Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset ensi-ilta elokuvat



25.11 Artturi Joulu - Joulupukin poika

Artturi Joulu (Arthur Christmas) on Aardmanin ja Sonyn jouluinen 3D:llä höystetty tietokoneanimaatio. Lähtökohta on perinteinen kysymys siitä miten Joulupukki voi ennättää jakaa lahjat kaikille maailman lapsille niin lyhyessä ajassa. Elokuvassa tavataan sen nimen mukaisesti Joulupukin poika, tai itseasiassa pojat mutta myös Joulupukin isä.

Elokuvan on ohjannut Sarah Smith. Suomessa elokuvaa esitetään vain dubattuna versiona. Rooleissa kuullaan mm.Riku Niemistä, Markku Huhtamoa ja Pekka Lehtosaarta.



2.12 Happy Feet 2

Mumble pingviini tavatiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 hyvin menestyneessä elokuvassa. Jatko-osassa tavataan tanssillaan hämmästyttäneen Mumblen tanssitaidoton poika Erik, joka etsii vielä itseään.

Elokuvan on ohjannut myös ensimmäisen osan ohjaajana toiminut George Miller. Suomessa elokuvaa esitetään sekä 2D että 3D versioina ja ainoastaan suomeksi dubattuna.



16.12 Alvin ja pikkuoravat 3

Alvin ja pikkuoravat 2 oli ensi illassa kaksi vuotta sitten, ensimmäinen elokuva vuonna 2007. Kolmannen elokuvan Alvin and the Chipmunks: Chip-Wrecked on ohjannut Mike Mitchell jonka edellinen ohjaustyö oli Shrek ja ikuinen onni. Elokuva on muuten maailman ensi-illassa samaan aikaan kuin se jo saapuu Suomeen. Meillä elokuvaa esitetään dubattuna.

Kolmannessa osassa jammailevat oravat risteilevät lokoisasti merellä, kunnes haaksirikkoutuvat trooppiselle saarelle.



23.12 Täältä tulee Myyrä

Aivan kuin joku olisi ennustanut Zdeněk Milerin kuoleman. Tämä Myyrä-animaatioiden kooste ei tietääkseni ole päätynyt teattereihin Milerin muistoksi vaan se löytyi jopa Finnkinon sivuilta jo ennen uutista Milerin poismenosta.

"Olen onnellinen, että Myyräni yhä antaa teille viihdykettä, iloa ja rakkautta, jota kaikki te lapset tarvitsette niin paljon kuin mahdollista.” - Zdenêk Miler

Myyräanimaatioita on koostettu tunnin ja 14 minuutin paketiksi. Mukana ovat ainakin Myyrä kaupungissa, Myyrä ja auto, Myyrä eläintarhassa ja Myyrä taiteilijana.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...