Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Joululomalla leffaan

Joulukuussa Suomessa on kolmen animaation teatteri ensi-ilta.



3.12 Sammyn suuri seikkailu

Sammy on merikilpikonna joka kuoriutuu maailmaan vuonna 1959. Elokuvassa seurataan Sammyn elämää viidenkymmenen vuoden ajan sen kiertäessä maailman meriä, etsien kadottamaansa rakkautta. Ajan kuluessa ympäristö ja ilmasto muuttuvat ihmisten vaikutuksesta ja Sammy todistaa niin öljytuhoja kuin riistokalastusta.

Belgialaisen cgi-animaation on ohjannut Ben Stassen. Myös hänen aiempi animaationsa Kärpäsenä Kuuhun on nähty Suomessa, ensimmäisenä 3D-animaationa. Myös Sammyn seikkailu tapahtuu 3D:nä.



17.12 Nukkumatti - seikkailu unimaassa

Jo vuonna 1959 alkaneesta Itä-Saksalaisesta nukkeanimaatiosta tuttu Nukkumatti on saanut oman elokuvan Das Sandmännchen - Abenteuer im Traumland. Siinä Painajainen on varastanut Nukkumatin unihiekan ja saattanut ihmisten unien ja Nukkumatin kotipaikan Unimaan uhatatuksi. Onneksi Nukkumatti saa apua pieneltä pojalta.

Kuten alkuperäinen tv-sarja, myös elokuva on toteutettu nukkeanimaationa. Suurin ero tv:n Nukkumatin ja elokuvan Nukkumatin välillä on, että elokuvassa Nukkumatti on saanut suun. Television nukkeanimaatiossa hahmot eivät koskaan puhuneet, mutta useimmilla ei ollut edes suuta. Nyt Nukkumatti kuitenkin pääsee ääneen, ja suomenkielisen roolin tekee Veikko Honkanen.



25.12 Megamind

Tom McGrathin ohjaama Megamind on DreamWorksin uusin animaatio. McGrath on ohjannut myös studion elokuvan Madagascar sekä sen jatko-osan.

Megamind on siitä poikkeuksellinen superkonna, että hän onnistuu voittamaan vastustajansa supersankari Metromiehen. Mutta entä sitten? Mitä on pahis ilman vastustajaa?

Elokuva on mahdollista katsoa 3D:nä.

3 kommenttia:

JugendZ kirjoitti...

Kaikki mielenkiintosia ensi-iltoja, Sammyn suuri seikkailu tuskin on ainekaan huono. Se tuntuu jotenkin varmimmalta onnistujalta.

Nukkumatti on kieltämättä mielenkiintonen tuotanto ja vähän arveluttavakin, mutta se saattaa hyvinkin olla suuri yllättäjä. Ilman muuta se on käytävä katsomassa.

Megamind ei jostain syystä ole vakuuttanut vielä, mutta saa nähdä.

Mielenkiintoisen oloinen uusi blogituttavuus, itse kirjoitan elokuvista kautta linjan, mutta animaatiot ovat aina lähellä sydäntä.

Blogissani on Toy Story 3-kisa käynnissä, sopii käydä osallistumassa!

Zozeuttaja kirjoitti...

Nukkumatti-elokuva toki epäilytti jo heti ensinäkemältäni(kuulemaltani paremmin) kun näin trailerin kuukausi takaperin mutta nyt kun ajattelee niin miksen menisi joululomallani elokuvaa katsomaan. Animointi/design toimii aika uskollisesti alkuperäiselle mutta entäs sitten juoni? Hmmm, ehken ala 'natsiksi' sen suhteen kunhan pääsee nostalgioimaan (finnkinon sivuilta löytyy suomidupitettu traileri, katsokaapas).

Ja nyt kysymys liittyen joulukalenteriin - mikä on kolmannessa luukussa? En heti tunnista.

NoJopas kirjoitti...

Oma ensireaktioni Nukkumatti-elokuvaan oli kauhistus. Mutta kun selvisi että nukkeanimaatiolla mennään, helpotti jo aika paljon. Materiaali jota olen elokuvasta nähnyt on antanut hyvän kuvan, ja kyllä tekisi mieli käydä elokuva katsomassa. Juoni taitaa olla aika pienille suunnattu, mutta ehkä tykkäänkin enemmän puhtaasti lastenleffoista. :D

Eugenin blogi vaikuttaa oikein kiinnostavalta, täytyy alkaa perehtyä siihen ajan kanssa.

Joulukalenterin kolmas kuva on peräisin ruotsalaisesta elokuvasta Tontut ja peikot - Salainen kammio. Se on valmistunut vuonna 2008 ja julkaisu Suomessa dvd:llä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...