Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Viiru ja Pesonen

Viiru ja Pesonen (Pettson och Findus) ovat ruotsalaisen Sven Nordqvistin lastenkirjoissa esiintyvät kissa ja ukko. Ensimmäinen kirja ilmestyi 1984.

Animaatioelokuvia kaksikosta on tehty neljä. He esiintyvät myös still-kuvin kuvitetuissa piirrossaduissa.


Viirun syntymäpäivä (Kattens och gubbens år) vuodelta 1999 kerää kehyskertomuksen kautta yhteen viisi tarinaa. Viiru ja Pesonen jäävät talvella myrskyn takia igluun suojaan ja muistelevat kuluneen vuoden sattumuksia, mm. Viirun syntymäpäiviä, kanalassa vieraillutta kettua ja Pesosen huonoa päivää.

Viiru ja Pesonen (Postia kuninkaalle) (Pettson och Findus - Kattonauten) on valmistunut vuonna 2000. Viiru kirjoittaa kuninkaalle kirjeen, koska ei usko että Pesosella on oikeus pakottaa hänet siivoamaan.



Viiru ja Pesonen: Joulupuuhat
(Pettson & Findus - Tomtemaskinen) vuodelta 2005 kertoo Viirun joulupukin odotuksesta ja siitä kuin Pesonen yrittää toteuttaa kissansa toiveen.

Nämä animaatiot on toteuttanut ruotsalainen Happy Life-studio, jonka muista tuotoksista Suomessa on esitetty mm. Lassen maailma, Da Möb ja Nasse.


Vuonna 2009 valmistui elokuva Viiru ja Pesonen -muisti pätkii (Pettson & Findus - Glömligheter) jossa Pesosen muistinmenetys toimii kehyskertomuksena pienille tarinoille, jotka Viiru kertoo Pesoselle jotta tämän muisti palautuisi. Elokuvan ohjasivat tanskalaiset Jørgen Lerdam ja Anders Sørensen.


Suomessa animaatioita on julkaistu sekä yksittäin että boksissa. Uusinta elokuvaa ei boksilta löydy.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...