Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ivanin taikahepo


Taikahepo (Konjok-gorbunok) on Ivan Ivanov-Vanon ohjaama venäläisen Soyuzmultfilmin -studion elokuva. Tarina perustuu venäläiseen runoon ja satuun ja animaation dialogi onkin riimitelty. Ivanov-Vano on ohjannut myös muita satuelokuvia, esimerkiksi Lumikin ja tarinan kahdestatoista kuukaudesta.


Ivan veljineen vahtii peltoa, jota joku käy öisin tallomassa. Yöllä Ivan kohtaa taivaasta laukkaavan kauniin hevosen jonka harja hohtaa kultaisena. Pojan onnistuu kiivetä hevosen selkään ja tästä hyvästä hevonen antaa hänelle lahjaksi kaksi uljasta hevosta ja oman pienen ratsun, jolla on kaksi kyttyrää ja pitkät korvat. Kyttyräisestä tulee Ivanin paras ystävä. Ivanin veljet varastavat hevosparin, ja Ivan lähtee ratsullaan etsimään niitä. Ivanin taikahepo osaa laukata ilmassa ja puhua ja ylittäessään metsää he näkevät siellä jotain tulen tapaan leimuavaa. Maasta löytyy tulilinnun sulka, jonka hepo neuvoo jättämään jottei Ivan joutuisi ikävyyksiin. Poika kuitenkin pitää sulan. He ehtivät Ivanin veljien jäljille kaupunkiin juuri kun Tsaari kyselee upean hevoskaksikon omistajaa. Ivan on ainoa joka saa hevoset tottelemaan ja kun hän myy ne tsaarille hänet palkataan vastaamaan koko tsaarin hevostallista.


Tsaarin neuvonantaja ei pidä Ivanista ja tarkkailee tätä salaa. Hän näkee Ivanin ihailevan tulilinnun sulkaa ja ilmoittaa tsaarille Ivanin aarteesta ja väittää pojan sanoneen että pystyisi nappaamaan sulan lisäksi koko linnun. Niinpä tsaari käskee Ivanin hakea itselleen tulilinnun tai poika menettäisi henkensä, ja heponsa ansiosta Ivan onnistuu. Nyt neuvonantaja antaa tsaarille ajatuksen lähettää poika hakemaan kaunista ja mystistä merellä purjehtivaa neitoa. Ivan onnistuu myös tässä tehtävässä. Seuraavaksi Ivan hakee neidon sormuksen meren pohjasta, jotta tsaari pääsisi hänen kanssaan naimisiin.


Neito ei kuitenkaan tahdo vaimoksi vanhalle tsaarille. Tsaarin on nuorruttava, ja se onnistuu kylpemällä ensin kiehuvassa maidossa, sitten kiehuvassa vedessä ja lopulta jääkylmässä vedessä. Tsaari tahtoo Ivanin koettavan tätä ensin ja vangitsee pojan. Kun Ivanin on aika hypätä kiehuviin patoihin, tulee hänen heponsa viime hetkillä apuun ja puhaltaa kuumat padat viileiksi ja rikkoo jään viimeisen padan päältä. Ivan loikkaa vuoretellen patoihin ja nousee viimeistä komeana nuorukaisena. Tsaari innostuu ja loikkaa maitoon, joka kiehuu taas mutta ei enää nouse padasta. Neito ottaa Ivanin miehekseen.


Elokuva valmistui vuonna 1947, mutta siitä tehtiin uusintaversio vuonna 1975. Alkuperäinen elokuva olisi tarvinnut reastaurointia, mutta sellainen ei 1970-luvulla ollut mahdollista. Myöhemmin tekniikan kehitettyä vuoden 1947 elokuva on restauroitu ja julkaistu dvd:llä. Kummankin elokuvan juoni on sama, tosin uusi elokuva on 15 minuuttia pidempi. Kaikki taustat on kuitenkin korvattu uusilla ja animaatiota on jossain kohdin muutettu.

Elokuva on julkaisu Suomessa nimellä videolla nimellä Taikahepo ja esitetty tv:ssä nimellä Ivan ja taikaponi. Kummallakin kerralla kyseessä lienee ollut vuoden 1975 versio.


Tarinasta on tehty myös japanilainen versio. Kyseessä on 39-osainen tv-sarja Aoi Blink jonka ohjasi itse Osamu Tetzuka vuonna 1989. Tetzukan sarja perustuu nimenomaan animaatioon eikä alkuperäiseen satuun. Tosin Tetzukan taikahepo on scifianime ja yhteistä Ivanov-Vanon animaatioon on lähinnä ideassa. Aio Blink jäi Tetzukan viimeiseksi animaatioksi, hän kuoli ennenkuin se valmistui.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oo! Muistan kun tämä esitettiin ylellä kultaiset sadut -sarjassa. Mahtaakohan tätä pystyä katsomaan jostain?

NoJopas kirjoitti...

Youtubesta löytyy englanniksi tekstitettynä: http://www.youtube.com/watch?v=cbIH_XCJCkc

Anonyymi kirjoitti...

Tiedättekö, mistä näitä Kultaiset sadut-sarjan satuja löytyisi katsottavaksi? Mieleni tekisi kovasti nähdä niitä ja ne olisivat kovin nostalgisia. Esimerkiksi Villijoutsenet-tarina olisi todella mukava nähdä uudestaan.

NoJopas kirjoitti...

Tässä...

http://elakoonkuvat.blogspot.com/2010/03/soyuzmultfilm-studio.html

...olen luetellut Suomessa julkaistujen Satujen taika-arkku dvd:eiden sisältämät animaatiot. Tietääkseni muita dvd-julkaisuja ei Suomessa ole.

Taikahepo on itselläni kirpparilta ostetulla videolla, varmaan videolla on julkaistu muitakin? Youtubesta löytyy englanninkielisenä näitä aika hyvin, jos ei venäjää osaa. Ainakin Villijoutsenet olen katsonut youtubesta.

Tälläiset julkaisut olisi hienoa saada Suomeenkin:

http://yuforum.net/crtani-filmovi/masters-russian-animation-36700/

Ja tietysti pitkät elokuvat, Viidakkokirja, Lumikuningatar...

Anonyymi kirjoitti...

Postauksesta on aikaa, mutta kokeilen silti: Muistaako joku samoissa Kultaisissa saduissa esitetyn Viidakkokirjan? Se oli paras elokuva kyseisestä kirjasta, ja ainoa näkemäni versio, jonka tekijät vaikuttavat oikeasti lukeneen teoksen. Olen 94-syntynyt, joten muistikuvani on hyvin hatara. Viidakkokirja oli kuitenkin meillä VHS-kasetilla, joten katsoin sitä paljon vielä TV-esitystä myöhemmin. Nauha tuhoutui, enkä ole sen koommin kohdannut ketään, joka olisi nähnyt leffan. Liian nuori kaveripiiri kai. Mistä sen voisi löytää?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...