Juoni:
Taran on tietäjä Dallbenin oppipoika, jonka vastuulla on possu Hennikin hoitaminen. Käytännössä Taran on siis sikopaimen, vaikka tunteekin itse olevansa valmis paljon suurempiin sankaritekoihin. Eräänä päivänä Taranille paljastuu miksi Hennikistä kannattaa pitää hyvää huolta. Possu näkee kärsällään, eli pystyy näyttämään tulevaisuuden työntämällä kärsänsä veteen. Dallben näkee että paha Hornansarvi tietää Hennikin kyvystä ja aikoo käyttää sitä löytääkseen hiidenpadan. Padan voimien avulla Hornansarvesta tulisi voittamaton.
Dallben lähettää Taranin viemään Hennikin turvaan. Matkalla Taran päästää possun hetkeksi silmistään ja tapaa Purrin, karvaisen otuksen joka toisaalta haluaisi olla Taranin ystävä ja toisaalta tuntuu epärehelliseltä. Taran pääsee Hennikin jäljille kuullessaan sen huutavan kauhuissaan, mutta ei ehdi auttaa kahden Draakin ahdistelemaa possua. Draakit nappaavat Hennikin ja lentävät kohti Hornansarven linnaa. Taran seuraa perässä, mutta Purri ei uskalla tulla mukaan.
Linnassa Taran näkee kuinka Hornansarven apuri yrittää pakottaa Hennikin ennustamaan. Taran paljastaa vahingossa olinpaikkansa ja Hornansarvi uhkaa tappaa Hennikin jos siitä ei ole hänelle hyötyä. Taran alistuu ja Hennikki upottaa kärsänsä veteen ja näyttää hiidenpadan. Hornansarvi kumartuu lähemmäs, Taran pelästyy ja kaataa vesiastian. Hän pakenee Hennikin kanssa ja ehtii työntää possun linnan muurilta vallihautaan. Taran itse jää kiinni ja hänet heitetään tyrmään.
Vangittu Taran saa apua tytöltä, joka kuljeskelee linnassa taikapallonsa kanssa. Hornansarvi vangitsi prinsessa Elenan koska uskoi pallon auttavan hiidenpadan löytämisessä. Nyt pallo johdattelee Tarania ja Elenaa linnan pimeissä käytävissä. He tulevat hautakammioon, josta Taran ottaa itselleen miekan. Sitten he tapaavat vangitun trubaduurin, jonka auttavat pakoon. Vartiat huomaavat Taranin karanneen ja pian heitä jahdataan linnan käytävillä. Taranin miekka paljastuu taikamiekaksi ja kolmikko pääsee sen avulla pakoon. Hornansarvi ei ota pakoa niin raskaasti kuin voisi luulla, vaan päättelee että Taran johdattaa hänet vielä Hennikin luo.
Metsässä Taran, Elena ja Harpo kohtaavat jälleen Purrin. Purri kertoo nähneensä possun jäljet ja vie heidät lammen rantaan. Rannalla on Hennikin jälkiä. Purri hyppii lammessa oleville kiville mikä käynnistää pyörteen joka imee mukaansa ensin Purrin, sitten Taranin ja lopulta myös Elenan ja Harpon. He päätyvät keijujen salaiseen valtakuntaan ja tapaavat keijujen kuninkaan. Keijut tietävät että hiidenpata on piilossa Morvan suoalueella ja Taran keksii tuhota padan. Yksi keijuista lähtee opastamaan heitä suolle ja muuta keijut lupaavat pitää huolta Hennikistä.
Morvasta joukko löytää aution talon ja talosta röykkiöittäin patoja. Sitten talon asukkaat, kolme noitaa tulevat paikalle. Noidat kiinnostuvat Taranin taikamiekasta ja lupaavat vaihtaa sen hiidenpataan. Niin Taran menettää miekkansa mutta saa kuin saakin hiidenpadan itselleen. Sitten noidat paljastavat ettei pataa voi tuhota. Sen voimat voi hävittää jos elävä olento menee pataan vapaaehtoisesti. Tämä tietysti tulee vaatimaan uhrautujan hengen. Tässä vaiheessa Hornansarven sotilaat ottavat Taranin, Elenan ja Harpon kiinni ja vievät heidät sekä padan Hornansarven linnaan. Purri ehtii piiloutua.
Hornansarvi alkaa heti käyttää pataa. Hän herättää sen avulla henkiin kuolleiden armeijan ja luurankosotilaat alkavat marssia ulos linnasta. Purri tulee sopivasti paikalle ja auttaa Taranin vapaaksi. Taran aikoo pysäyttää Hornansarven hyppäämällä pataan, mutta Purri ehtii ensin. Luurankoarmeija hyytyy ja sen luhistumista seurannut Hornansarvi lähtee katsomaan mikä padassa on vialla. Hän kohtaa Taranin joka yrittää vielä pelastaa Purria. Pata imaisee Hornansarven ja linna alkaa sortua. Taran, Elena ja Harpo pääsevät ulos viime hetkillä. Jäljelle jää vain hiidenpata.
Kolme noitaa ilmestyvät taas paikalle. He lupaavat ottaa padan itselleen mutta Taran tahtoo vaihtaa hiidenpadan Purriin. Noidat väittävät ensin että toive on mahdoton, mutta kun heidän voimansa kyseenalaistetaan, tuohtuneet noidat tosiaan palauttavat Purrin padasta. Eloton Purri virkoaa Taranin sylissä ja hiidenpadan ja Hornansarven tuhonnut sankarijoukko lähtee Dallbenin luo.
Dallben lähettää Taranin viemään Hennikin turvaan. Matkalla Taran päästää possun hetkeksi silmistään ja tapaa Purrin, karvaisen otuksen joka toisaalta haluaisi olla Taranin ystävä ja toisaalta tuntuu epärehelliseltä. Taran pääsee Hennikin jäljille kuullessaan sen huutavan kauhuissaan, mutta ei ehdi auttaa kahden Draakin ahdistelemaa possua. Draakit nappaavat Hennikin ja lentävät kohti Hornansarven linnaa. Taran seuraa perässä, mutta Purri ei uskalla tulla mukaan.
Linnassa Taran näkee kuinka Hornansarven apuri yrittää pakottaa Hennikin ennustamaan. Taran paljastaa vahingossa olinpaikkansa ja Hornansarvi uhkaa tappaa Hennikin jos siitä ei ole hänelle hyötyä. Taran alistuu ja Hennikki upottaa kärsänsä veteen ja näyttää hiidenpadan. Hornansarvi kumartuu lähemmäs, Taran pelästyy ja kaataa vesiastian. Hän pakenee Hennikin kanssa ja ehtii työntää possun linnan muurilta vallihautaan. Taran itse jää kiinni ja hänet heitetään tyrmään.
Vangittu Taran saa apua tytöltä, joka kuljeskelee linnassa taikapallonsa kanssa. Hornansarvi vangitsi prinsessa Elenan koska uskoi pallon auttavan hiidenpadan löytämisessä. Nyt pallo johdattelee Tarania ja Elenaa linnan pimeissä käytävissä. He tulevat hautakammioon, josta Taran ottaa itselleen miekan. Sitten he tapaavat vangitun trubaduurin, jonka auttavat pakoon. Vartiat huomaavat Taranin karanneen ja pian heitä jahdataan linnan käytävillä. Taranin miekka paljastuu taikamiekaksi ja kolmikko pääsee sen avulla pakoon. Hornansarvi ei ota pakoa niin raskaasti kuin voisi luulla, vaan päättelee että Taran johdattaa hänet vielä Hennikin luo.
Metsässä Taran, Elena ja Harpo kohtaavat jälleen Purrin. Purri kertoo nähneensä possun jäljet ja vie heidät lammen rantaan. Rannalla on Hennikin jälkiä. Purri hyppii lammessa oleville kiville mikä käynnistää pyörteen joka imee mukaansa ensin Purrin, sitten Taranin ja lopulta myös Elenan ja Harpon. He päätyvät keijujen salaiseen valtakuntaan ja tapaavat keijujen kuninkaan. Keijut tietävät että hiidenpata on piilossa Morvan suoalueella ja Taran keksii tuhota padan. Yksi keijuista lähtee opastamaan heitä suolle ja muuta keijut lupaavat pitää huolta Hennikistä.
Morvasta joukko löytää aution talon ja talosta röykkiöittäin patoja. Sitten talon asukkaat, kolme noitaa tulevat paikalle. Noidat kiinnostuvat Taranin taikamiekasta ja lupaavat vaihtaa sen hiidenpataan. Niin Taran menettää miekkansa mutta saa kuin saakin hiidenpadan itselleen. Sitten noidat paljastavat ettei pataa voi tuhota. Sen voimat voi hävittää jos elävä olento menee pataan vapaaehtoisesti. Tämä tietysti tulee vaatimaan uhrautujan hengen. Tässä vaiheessa Hornansarven sotilaat ottavat Taranin, Elenan ja Harpon kiinni ja vievät heidät sekä padan Hornansarven linnaan. Purri ehtii piiloutua.
Hornansarvi alkaa heti käyttää pataa. Hän herättää sen avulla henkiin kuolleiden armeijan ja luurankosotilaat alkavat marssia ulos linnasta. Purri tulee sopivasti paikalle ja auttaa Taranin vapaaksi. Taran aikoo pysäyttää Hornansarven hyppäämällä pataan, mutta Purri ehtii ensin. Luurankoarmeija hyytyy ja sen luhistumista seurannut Hornansarvi lähtee katsomaan mikä padassa on vialla. Hän kohtaa Taranin joka yrittää vielä pelastaa Purria. Pata imaisee Hornansarven ja linna alkaa sortua. Taran, Elena ja Harpo pääsevät ulos viime hetkillä. Jäljelle jää vain hiidenpata.
Kolme noitaa ilmestyvät taas paikalle. He lupaavat ottaa padan itselleen mutta Taran tahtoo vaihtaa hiidenpadan Purriin. Noidat väittävät ensin että toive on mahdoton, mutta kun heidän voimansa kyseenalaistetaan, tuohtuneet noidat tosiaan palauttavat Purrin padasta. Eloton Purri virkoaa Taranin sylissä ja hiidenpadan ja Hornansarven tuhonnut sankarijoukko lähtee Dallbenin luo.
Hiidenpata valmistui vuonna 1985. Elokuvan suunnittelu alkoi jo 1970-luvun alussa ja aikataulut venyivät vielä viime hetkillä niin että jouluksi 1984 suunniteltu ensi-ilta siirrettiin keväälle. Hiidenpata oli aikanaan kaikkien aikojen kallein animaatioelokuva. Tämä ei ollut aivan tarkoituksellista, vaan Hiidenpadalle suunniteltu budjetti ylitetiin roimasti. Tuotantokustannuksia ei saatu millään katettua teatterilevityksen tuotoilla ja ainakin katsojamäärässä (eli lipputuloissa) mitattuna elokuva oli floppi.
Hiidenpadan ohjasivat Richard Rich ja Ted Berman. Kaksikko oli ohjaamassa myös Topia ja Tessua ja nämä kaksi elokuvaa jäivät heidän ainoiksi ohjauksikseen Disneyllä. Hiidenpata oli kunnianhimoinen projekti. Disneyllä oli hiljalleen käynnissä sukupolvenvaihdos, kun studion ensimmäiset mestarianimaattorit eläköityivät ja nuorien animaattoreiden piti ottaa heidän paikkansa. Tottakai halu näyttää osaamisensa oli kova ja Hiidenpadasta puhuttiin uuden sukupolven Lumikkina. Studion johto vaan ei uskonut että studiolla oltiin vielä valmiita tälläiseen projektiin. Niinpä Hiidenpataa siirrettiin ensimmäisen kerran.
Tämä turhautti itseensä uskovia animaattoreita. Sittemmin ohjaajana tunnetuksi tullut Don Bluth oli mukana Hiidenpadan alkuvaiheessa. Kunnianhimoinen Bluth ei malttanut jäädä odottelemaan tilaisuuttaan Disneyllä ja kun Hiidenpata vihdoin valmistui, oli Bluth jo hyvän aikaa sitten perustanut oman animaatiostudionsa. Hän vieläpä vei Disneyltä mennessään useita muita animaattoreita, mikä vaikutti myös Hiidenpadan tuotantoon. Lisäksi Bluthin studio oli Disneylle varteenotettava kilpailija, mikä tuskin helpotti paineita saada Disneyanimaatio uuteen nousuun.
Toinen mielenkiintoinen henkilö Hiidenpataan liittyen on myöskin ohjaajana tunnetuksi tullut Tim Burton. Burtonkin työskenteli Disneyllä animaattorina, tosin hän huomasi jo melko varhain ettei ollut omimmillaan Disneyn eläinhahmojen parissa. Sensijaan Hiidenpata olisi voinut olla Burtonille oikein sopiva projekti ja hän tekikin elokuvaan konseptitaidetta. Burtonin tyyli taisi kuitenkin olla Disneyklassikkoon hieman liian persoonallinen. Hiidenpadan sijasta Burton sai mahdollisuuden tehdä Disneyllä oman nukkeanimaatiolyhärinsä Vincent.
Paitsi että Hiidenpadan piti olla mahtava eeppinen seikkailu, myös elokuvan puitteiden piti olla komeat. Kuvan- ja äänenlaadussa ei säästelty ja mukaan suunniteltiin hologrammiefektejä joiden myötä luurankoarmeija vaeltaisi ulos kuvasta. Tämä suunnitelma haudattiin liian kalliina ja itseasiassa vain harvoissa teattereissa olisi ollut mahdollista näyttää hologrammia. (Ehkä Hiidenpadasta olisi ihan perusteltua tehdä 3D versio...) Huippulaaja kuvasuhde tuotti alkuun ongelmia, uusi tekniikka siirtää animaattoreiden piirrokset kalvoille ei myöskään toiminut aina niinkuin piti vaan suurimmaksi osaksi käytössä oli studion jo vuosikausia käyttämä Xerography-menetelmä. Kaiken huipuksi Hiidenpata oli ensimmäinen Disneynanimaatio jossa oli mukana tietokoneanimaatiota. Ilmeisesti tämä uutuus ei aiheuttanut ainakaan niin paljon ongelmia kuin edellä mainitut. Tietokoneanimaatiota on nähtävissä mm. padasta nousevassa usvassa.
Kun Hiidenpata vihdoin alkoi olla valmis, Disneyn studion johto vaihtui. Synkkä Hiidenpata ei vakuuttanut Jeffrey Katzenbergia, joka lähes ensitöikseen leikkasi elokuvasta pois useita minuutteja. Katzenberg ansioitui myöhemmin Disneyanimaatioiden 90-luvun nousussa ja vaikuttaa nykyisin DreamWorksissa. Mutta hänen panoksensa Hiidenpataan on erittäin kyseenlainen. Leikkaukset olivat kömpelöitä ja ne kohdat joihin oli pakko tehdä uudelleen animointia, tehtiin kiireellä. Elokuvaa ei leikattu uudelleen jotta sen kerronta olisi tiivistynyt tai koska joku kohta olisi koettu tarpeettomaksi. Se sensuroitiin. Pois leikattiin ainakin mies jonka padasta nouseva usva sulattaa, irti leikkaantuva pää ja Elenan liian repalainen mekko. Ikäraja ei näillä konsteilla kuitenkaan pudonnut.
Disneyanimaatiot tunnetaan tarinaa eteenpäin kuljettavista musiikkinumeroista. Hiidenpata poikkesi ensimmäisenä tästä perinteestä. Paitsi että hahmot eivät laula, ei elokuvassa kuulla minkäänlaista laulua edes lopputeksteissä. Hiidenpata oli muuten ensimmäinen Disneyklassikko, jossa yleensäkin oli lopputekstit. Seuraava lauluton klassikko on Atlantis vuodelta 2001. Toki molemmat Fantasiat kuuluvat myös lauluttomiin leffoihin, mutta niissä instrumentaalimusiikkia käytetään tarinankerronnassa aivan yhtä vahvasti kuin muissa elokuvissa lauluja.
Hiidenpadan musiikista vastasi Elmer Bernstein jolla oli jo takanaan vankka kokemus elokuvamusiikista. Hiidenpadan mystinen tunnelma tulee elektronisesta soittimesta nimeltä ondes Martenot, jonka ujellus muistuttaa ehkä useimmille tutumpaa thereminia. Samaa ujellusta kuullaan myös vuosi ennen Hiidenpataa valmistuneessa Ghostbustersissa. Bernstein sävelsi nimittäin myös Haamujengin scoren.
Disneyn animaatiotuotannosta Hiidenpadalle ei juuri samanhenkistä seuraa löydy, ehkä lähimmäksi pääsee tv-sarjana nähty Kummikarhut. Kauhuelementtejä Kummikarhuista on kuitenkin vaikea löytää, hyrmistä huolimatta.
Vaikka esimerkiksi Taran ja Elena ovat tunnistettavasti Disneyhahmoja, elokuvan tumma ja tunkkainen värimaailma, usvaiset metsät, jylhä linna ja siellä majaileva hurja Hornansarvi tuovat mieleen ennemmin Ralph Bakshin Taru sormusten herrasta animaation, Don Bluthin tuotannon, eurooppalaiset piirroselokuvat kuten Ruohometsän kansa, Prinsessa ja vuorenpeikot tai 80-luvun piirrossarjat He-manista alkaen kuin muut Disneyklassikot.
Kun edes Disneyllä ei tunnuttu tietävän minkälaista elokuvaa Hiidenpadasta oltiin tekemässä, ei ole ihme etteivät katsojatkaan ole osanneet ottaa sitä omakseen samalla tavalla kuin muita klassikkoja. Toisaalta Hiidenpata ei ole saanut myöskään samanlaista näkyvyyttä kuin muut Disneyanimaatiot, esimerkiksi ensimmäistä videojulkaisua saatiin odottaa yli kymmenen vuotta. Kuulostaa näin nykypäivänä uskomattomalta, kun uutuuselokuvat saadaan kotiin vain kuukausia ensi-illan jälkeen. Suomessa 80- ja 90-luvun lapset tunsivat Hiidenpadan lähinnä Aku Ankan toimituksen palstojen satunnaisista maininnoista tai sarjakuvakirjasta. Jos tästä mystisestä elokuvasta oli siis sattunut kuulemaan yhtään mitään. Itse elokuvaahan ei päässyt näkemään missään sitten vuoden -85 ensi-illan ja -89 teatteriuusinnan jälkeen, kun edes ulkomaisia videojulkaisuja ei ollut olemassa. Toisaalta tälläinen pihistely ja salamyhkäisyys on varmasti vain lisännyt Hiidenpadan kulttimainetta.
Elokuvasta julkaistiin Suomessa uusi dvd-versio keväällä 2011. Blu-raylla sitä ei ole saatavilla. Suomidubin ohjasi Pekka Lehtosaari vuonna 1998.
Rooleissa:
Taran... Arttu Wiskari
Elena... Hanna Hietala
Purri... Jukka Rasila
Hornansarvi... Heikki Sankari
Harpisti Harpo... Seppo Mäki
Dallben... Esa Saario
Doli... Aarre Karen
Keijukuningas... Veikko Honkanen
Rääppä... Simo Routarinne
Orven... Titta Jokinen
Ordu... Inkeri Wallenius
Orgo... Maija-Liisa Peuhu
Kertoja... Esa Saario
Lisäksi Heljä Heikkinen ja Pekka Parviainen
6 kommenttia:
Mielenkiintoinen juttu! Itse näin leffan vasta viime vuonna youtubesta (missä hämmensi kovasti Arttu Wiskarin nuoren pojan ääni:D) ja olinkin kovasti halunnut nähdä sen koska se oli niin "unohdettu" sankari/sankaritar leffa. Jotenkin juoni tökkii vaikka kunnianhimoa oli. Leffan olisi todennäköisesti pelastanut jo aika hyvin pari vuotta vanhemmat päähahmot + heidän SELKEÄ romanssi (tässä se oli hyvin kömpelö) sekä pari henkilöiden laulua. Animointi sinänsä on hienoa.
Onko tuo Prinsessa ja vuorenpeikot olemassa SUOMEKSI, haluasin nähdä edes pätkän? O_o
Kun kasasin tätä juttua jossain nettisivuilla pohdittiin mikälainen Hiidenpata olisi ollut jos se olisi tehty jo 70-luvulla, jos nuorelle polvelle olisi annettu mahdollisuus yrittää, epäonnistumisen uhallakin. Ehkä riskejä olisi uskallettu oikeasti ottaa ja pelkkä uusien tekijöiden innokkuus olisi voinut tuottaa vaikka minkälaisen lopputuloksen. Tällöin Don Bluth olisi saanut Disneyllä kaipaamansa tilaisuuden nostaa arvostamansa studion laatutasoa, eikä sitten välttämättä olisi edes lähtenyt Disneyltä. Ja jutussa maalailtiin myös sitä miten Hiidenpadan tekeminen aiemmin olisi vaikuttanut koko Disneyanimaatioon.
En tiedä oliko pitkällä tuotantoajalla lopulta merkitystä, onhan Disneyllä haudottu monia muitakin elokuva-aiheita vuosikymmeniä. Se olisi varmasti auttanut että Hiidenpadasta olisi tehty selkeästi vanhemmille katsojille suunnattu. Ainakin lauluttomuus on minusta vain positiivinen asia. Ehkä tuo päähenkilöiden vanhentaminen olisi voinut toimia, romanssi taas... no ehkä. Mutta tykkään siitä että Elena ja Taran ovat aika tasavahvoja. Onneksi Elena ei ole koristeprinsessa joka prinssin pitäisi pelastaa.
Ainiin, Prinsessa ja vuorenpeikot. Elokuva on julkaisu Suomessa jonkilaisena vhs:nä, ainakin kirjastoista sitä on saanut lainattua. Mutta en tiedä oliko sitä koskaan myyntivideona. En tiedä myöskään oliko elokuva suomeksi dubattu, mutta luulisin että oli.
Youtubesta en ole löytänyt edes pätkää suomeksi, mutta koko elokuva löytyy englanniksi nimellä The Princess and the Goblin
Kiitos kun vastasit! No minusta Disney leffoihin kuuluu laulut ja heti kun niistä lähdettiin poikkeamaan, esim. Taustalauluihin, alkoi alamäki. Ja romanssista sen verran että juu pidin itsekin hahmojen tasavahvuudesta muttaaaa lopun awkward ihmepusu oli niin outo että se sai suorastaan punastumaan myötähäpeästä, selkeää romanssia kun ei ollut. Mutta pointtini on osaksi se että prinsessa-prinssi leffat myy (lähes) aina;)
Tuo Prinsessa ja vuorenpeikot on kyllä ollut myyntivideona,koska meillä oli se joskus..Mutta voin kyllä sanoa,että ei ole tosiaankaan mikään katsomisen arvoinen leffa,ainakaan suomidubeilla :D Laulut (jos niitä nyt voi edes lauluiksi sanoa) ovat kaikki ihan hirveää kuunneltavaa,ja niitä lauluja on vielä kyseisessä leffassa aika monta..Syy,miksi tästä leffasta juuri hankkiuduimme eroon oli se,ettei sitä jaksanut montaa kertaa katsoa.Prinsessa ja vuorenpeikot kuuluu minun kategoriassani "halpisleffoihin", koska suomidubbaus siinä on mitä on..Mutta en sitten tiedä,vaikka alkuperäisäänillä olisikin jopa ihan ok leffa :)
Hiidenpata on monenmonta vuotta kuulunut suosikkeihini. Näin sen ensimmäisen kerran varmaan 10-vuotiaana (eli noin 15 vuotta sitten). Luin vasta Tim Burtonin elämänkerran ja siinä oli hiidenpataa varten tehtyjä luonnoksia. Osa niistä on ollut inspiraationa Hiidenpadan kuvamaailmassa. Kirjasta oli hauska lukea Burtonin kommentteja disneyllä työskentelystä. Hän ei mielellään piirtänyt Topin ja Tessun "ylisöpöjä" eläinhahmoja. Hiidenpadassa juoni tökkii välillä. Se varmaan johtuu kohtausten pois leikkaamisesta ja siitä, että tarinatiimi on varmaan vaihtunut useasti. Tällaiselle fantasianörtille kuin minä Hiidenpata kuvaa keski-aikaa ja myyttisiä hahmoja hienosti. Kimaltavat keijukaiset ovat ihania ja ne poikkeavat ns. valtavirta keijukaisista. Kolme noitaa. Hornansarvi on pelottava hahmo. Tavallaan pahuuden ja kuoleman ruumiillistuma. En ole ikinä edes ajatellut Taran ja Elenan romanssia sen kummemmin. Hahmot ovat varhaisteinejä, joten epävarmuus kuuluu ikään.
Lähetä kommentti