Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Uutta studio Ghibliltä: Kokuriko-Zaka Kara



Studio Ghibli on saanut jälleen yhden piirroselokuvan valmiiksi. Goro Miyazakin ohjaaman Kokuriko-Zaka Kara -leffan Japanin ensi-ilta on tänään. Elokuvan englanninkielinen nimi on From Up On Poppy Hill. Tällä kertaa elokuvan teossa koettiin aivan uusia vastoinkäymisiä, nimittäin Maaliskuussa Japania koetellut maanjäristys ja siitä seuranneet muut ongelmat. Tästä huolimatta studiolla ahkeroitiin elokuva ajoissa valmiiksi.

Elokuvaa on verrattu Ghiblin Sydämen kuiskaukseen. Kyseessä ei siis ole fantasiaelokuva vaan kuvaus tavallisten nuorten elämästä vuonna 1963, juuri ennen Tokion olympialaisia. Tapahtumapaikkana on Yokohama ja pääosassa Umi ja Shun, jotka haluavat pelastaa vanhan kerhotalon purkamiselta. Samalla he tutustuvat toisiinsa, mutta mikään tavallinen tarina nuorten ihastuksesta elokuva ei kuitenkaan ole.

Tuttuun tapaan Suomen ensi-iltaa saadaan vielä odottaa, mitä ilmeisemmin vuoden verran. Pitkää odotusta keventää se, että vuosi sitten valmistunut Ghiblin Karigurashi no Arrietty saa Suomen ensi-iltansa 28.10.2011 nimellä Kätkijät.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...