Lumiukko posteljoonina

Lumiukko posteljoonina (Snegovik pochtovik) on vuonna 1955 valmistunut lyhytanimaatio. Sen on ohjannut Leonid Amalrik ja se on toteutettu venäläisellä Soyuzmultfilm studiolla.

Juoni:Lapset toivovat Joulupukilta suurta joulukuusta pihan kortisteeksi. Toive on kirjoitettu kirjeeseen ja sen vieminen perille annetaan Lumiukon tehtäväksi. Yöllä Lumiukko herää henkiin ja lähtee viemään kirjettä. Hänen mukaansa lähtee lasten pieni leikkitoveri, koiranpentu. Onneksi, sillä Lumiukko on hajamielinen eikä se tiedä mistä Joulupukkia pitäisi esitä.

Metsässä Lumiukko ja pentu kohtaavat ketun ja pöllön, joilta kysyvät neuvoa. Nämä haluavatkin anastaa kirjeen, koska epäilevät että sen perille viemisestä saa maukkaan palkkion. Myös susi ilmestyy havittelemaan kirjettä. Syntyy ajojahti läpi talvisen metsän ja karhukin herää talviunestaan moiseen juoksuun. Karhu tietää mistä Joulupukin löytää ja lupaa auttaa Lumiukon ja koiranpennun perille.

Varkaiden onnistuu viedä kirje Lumiukolta ja he kiirehtivät sen perille Joulupukille. Mutta palkkion sijaan he saavat torut. Paikalle ennättävälle Lumiukolle joulupukki antaa reen täynnä lahjoja ja suuren kauniin kuusen.

Lyhärin nimessä on käytetty myös ala-otsikkoa "Uudenvuoden satu". Ainakin Neuvostoliiton aikana Uusivuosi oli Venäjän suurin juhla ja se perinteet vastaavat aikalailla Joulua: Silloin saapuu lahjoja jakava Pakkasukko. Tässä sadussa Lumiukko tapaa kuitenkin punapukuisen partasuun, joka vaikuttaa selkeästi enemmän Joulupukilta kuin Pakkasukolta.

Lumiukko posteljoonina löytyy Satujen taika-arkku 2 dvd:ltä. Se on esitetty myös televisiossa.

Ivanin taikahepo

Taikahepo (Konjok-gorbunok) on Ivan Ivanov-Vanon ohjaama venäläisen Soyuzmultfilmin -studion elokuva. Tarina perustuu venäläiseen runoon ja satuun ja animaation dialogi onkin riimitelty. Ivanov-Vano on ohjannut myös muita satuelokuvia, esimerkiksi Lumikin ja tarinan kahdestatoista kuukaudesta.


Ivan veljineen vahtii peltoa, jota joku käy öisin tallomassa. Yöllä Ivan kohtaa taivaasta laukkaavan kauniin hevosen jonka harja hohtaa kultaisena. Pojan onnistuu kiivetä hevosen selkään ja tästä hyvästä hevonen antaa hänelle lahjaksi kaksi uljasta hevosta ja oman pienen ratsun, jolla on kaksi kyttyrää ja pitkät korvat. Kyttyräisestä tulee Ivanin paras ystävä. Ivanin veljet varastavat hevosparin, ja Ivan lähtee ratsullaan etsimään niitä. Ivanin taikahepo osaa laukata ilmassa ja puhua ja ylittäessään metsää he näkevät siellä jotain tulen tapaan leimuavaa. Maasta löytyy tulilinnun sulka, jonka hepo neuvoo jättämään jottei Ivan joutuisi ikävyyksiin. Poika kuitenkin pitää sulan. He ehtivät Ivanin veljien jäljille kaupunkiin juuri kun Tsaari kyselee upean hevoskaksikon omistajaa. Ivan on ainoa joka saa hevoset tottelemaan ja kun hän myy ne tsaarille hänet palkataan vastaamaan koko tsaarin hevostallista.


Tsaarin neuvonantaja ei pidä Ivanista ja tarkkailee tätä salaa. Hän näkee Ivanin ihailevan tulilinnun sulkaa ja ilmoittaa tsaarille Ivanin aarteesta ja väittää pojan sanoneen että pystyisi nappaamaan sulan lisäksi koko linnun. Niinpä tsaari käskee Ivanin hakea itselleen tulilinnun tai poika menettäisi henkensä, ja heponsa ansiosta Ivan onnistuu. Nyt neuvonantaja antaa tsaarille ajatuksen lähettää poika hakemaan kaunista ja mystistä merellä purjehtivaa neitoa. Ivan onnistuu myös tässä tehtävässä. Seuraavaksi Ivan hakee neidon sormuksen meren pohjasta, jotta tsaari pääsisi hänen kanssaan naimisiin.


Neito ei kuitenkaan tahdo vaimoksi vanhalle tsaarille. Tsaarin on nuorruttava, ja se onnistuu kylpemällä ensin kiehuvassa maidossa, sitten kiehuvassa vedessä ja lopulta jääkylmässä vedessä. Tsaari tahtoo Ivanin koettavan tätä ensin ja vangitsee pojan. Kun Ivanin on aika hypätä kiehuviin patoihin, tulee hänen heponsa viime hetkillä apuun ja puhaltaa kuumat padat viileiksi ja rikkoo jään viimeisen padan päältä. Ivan loikkaa vuoretellen patoihin ja nousee viimeistä komeana nuorukaisena. Tsaari innostuu ja loikkaa maitoon, joka kiehuu taas mutta ei enää nouse padasta. Neito ottaa Ivanin miehekseen.


Elokuva valmistui vuonna 1947, mutta siitä tehtiin uusintaversio vuonna 1975. Alkuperäinen elokuva olisi tarvinnut reastaurointia, mutta sellainen ei 1970-luvulla ollut mahdollista. Myöhemmin tekniikan kehitettyä vuoden 1947 elokuva on restauroitu ja julkaistu dvd:llä. Kummankin elokuvan juoni on sama, tosin uusi elokuva on 15 minuuttia pidempi. Kaikki taustat on kuitenkin korvattu uusilla ja animaatiota on jossain kohdin muutettu.

Elokuva on julkaisu Suomessa nimellä videolla nimellä Taikahepo ja esitetty tv:ssä nimellä Ivan ja taikaponi. Kummallakin kerralla kyseessä lienee ollut vuoden 1975 versio.


Tarinasta on tehty myös japanilainen versio. Kyseessä on 39-osainen tv-sarja Aoi Blink jonka ohjasi itse Osamu Tetzuka vuonna 1989. Tetzukan sarja perustuu nimenomaan animaatioon eikä alkuperäiseen satuun. Tosin Tetzukan taikahepo on scifianime ja yhteistä Ivanov-Vanon animaatioon on lähinnä ideassa. Aio Blink jäi Tetzukan viimeiseksi animaatioksi, hän kuoli ennenkuin se valmistui.

Soyuzmultfilm studio

Maailman suurinpiin animaatiostudioihin kuuluva venäläinen Soyuzmultfilm perustettiin jo vuonna 1936. Studio on tuottanut jo yli 1500 animaatiota. Näistä suurin osa on lyhytanimaatioia, mutta myös pitkiä elokuvia on studiolla tehty.

Soyuzmultfilmiä arvostetaan paljon sen monipuolisen tuotannon vuoksi. Aluksi studiolla tehtiin perinteisiä piirrosanimaatioita. 1954 valmistui studion ensimmäinen nukkeanimaatio ja pian studiolla tehtiin myös pala-animaatioita.

Studio teki animaatioita monista kuuluisista hahmoista, kuten Nalle Puhista, Katto-Kassisesta, Lumikuningattaresta ja susien kasvattamasta Mowglista.


Soyuzmultfilm on yhä voimissaan ja sen tuotanto on edelleen hyvin monipuolista ja perinteistä on pidetty kiinni. Studiolla työskentelee niin vanhoja mestareita kuin uusia kykyjä. Lapsilla on mahdollisuus tulla studiolle kokeilemaan animaation tekemistä ammattilaisten opastuksella. Studioon voi tutustua myös sen omassa museossa.



Suomessa studion animaatioita on esittänyt Yle. Niitä on saatavilla myös dvd:llä nimellä Satujen taika-arkku.

Satujen taika-arkku 1
Ruma Ankanpoikanen
Kultainen Antilooppi
Velho ja Vitsa
Cantervillen kummitus
Puuropata

Satujen taika-arkku 2
Kultainen höyhen
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Lumiukko posteljoonina
Kota
Pakkasukko

Satujen taika-arkku 3
Muurahaisen matka
Sipulipoika
Peukaloliisa
Pian sataa

Satujen taika-arkku 4
Sammakkoprinsessa
Tanjan uusi lelu
Pieni merenneito ja Tsaarintytär
Tomppeli

Satujen taika-arkku 5
Peukaloinen
Pikku kili
Maurin testamentti
Oravat
Jättiläinen

Satujen taika-arkku 6
Urhea räätäli
Metsän uumenissa
Napolin poika
Miljoona pussissa

Intian viidakoista

Rudyard Kiplingin tunnetuin teos Viidakkokirja, kertoo susien kasvattamasta Mowgli pojasta, jota tiikeri Shere Khan vainoaa. Baloo-karhu ja Bagheera-pantteri suojelevat ja opettavat Mowglia. Aluksi tarinat ilmestyivät aikakauslehdissä 1893–1894, ja koottiin lopulta kirjaksi vuonna 1894.

Disney teki Viidakkokirjasta elokuvan (Jungle Book) vuonna 1967. Ohjaajana toimi Wolfgang Reitherman. Disneyversio poikkeaa paljon kirjasta, oikeastaan se lainaa sieltä lähinnä hahmot eivätkä nekään ole yksyhteen kirjan persoonien kanssa. Baloo on kirjassa Mowglin opettaja, Disneyelokuvassa Baloo opettaa Mowglille leppoisaa karhunelämää.

Kun Viidakkokirjaa alettiin työstää Disneyklassikoksi olivat alkuperäiset suunnitelmat lähenpänä kirjaa, mutta Walt Disney ei halunnut elokuvasta niin synkkää. Disneyn elokuva eteneekin laulujen ja huumorin avulla ja sen oli tarkoituskin viihdyttää yleisöä. Viidakkokirja oli viimeinen elokuva jonka tekemisessä Walt Disney oli mukana. Hän kuoli ennen elokuvan valmistumista.

Jatko-osa Viidakkokirja 2 valmistui vuonna 2003. Elokuvasta tutut hahmot ovat esiintyneet myös tv-sarjossa Pilipalipilotit ja Viidakkoviikarit.


Venäläinen Soyuzmultfilm -studio alkoi tehdä omaa Viidakkokirja-animaatiotansa samoihin aikoihin Disneyn kanssa. Roman Davydovin ohjaama Mowgli (Маугли) koostui alunperin viidestä n.20 minuutin osasta, jotka valmistuivat vuosina 1967-1971 ja koottiin 96 minuuttiseksi elokuvaksi vuonna 1973.

Osien nimet englanniksi ovat:
Raksha
The Kidnapping
Akela's Last Hunt
The Fight
Return to Mankind

Tämä animaatio on kirjalle hyvin uskollinen, se esittää myös tarinan synkemmät puolet. Bagheera kylläkin on animaatiossa muuttunut naaraaksi ja animaatiosta on jätetty pois ihmishahmot Mowglia lukuunottamatta. Tämä on yksi harvoja versioita jossa Shere Khanin Tabaqui apuri on shakaali kuten kirjassa, eikä hyeena.

Venäläisen Viidakkokirjan on voinut nähdä Ylen esittämänä televisiosta.


Japanilaiset tarttuivat aiheeseen 1989. Jungle Book Shonen Mowgli on Nippon animationin tuotanto. Sarjassa 52-osaa. Susiperheellä on sarjassa suuri rooli ja Mowgli on saanut kaverikseen myös kultapandan.

Suomessa sarjaa on julkaistu 1990-luvulla videoilla, tosin koko sarjaa ei suomeksi ole ollut saatavilla. Kaikkiaan Suomessa on julkaistu kuusi kasettia.




Amerikkalainen Chuck Jones ohjasi Kiplingin tarinoista kolme noin puolen tunnin animaatiota.

Rikki-Tikki-Tavi 1975
The White Seal 1975
Mowgli's Brothers 1976




Soyuzmultfilm teki Rikki-tikki-tavista animaation kymmenen vuotta ennen Jonesia, vuonna 1965. Ohjaajana oli Alexandra Snezhko-Blotskaya. Tässä versiossa urhea mungo suojelee Intialaista perhettä kobrien hyökkäyksiltä. Kirjassa perhe on englantilainen.

Krokotiili Gena ja Muksis

Krokotiili Gena ja Muksis (Крокодил Гена, Tšeburaška) ovat venäläisen lastenkirjailijan, Eduard Uspenskin luomia hahmoja. Myös Uspenskin Fedja-setä on Suomessa tunnettu.

Krokotiili Gena on viisikymmentä vuotias krokotiili, joka työskentelee eläintarhassa. Se on arvokas herrasmies, ja osaa soittaa haitaria.

Muksis on trooppinen eläin, jota tiede ei tunne. Se tulee kaupunkiin appelsiinilaatikossa. Löydyttyään se ei pysy pystyssä vaan putoaa lattialle, koska sen käpälät ovat puutuneet matkalla. Niin se saa nimekseen Muksis.

Kuuluisa ja arvostettu Soyuzmultfilm-studio on tehnyt hahmoista on neljä lyhytelokuvaa.

Krokotiili Gena (1969)
Muksis (1971)
Isokomero (1974)
Muksis menee kouluun (1983)

Tarinat kertovat Genan ja Muksiksen ystävystymisestä, siitä kuinka he rakentavat ystävien talon, ovat epäonnekkaalla junamatkalla, tahtovat liittyä partiolaisiin ja Muksiksen kouluun menosta. Kolmas vakiohahmo on kujeileva muori Isokomero joka lemmikkirottansa Lariskan kanssa nauttii muiden kiusaamisesta.



Ruotsissa hahmoista tehtiin pitkä tv-sarja, joka ei kylläkään ole animaatio vaan hahmot ovat käsinukkeja. Se ei myöskään tarinoiltaan ja tyyliltään juuri vastaa alkuperäistä.

Gena ja Muksis ovat hyvin suosittuja Japanissa. Japanissa onkin tehty uusi 26-osainen animaatiosarja, jonka esittäminen on alkanut lokakuussa 2009. Muksiksen roolissa kuullaan Nozomi Ohashia, joka esitti Hayao Miyazakin Ponyo rantakalliolla elokuvan tunnuslaulun.


Suomessa animaatiot on julkaistu dvd:llä Krokotiili Gena ja Muksis: ystävyyden majatalo. Kansi on harhaanjohtava, mutta sisältö on ehtaa laadukasta nukkeanimaatiota suomeksi dubattuna.

Suomalaisille ennestään tuttu kappale Minä soitan harmonikkaa kuullaan animaatioissa Genan soittamana ja laulamana.

Muksis on ollut Venäjän Olympiajoukkueen maskotti vuodesta 2004 asti, kahdesti kesäkisoissa ja kahdesti talvikisoissa. Sen turkin väri on vaihdellut eri vuosina Venäjän lipun mukaisesti.