Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Late Lammas

Late Lammas (Shaun the Sheep) on englantilaisen Aardman Animationsin animaatiosarja.

Late esiintyi alunperin Nick Parkin Wallace ja Gromit lyhytelokuvassa Läheltä piti (A Close Shave) vuonna 1995. Seuraavaksi lammas vieraili Wallacen ja Gromitin tv-sarjan Cracking Contraptions jaksossa Shopper 13 ja sai lopulta oman sarjansa vuonna 2007.


Tv-sarjassa Late asuu lampolassa yhdessä muiden lampaiden kanssa. Lampaista on Laten lisäksi nimetty suurikokoinen Sirkka ja juniori Timppa. Vuhku-koira yrittää pitää määkijät järjestyksessä ja naapurissa asuu kolme ilkeää possua. Toisella kaudella mukaan tulee farmarin kissa Katinkutale.


Yksi sarjan jakso kestää seitsemän minuuttia. Sen valmistumiseen menee huomattavasti kauemmin, yhden kuvauspäivän saldo on kolmisen sekuntia valmista animaatiota. Silti jaksoja on tehty jo huikeat 80. Lavasteita studiolta löytyy 18, joten animaatioita voidaan kuvata useita yhtä aikaa.

Animaation tekemiseen tarvitaan paljon muutakin väkeä kuin animaattoreita animoimaan hahmoja. Hahmojen ja lavasteiden tekeminen on oma lajinsa jossa tarvitaan kekseliäisyyttä. Kaikki yksityiskohdat on tehty käsityönä, joten myös tarkkuuta vaaditaan. Lampaiden laidun on pehmolelujen valmistukseen yleensä käytettyä kangasta, joka on maalattu vihreäksi. Siihen on lisätty lampaiden jälkiä, ruohotupsuja ja kukkia. Kankaan alla on terästä, joka antaa paitsi vahvan pohjan on myös magneettinen. Magneetteja käytetään apuna hahmojen pitämisessä oikeilla paikoilla.

Late Lammas mielletään vaha-animaatioksi, mutta suuri osa hahmoa on itseasissa tehty silikonista. Pää ja kädet ovat plastoliinia, eli vahaa. Lampaan villa on fleeceä. Niiden päitä ja suita voi vaihtaa tarpeen mukaan ja kustakin hahmoista on olemassa monta eri mallia. Silmiä liikutetaan niissä olevien pienten reikien avulla. Animaattoreille ehkä tärkeinpiä osia ovat kuitenkin irralliset silmäluomet, joilla hahmoista saadaan hyvin ilmeikkäitä.


Tarkkasilmäiset voivat bongata Late Lampaan kulisseista samoja esineitä ja jopa hahmoja, joita käytettiin Wallace ja Gromit elokuvassa Kanin kirous.

Sarjassa ei ole puhetta, mikä helpottaa animointia sillä huulien liikuttaminen puheen mukaan on hyvin hidasta ja tarkkaa työtä. Ongelmia saattaa kuitenkin ilmetä käsikirjoitusvaiheessa, kun kaikkia ideoita ei saada toimimaan ilman dialogia. Postiviista on ettei sarjaa tarvitse kääntää kun sitä esitetään ulkomailla. Siitä johtunee Laten nopea eteneminen Suomenkin televisioon. Ensi-esitys meillä oli Toukokuussa 2007.

Lampolan pienin lammas Timppakin on jo saanut oman sarjansa. Timppa (Timmy Time) alkoi vuonna 2009 ja sitä on tehty 26 jaksoa. Sarjaa esitetään tällä hetkellä Pikku Kakkosessa.


Suomessa Late Lammasta on julkaistu dvd:llä 40. jakson verran. Nämä jaksot löytyvät sekä viideltä dvd:ltä että yhdeltä boksilta.

Jaksot 1-40:
Leija
Kylmä kylpy
Kinaa kaalista
Ärsyttävät ampiaset
Lammas liikkeelle
Härkä näkee punaista
Rakki rakastuu
Villi vuohijahti
Sirkus, sirkus
Mieli maassa
Pizzakeikka
Myyräntyötä
Kummitusjuttu
Omenasota
Juhlat ladossa
Taiteilijan elämää
Lätti vastaa lampola
Late ottoäitinä
Late luontokuvaajana
Päivä parturissa
Lampola lietsussa
Vuhku tarttuu toimeen
Sirkan hirveä hikka
Pirtsakka pyykkipäivä
Tuliterä traktori
Metallimiehet heiluttaa
Late hammaskeijuna
Telttailussa on tunnelmaa
Puuhalaajat
Late maajussina
Unissakävelijä
Sietämätön sukulaistyttö
Pikaliimaa
Helleaalto
Siivouspäivä
Öinen kulkija
Virkaheitto vahtikoira
Sirkka kuorsaa
Pahankuriset kakarat
Late taikurina

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...