Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannusyön taikaa Ruotsista

Per Åhlinin ohjaama Tuulihattu (Dunderklumpen!) yhdistää näytelmäelokuvaan animoituja hahmoja. Ruotsalaiselokuva on valmistunut vuonna 1974.


Juhannusyö on alkamassa. Jens-poika leikkii vielä ulkona, mutta pikkusisko on jo nukkumassa. Pieni pyöreä miekkonen hiipii lastenhuoneeseen ja herättää henkiin nuken (Dockan) ja kolme pehmoeläintä, kaniinin, nallen ja leijonan. (En-Dum-En, Pellegnillot ja Lejonel) Ne hän laittaa tuohilaukkuunsa ja nappaa mukaansa vielä lattialla lojuvan aarrearkun.


Jens kuulee kaapattujen lelujen avunhuudot ja lähtee seuraamaan heitä. Miekkonen, Dunderklumpen, esittelee leluille itsensä ja kertoo olleensa yksinäinen ja herättäneensä lelut henkiin jotta niistä olisi hänelle seuraa. Kotona Jensin isä lähtee etsimään poikaansa ja saa avukseen kimalaisen joka lentää ylhäällä tähystämässä.

Yksisilmäinen Enögä on painamassa väärää rahaa polkupyöränsä tarakalla kulkevalla painokoneella kun hän huomaa oudon joukkion ja aarrearkun. Hän kiinnittää Dunderklumpenin huomion heittämällä ilmaan tukottain väärää rahaa, joita lelut ja Dunderklumpen alkavat innoissaan kerätä. Sitten Enögä nappaa aarrearkun itselleen.


Jens on saavuttamassa leluja, ja kuulee Enögan varastaneen aarrearkun. Isä taas on saavuttamassa Jensin, mutta lähteekin nyt poikansa käskystä jahtaamaan aarrearkkuvarasta, Enögaa. Hahmot kulkevat toisiaan seuraten läpi valoisan juhannusyön ja mukaan liittyy sateenvarjolla lentävä Blomhåret-täti ja Jorm jättiläinen. Lopulta kaikki saapuvat Enögän kotitunturille. Siellä selviää että Enögä oli ennen varsin kiltti kaveri, mutta tavatessaan rahanahneita ihmisiä alkoi itsekin haluta rahaa ja painaa vääriä seteleitä. Enögä alkaa ymmärtää taas mitä todelliset aarteet ovat, ei kultaa vaan ystäviä ja vapautta.

Auringon noustessa Jens ja hänen isänsä suuntaavaat kotiin juhannusyön seikkailun jälkeen.


Animaatiothahmot istuvat yllättävän hyvin samoihin kuviin ihmisten kanssa ja oikeisiin ruotsalaisiin maisemiin. Joissain kohdissa hahmojen taustalla käytetään myös maalauksia, mutta iso osa maisemista on todellisia. Elokuvassa lauletaan paljon, lähes jatkuvasti.

Elokuva on Per Åhlinin toinen ohjaus. Muita hänen elokuviaan ovat Matka Meloniaan (1989) ja Mysteeri Koirahotellissa (2000). Hänen kädenjälkensä näkyy myös tv-sarjoissa Mikko Mallikas ja Pikku Kummitus Lapanen.

Suomessa elokuva on kulkenut nimellä Tuulihattu. Dvd:llä ei elokuvaa ole Suomessa julkaistu, mutta onneksi ruotsalaiselta dvd-julkaisulta löytyy suomiteksit.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä näitkö mun aikaisempaa viestiä, mutta jos haluat auttaa niin liitän tähän saman tekstin minkä kirjoitin suomi24 sivulle

Tämä on yhtä mahtodonta kuin etsisi neulaa heinäpellosta. Olen yrittänyt etsiä kyseisiä lastensarjoja vaikka mistä, mutta kukaan ei tunnu muistavan niitä, ei löydy mistään.

Eli kyseessä oli sellainen piirtty jossa päähenkilönä oli vanhahko nainen ja miehensä
he molemmat olivat eläinlääkäreitä ja he osasivat puhua eläimille.
Monella henkilöillä saattoi olla silmälasit. Nainen saattoi olla hieman pyöreä. (ei pysty kunnolla muistamaan)
Yhdessä jaksossa tämä nainen pelasti hevosen sirkuksesta, joka ei enää kyvennyt tekemään temppuja, omista olisi lopettanut hevosen, mutta tämä nainen sai pelastettua hevosen ja vei tämän vanhankotiin.
Sarjasta muistan myös sen että kuulla oli kasvot, en ole ihan varma puhuinko kuu.
Näillä sarjan jäsenillä taisi olla lemmikkinä kissa tai koira.
Sarja tuli joko 1 tai 2 kanalta.


Sitten olisi vielä toinenkin sarja/elokuva hukassa.

Tämäkin varmasti 90 luvulta
Eläimet tiikeri, norsu ,pelikaani ja vielä joku muu eläin, mutta en muista..
He karkaavat eläintarhasta ja huijaavat eläintarhan työntekijöitä niiin että pumpasivat tekoeläimet huijaukseksi tilalle häkkeihin, sitten karkaavat.
Sarjassa kertoja muistaakseni toimi Åke Lindman, eläimet ei muistaakseni puhuneet.
Sarja tuli melko varmasti tv2 kanalta.

Jos joku tietäisit näistä jotain olisin todella kiitollinen, pieninkin vihje auttaa.

NoJopas kirjoitti...

Kaikista kommenteista tulee ilmoitus sähköpostiin, joten yksikään ei jää huomaamatta. Olen vaan ollut juhannuslomalla. :) Blogi on pysynyt "aktiivisena" kun olen kirjoittanut tekstejä valmiiksi ja ne tulevat julkaisuun automaattisesti. :D

Tosiaan, mieltä vaivaavia animaatioita saa kysellä, mieluusti niitä yritän selvittää jos en jo valmiiksi tunne. Niinkuin nyt, kumpaakaan näistä en valitettavasti tunnista. Mutta yritän etsiskellä!

Anonyymi kirjoitti...

Selvä kiitos, ja anteeksi että hoputtelin, olisi vaan enemmän kuin hieno löytää noi kyseiset ohjelmat.
Ilmoitan myös jos jostain sattuisin ne löytämään, ettei sua sitten jää vaivaamaan :)

NoJopas kirjoitti...

Ilmoita ihmeessä niin voin laittaa mieleen että tälläisetkin sarjat on ja kirjoittaa ehkä joskus niistä esittelyä.

Anonyymi kirjoitti...

Eläinlääkäri sarja on Sinisen talon tarinoita. Kirjoitin siitä vähän aikaa sitten omaan blogiini.

http://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/08/kuuntelee-huolet-pikkuelainten-kadulta-turvaan-vie-eksyneen-vahan-hoivaa-sekin-on-riittavaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...