Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Don Bluth

Donald Virgil Bluth, eli tunnetummin Don Bluth, on vuonna 1937 syntynyt animaattori ja animatio-ohjaaja.

Bluth piirsi lapsesta asti ja teki ensin sarjakuvia. Animaatioista kiinnostuttuaan hän alkoi haaveilla työskentelevänsä joskus Disneyllä. Heti lukiosta valmistumisen jälkeen vuonna 1955 hän lähtikin esittelemään piirroksiaan studiolle ja sai töitä. Vuoden ajan hän oli piirtämässä välianimaatioita Prinsessa Ruususeen. Sitten Bluth jätti animaatiot, mutta palasi alalle vuonna 1967 Filmation Studiolle ja vuonna 1971 takaisin Disneylle, jossa oltiin tekemässä Robin Hoodia.


Disneyllä Bluthia opasti moni animaatiolegenda, mutta erityisen tärkeäksi hänelle tuli John Lounsbery. Bluth ylennettiin kahden vuoden jälkeen ohjaavaksi animaattoriksi ja hän työskenteli elokuvissa Nalle Puh ja Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Bluth vastasi elokuvan Pete ja lohikäärme Elliot (Pete's Dragon) animaatio-osuuksien ohjauksesta. Vuonna 1978 hän ohjasi lyhytelokuvan The Small one.


Bluthin viimeinen Disneyelokuva oli Topi ja Tessu, joka tosin oli vielä alkuvaiheessa kun Bluth yhdessä Gary Goldmanin ja John Pomeroyn kanssa lähti studiolta vuonna 1979 ja perusti oman animaatiostudionsa Don Bluth Productionsin. Jo ennen Disneyltä lähtöä miehet tekivät autotallissa omaa lyhytelokuvaansa. Töitä tehtiin illat ja viikonloput ja neljän vuoden työn jälkeen vuonna 1979 valmistui lyhytelokuva Banjo The Woodpile Cat.

Bluthin lähtöön Disneyltä oli useita syitä. Hän tunsi ettei saanut kunniaa tekemästään työstä ja että vuosien myötä studion elokuvien taso oli laskenut. Omissa elokuvissaan hän halusi nostaa perinteisen piirrosanimaation takaisin sille tasolle, jolla se vuosikymmeniä aiemmin oli ollut. Disney saikin Bluthista varteenotettavan haastajan ja ehkä kilpailun myötä Disney onnistui lopulta aloittamaan uuden kultakauden 1980-luvun lopussa.




Don Bluth Productionsin ensimmäinen työtehtävä oli toteuttaa kahden minuutin animaatiojakso musikaaliin Xanadu. Animaatio valmistui ennätysajassa ja studio alkoi tehdä ensimmäistä elokuvaansa. Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa valmistui vuonna 1982. Elokuva sai hyviä arvosteluja, mutta studio oli taloudellisissa vaikeuksissa ja ajautui konkurssiin.


Vuonna 1985 perustettiin Sullivan Bluth Studio. Bluth aloitti yhteistyön Steven Spielbergin kanssa ja tuloksena oli vuonna 1986 valmistunut elokuva Fievel matkalla Amerikkaan. Fievel-hiiri on ehkä Bluthin tunnetuin hahmo ja siitä tuli myös Spielbergin Amblimation -studion maskotti. Samana vuonna Fievel-elokuvan valmistuessa Bluthin studio muutti Irlantiin. Yhteistyö Spielbergin kanssa jatkui ja vuonna 1988 ilmestyi dinosauruksista kertova elokuva Maa aikojen alussa (The Land Before Time). Bluthin studio oli kasvanut Euroopan suurimmaksi animaatiostudioksi.


Vuonna 1992 studion nimi muuttui Don Bluth Entertainmentiksi. Irlannissa koulutettiin satoja animaattoreita jotka olivat lähtöisin eri puolilta maailmaa ja vuoteen 1995 mennessä studio tuotti Bluthin ohjaamana viisi animaatioelokuvaa, joiden aiheet vaihtelivat eläinkertomuksista (Kaikenkarvainen Charlie, Rokkikukko, Pikku Pingviini) fantasiateemoihin (Peikko Keskuspuistossa, Peukalo-Liisa). Nämä elokuvat eivät tuottaneet voittoa edellisten teosten tapaan, eivätkä myöskään vakuuttaneet kriitikoita.

Vuonna 1994 Bluth sai kutsun auttaa alkuun Twentieth Century Foxin Fox Animation -studio. Bluth palasi Amerikkaan ja Irlannin studio lopetti toimintansa Pikku Pingviinin valmistuttua vuonna 1995. Fox animationin ensimmäinen elokuva valmistui vuonna 1997. Anastasia sai kaksi oscar-ehdokkuutta ja menestyi varsin hyvin myös taloudellisesti. Bluth oli ohjaamassa poikkeuksellisesti myös sen jatko-osan Bartok Suurenmoinen (Bartok the Magnificent). Myös elokuville Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa, Fievel matkalla Amerikkaan, Maa aikojen alussa ja Kaikenkarvainen Charlie on olemassa jatko-osia mutta niiden teossa Bluth ei ole ollut mukana.


Bluthin toistaiseksi viimeinen animaatioelokuva valmistui vuonna 2000. Titan A.E on scifiseikkailu ja sen tekemiseen käytetiin paljon tietokonetta käsinpiirretyn animaation lisänä. Valitettavasti elokuva ei tuottanut kovin hyvin. Se jäi Fox Animationin viimeiseksi elokuvaksi.





Vuonna 2004 Bluth toteutti animaatio-osuudet Scissor Sisters -yhtyeen Mary-musiikkivideoon.

Bluth on lähes koko uransa ajan ohjannut ja kouluttanut uusia animaattoreita. Hän on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa The Art of Storyboard ja The Art of Animation Drawing, ja netissä voi osallistua Bluthin nimeä kantaville animaatiokursseille.

Don Bluthin ohjaamat pitkät elokuvat:
1982 Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (The Secret of NIMH)
1986 Fievel matkalla Amerikkaan (An American Tail)
1988 Maa aikojen alussa (The Land Before Time)
1989 Kaikenkarvainen Charlie (All Dogs Go to Heaven) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1991 Rokkikukko (Rock-A-Doodle) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1994 Peukalo-Liisa (Thumbelina) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1994 Peikko Keskuspuistossa (A Troll in Central Park) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1995 Pikku Pingviini (The Pebble and the Penguin) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1997 Anastasia (Anastasia) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
1999 Bartok Suurenmoinen (Bartok the Magnificent
) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa
2000 Titan A.E. (Titan A.E.) Yhdessä Gary Goldmanin kanssa

Suomessa on julkaistu dvd:llä Fievel matkalla Amerikkaan, Maa aikojen alussa, Kaikenkarvainen Charlie, Anastasia ja Titan A.E. Kaikki Bluthin elokuvat on julkaistu Suomessa videolla.

7 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Vau, hyvä biografia! Ja vielä leffalistakin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksa varsin kattavasta Bluth-selvityksestä!
Myös totoro-aiheinen postaus oli hieno, tuntuu, että pelkästään tuo Mei ja kissanpentubussi-pätkä olisi ihan riittävä syy päästä Japaniin.

NoJopas kirjoitti...

Toivottavasti tästä ei jäänyt mitään kovin olennaista pois. Bluthilla on aikamoinen ura takanaan joten lisääkin asiaa olisi varmaan voinut löytyä. Dragon's Lair -pelin jätin kuitenkin ihan tarkoituksella pois.

En ole aiemmin tajunnut että Bluth on tahkonnut elokuvia aika hengästyttävällä tahdilla! Ei ole montaa vuotta perättäisten elokuvien valmistumisen välillä, ja 1994 on nähty kaksi Bluth ensi-iltaa. Huh!

Mei ja kissanpentubussista on koottu youtubeen video, johon on käytetty animaatiosta saatavilla olevaa kuvamateriaalia, postikortteja ja kalenterikuvia ym. Ne on koottu videoksi niin että lyhärin juonesta saa kiinni ja ne jotka eivät Japaniin asti pääse saavat ihailla sitä edes still-kuvina. Varmaan joskus kirjoitan siitäkin ihan oman juttunsa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosi paljon tästä artikkelista! Täällä on Bluthin elokuvien suuri ihailija :)) Olen tekemässä pientä esitelmää Don Bluthista koulua varten :)
Olisiko vinkkiä, mitä kannattaa ainakin mainita? En löytänyt tietoa mistään, mitä Bluth nykyään tekee..? Onko teillä tietoa? :)

NoJopas kirjoitti...

Viime aikoina Bluth on ollut tekemisissä kai enemmän pelien kuin animaatioiden kanssa, en ole tätä asiaa sen enempää tutkinut kun en ole niinkään peleistä innostunut enkä niistä hirveästi tiedäkään.

Wikipediassa mainittiin että Anastasian Blu-rayn julkaisemisen myötä Bluth olisi ilmaissut kiinnostuksensa ohjata vihdoin uusi pitkä animaatioelokuva, mutta kohdassa ei ollut minkäänlaista viitettä siihen mistä tuo tieto on peräisin. Olisihan se hienoa!

Minusta Bluthin uran kiinnostavin käänne on se miten hän lähti Disneyltä ja pisti pystyyn oman studion joka nousi oikeasti varteenotettavaksi kilpailijaksi Disneylle.

Anonyymi kirjoitti...

Myös Peukalo-Liisa on ilmestynyt DVD:llä Suomessa. Kyseessä on harvinainen julkaisu, jossa on paljon eri kieliversioita suomen lisäksi. Kaksipuolinen DVD pahvikansilla.

Anonyymi kirjoitti...

Niin on, minullakin on tuo DVD.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...