaherättäviä hahmoja ovat olleet Oliverin ja kumppaneiden Filuri, Kaunottaren ja Kulkurin Kulkuri, Tie El Doradoon Tulio sekä Notre Damen kellonsoittajan Phoebus.
Itse en pienenä oikeen ihastunu ollu keneenkään leffatyyppiin, mutta nykyään sitäkin enemmän.
Minulla on kaksi ehdotonta omaa ritaria: Kovu ja Cornelius.
Cornelius on nro. 1. Jotenki hyvällä tavalla narsisti ja hauska + laulaa ihanasti ja antaa siivet ;P <3
Kovu edustaa taas mun omaa täydellinen mies kuvaa: rohkee, epävarma, uskollinen, vähän masentunut silleen ja ennen kaikkea muuttuu leffan aikana luonteeltaan ja tavoitteiltaan. :)
Ihannoin toki muitakin, kuten Weedin Jeromea, Aladdinia, Erikiä (Pieni merenneito), Kaukametsän pakolaisten kettua jne, mutta ei niistä yksikään aiheuta samanlaisia tunteita ku top 2.
Cornelius on siis Don Bluthin Peukaloliisasta :)
Tuo tarkennus Corneliuksesta oli ihan hyvä, itselle tuli nimittäin ensimmäisenä Corneliuksena mieleen Babarin vanha neuvonantaja. :D Mikäs siinä, onhan Cornelius ihan charmantti elefantti.
Sitten lause "laulaa ihanasti ja antaa siivet" antoi vinkin siitä että kyseessä taitaakin olla joku toinen Cornelius, ja muistinkin että Peukalo-Liisan prinssi on miettimäni norsuherran kaima. :D
Heh, tämä on helppo!
Muistan olleeni pienenä ihastunut moniinkin eläinhahmoihin, joissa jokaisessa oli kuitenkin varsin inhimillisiä piirteitä. Näistä esimerkkeinä mm. Phileas Fog (Willy Fog?), Turbo (Prätkähiiret) ja Sandokan. Kaikki olivat sellaisia sankareita omissa sarjoissaan - Fog oli rauhallinen komea herrasmies, joka toisaalta osasi myös pelastaa neidon hädästä. Turbo oli mysteerinen niiden aurinkolasiensa kanssa ja Sandokan vain oli harvinaisen komea merirosvon asussaan. :D Tosin nyt kun katson Sandokanin kuvia uudestaan, en voi kuvitella, mikä siinä silloin joskus oikein viehätti!
Tässä nyt ihan muutamia, on niitä varmasti ollut muitakin. Lapsena ainakin itse toivoin saavani olla ihmisen sijaan vain joku nätti piirroshahmo (mieluiten prinsessa Romy, joka saa lopulta Phileaksen ;)
Minä tykkäsin lapsena John Smithistä ihan hirmuisesti. Hän valloitti sydämeni :D Muistan että leikeissä "mieheni" oli aina John Smith. En muista että olisin ollut ihastunut sillä lailla kenenkään toiseen. mMtta Erik on myös komea mies :)
Minullakin on oli tiettyjä hahmoja mitä toivoin saavani olla esim. Belle, Ariel, Pocahontas ja Jasmine. Nämä vaihteli aina sillä mielestäni kaikki olivat yhtä kauniita. :)
Muistan joskus pienenä fanittanut Digimonin Yamatoa (ehkä joskus vähän ihastunutkin). Leikittiin veljien kanssa joskus Digimonia ja halusin olla aina Yamato. Kai se oli se kylmä ja viehettävä persoona.
Sitten vähän isompana oli tämä Pokemonin James ja prätkähiirien Vinski :D
Olen elämäni aikana ollut tykästynyt lukemattomiin eri animaatiohahmoihin, useimmiten vain fanitustasolla (esimerkiksi Phileas Fogg tai Mufasa) mutta pariin olen ollut todella ihastunut :D
Ensimmäinen animaatioihastukseni kohde oli joskus pienenä Pokemonin James, en osaa perustella enemmin kuin että hän vaan oli/on jotenkin niin suloinen :)
Toinen, nykyisinkin suuren fanitukseni kohde, mutta johon pari vuotta sitten olin myös ihastunut, on Digimonin Beelzemon. Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni hänen cooliin ulkonäköönsä, ja ihastuin sitten hänen luonteeseensa. Pidän siitä miten hän kehittyy sarjan aikana, ja miten aluksi yksinomaan vallan- ja voimanhimoiselta pahikselta vaikuttavasta hahmosta paljastuu syvällinen ja rakastettava puoli, ja miten Beelzemon lopulta tajuaa virheensä ja alkaa taistella hyvisten puolella. Isona plussana hänessä on se, että hänellä on japaninkielisessä dubissa aivan tajuttoman ihanaääninen ääninäyttelijä (eli Hiroki Takahashi) <3
Meikäläisen "ihastumiset" animaatiohahmoihin on enemmän fanipohjaista mielenkiinnon osoitusta, mutta fanitus on sitäkin suurempi.
Tällä hetkellä eräs mies, joka vetää aina huomioni on Alfred J. Kwak-sarjan Korppi. Hahmo on vaan niin mielenkiintoinen ja loistavasti toteutettu. Erikoista tässä kiinnostuksessa on se, että lapsesta saakka olen aina tykännyt hyviksistä/päähenkilöistä, mutta nyt vanhemmalla iällä huomasin että Korppi on poikkeustapaus. Aina kun tyyppi ilmestyi ruutuun olin aivan täpinöissäni. Ja jos tuli taukoja hänestä, odotin innolla milloin hän tulisi seuraavan kerran.
Äh, tätä on vaikea selittää järkevästi.. Moni asia vaan minua kiehtoo tässä hahmossa. Luonne, persoonallisuus, ulkonäkö (ja kuinka se muuttuu sarjan aikana) ja suomenkielinen ääni (Pekka Autiovuori tosiaan osaa hommansa).
Onhan noita muitakin hahmoja, joihin olen kiintynyt, mutta nyt ei tule ketään muuta todella mainittavan arvoista mieleen, ja osa näistä hahmoista päätyy videopeli-osastolle.
Mutta tosiaan, Korppi on hiano mies~
Minun lapsuuttani rytmitti kaksi asiaa, lintuhahmot (mitä hittoa) ja ääninäyttelijät. Tuo jo aiemmin mainittu Korppi iski kovaa joskus kuusivuotiaana, olihan siinä combo siipiä & höyheniä ja Pekka Autiovuorta. Alkujaksojen Korppi oli myös niin arkkityyppi kunnon woobie-hahmosta (esittää kovaa, oikeasti aika nyhverö, satuttaa itsensä, yhdellä ainoalla kommentilla viitattu kurja perhetausta) että vieläkin pääsee epämääräisiä kiljahduksia. Autiovuoren panos taas oli äänen korkea-matala-vaihtelut. Myös Repe Sorsa kuuluu samaan sarjaan, Autiovuori, sorsa ja altavastaaja. Pyhän kolminaisuuden viimeinen kulma on Kreivi Duckula, jonka näyttelijästä en kyllä tiedä mitään mutta hän oli jotenkin niin repeilyttävä. Don Rosan sarjiksien kautta taas löysin Panchito Pistolesin, kuumaverinen latino, hahah.
Toinen tyttöbonereita aiheuttava ääni on Antti Pääkkönen, joka on tosiaan joka ikisessä piirretyssä ikinä, mutta minkäs teet, kuuma on kuumaa. Tältä taustalta syttyi rakkaus TV-Timoniin, elokuvassa hän on hahmona vähän haljumpi, El Doradon Migueliin ja monenmoisiin otuksiin Digimonissa, mm. Flamedramon, voi luoja, se ääni mataleni joka muodonmuutoksella. Kumma kun minusta ei tullut tätä pahempi furry. Digimonkeisari eli Ken Ichijouji oli myös sitä niin surkuteltavaa woobieta että oli pakko rakastaa. Pokemonin James taas on yhäkin vakiona mun 2D-haaremissa, huonot vitsit ja vihjailevat jutut. Ja hänen äänenään Ranta, siinäkin taianomainen vetovoima.
Ensimmäinen ihastukseni ikinä taisi olla Willy Foggin Passepartout. En enää edes muista miksi. Lisäksi Sherlock Houndin, noh, Sherlock. Tätä asiaa vaan tulee nyt koska siirryin ysäripiirretyistä suoraan animeen ilman sen kummempaa kynnystä. Meh.
Aivan ihana aihe. Näitä animaatio ihastuksia minulla on vaikka kuina paljon. Ensimmäinen on Tenavien Eppu Peltonen, (ja tämä siis tapahtui kun olin 5v) oikea kunnonn filosofi ja aina heikompien puolella. Muumien NIosu oli kanssa sellainen söpöliini mutta ei kumminkaan ihastus. Maailman ympärimatkaaja phileas Fog oli ihana leijonan harjassaan ja hänen Paspartuun pikku apulainen Tico oli suosikkini, niin söpö ja pieni. Ja sitten on Roppakaupalla nåäitä Disneyn kuumia prinssejä. Pocahintasin John Smith, Pienen Merenneidon Eris, Notredamen kellonsoittajan Feabus (vai mikä sen jätkän nimi onkaan), Tarzan, Mulanin se mies jonka nimee en tietenkään muista. JA tietty kaiken ykkösenä se komein hiomaton timantti eli katurotta ALADDIN!!
Naishahmoista ulkonäöllisesti miellyttävimpiä ja suuria persoonia ovat Notredamen kellonsoittajan Esmeralda, Pocahontas, Jessica Rabbit, Prinsessa Jasmine ja aivan suosikki noitani eli Muumien Alisa.
Howl Liikkuvasta linnasta. Ah.
Lähetä kommentti