Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Tove Janssonin kuvakirjat animaatioina.

Tove Janssonin Muumeista on tehty useita animaatiosovituksia, ja vieläpä useissa eri maissa. Tosin Suomessa ei yhtäkään.

Muumiromaanien ja -sarjakuvien ohella myös Janssonin kaksi kuvakirjaa on animoitu.

Kuka lohduttaisi Nyytiä -animaatio on vuodelta 1979. Sen on ohjannut ruotsalainen Johan Hägelbäck. Animaatio kestää 23 minuuttia.

Kirjassa Nyytin tarina kerrotaan runomuodossa, ja animaatiossa se lauletaan. Musiikin on säveltänyt Peter Lundblad ja suomenkielisessä versiossa sen esittävät Severi Keskinen ja Iikka Keskinen.



Kuinkas sitten kävikään tehtiin myös Ruotsissa. Sen ohjaajana toimi Jaromir Weseley, joka oli animaattorina Kuka lohduttaisi Nyytiä-pätkässä. Animaatio on vuodelta 1993 ja se kestää 11 minuuttia.

Myös tämä tarina on kirjoitettu runomittaan, mutta animaatiossa sitä ei lauleta. Suomenkielisen version lukee Elina Salo, joka on näytellyt Pikku Myytä sekä Muumilaakson tarinoita animaatiossa, että Ruotsin television tuottamassa Mumintrollet tv-sarjassa. Ruotsinkielisen version lukee itse Tove Jansson.



Kumpikin animaatio noudattelee tarkasti Tove Janssonin kuvitusta ja herättää kirjat henkiin sulavasti ja niiden tyylille uskollisesti.

Animaatiot on julkaistu samalla dvd:llä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...