Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Elokuvia vuodelle 2012

Vuoden vaihtuessa on kiva hieman kurkistaa tulevaan. Minkälaisia elokuvia ensi vuonna katsellaan? Vielä ei voi varmaksi tietää mitkä näistä filmeistä tulevat Suomeen asti. Tietysti joukossa on esimerkiksi Pixarin, DreamWorksin ja Disneyn elokuvia jotka varmasti meillä ennen pitkää nähdään, mutta myös leffoja jotka oikein hyvässä lykyssä päätyvät meillä dvd:lle. Ehkä.

Osa näistä elokuvista on saanut ensi-iltansa jo kuluvana vuonna, mutta tunnetusti matka esimerkiksi Japanista Suomeen voi kestää pitkäänkin. Ja tietysti vuoden lopussa maailmalla julkaistavia elokuvia saadaan meillä odottaa vuoteen 2013. Mutta hyvää kannattaakin odottaa ja tässä on monia oikein kiinnostavia tulokkaita ja ihanasti erilaisia elokuvia.



Makoto Shinkain ohjaama Hoshi o ou kodomo, englanniksi Children Who Chase Lost Voices from Deep Below on saanut ensi-iltansa Japanissa keväällä 2011. Vielä sitä ei ole Suomessa asti nähty.



Studio Ghiblin Kokuriko-Zaka Kara sai ensi-iltansa Japanissa viime kesänä. Suomessa Goro Miyazakin ohjaus nähdään varmasti, ja ajankohta on mitä luultavimmin syksyllä R&A festareilla.



Vuonna 2011 valmistunut Korealainen animaatio Madangeul Naon Amtak on pärjännyt hyvin kotimaassaan ja herättänyt ilmeistä kiinnostusta muuallakin. Hwang Sunmin kirjaan perustuva elokuva on myyty jo ainakin 46 maahan. Ehkä kanan ja ankan poikasen tarina nähdään jossain vaiheessa Suomessakin.



Syksyllä 2011 ensi-iltansa saanut Un monstre à Paris on ranskalainen cgi-animaatio. Elokuvan on ohjannut Bibo Bergeron. Elokuva sijoittuu vuoteen 1910 ja kertoo mystisestä hirviöstä ja nuoresta laulajattaresta. Lucillen roolissa on Vanessa Paradis.



Islannin ensimmäinen pitkä animaatioelokuva Hetjur Valhallar - Þór sai ensi-iltansa Lokakuussa 2011. Skandinaavisesta mytologiasta ammentava elokuva on tulossa ensi vuonna nähtäville ainakin Norjassa ja Hollannissa.



Friends: Mononoke Shima no Naki on saanut ensi-iltansa Japanissa Joulukuussa 2011. Vaihteeksi cgi-animoidun elokuvan ovat ohjanneet Takashi Yamazaki ja Ryūichi Yagi.



Japanilainen piirroselokuva Majikku tsurî hausu eli Magic Tree House perustuu englantilaiseen kirjasarjaan. Se kertoo sisaruksista jotka löytävät metsästä puumajan ja pääsevät sen kautta minne tahansa, jopa toiseen aikaan.



Maaliskuussa Suomeen tuleva Lorax (The Lorax) perustuu useita suosittuja lastenkirjoja tehtailleen Dr. Seussin kirjaan. Elokuvan takana on Illumination Entertainment joka tunnetaan elokuvista Hop ja Itse Ilkimys.



Aardmanilta saadaan nähtäville uusi pitkä vaha-animaatio. Edellinen onkin Wallacen ja Gromitin seikkailu vuodelta 2005. The Pirates! In an Adventure with Scientists leffan ensi-ilta on Suomessakin Maaliskuussa. Merirosvo-elokuvan on ohjannut Peter Lord.



Hiroyuki Okiura Momo e no Tegami on kiertänyt jo kansainvälisiä festivaaleja, vaikka sen Japanin ensi-ilta on vasta keväällä 2012. Elokuvan nimihenkilö Momo on 13-vuotias tyttö joka on juuri menettänyt isänsä. Äitinsä kanssa tämän lapsuuden kotiin muuttavalle Momolle on jäänyt vain isän keskeneräinen kirje.



Le magasin des suicides saa ensi-iltansa Ranskassa Toukokuussa. Lähtökohta tarinalle on melkoisen synkkä, masennuksen ja ahdistuksen kalvamilla ihmisillä ei ole elämänhalua. Toiset ovat osanneet kääntää tämän hyödykseen, nimittäin perhe joka pitää itsemurhaa helpottavia välineitä tarjoavaa putiikkia. Mutta sitten perheeseen syntyy aivan liian ihana ja onnellinen lapsi. Elokuvan on ohjannut Patrice Leconte.



DreamWorksin kolmas Madagascar-elokuva saa ensi-iltansa kesällä alaotsikkonaan Europe's Most Wanted. Eläintarhasta karannut joukkio jatkaa pakoaan ja liittyy sirkukseen. Loppuvuodesta on luvassa toinenkin DreamWorkisin elokuva.



Pixarin uutuuselokuva on studion ensimmäinen fantasia-seikkailu. Lisäksi sen pääosassa on ensi kertaa nainen, prinsessa Merida. Brave saa maailman ensi-iltansa Kesäkuussa.



Ice Age-sarjan neljäs elokuva saa ensi-iltansa Heinäkuussa. Sen on toteuttanut tietysti Blue Sky Studios. Elokuvan otsikko Continental Drift tarkoittaa mannerten liikkumista.



Elokuussa ensi-iltansa saava ParaNorman on Coraline ja toinen todellisuus -elokuvan tuottaneen Laika-studion uusi nukkeanimaatio. Coralinen tapaan tämäkin elokuva on synkähkö, päähenkilöpoika Norman näet omaa kyvyn jutella kuolleille.

Sony Pictures valmistelee cgi-animaatioita Hotel Transylvania, jonka ensi-ilta on Syyskuussa. Elokuva on ollut tuotannossa jo vuodesta 2006 ja sen ohjaajaa on vaihdettu kolmesti. Nyt on vuorossa Genndy Tartakovsky. Hotellin omistavan Draculan äänenä on Adam Sandler ja tämän Mavis-tytärtä näyttelee Miley Cyrus.

Tim Burton on palannut nukkeanimaatiohin. Frankenweenie on jo vuonna 1984 valmistunut Burtonin lyhäri, josta on nyt tehty pitkä animaatioversio. Kuolleista herätetyn koiran tarina nähdään ainakin Amerikan teattereissa Lokakuussa.

Kotimaista animaatio on luvassa Lokakuussa kun Niko lentäjän poika saa jatko-osan, joka toistaiseksi kulkee nimellä Niko 2. Elokuvassa Niko saa pikkuveljekseen Jonnin mutta poropojan on vaikea suhtautua uusiin perhekuvioihin. Elokuvan ohjaa ykkösosan tapaan Kari Juusonen.



Disneyltä nähdään Nalle Puh-piirrosanimaation jälkeen taas tietokoneanimaatio. Wreck-It Ralphissa liikutaan 8-bittisessä pelimaailmassa. Oman pelinsä pahis Ralph tahtoo mainetta sankarina ja siirtyy toiseen peliin. Elokuvan ohjaaja Rich Moore on aiemmin ohjannut jaksoja Simpsoneihin ja Futuramaan.

DreamWorksin toinen vuoden 2012 ensi-ilta elokuva on Rise of the Guardians. Elokuvassa nähdään mm. Joulupukki ja Pääsiäispupu sekä muita lapsille tuttuja "satuolentoja".

Vuoden lopussa valmistuu cgi-animaatio Ihmemaa Ozista. Dorothy of Oz on amerikkalaisen Summertime Entertainmentin tuotos.


Ranskalainen Joann Sfarin sarjakuvaan perustuva Rabbin katti -piirroselokuva pyörähti Suomessa Animatricks-festareilla 2011. Nyt Banjo-studio työstää Marguerite Abouetin sarjakuvaan pohjautuvaa elokuvaa Aya of Yop City. Sarjakuvan on piirtänyt Clément Oubrerie. Banjo-studion takaa löytyvätkin sekä Sfar että Oubrerie.

2 kommenttia:

Ananas kirjoitti...

Haluan nähdä ne KAIKKI! @_@

Tommi kirjoitti...

Niin hyvä animaatiovuosi tulossa.
Tämä blogi on paras. Kiitos ja toivottavasti ensi vuonnakin päivität ahkerasti :3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...