Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tatonka

Ylen Fem-kanavan Buu klubbenissa esitetään tiistaisin sarjaa nimeltä Tatonka (Les legendes de Tatonka). Neljästäkymmenestä jaksosta on ehtinyt tulla vasta kolme, joten mukaan ehtisi vielä hyvin. Sarjassa puhutaan tietysti ruotsia, ja tekstejä ei ole, mikä saattaa karistaa katsojia. Mutta luulisi että Tatonka tulee jossain vaiheessa Ylelle myös suomeksi.



Vuonna 2010 valmistuneen sarjan takana on ranskalainen Cyber Group Studios. Samalta studiolta on lähtöisin esimerkiksi Juniorilla pyörivä Pinkkupoppoo. Molemmat sarjat on ohjannut Olivier Lelardoux.

Tatonka kertoo neljästä sudenpennusta nimeltään Wanji, Nunpa, Yamni ja Topan, ja heidän ystävistään joihin lukeutuu mm.karhu, ilves ja sarjalle nimen antanut biisoni Tatonka (joka on Sioux-intiaanien nimi biisonille, sudenpentujen nimet tarkoittavat numeroita yhdestä neljään). Kuulostaa suomalaisen korviin aika kotoisalta eläimistöltä, biisonia lukuunottamatta. Tapahtumapaikkana on Pohjois-Amerikka ja sarjan maisemien mallina on ollut Yellowstonen kansallispuisto.

7 kommenttia:

Euva kirjoitti...

Aika söötin näköinen. Erityistä plussaa, että hahmoina on susia ja ne ovat vielä hyviksiä!! Suomennosta odotellessa.

NoJopas kirjoitti...

Minä tykkään noiden hahmojen söpöydestä ja jengin kokoonpanosta. Joku pahiskin tässä on, mutta en osaa sanoa mikä elukka se oli, näytti joltain sapellihahmmastiikeriltä, ehkä se oli puuma...

Väkisin vaan miettii että jos tämä olisi piirretty niin sitten olisin ihan myyty. :D

Euva kirjoitti...

Söpöpöpöjä ovat, kyllä. Iskee myös minuun. Ja kuten sanoit, koko hahmokaarti on kyllä mukava. Puuma minulle tuli mieleen siitä pahiksesta...

Vai että piirretty, no se vasta olisi nanna! :D Tai hitusen paremmin ja yksityiskohtaisemmin työstetty CGI...

Anonyymi kirjoitti...

Hei oletko tällaiseen Anastasiaan tutustunut? http://www.levykauppax.fi/movie/anastasia/
Ei ehkä niin tunnettu kuin Fox Animationin Anastasia, mutta itse tuli tätä pentuna katottua kun ei sitä "oikiaa" Fox Animationin anastasiaa kirjastosta löytynyt :D

Snowdance kirjoitti...

Oi, kiva, tässähän on uusi susisarja Faerytailssiin. :)

NoJopas kirjoitti...

Ei ole minulle tuo Anastasia tuttu, näistä "halpis" piirretyistä minulla on ollut vain Pocahontas.

Sini kirjoitti...

Jätin sulle tunnustuksen blogissani :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...