Elokuvapäiväkirja, sivu 3

Tällä kertaa katselussa on ollut kaksi leffaa kirjastosta ja yksi kirpparilta löytynyt video.

 
Space Chimps 

Arvasin etten tule pitämään tästä elokuvasta, mutta katsoin silti. Ja nyt aion haukkua sen. Se oli varmaankin DreamWorksin Shrek, joka aikanaan aloitti cgi-komedioiden kauden. Ei ole riittänyt että DreamWorks on jaksanut tuutata hauskoja animaatioita toisensa perään, vaan apajille on tietysti yrittänyt myös pienempiä studioita. Space Chimps noudattaa tuttua kaavaa: huudetaan ja heitetään irrallisia vitsejä pop-kulttuurista tai alapäästä ja dorka päähenkilö muuttuu paremmaksi apinaksi. Vitsejä oli paljon. Määrän sijaan olisi voitu panostaa laatuun. Joitain keskusteluja en oikeasti tajunnut ollenkaan ja hauskinta oli se että yksi apinoista heitti huonoja vitsejä joiden sanottiin olevan huonoja.

Ihmiset eivät voi lähteä etsimään kadonnutta avaruusluotainta, koska se on joutunut madonreiän kautta toiseen ulottuvuuteen eikä ihminen todennäköisesti kestä tätä matkaa hengissä. Matkaan lähtee siis joukko apinoita. Toisaalta on ihan selvää että apinat lähetetään mahdollisesti kuolemaan, mutta siinä ei ole mitään traagista.

Planeetta jolle apinat matkaavat ei ole kovinkaan mielikuvituksellinen. Samanlaisia mölliöllejä on nähty vaikka kuinka. Ainoa kiinnostava asia planeetalla on pieni valopää-otus. Kaikki elokuvan avaruuteen liittyvät asiat tuntuu olevan pöllitty muista elokuvista tai sarjoista. En usko että elokuvan teossa on perehdytty oikeasti yhtään aiheeseen, vaan otettu scifiltä kuulostavia lauseita sieltä täältä ja laitettu ne hahmojen sanottavaksi. Kun avaruudella kuitenkin on aika iso osa leffassa, olisi siihen voitu vähän panostaa ja yrittää keksiä jotain uutta sanottavaa aiheesta.

Elokuvan apinahahmot ovat ihan kivan näköisiä ja ne ovatkin ainoa asia johon on panostettu. Ihmishahmot ovat ihan peruskökköjä, sivuhahmot ja avaruusolennot tosi kökköjä ja taustat autioita. Pääosa-apinan kasvu holtittomasta hulttiosta isoisänsä (josta näytetään jatkuvasti samaa still-kuvaa, ja puhutaan kovasti, mutta ukko jää kyllä ihan vieraaksi) veroiseksi sankariksi on väkisin väännettyä. Puhumattakaan romanssista tosikko apinatytön kanssa, joka tietysti muuttuu elokuvan edetessä tiukkapiposta vähän rennommaksi.

Vaikka en yleensäkään tykkää tämän tyyppisistä elokuvasta, oli tämä jopa siihenkin nähden huono. Missähän viipyy jatko-osa?

Villit Marjaset -elokuva

En ole sattunut näkemään tätä leffaa vaikka se on tv:ssä esitetty. Sarjaakaan en ole katsonut, mutta ilmeisesti sitä ei olekaan näytetty Nelosella niinkuin muistin (taisin sekoittaa Jumanjiin). Klasky-Csupo on kuitenkin tuttu studio ja Marjasten perusideankin tiesin. Jotenkin tähän oli siis tosi helppo tarttua. Aihe on kiinnostava ja tykkään tosi paljon piirrostyylistä, mutta ymmärrän kyllä jos joku ei voi sietää sitä ollenkaan. Minusta ihmishahmot ovat kivannäköisiä, ja eläimet ovat tavallaan tosi realistisen näköisiä mutta toisaalta ne tunnistaa helposti samaan leffaan kuuluvaksi kuin ihmiset. Taustat olivat yksityiskohtaiset ja erityisen vaikutuksen teki väritys. Sävyt olivat lämpimät ja luonnolliset ja valo-efektit esim.lampuissa tai nuotiossa näyttivät älyttömän hyviltä.

Tarina oli kiinnostava ja mukana oli ihan kivasti käänteitä. Ei ehkä mitään tosi yllättävää, mutta ainakin sai tuntea itsensä neroksi kun keksi juonet ennen paljastusta. Tässäkin oli huumoria tyyliin apina seisoo piereskelevän hevosen lantakasassa ja paviaanit tanssii pyörittäen pakaroitaan joko hahmojen tai katsojan naamalla. Mutta jotenkin nyt nuo nauratti, vaikka saman tyyliset vitsit Avaruusapinoissa ärsytti, miksi? Tässä vitsit eivät tuntuneet irrallisilta, vaan nauroin hahmoille ja oudoille tilanteille joihin ne olivat joutuneet. Onhan vaikkapa Elizan isosisko aika stereotypinen tympääntynyt teini, mutta hänestä näytetiin uskottavasti myös toinen puoli.

Villijoutsenet 

Kirpputorilla pisti silmään tutun oloinen video. Minulla on jo hyllyssä toinen saman sarjan elokuva, Taikahepo. Eli kyseessä on Venäläisen Soyuzmultfilmin satuelokuva. Olen nähnyt tämän joskus tv:stäkin. Pidän paljon piirrostyylistä, se on tavallaan aika yksinkertaista mutta jotain lumoavaa siinä silti on. Hahmot liikkuvat sulavasti, kuin tanssien. Taustat ovat viitteellisiä, metsä kuvataan vain muutamalla tyylitellyllä puulla, samoin meren kuvaamiseen riittää muutamat aallot. Tausta voi olla myös kokonaan yksivärinen. Perspektiiveissä on otettu vapauksia yhtälailla, samassa kuvassa voi olla sivulta ja ylhäältä kuvattuja elementtejä. Lähikuvia ei tainnut olla ainuttakaan, hahmot ovat lähes aina kokonaan kuvissa. Minusta tätä oli kaiken kaikkiaan miellyttävä katsoa.

Tälläisten klassikkosatujen kuvaamiseen tämä tyyli sopii hyvin. Välillä tausta on valkoinen kuin kirjansivu, jossa liikkuu hahmoja. Mieleen tulee myös jonkinlainen teatteriesitys tai nukketeatteri, koska lähikuvat puuttuvat ja kuvakulmiakaan ei kauheasti vaihdella.

Tarina on siis tuttu satuklassikko prinsessasta jonka äitipuoli muuttaa tytön yksitoista veljeä joutseniksi. Täytyy sanoa että välillä en pysynyt ihan täysin mukana tarinassa, luulen että tässä saattaa olla vähän epätarkkuuksia käännöksessä. Dubissa on yksi kertoja ja taustalla venäjän kielinen ääniraita. Ja saduissa ei aina muutenkaan edetä ihan loogisesta, tai varsinakaan toimita niin. Esimerkiksi lapset eivät enää myöhemmin kaivanneet isäänsä, naimisiin mennään kun prinssi sattuu ratsastamaan paikalle ym. Mutta tälläinen kuuluu tyylilajiin.

Villijoutsenet oli ihan mukavaa katsottavaa, nätin näköinen ja ihan mieleenpainuva satu, mutta aika moni Soyuzmultfilmin elokuva menee tämän edelle omalla suosikkilistallani.

 
Seuraavalta elokuvapäiväkirjan sivulta löytyy kaksi aika uutta elokuvaa...