Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Kissojen ystäville

Kissahahmoja löytyy useista animaatioista ja myös kissaelokuvia on tehty.


Disney klassikko Aristokatit (Aristocats) vuodelta 1970 kertoo Pariisilaisesta kissaperheestä, Herttuatar-emosta ja tämän kolmesta pennusta, jotka ovat omistajalleen niin rakkaita, että tämä haluaa testamentata heille omaisuutensa. Tästä ei hovimestari Edgar riemastu, vaan huumaa kissat ja kuljettaa ne kauas maaseudulle. Hienostokissat olisivat pulassa ilman kujakatti Thomas O'Malleytä, joka iskee silmänsä Herttuattereen. O´Malley lähtee viemään kissaperhettä takaisin kotiin, ja lopulta löytää kodin itsekin.

Elokuvan ohjasi Wolfgang Reitherman ja se on kahdeskymmenes Disneyklassikko. Kyseessä on viimeinen klassikko jonka tekemisessä Walt Disney ehti olla mukana ennen kuolemaansa. Suomessa Aristokatit on julkaistu dvd:lle viimeksi vuonna 2008.


Pekka Töpöhäntä (Pelle Svanslös) on ruotsalaisen Gösta Knutssonin luoma kissahahmo. Oman piirroselokuvan Pekka sai vuonna 1981. Elokuvan ohjasivat Jan Gissberg ja Stig Lasseby.

Pekka on häntänsä menettänyt kissa, joka muuttaa Uppsalaan kotikissaksi. Hän tapaa viehättävän Maija Maitoparran, mutta myös ilkeän Monnin, joka ei voi sietää Pekkaa ja keksii tälle kaikkea mahdollista kiusaa. Monnin hännytelijät Pilli ja Pulla auttavat parhaansa mukaan. Elokuvassa nähdään kirjava joukko kissoja, myös suomalainen tangoa soittava Musta Kissa -tanssiyhtye. Tarinan sanoma on tärkeä ja se kerrotaan viehättävästi animoituna. Ilman suurta budjettiakin voi tehdä loistavan elokuvan, jossa on sydäntä. Jatko-osa Pekka Töpöhäntä Amerikassa valmistui vuonna 1985.


Showkatit (Cats Don't Dance) on Mark Dindalin ohjaama ja Warner Brosin levittämä elokuva vuodelta 1997. Elokuva kertoo Toni-kissasta, joka lähtee Hollywoodiin tavoittelemaan tähteyttä. Valitettavasti hänen unelmansa uhkaavat murskautua, sillä kaikki huippuroolit on varattu ihmisille. Onnekseen Toni tapaa muitakin asiaan tuskastuneita eläimiä ja jopa rakastuu kissatyttö Saijaan. Elokuva on ilmestynyt Suomessa videolla ja esitetty tv:ssä nimellä Katit eivät tanssi. Mark Dindal on Showkattien jälkeen ohjannut Disneyn elokuvat Keisarin uudet kuviot ja Pikku Kananen.


Studio Ghiblin elokuva Kissojen valtakunta (Neko no ongaeshi) on valmistunut vuonna 2002. Se on ohjaaja Hiroyuki Moritan esikoisohjaus ja liikkuu hieman samoissa aihepiireissä vuonna 1995 valmistuneen Ghibli elokuvan Sydämen kuiskaus kanssa.

Tarinan päähenkilö on koulutyttö Haru, joka pelastaa kissan jäämästä rekan alle. Kissa ei olekaan mikätahansa mirri, vaan kiittää tyttöä kohteliaasti. Seuraavana yönä Harun talon luo saapuu kokonainen kulkue kissoja, ja itse kissakuningas kiittää Harua poikansa pelastamisesta. Aamulla kissat ovat järjestäneet sankarilleen mukavia yllätyksiä, kuten kissanminttua ja hiiriä. Harua myös pyydetään tulemaan vierailulle kissojen valtakuntaan ja ryhtyvän morsiameksi prinssille.


Haru saa salaperäisen neuvon kääntyä kissaongelmassaan kissa-asiaintoimiston puoleen. Siellä Haru tapaa kissaparoni Humbert von Gikkingenin, suuren Muta-kissan ja Toto-variksen. Apu tuleekin tarpeeseen, sillä kissajoukko sieppaa Harun ja kuljettaa tytön ja Mutan kissojen valtakuntaan.

Perillä Haru viedään palatsiin ja hän alkaa muuttua kissaksi. Onneksi Paroni saapuu paikalle ja monien vaiheiden kautta onnistuu toimittamaan Harun ajoissa takaisin ihmisten maailmaan. Haru saa seikkailusta itseluottamusta ja elokuva sopiikin hyvin varhaisnuorille tytöille.

Kissojen valtakunta on toinen Ghibli-elokuva joka pääsi Suomessa laajaan teatterilevitykseen ja ensimmäinen joka dubattiin Suomeksi. Suomidubin on ohjannut Pekka Lehtosaari.


Australialainen The Cat piano lyhytelokuva vuodelta 2009 jäi ilman Oscar-ehdokkuutta. Ari Gibsonin ja Eddie Whiten ohjaama elokuva on kuitenkin kiertänyt voitokkaasti elokuvafestivaaleja.

Seuraavaksi lyhyet esittelyt muutamista kissahahmoista:


Felix-kissa on animaatioalan vanha konkari. Ensimmäinen Felix-animaatio ilmestyi 1919. Felixin loi Otto Messmer joka ohjasi yli 250 Felix-jaksoa.


Figaro esiintyi ensi kerran Disney elokuvassa Pinokkio vuonna 1940. Se ja kultakala Cleo olivat puuseppä Gepetton lemmikkejä. Myöhemmin Figaro on esiintynyt lyhytelokuvissa Minni Hiiren kissana.


Jiji on Kiki-noidan kissa Hayao Miyazakin elokuvassa Kikin lähettipalvelu. Kiki ymmärtää kissansa puhetta ja Jiji onkin suorasanainen katti. Elokuvan lopuksi Jiji perustaa perheen tapaamansa tyttökissan kanssa.


Don Bluth, Gary Goldman ja John Pomeroy tekivät autotallissa neljä vuotta lyhytelokuvaa Banjo the Woodpile Cat. Tarina kertoo kotoaan karkaavasta Banjo-kissanpennusta. Elokuvan valmistuttua 1979 kolmikko sai mahdollisuuden alkaa tehdä täyspitkää elokuvaa, ja klassikko Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa valmistui 1982.


Vuonna 1988 valmistuneen Disney elokuvan Oliver ja kumppanit elokuvan nimihahmo on koditon kissanpentu, joka liittyy Pultsi-ukon koirajengiin. Lopulta Oliver saa itselleen emännän suloisesta ja yksinäisestä Jenni-tytöstä.


Viiru on ukko Pesosen kissa. Hahmot on luonut ruotsalainen Sven Nordqvist ja ne ovat esiintyneet jo viidessä animaatiossa. Viiru on puhuva ja vilkas kissa, joka tempauksillaan pitää Pesosenkin vetreänä.


Snowball II on Simpsoneiden perheen kissa. Itseasissa Simpsoneilla on ollut neljä Snowball kissaa, jaksossa Robotti-Homer Snowball II nimittäin jää tohtori Hibbertin auton alle. Perheeseen otetaan uusi kissa Snowball III, mutta kun sille käy huonosti sitä seuraa Coltrane. Myöskään Coltrane ei ole pitkäikäinen ja kun Lisa lopulta saa Hullulta kissanaiselta viidennen kissan, hän antaa sille nimen Snowball II jottei hänen tarvitse hankkia uutta nimikoitua ruokakuppia.


Kattimatti on George Catelyn sarjakuvahahmo joka esiintyi kahdessa piirrossarjassa vuosina 1980 ja 1984. Uudempaa sarjaa on julkaistu Suomessa videoilla ja dvd:llä. Kattimatti on temperamenttinen kissa ja usein tekemässä kiusaa kalakauppiaalle tai koirille.


Shrek 2 elokuvassa ensikerran esiintynyt Saapasjalkakissa on zorromainen hahmo, joka oli alunperin palkattu murhaamaan Shrek. Kissa kuitenkin päätyi Shrekin puolelle ja on esiintynyt kaikissa Shrek elokuvissa tästä eteenpäin. Suunnitteilla on myös kokonaan tälle kissalle omistettu animaatio.


Lucifer on lady Tremainen ilkeä kissa Disney-elokuvassa Tuhkimo. Kissanroikale saalistaa Tuhkimon hiiriystäviä ja kiusaa Tuhkimoa. Luciferin pääanimaattori Ward Kimball otti hahmoon mallia omasta kissastaan. Hän on animoinut myös Irvikissan elokuvaan Liisa Ihmemaassa.


William Hannan ja Joseph Barberan luomat Tom ja Jerry aloittivat kissa-hiiri leikkinsä vuonna 1940. Siitä asti kaksikko on esiintynyt lukuisissa animaatioissa ja sarjakuvissa. Tom ei kuitenkaan ole vieläkään saanut Jerryä kiinni. Muita vastaavia duoja ovat Warner Brosin Sylvesteri-kissa ja Tipi-kanarialintu sekä Simpsoneiden Tikku ja Takku.

3 kommenttia:

Henriak kirjoitti...

Täällä kun nyt mainittiin suosikkikattini, niin olisiko joskus mahdollista ehkä päästä lukemaan pitempää ja tarkempaa postausta Felix-kissasta? Aihe voisi olla myös mielenkiintoinen animaation historian suhteen C:

NoJopas kirjoitti...

Juu, miksei. Felix ei vaan ole minulle hirveän tuttu valmiiksi, joten aihe vaatisi ensin tarkempaa perehtymistä. :)

Unknown kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=VpLbWjeZqoc

Macskafogó(Cat City) hungariananimated film

https://en.wikipedia.org/wiki/Cat_City

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...