Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Helmikuussa kolme elokuvaa teattereihin



11.2 Kaksin karkuteillä (Tangled)

Disneyn 50.klassikkoanimaatio on toteutettu cgi-animaationa. Nathan Grenon ja Byron Howardin ohjaama elokuva perustuu satuun Tähkäpäästä. Tässä tarinaversiossa on mukana myös rosvo Flynn Rider, joka piiloutuu syrjäiseen torniin. Siellä hän joutuu yllättäen eristyksissä kasvaneen, ja hiuksia kasvattaneen, Tähkäpään vangiksi. Tyttö tekee rosvon kanssa sopimuksen ja he lähtevät yhdessä pakomatkalle.

Elokuva pyörii teattereissa sekä alkuperäisen ääniraidan kanssa että suomeksi dubattuna. Suomidubissa pääparia näyttelevät Maria Ylipää ja Lauri Tähkä. Elokuva on mahdollista katsoa myös 3D:nä.


18.2 Eetu ja Konna

Kotimainen piirrosanimaatio Eetu-pojan ja sammakon ystävyydestä ja sammakkolammen pelastamisesta. Elokuvan on ohjannut Kari Häkkinen. Sen kuvaillaan olevan "lumoava, lämmin, jännittävä ja vauhdikas kertomus ystävyydestä." Elokuva on toteutettu pienellä tekijäjoukolla ja sen on tuottanut pelejä ja leluja valmistava Martinex Oy. Äänirooleissa on tuttuja suomalaisnäyttelijöitä.



25.2 Summer Wars


Mamoru Hosodan elokuva Summer Wars voitti syksyllä Rakkautta ja Anarkiaa festivaalien yleisöäänestyksen ja pääse nyt Suomessa teatterilevitykseen. Elokuva kertoo Kenjistä, joka joutuu maailmanpelastustehtäviin kun suosittu virtuaalitodellisuus alkaa kaatua ja myös oikea maailma on vaarassa. Apua hän saa Natsuki-tytöltä ja hänen suvultaan, joka on kokoontunut viettämään isoäidin syntymäpäiviä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas tässä Tangledissä taas keksitty 'loistava' suomennos..

Esamon kirjoitti...

Musta on kauheen jännää, että suomalaisen numerointisysteemin mukaan Tangled ei oo 50. klassikko, kun Dinosaurusta ei oo julkaistu numeroituna. Toisaalta Prinsessa ja sammakko on julkaistu numerolla 49... En sitte tiiä ku en oo itelle ostellu näitä Lehmäjengin ja Prinsessan ja sammakon välissä julkaistuja Disney-elokuvia, että onko sieltä välistä vaan jätetty yks numero pois. :o

Kävin Amerikassa häämatkaillessa katsomassa Tangledin ja oli kyllä paljon parempi kuin osasin edes odottaa ja pääsee ainakin mun klassikkohyllyyn ihan varmasti, huolimatta tosi tökeröstä nimikäännöksestä. :)

NoJopas kirjoitti...

Suomessakin on 50 klassikkoa koska Aivan villit on listattu mukaan, vaikka Amerikassa se taas klassikkolistalta puuttuu. Ja Dinosaurus taas on siellä klassikko, meillä ei.

Esamon kirjoitti...

Kappasjoppas! :) Hassua miten noi hommat menee.

Kiitoksia selvennyksestä. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...