Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Korvani nääs lerputtaa.

Nalle Luppakorva seikkailee maanantai-aamuisin Kakkosella, on muuten ollut Ylen ohjelmistossa nyt kiitettävän kauan, jossain vaiheessa jopa joka arkiaamu. Hienoa!

Heipä hei!
Hyvää iltaa!
Luppakorva seikkailee taas.
Luppakorva-nimen sain,
korvani nääs lerputtaa.
Olen pieni nalle vain, pullea.
Lasten kansa viihdyn ain.
Olen pieni nalle vain, pörheä.
Lapset mua rakastaa
.



Nalle Luppakorva (Miś Uszatek) on syntynyt jo 1957, mutta nukkeanimaation teko alkoi vasta 1975. Sitä tehtiin vuoteen 1987 asti, yhteensä 104 jaksoa. Luppakorvan takana on puolalainen Se-ma-for animaatiostudio, jonka muista tuotoksista meillä on nähty Muumien maailma ja Pikku-Nallen seikkailut.

Suomeen Nalle saatiin syksyllä 1979. Kertoja toimi Heikki Määttänen, joka äänitti koko sarjan yhden kevään aikana. Filmiä ei voinut kelata, joten yhdenkin virheen takia jakson äänittäminen oli aloitettava alusta.


On varmaan jo tullut selväksi, että sarjan päähenkilö on Nalle Luppakorva. Hän asustaa omassa talossaan, käy tarhassa ja seikkailee ystäviensä kanssa. Jaksot ovat opettavaisia, mutta eivät minusta saarnaa liikaa, vaan hahmot ottavat opiksi omista virheistään. Erityisesti tuntuu sähläävän Iso-Jussi. Possu Pyllerö taas on herkuttelija ja toisinaan hieman ylpeä. Pikku Puput ovat joukon pienimpiä ja ehkä siksi järki ei aina pysy kaksosten mukana. Muita hahmoja ovat mm. Pyllerön Nöf Nöf -täti, Pikku pupujen äiti, Musti-koira, Nukketytöt, Tarhan Kissatäti ja Putkisen setä.


Jaksoissa seikkaillaan kaikkina vuodenaikoina, ja animaatio on kaikinpuolin huolellisesti tehty. Vaivoja ei ole säästelty lavastuksessa tai hahmojen vaatettamisessa. Itse pidän 70-luvun tyylistä, ja kadehdin kovasti Luppakorvan sisustusta ja asuja.


Se-ma-for studio tekee edelleen animaatioita, ja 2007 se ilmoitti suunnittelevansa uusia jaksoja Luppakorvaan. Nämä suunnitelmat kuitenkin korvattiin haaveella elokuvasta. Jää nähtäväksi miten suunnitelmat etenevät.

Luppakorvastakin on tehty oheistuotteita, Suomessa on saatavilla ainakin pehmoleluja ja yksi dvd, jolta löytyy 30 jaksoa.

Hyvää yötä piltit,
nalle silmät sulkee.
Lapsosista näkee nalle monta unta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Dvd:llä on 30 jaksoa. Niitä on kai tehty suomeksi kaiken kaikkiaan 68 jaksoa.

Anonyymi kirjoitti...

alkuperäisiä on 104 jaksoa. löysin kuitenkin suomenkielistä versiota n. 90 jaksoa. voipi olla, että mahdollisesti kaikki 104 jaksoa löytyy myös suomeksi..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...