Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Elokuvapäiväkirja, sivu 5


Bambi 2

Olen vältellyt Bambin jatko-osan katsomista, koska pelkästään ajatus siitä on ahdistanut ja paljon. Onko mitään järkeä tehdä elokuvalle jatko-osa 64 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen? Disneyn jatko-osien laatu kun vielä on vähän niin ja näin, välillä tulee ihan katsottavaa jälkeä välillä ala-arvoista kuraa josta ei hahmoja enää juuri tunnista. Ja jos laatu onkin kohdillaan niin voiko ensimmäisen elokuvan hengen tavoittaa vuosikymmenten jälkeen? Nyt sitten pakottauduin katsomaan tämän.

Jatko-osa sijoittuu tarinan keskelle, Bambin äiti on juuri kuollut ja Metsän ruhtinas kertoo äitä huutavalle Bambille ettei äiti enää palaa. Tämä kohtaus on varmaankin koko Bambin sykähdyttävin ja tärkeä käännekohta joten aika suurella varauksella suhtauduin että tästä nyt lähdetään kyhäämään uutta tarinaa. Varsinkin kun kyseessä on tarina metsän Ruhtinaan sopeutumisesta yksinhuoltajaisäksi. Huh huu. Ensinnäkin, olen lukenut Bambin joten tiedän mitä Bambille kirjassa tapahtuu äidin kuoleman jälkeen. Disneyllä taas ei ole luettu kirjaa jatko-osaa tehtäessä, ainakaan kovin tarkasti, vaan uusi tarina on ihan uusi.

Ruhtinas on Bambissa salaperäinen, ylväs hahmo. Vanhin ja viisain kaikista metsän asukkaista. (Näin muistelen Bambin äidin Bambille kertovan.) Jatko-osassa Ruhtinas menettää salaperäisyytensä ja se mikä ennen oli ylväyttä on nyt jäykkyyttä. Viisaus on ulkoa opeteltua hovihömppää prinssin asemasta. Ja Ruhtinas kertoo Bambille tavanneensa Bambin äidin ollessaan Bambin ikäinen... Eli toinen Bambin vanhemmista puhuu puuta heinää. (Ruhtinas ei voi olla vanhin metsän asukkaista, jos on Bambin nuorehkon äidin kanssa samanikäinen.)

Ruhtinas on siis kokenut suurimman muutoksen näiden elokuvien välillä. Pöllö-vaari on ehkä lähimmin sama hahmo molemmissa. Bambi ei ole niin ujo kuin ensimmäisessä osassa, mutta senhän voi laittaa ihan normaalin hahmon kehityksen piikkiin. Rumpali, Kukka ja muut eläinlapset olivat aikalailla ykkösosalle uskollisia, ehkä vähän puheliaampia. Nuori Ronno oli yllätyksetön, kovis joka huutaa äitiä. Hetken luulin että Ronnoon oli otettu kirjasta mielenkiintoinen käänne, eli kirjassa yksi kauris on ihmisten kasvattama. Ronno tiesi ihmisistä Bambia enemmän ja oli nähnyt Bambin lamaantuneen koirien hyökätessä ja olin niin varma että lopulta paljastuu että Ronno on ihmisten lemmikki. Mutta ei, noille ei edes tullut mitään selitystä.

Elokuvan loppu tuli täysin yllättäin. Tästä puuttui loppuhuipennus kokonaan. En olisi uskonut että leffa loppuu jos lopputekstit eivät olisi tulleet ruutuun. Ja nyt aloin epäillä että kirjaston dvd pätki lopussa... Mutta kai se siinä sitten oli. Täytyy kyllä sanoa että elokuvan alku taas on vaikuttava, koska se alkaa niin dramaattisesta hetkestä. Tulee ehkä vähän mieleen Topi ja Tessu.

Visuaalisesti tässä oli paljon viitteitä ykkösosaan, taustat esimerkiksi olivat onnistuneesti samaa tyyliä. Monessa kohdassa huomasi että Bambin yksityiskohtia on tutkittu tarkasti ja siirretty jatko-osaan, mikä tuntui kivalta. Bambin uni-kohta pisti silmään sellaisena joka olisi voitu toteuttaa vanhanaikaisemmin. Mutta kaiken kaikkiaan animaation suhteen tämä on varmastikin parasta mitä sopii toivoa. Laulut taas ovat alkuperäisessä Bambissa kultaa, tässä ihan joutavaa höpinää.

Minua vaan vaivaa vieläkin ihan hirveästi että tämä on Bambin jatko-osa. Jos tämä olisi itsenäinen elokuva tai en tietäisi että mitään Bambia onkaan niin saattaisin suhtautua tähän vähemmän kriittisesti. Koska onhan tämä laadukas animaatio ja tarinassa on ihan kiinnostaviakin juttuja. Muttakunmuttakun. Miksei tätä aikaa, vaivaa ja budjettia vaan voitu käyttää ihan uuteen elokuvaan? Eli olen samassa tilanteessa kuin alussa, mutta nyt olen uskaltanut katsoakin tämän leffan. Ei se mikään pyhäinhäväistys ollut, mutta en vieläkään tajua lähtökohtaa elokuvan tekemiselle. Miksi?



Paprika

Kun päivittelin blogiin ohjelmatietoja huomasin että Paprika tulee taas tv:stä. Ja muistin että minulla on boksilla vielä edellinen tv-esitys tallessa. Jo useana iltana on ollut tarkoitus katsoa joku animaatio, mutta sieltä aikuisemmasta päästä. Paprika sopikin tähän hyvin.

Elokuva saattaa vaikuttaa vaikeampiselkoiselta kuin se onkaan, mutta toisten uniin siirtyminen on tuttu juttu jopa Aku Ankasta, joten perusideaan on helppo tarttua. Kysymyksiä on ilmassa sopivasti ja ainakin minä tajusin juuri oikealla hetkellä ratkaisut ja sain silti vielä yllättyäkin. Tarinan suhteen tämä on siis aihettaan selkämpi eikä elokuvan itsetarkoitus ole olla käsittämätöntä psykedeliahuurua. Tätä katsoessa katsoja saa ajatella ja arvailla eikä tylsiä kohtia juuri tule.

Hahmoja ei alussa esitellä mitenkään erityisesti, mutta tärkeimpien hahmojen kohdalla tämä korjaantuu elokuvan edetessä kun heidän taustojaan avataan. Jotkut hahmot taas jäävät vieraammiksi ja heidän motiivinsa huteriksi. Olisin kaivannut vähän tarkempaa tai ehkä syvällisempää syytä sille miksi kaikki tapahtuu. Pahisten motiivit ovat usein aika tylsiä. Tämä antaisi elokuvan lopullekin lisää jännitettä, nyt vaikuttavuus on enemmän kuvassa kuin sisällössä.

Hahmot muodostavat mielenkiintoisen ja persoonallisen porukan. Naishahmot Atsuko ja Paprika ovat keskenään sopivan erilaisia, mutta kumpikin on aktiivinen ja päättäväinen, vahva nainen. Keksijänero Tokita taas on sympaattinen reppana, joskin jossain vaiheessa hänen epäkypsyyttään korostetaan turhankin paljon. Tokitaa vaaditaan ryhdistäytymään ja tavallaan hän sitä yrittääkin mutta ei onneksi muunnu yhtäkkiä sankariksi. Hahmo saa lopulta hyväksynnän omana itsenään mikä on aika virkistävää. Poliisi Konakawa vaikuttaa aluksi aika perus ukkelilta, mutta hahmosta löytyykin uskottavasti herkkyyttä ja huumoria. Konakawan oma mysteeri jää kuitenkin muihin tapahtumiin nähden hieman irralliseksi. Viimeisenä tehotiimin täydentää pieni kaljupäinen pappa, joukon pomo. Näiltä hahmoilta ei heti odottaisi suuria tekoja. Satoshi Konin elokuvissa sankareiksi nousevatkin tavalliset ihmiset.

Animaation suhteen elokuva on täynnä kiinnostavaa katsottavaa. Jos ihmiset ovatkin niin realistisia että elokuvan olisi voinut toteuttaa myös näyteltynä, otetaan animaatiosta kaikki irti unijaksoissa. Ihmishahmojen realistisuus on unimaailmalle täydellinen kontrasti ja saa sen näyttämään vielä hurjemmalta. On muodonmuutoksia, kamera-ajoja, kuvakulmien vaihtoja, nopeita leikkuksia tai hitaita sulautumisia, yllättäviä muutoksia ajassa ja paikassa niinkuin unissa kuuluu ollakin. Yksityiskohtien runsaus on hämmästyttävä eikä missään vaiheessa tuntunut siltä että samoja kikkoja toistellaan. Aina tuli jotain uutta ja vaikuttavaa.

Vaikka tällaiset asiat olisivat mahdollisia missä tahansa animaatiossa, useimmissa ollaan realistisessa maailmassa ja katsojakin uskoo katsovansa oikeaa maailmaa, jossa fysiikan lakeja ei rikota. Vaikka tarinassa olisikin puhuvia leijonia tai lohikäärmeitä tai totoroita. Animaatioissa olisi yhtälailla mahdollista laittaa hahmot kulkemaan seinien läpi kuin ajamaan autolla, mutta niin harvoin tehdään. Siksi Paprikan maailma onnistuukin hämmästyttämään, vaikka eihän siinä lopulta ole mitään hämmästyttävää, juuri tästähän animaatioissa on kyse.

Suosittelen katsomaan Paprikan parin viikon päästä, etenkin jos tuntuu siltä etteivät tämän tyyppiset elokuvat kiinnosta.

2 kommenttia:

Miss Shi kirjoitti...

Paprika on aivan ihana! Onneksi on ihan omana hyllyssä :) Siinäkin menetettiin hieno ohjaaja vuosi vai kaksi sitten, Satoshi :(

NoJopas kirjoitti...

Satoshi Konin elokuvista ei minulla ole omana kappaleena kuin Millennium Actress. :( Pitäisi hankkia muutkin.

On todella surullista että uusia elokuvia ei ole tulossa, vaikka Konin elokuvat muodostavat jo tälläisenäänkin komean uran.

Kesken jääneestä Dream Machinesta ei ole oikein mitään kuulunut. :/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...