Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Varokaa heikkoa jäätä

Suomalaisen lastenkirjailijan ja animaattorin Camilla Mickwitzin tekemä Jäävaroitus pala-animaatio esitettiin televisiossa ensi kerran huhtikuussa 1986.

Tietoiskun tarkoituksena on varoittaa katsojia petollisen heikoista jäistä, ja sitä on näytetty 13 vuoden ajan keväisin ja syksyisin yleensä Pikku Kakkosen yhteydessä. Varoituksessa esiintyvät hahmot ovat tuttuja Pikku Kakkosen tunnuksesta, jonka Mickwitz suunnitteli 1983.



Animaation musiikin ja äänet on tehnyt Jukka Siikavire. Moni katsoja on pitänyt pätkää ahdistavana ennemmin oudon äänimaailman, kuin nallen hädän takia. Jäistä pelastuneen Nallen kumeaääninen varotus "Varokaa heikkoa jäätä, mmm" viimeistelee kauhistuttavan kokemuksen. Siikavire on itse nallen äänenä.

Siikavire teki animaation äänet uudelleen vuonna 1996. Traumatisoituneet katsojat ovat uskoneet että äänet vaihdettiin juuri pelottavuuden takia, mutta oikeana syynä oli ääniraidan kuluminen.

Alkuperäinen pätkä kestää n.neljä minuuttia. Nykyään animaatiosta näytetään useimmiten lyhennettyä versiota.

On Jäävaroituksen näkeminen sitten traumaattinen kokemus tai ei, hoitaa se tärkeän tehtävänsä hyvin ja persoonallisesti.

4 kommenttia:

Aapo kirjoitti...

ei tälläsiä saa tänne laittaa rale ! :( nyt nään painajaisia...

NoJopas kirjoitti...

Eikös tietoisku sitten aja asiansa? :D Ei saa mennä heikoille jäille!

Anonyymi kirjoitti...

Tässä erittäin oivaltava mash up remixaus kyseisestä klassikkopätkästä!
http://youtu.be/6ggIdcc3OO4

NoJopas kirjoitti...

Olihan tuossa hetkensä :D (Paras oli "Ei ole mitään pelättävää")

Mutta kyllä tämä on mielestäni vielä vähän parempi Varokaa Heikkoa jäätä versiointi: http://www.youtube.com/watch?v=dp0SJecP_yY&feature=related

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...