Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ei mitään pyhää?

Saksalainen Studio100 Media ja turkkilainen TRT (Turkin Yle) ovat tehneet sopimuksen kolmesta uudesta animaatiosarjasta, jotka valmistuvat vuosina 2012-2014. Jokaisessa sarjassa on 78 11 minuuttista osaa. Sarjojen päähenkilöinä nähdään Maija Mehiläinen, Heidi ja Vicki Viking (Viki Viikinki?) ja ne toteutetaan cgi-animaatioita.




Eikö vanhoja klassikkosarjoja voisi jättää rauhaan? Onko vanhat ihanat hahmot pakko herättää uudelleen henkiin tyhjinä cgi-zombeina?

Uusien versioiden tekemistä vanhoista sarjoista on perusteltu mm.sillä että vanhoja animaatioita pidetään nykylapsille liian hidastempoisina ja toisaalta ne saattavat sisältää nykymittapuulla myös liian pelottavia kohtauksia. Ja eiväthän lasten silmät kestä vanhojen sarjojen kuvanlaatua ja haaleita värejä. Eli sarjoista halutaan siis visuaalisesti räikeän värisiä muovimaailmoja, joissa tarina etenee nopeasti mutta ei sisällä mitään jännittävää. Kuulostaapa hyvältä!

Studio100 omistaa oikeudet myös moneen muuhun klassikkosarjaan, joten esimerkiksi Nils Holgerssonilla saatta olla edessään samanlainen modernisointi. (Lue: lobotomia)

16 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Voi ei, mikään ei tosiaan taida olla enää pyhää. :( Anniina Ballerinakin koki saman kohtalon ja sekös tuntui kauhealta. Ja nyt vielä nämä ja Peukaloisen retket! Tämän jos tekevät Muumeille, Kaukametsän pakolaisille tai Matkalle maailman ympäri niin se on jo pyhäinhäväistys!

Johanna kirjoitti...

Voi ei! Vanhojen sarjojen kerääminen omaan hyllyyn taitaa ola entistäkin tarpeellisempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin saman pari viikkoa sitten ja kauhistuin niin, että menin sanattomaksi. Tosin Maija itse asiassa näyttää mielestäni ihan nätiltä 3D-muodossa, joten jos tarinat ovat yhtään kelvollisia, en vastusta sarjaa. Heidi sen sijaan näyttää todella rumalta ja sieluttomalta.

Kokoelmistani puuttuu vielä Vicki, joten se pitää ilmeisesti hankkia mahd. pian ettei vahingossakaan jää saamatta.

NoJopas kirjoitti...

Sain sellaisen käsityksen että näissä uusissa sarjoissa tarinat ovat hyvinkin samanlaisia mitä alkuperäisissä. Että periaatteessa vain puitteet on laitettu uusiksi, ja siivottu pois nykyään sopimattomilta tai vanhentuneilta tuntuvat kohdat.

Tuntuu kyllä järjettömältä :D

Noista muumeista vielä: Ihme ettei muumeista ole jo tehty cgi-animaatiota. Olisiko syynä se että Muumeista pidetään (onneksi) aika tarkkaa huolta, että mihin oikeuksia luovutetaan. Luulen että monikin studio ihan mielellään tekisi muumeista uuden animaation, sen verran niillä on suosiota jo valmiita.

Dora kirjoitti...

Vooi, sulla on ehkä maailman ihanin blogi!!! : ))))) tykkäään! eka blogi joka oikeesti kiinnostaa ja jota oon oikeesti jaksanu lukee! : ) ihanaa ku joku kattoo kaikkia lasten ohjelmia! : ) Mulle nauretaan aina et ekkö muka oo menny sen vaiheen ohi jo mut ei! se ei oo ikinä ohi! rakastan kaikkia Disneyn (mukaan luk. pixar) leffoja ja kaikkia lasten ohjelmia! rakastuin ku löysin kaikkii Beatrix Potterin juttuja ja Muumeja ja kaikkee ihanaa ku oon löytäny kaltaseni! Oot paras!! : )

Euva kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä. En kyllä ole tykännyt yhdestäkään uudelleen tehdystä sarjasta/elokuvasta. Ei kertakaikkiaan mitään järkeä...

Muumeista: Disneyhän on monesti sitä yrittänyt ostella, mutta eivät ole onneksi onnistuneet... Vielä?! Onhan Muumit ihan järkyttävän kaupallisia jo nykyään, mutta toivottavasti sentään oikeudet pysyvät jotenkuten aisoissa muuten.

Anonyymi kirjoitti...

Lobotomia ei vaadi edes animatisointia, Richard Scarryn touhukkaasta maailmasta jatkettu piirretty Touhulan arvoituksia oli yhtä kauheaa katseltavaa kuin vaikka uusi Anniina Balleriina :D Nykyään ikävä kyllä olen havainnut, että kun lastenohjelmat alkavat niin pitää vaihtaa kanavaa äkisti..
Ihmetyttää vain, että jos on pakko uudesti tehä animaationa miksi niitä ei voi tehdä kunnolla? Mutta ei usein ne ovat tönkköjä nii liikkeiltää, laadultaan kuin juobneltaankin..

P.s Tuo Maija näyttää oikeasti jopa söpöltä animoituna :'''D

Emma kirjoitti...

Kauneusihanteilla taitaa olla jotain vaikutusta hahmojen uusiin ulkonäköihin? Alkuperäinen Maija on soman pyöreä mutta uusi versio paljon laihempi, samaten Heidi.

NoJopas kirjoitti...

Doralle kiitokset kehuista, kiva että olet löytänyt blogista kiinnostavaa luettavaa. Animaatioita voi hyvin katsoa oli minkä ikäinen tahansa, lastenohjelmistakin löytää aina iän mukaan uusia näkökulmia ja onhan olemassa myös juuri aikuisille suunnattuja animaatioita.

Tosiaan, Richard Scarryn tarinoista tehty uudempi piirretty "Touhulan arvoituksia" ei tavoita "Touhukkaan maailman" tasoa. Animointi on laiskempaa ja kokonaisuudeltaan tämä oli aika tönkkö.

Prätkähiiriin tehtiin myös uusia jaksoja, ja vaikka nekin tehtiin piirrettynä on jälki aika erilaista mitä alunperin. Etenkin värityksessä.

Ja myös vanhempaa esimerkkejä on: Matka maailman ympäri ja sen jatko-sarjat, Muumilaakson tarinoita ja sen loppupään jaksot. Näissä taitaa molemmissa olla laadun vaihdokseen syynä lähinnä raha.

Mutta näihin kolmeen sarjaan:

Emman tavoin huomasin että Heidi on laihtunut huomattavasti, mutta nyt vasta katsoin Maijaa tarkemmin ja mittasuhteet on kyllä laitettu siinäkin uusiksi. Aika pahalta tuntuu.

Maija on hahmoltaan ehkä helpoin siirtää cgi:ksi, se kun ei ole ihminen, mutta minun silmiini noista Maijan kuvista iskee eniten tunnelman täysi latistuminen. :/

Henriak kirjoitti...

Varautukaa ihmiset! Vaivalla etsimieni tietojen mukaan Alfred J. Kwak tulee kokemaan saman cgi-kohtalon jatkosarjan ja elokuvan muodossa! DX

Mutta, jos minulta kysytään.. Tuo Maija on tosiaan ihan suloinen, mutta parempikin voisi olla. Muuten en kauheasti cgi:stä ja 3D:stä tykkää kuin vain tietyissä tilanteissa (Pixar on loistava). Tekisivät sen edes kunnolla. Esim. kolmas Viidakkovekara Juuso oli aivan järkyttävää kuraa. :/

Emma kirjoitti...

On tosiaan harmillista katsoa hyvien sarjojen surkeita jatko-osia, nuo uudemmat muumit eivät ole ollenkaan niin hyviä kuin alkupään jaksot. Ja ne Matka maailman ympäri -sarjan jatkosarjat on kyllä tehty niin selkeästi edellisen suosiolla ratsastaen ja rahankuvat silmissä. Ja Touhulan arvoituksia ei tosiaan yllä edeltäjänsä tasolle, Anniina Ballerinasta nyt puhumattakaan.

Ja Henriakin tieto nyt viimeistään todistaa sen että lapsuutemme halutaan tuhota oikein kunnolla. :(

NoJopas kirjoitti...

Muistelen lukeneeni jostain ettei Herman van Veen eli Alfredin luoja, olisi kovin innostunut cgi:stä, joten en ihan vielä heittäydy epätoivoon.

Henriak kirjoitti...

Hmmmm.. Toivottavasti tämä pitäisi paikkansa. Sillä katsoin miekkosen kotisivujen kautta jonkun haastatteluvideon tässä joskus. Ja vaikka se olikin hollanniksi, ymmärsin sen verran että kyseessä on juuri cgi/3D-tekele. :/
Tuo cgi on nykypäivinä muotia pahimmillaan..

Mutta totta, ei vielä heittäydytä epätoivoon (vaikka olenkin hiukan ennakkoluuloinen). Vaikka se olisikin cgi niin ties vaikka siihen olisikin oikeasti panostettu. Toivotaan parasta..

PäänQutisTaja kirjoitti...

Häpeämätöntä.

Miksi tuhlataan resursseja vain sen takia, että taaperot eivät muka kestä vanhan animaation rosoisuutta? Eräs animaattorikin totesi Disneyn tiimoilta, ettei piirrosanimaation ilmaisuvoimaa korvaa mikään. Miksi sitten "animet" ja muut pienemmän budjetin tuotokset joutaisivat kaatopaikalle? Eivät miksikään!

Elämme valitettavasti animaation murroskautta, jossa tietokonekikkailu on syrjäyttämässä perinteistä animaatiota. Kuitenkin on nähtävissä, että flash-pohjaiset "palikat" tekevät liikkeistä luonnottoman "sulavia."

Jossain määrin on ihan oma juttunsa se liikkeiden "nykivyys" Anime-tuotannossa, mikä johtuu pienemmästä määrästä kuvia sekunnilta. Ehkä tätä nämä nykylapset valittelevat, mutta jälkiversioinnin sijasta olisi viisaampaa vain todeta heille, että animointi on eri aikoina ollut erilaista, ja että eri animointityylit luovat rikkautta katsojille.

Kaikissa tyyleissä on aina jotain, mitä ei koskaan voi matkia toisella menetelmällä. Eli pitemmittä puheitta tekisin korkeintaan uuden dubbauksen, mutta senkin vain tapauskohtaisesti ensin katsojia kuullen.

Kulttuurituotantoa määräillyt tekijänoikeusdiktatuuri on murrettava ja saatava lisää päätäntävaltaa katsojille! Me, jotka lapsuudessamme olemme nähneet animaatiosarjoja, olemme ryhmä, jolla olisi paljonkin sanottavaa näille kulttuurintappajille!

PäänQutisTaja kirjoitti...

Häpeämätöntä.

Miksi tuhlataan resursseja vain sen takia, että taaperot eivät muka kestä vanhan animaation rosoisuutta? Eräs animaattorikin totesi Disneyn tiimoilta, ettei piirrosanimaation ilmaisuvoimaa korvaa mikään. Miksi sitten "animet" ja muut pienemmän budjetin tuotokset joutaisivat kaatopaikalle? Eivät miksikään!

Elämme valitettavasti animaation murroskautta, jossa tietokonekikkailu on syrjäyttämässä perinteistä animaatiota. Kuitenkin on nähtävissä, että flash-pohjaiset "palikat" tekevät liikkeistä luonnottoman "sulavia."

Jossain määrin on ihan oma juttunsa se liikkeiden "nykivyys" Anime-tuotannossa, mikä johtuu pienemmästä määrästä kuvia sekunnilta. Ehkä tätä nämä nykylapset valittelevat, mutta jälkiversioinnin sijasta olisi viisaampaa vain todeta heille, että animointi on eri aikoina ollut erilaista, ja että eri animointityylit luovat rikkautta katsojille.

Kaikissa tyyleissä on aina jotain, mitä ei koskaan voi matkia toisella menetelmällä. Eli pitemmittä puheitta tekisin korkeintaan uuden dubbauksen, mutta senkin vain tapauskohtaisesti ensin katsojia kuullen.

Kulttuurituotantoa määräillyt tekijänoikeusdiktatuuri on murrettava ja saatava lisää päätäntävaltaa katsojille! Me, jotka lapsuudessamme olemme nähneet animaatiosarjoja, olemme ryhmä, jolla olisi paljonkin sanottavaa näille kulttuurintappajille!

NoJopas kirjoitti...

Minustakin samojen sarjojen ja aiheiden uudelleen pyöritteleminen on tuhlausta. Siinä tuhlataan paitsi aikaa ja rahaa, myös tarinoita joista ihan uusia animaatioita voisi tehdä.

Miten inhoankaan liian sulavia liikkeitä! Ei todellakaan näytä luontevalta jos liikkeet tehdään avainkuvien väliin automaattisesti. Eihän sillä tavalla liiku kuin korkeentaan joku ameeba! :D

Esimerkiksi nukkeanimaatioissa pieni nykyminen vain lisää sen taikaa, tuntuu että hahmot todella elävät. Sellaista ei nää cgi-animaatioissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...