Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Girlpower!



Craig McCrackenin luomien Tehotyttöjen ensiesiintyminen tv:ssä tapahtui vuonna 1998. Suomessa sarja on pyörinyt ensin Nelosella, sitten MTV3:lla, ja nyt joka arki aamu Subtv:llä. Sarjan suomidubissa tyttöjen ääninä ovat Mirjami Heikkinen (Papu), Annituuli Kasurinen (Pipa) ja Kiti Kokkonen (Poppana).

Sarjassa on 79 jaksoja. Tehotytöt on voittanut kahdesti sekä Emmyn että Annien. (Kansainvälisen animaatiofilmiyhdistyksen jakama palkinto parhaille animaatioille ja niiden tekijöille.)


Oman elokuvan kolmikko sai 2002. The Powerpuff Girls Movie kertoo tarkemmin tyttöjen syntytarinan, joka on esitelty lyhyesti tv-sarjan tunnarissa. Professori Utoniumin on tarkoitus luoda täydelliset tytöt lastenlorusta tutulla kaavalla: Sokeria, kanelia ja suloisia asioita. Keitokseen kaatuu kuitenkin kemikaali X:ää, ja tästä syystä Papu, Pipa ja Poppana omaavat supervoimia. Tytöillä on alkuun vaikeuksia sopeutua kotikaupunkiinsa Townsvilleen, mutta lopulta heistä tulee kaupungin suojelijoita. Elokuva kertoo tarkemmin myös tyttöjen vastustajan, Simpanssi Mojo Jojon taustaa.



Tehotytöt ovat korostetun söpöjä, ja varmaan pienten tyttöjen (miksei poikienkin?) mieleen. Sarja on kuitenkin parodia supersankaritarinoista ja näyttää pahisten pieksemistä samaan tyyliin kuin piirretty Batman aikoinaan. Myös animekliseet saavat kyytiä.

Vanhemmat itse päättäköön saavatko lapset Tehotyttöjä seurata. Paras tapa selvittää asia on katsoa itse muutama jakso. Mutta varoituksen sana: Papun, Pipan ja Poppanan pirteään tyttöenergiaan voi jäädä koukkuun.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...