Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Soyuzmultfilm studio

Maailman suurinpiin animaatiostudioihin kuuluva venäläinen Soyuzmultfilm perustettiin jo vuonna 1936. Studio on tuottanut jo yli 1500 animaatiota. Näistä suurin osa on lyhytanimaatioia, mutta myös pitkiä elokuvia on studiolla tehty.

Soyuzmultfilmiä arvostetaan paljon sen monipuolisen tuotannon vuoksi. Aluksi studiolla tehtiin perinteisiä piirrosanimaatioita. 1954 valmistui studion ensimmäinen nukkeanimaatio ja pian studiolla tehtiin myös pala-animaatioita.

Studio teki animaatioita monista kuuluisista hahmoista, kuten Nalle Puhista, Katto-Kassisesta, Lumikuningattaresta ja susien kasvattamasta Mowglista.


Soyuzmultfilm on yhä voimissaan ja sen tuotanto on edelleen hyvin monipuolista ja perinteistä on pidetty kiinni. Studiolla työskentelee niin vanhoja mestareita kuin uusia kykyjä. Lapsilla on mahdollisuus tulla studiolle kokeilemaan animaation tekemistä ammattilaisten opastuksella. Studioon voi tutustua myös sen omassa museossa.



Suomessa studion animaatioita on esittänyt Yle. Niitä on saatavilla myös dvd:llä nimellä Satujen taika-arkku.

Satujen taika-arkku 1
Ruma Ankanpoikanen
Kultainen Antilooppi
Velho ja Vitsa
Cantervillen kummitus
Puuropata

Satujen taika-arkku 2
Kultainen höyhen
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Lumiukko posteljoonina
Kota
Pakkasukko

Satujen taika-arkku 3
Muurahaisen matka
Sipulipoika
Peukaloliisa
Pian sataa

Satujen taika-arkku 4
Sammakkoprinsessa
Tanjan uusi lelu
Pieni merenneito ja Tsaarintytär
Tomppeli

Satujen taika-arkku 5
Peukaloinen
Pikku kili
Maurin testamentti
Oravat
Jättiläinen

Satujen taika-arkku 6
Urhea räätäli
Metsän uumenissa
Napolin poika
Miljoona pussissa

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...