Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kaukametsän pakolaiset

Englantilaisen Colin Dannin kirjasarjaan perustuva Kaukametsän pakolaiset (The Animals of Farthing Wood) piirrossarja on tehty 1992-1993 Ranskassa ja Englannissa. Euroopan yleisradiounioni halusi esitettäväksi laadukkaan eurooppalaisen piirrosarjan ja samalla tukea eurooppalaista animaatiota.

Sarjassa on kolme tuotantokautta, jossa kussakin on 13 jaksoa. Tässä tekstissä keskitytään ensimmäiseen kauteen. Se perustuu sarjan ainoaan suomennettuun kirjaan, joka on myös nimeltään Kaukametsän pakolaiset.



Tarina alkaa kun ihmiset ryhtyvät tuhoamaan Kaukametsää. Siellä asuvien eläinten ei auta muu kuin lähteä etsimään uutta kotipaikkaa. Sammakko Konna kertoo Valkopeuran puistosta, ja ehdottaa muuttoa sinne. Pieni poika nappasi kerran Konnan kiinni, mutta tämä pääsi pakoon ja palasi Kaukametsään. Matkallaan hän näki luonnonsuojelualueen. Jotkut eläimet epäilevät Konnan kertomusta ja hänen kykyään muistaa tie puistoon.

Eläimet lähtevät kuitenkin matkaan ja valitsevat johtajakseen Ketun. He tekevät myös sopimuksen, ettei ketään vahingoiteta matkalla. Onhan mukana sekä petoja että näiden saaliseläimiä.


Mukana on kattava joukko metsäneläimiä. Mäyrä on vanha ja viisas. Myyrä on Mäyrän läheinen ystävä ja matkaa tämän selässä. Haukka ja Pöllö ovat tähystäjiä. Hiirillä, Peltomyyrillä ja päästäisillä on vaikeuksia pysyä joukon mukana. Kärppä osaa ärsyttää muita. Kyykäärmeellä on vaikeuksia pysyä sopimuksessa olla vahingoittamatta muita matkalaisia. Kanit ovat arkoja ja pelokkaita, vaikka yrittävät hokea toisilleen lausetta "pelko pois." Mukana on myös jänispari ja kaksi oravaa.


Vesiliskot eivät jaksa matkantekoa ja ne jättävät matkan kesken. Fasaanit kokevat kovan kohtalon, ne ammutaan. Siilien käy myös huonosti. Ne eivät voi mitään vaistolleen käpertyä kerälle vaaran uhatessa, ja niiden hermot pettävät tien ylityksessä. Molemmat siilit jäävät auton alle. Hiiret saavat poikasia kesken matkan, mutta Lintu (ilmeisesti Lepinkäinen) saa ne saaliiksi ja lävistää hiirenpoikaset piikkipensaaseen.

Sarjassa käsitellään siis eläiten elämää turhia siloittelematta. Ainakin hiirenpoikasten kohtalo on raaka ja Siilien taistelu vaistojaan vastaan esitetään aika piinaavasti. Sellaista elämä kuitenkin on, ja juuri realistinen ja turhia kaunistelematon tyyli monia sarjassa viehättääkin.


Matkalla eläimet kohtaavat siis monia vaaroja ja ongelmia. Niitä uhkaavat metsäpalo, metsästäjät ja liikenne. Eläinten on ylitettävä joki ja moottoritie ja kuljettava läpi kaupungin. Ne kärsivät nälkää ja saapuvat pellolle joka onkin myrkytetty.

Joukkoon liittyy myös lisää eläimiä. Haikara Viheltäjä on saanut luodin reiän siipeensä ja sen lentäessä siivestä kuuluu vihellys. Kettu joutuu eroon muista ja kohtaa naarasketun. Yhdessä he palaavat muiden matkalaisten joukkoon.

Kauden viimeisessä jaksossa matkalaiset saavuttavat vihdoin päämääränsä Valkopeuran puiston.



Tässä lista jaksojen englanninkielisistä nimistä:
1. The Wood In Danger
2. The Journey Begins
3. Through Fire And Water
4. False Haven
5. Snare For The Unwary
6. Who Shall Wear The Crown?
7. New Friends, Old Enemies
8. Friends In Need
9. Whistler's Quarry
10. Between Two Evils
11. A Deathly Calm
12. Pandemonium
13. So Near And Yet So Far


Kaksi seuraavaa kautta (eli jaksot 14-39) kertovat eläinten elämästä Valkopeuran puistossa, mikä ei sujukaan ongelmitta. Sarjaan tulee useita uusia hahmoja, mm. Ketun pennut.


Kaukametsän pakolaisia ei ole julkaistu Suomessa videolla eikä dvd:llä. Sitä ei ole julkaistu dvd:llä myöskään Englannissa, mutta Ranskassa ja Saksassa julkaistiin ensimmäinen kausi dvd-boksina 2009.

Sekä Yle että FST ovat näyttäneet sarjaa, mutta uusinnasta ei ole toiveista huolimatta tietoa. Tuntuu omituiselta että sarjaa ei ole aikoihin uusittu, sillä Yle on ollut mukana rahoittamassa sitä. Suomidubissa olivat mukana mm.Eija Ahvo ja Erkki Saarela.

Sarja kyllä ansaitsisi kunnon dvd-julkaisun, se on laadukasti tehty, mielenkiintoinen ja jännittävä, liikuttava ja koskettava. Se myös näyttää eläinten elämää ja vaikeuksia realistisemmalla otteella kuin moni muu piirretty.

6 kommenttia:

NoJopas kirjoitti...

"Olen yrittänyt etsiä yhtä tiettyä animaatiota, en tiedä olikose elokuva vai sarja, mutta kauan aikaa siitä on silloin kun itse olin pieni (olen synt -92) siinä seikkaili kettuja, ja erityisesti myös sinikettuja. En muista tarkkaan kuin tuon en millään saa nimeä päähäni eikä sitä tunnut löytyvän mistään?"

Kyseessä on melko varmasti tv-sarja Kaukametsän pakolaiset. Ensimmäisellä kaudella eläinjoukko, kettu johtajanaan, matkaa Kaukametsästä Valkopeuran puistoon. Kahdella seuraavalla kaudella kerrotaan eläinten elämästä uudessa kotipaikassaan. Metsässä asuu jo valmiiksi erilaisia eläimiä, mm. sinikettuja eivätkä kaikki sulata uusia tulokkaita.

Siinä kerron lähinnä ensimmäisestä kaudesta, koska en itsekään muista kovin tarkasti loppuja jaksoja. Niitä on kyllä uusittu, mutta muistaakseni FST:n puolella.

Tässä vielä Youtube linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=oeaMC5o4JEE&feature=related

- - - - - - - - - - - - -
Kirjoitus on kopioitu:
http://elakoonkuvat.blogspot.com/2009/11/niko-lentajan-poika-saa-jatkoa.html#comments

Anonyymi kirjoitti...

huikea blogi kertakaikkiaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Toisesta kaudest olis kiva saada enemmän tietoa. Lapsuuteni lempi sarja ja varsinkin kakkoskauden viimeinen jakso viimeinen kohtaus saa mut melkee itkemää. Se missä kettujen poikanen kuolee lopulta sitä esim ammuttii. Koskettava kohtaus loistavasti tehty.(toivottavasti luet tätä blogii viel et saat viestin kumminki jo 4 vuotta vanha.) hieno blogi.

NoJopas kirjoitti...

Blogi alkaa tosiaan olla jo neljä vuotta vanha, mutta ei muuten vanhentunut. :D Luen kaikki kommentit ja vastailen, vaikka blogin päivitys on tänä vuonna ollut todella vähäistä. :(

Minulle Kaukametsän pakolaisten ensimmäinen kausi on tutumpi, kakkoskautta en muista läheskään niin tarkasti mitä pitäisi. Siinä oli nimittäin hienoja tarinoita, juurikin Kettuperheen kohtalosta. En oikein pysty tekemään sille oikeutta jos joudun turvautumaan vain muiden kertomuksiin ja sarjan faktoihin, pitäisi nähdä se itse uudelleen ja kirjoittaa sitten.

Kaukametsän pakolaiset olisi kyllä hienoa nähdä taas kokonaan, toivottavasti Yle tajuaisi joskus uusia sen, tai se julkaistaisiin dvd:llä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuol netishän on adressi jossa vedotaan että uusittais.Mut en tiiä riittääkö 140 nimeä? pitäs saada paljon paljon enemmän.Voi tosin olla että Yle ei lähetä enään kaukametsänpakolaisia sen "väkivaltaisuutensa" vuoksi Nyky nuoret saattaisi pelätä ku pienestäki nykyää valitetaa.Tulis ees DVD:eelle

Anonyymi kirjoitti...

Ps. Youtubessa on kaikki(kaks jaksoo puuttuu jokasesta tuotantokaudest ).suomeks itse katsoin ja Ny aloin kattoo enkuks ihan kaikki jaksot.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...