Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Elokuvateattereissa Maaliskuussa

Kevät 2011 näyttää ainakin määrällisesti oikein hyvältä uutuusanimaatioiden ensi-iltojen suhteen. Helmikuussa ensi-iltoja oli kolme, samoin Maaliskuussa, eikä Huhtikuussakaan jäädä ilman uutuusanimaatioita.



4.3 Gnomeo & Julia

Shakespearen klassikkotarinaa käsitellään puutarhatonttujen näkökulmasta. Komediaelokuvan on ohjannut Kelly Asbury joka on aiemmin ohjannut DreamWorkisille elokuvat Spirit ja Shrek 2.

Gnomeo ja Julia on valmistunut Starz Animation -studiolla tänä vuonna. Alunperin idea elokuvasta myytiin Disneylle, mutta sen toteuttaminen Disneyanimaationa peruttiin. Disney on kuitenkin mukana levittämässä elokuvaa omistamansa Touchstone Picturesin kautta.

Elokuva kiertää Suomea vain dubattuna 3D-versiona. Suomidubissa näyttelevät mm.Mikko Leppilampi ja Pamela Tola.



18.3 Rango

Gore Verbinskin ohjaaman länkkäriparodian pääosassa on kameleontti Rango joka päätyy sheriffiksi autiomaa kaupunkiin. Elokuvan toteutti Industrial Light & Magic -yhtiö joka on yleensä keskittynyt tekemään erikoistehosteita.

Suomeen Rango saapuu vikkelästi: sen ensi-ilta on Amerikkassa Maaliskuun neljäntenä päivänä. Elokuvan voi nähdä joko alkuperäisellä ääniraidalla (Rooleissa mm. Jhonny Depp) tai suomeksi dubattuna.



25.3 Arthur ja kaksi maailmaa

Kolmas ja viimeinen osa Arthur-pojan seikkaluista pienten minimoiden kanssa. Edellisten osien tapaan tämäkin on Luc Bessonin käsikirjoittama ja ohjaama. Elokuvan voi nähdä vain suomeksi dubattuna.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...