Jos eläinhahmot joutuvat tekemisiin ihmisten kanssa, ollaan usein ongelmissa. Eläinhahmoille ihmisistä tulee luontevasti tarinan kaipaama vastavoima. Jos ihmiset eivät uhkaakaan suoraan eläimiä, niin vaarassa on niiden elinympäristö ja koti. Luonnontuhoajan rooli istuu ihmisille hyvin eikä kaipaa juuri selityksiä. Niin se vaan menee, oikeastikin.
Tämä asetelma ja luonnonsuojelu-teema on animaatioissa yleinen, vaikka animaatioitahan tekevät juuri ihmiset. Toisaalta näistä animaatioista löytyy myös ihmishahmoja, jotka ovat luonnon puolella ja aina pahaa tekevät ihmiset eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Animaatioiden katsojat ovat myös ihmisiä ja ehkä näiden tarinoiden kautta joku herää ajattelemaan asioita eri tavalla. Yleensä luonnonsuojelua käsitellään vaivihkaa, yhtenä tarinan osana. Nämä elokuvat ja sarjat eivät ole mitään varsinaisia opetusfilmejä ja niissä harvoin suoranaisesti saarnataan tai syyllistetään.
Kun puhutaan luonnonsuojelu-teemasta animaatioelokuvissa, mieleen tulee nopeasti nimi Hayao Miyazaki. Aihe on jollain tapaa mukana melkeinpä kaikissa Miyazakin ohjauksissa, mutta erityisesti se tulee esille Tuulen laakson Nausicaä ja Prinsessa Mononoke -elokuvissa. Jopa WWF suosittelee katsomaan Nausicaän. Tarina kertoo ajasta, jolloin ihmiset ovat kuluttaneet luonnonvarat ja maailman ilma on pahasti saastunut. Saastemeri myös imee sisäänsä koko ajan uusia alueita. Saastunutta ilmaa voivat hengittää vain hyönteiset, kuten jättimäiset Ohmut. Tuulen laakson prinsessa Nausicaä joutuu kohtaamaan muiden kansojen välisen sodan, joka on hermostuttanut myös Saastemeren eläimistön. Nausicaä tuntuu olevan ainoa jolla riittää halua yrittää ymmärtää hyönteisiä ja tahtoa elää niiden rinnalla. On helppoa asettua puolustamaan suloisia eläimiä, mutta Nausicaä kykenee näkemään myös jättihyönteisten kuoren alle.
Prinsessa Mononokessa ollaan myös keskellä sotaa. Metsän jumalat ovat nousseet niiden elinympäristöä tuhoavia ihmisiä vastaan. Jumalten puolella taistelee susijumalan kasvattama ihmistyttö San, jonka ihmiset ovat nimenneet Mononokeksi. Näiden kahden puolen väliin joutuu Ashitaka, joka etsii parannuskeinoa villisikajumalalta saamaansa kiroukseen. Ashitakalle ei ole selvää kumman puolen hän valitsee, vaikka parannus näyttää olevan mahdollinen vain jumalten taholta. Elokuvan lopussakaan ei selviä kumpi voittaa, luonto vai ihminen, ja katsojakin joutuu miettimään omaa kantaansa. Nausicaän lopussa on toivoa, mutta Mononoken tulevaisuus näyttää synkemmältä.
Studio Ghibliltä löytyy myös Isao Takahatan Pom Poko joka kertoo ihmisten rakennusvimman takia ahdinkoon joutuneista supikoirista. Toisaalta supit viihtyvät ihmisten lähellä, koska ovat varsin persoja näiden tarjoamille ruoille. Mutta pian olot alkavat käydä ahtaiksi sekä ihmisille että supeille. Supit yrittävät viimeisenä keinonaan jopa nousta kapinaan ihmisiä vastaan omilla erityisillä kyvyillään, mutta joutuvat lopulta sopeutumaan tilanteeseen ja muuttamaan omia elintapojaan. Vaikka tarinan loppu ei ole traaginen, vaan siinä säilyy jonkinlainen toivo, eivät kaikki samanlaisessa tilanteessa olevat eläimet pysty sopeutumaan ihmisten asettamiin raameihin.
Ruohometsän kansan kaniinit joutuvat myös lähtemään kodistaan ihmisten tieltä. Pieni kaniinijoukko etsii uuden kotipaikan Viikan saatua hirvittävän näyn kaniinien kurjasta kohtalosta. Kanit jotka eivät lähde Pähkinän ja Viikan mukaan kuolevat ihmisten kanin koloihin laskemiin myrkkyihin, mikä näytetään animaatiossa varsin ahdistavasti. Ihmiset ovat kaniineille uhka myös ansalankojen, koirien, autojen ja aseiden muodossa. Elokuvan pahin uhka tulee kuitenkin toisesta kaniiniyhdyskunnasta ja näiden voittamisessa Pähkinän joukko jopa käyttää ihmisten läheisyyttä hyväkseen.
Myös toisesta Ruohometsän kansan kirjoittajan Richard Adamsin teoksesta on tehty animaatio, ohjaajakin on molemmissa sama. Vuonna 1982 valmistunutta The Plague Dogs:ia ei ole esitetty Suomessa. Kirja on julkaistu nimellä Ruttokoirat. Tarina kertoo kahdesta koirasta, jolle on tehty eläinkokeita. Koirat pääsevät pakoon koe-eläinlaboratoriosta, mutta niiden pakomatkasta tulee vaikea ja vaarallinen.
Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa käsittelee myös eläinkokeita. National Institute of Mental Health eli NIMH on tehnyt rotilla ja hiirillä kokeita, minkä ansiosta niistä on tullut älykkäämpiä. Ne ovat oppineet mm. lukemaan ja tavallinen rottamainen elämäntyyli on vaihtunut sähköistettyyn yhdyskuntaan farmarin ruusupensaan alla. Rottien kohtalo on muuttaa syrjäisemmille seuduille ennenkuin NIMH:n miehet ja muut ihmiset löytävät ne. Vaikka eläinkokeet ovatkin tässä tapauksessa johtaneet periaatteessa hyvään lopputulokseen, kohtaukset joissa NIMH:stä kerrotaan ovat vähintään yhtä ahdistavia kuin Ruohometsän kansan myrkytys. Ja elämä älykkäänä rottana ei välttämättä olekaan niin mahtavaa, vaan rottien on elettävä piilossa jos ne aikovat säilyttää henkensä ja välttyä uusilta kokeilta.
Vuonna 1993 valmistuneessa Tapahtuipa kerran metsässä (Once upon a Forest) elokuvassa eläinlapset ja heidän opettajansa kohtaavat eräänä päivänä tien ja sillä hurjastelevan auton. Auton ikkunasta viskataan vielä lasipullo tielle. Eläimet lähtevät paikalta, mutta tielle ajaa rekka, jonka rengas puhkeaa lasiin. Rekka ajaa tieltä ja sen lastina ollut myrkyllinen kaasu leviää metsään. Kaasu tappaa mäyrä-tytön vanhemmat ja tyttö itse on pahan myrkytyksen kourassa. Niinpä muut eläinlapset joutuvat lähtemään etsimään parantavia yrittejä. Lopulta metsään tulee ihmisiä auttamaan eläimiä, eli lopulta kaikki ihmiset eivät olekaan pahoja.
Australialaisessa Fern Gully -Viimeinen sademetsä piirroselokuvassa paha Hexxus -henki vapautuu kun metsurit alkavat tuhota sademetsää. Keijutyttö Crysta ja metsuripoika Zak joutuvat pelastustoimiin jotta metsä pelastuisi paitsi Hexxukselta, myös ihmisiltä. Vaikka tarina kertoo keijujen ja pahan hengen taistelusta, on fantasian takana realistinen asetelma ihminen vastaan luonto. Tässäkin elokuvassa viitataan eläinkokeisiin, kun yksi hahmoista on antennipäinen ja tästä syystä varsin sekava lepakko. Elokuvan lopussa ainakin Zak on omaksunut uuden asenteen ja lähtee sademetsästä tavoitteenaan valistaa muita ihmisiä luonnon tasapainon säilyttämisen tärkeydestä.
Blue Sky Studios valmistelee tällä hetkellä hieman Fern Gullyn mieleen tuovaa Epic-elokuvaa, jossa teinityttö kohtaa pienen pieniä olioita, jotka puolustavat luontoa sitä tuhoavilta pahoilta voimilta. Ilmeisesti nimellä Salainen valtakunta Suomeen tuleva elokuva saa ensi-iltansa 2013.
Pocahontas opettaa John Smithille luonnon todellisia arvoja Disney klassikossa vuonna 1995. Luonnonsuojelu ei ehkä ole niin näkyvä teema elokuvassa kuin pääparin rakkaustarina ja kahden ajatusmaailmaltaan erilaisen ihmisjoukon yhteentörmäys, mutta elokuvan tunnetuimmassa laulussa nostetaan kauniisti esille luonnon kunnioittamisen tärkeys.
Disneyllä käsiteltiin luonnonsuojelu-teemaa jo 40-luvun alussa valmistuneessa Bambissa. Metsä on pienelle Bambille idyllinen ja turvallinen asuinympäristö, kunnes sinne saapuu ihminen. Bambi menettää äitinsä metsästäjän ampumana ja joutuu aikuisena kohtaamaan metsästyskoirat ja ihmisen sytyttämän metsäpalon.
Elokuva herätti keskustelua metsästyksestä ja amerikkalaiset metsästäjät loukkaantuivat sen metsästysvastaisuudesta. Nykyäänkin kun eläinsuojelijoita tai kasvissyöjiä kritisoidaan, viitataan usein Disneyn inhimillistämiin eläinhahmoihin ja niiden kautta saatuun epärealistiseen kuvaan puhuvista ja ihmismäisesti käyttäytyvistä eläimistä. Kuinkahan moni "kettutyttö" on saanut kuulla ottaneensa Bambin liian tosissaan? Mutta toisaalta jopa Paul McCartney on kertonut Bambin innoittaneen hänet ryhtymään kasvissyöjäksi ja eläinten oikeuksien puolustajaksi. Ehkä WWF:n logossa pitäisi olla pandan sijasta Bambi?
Aardmanin Kanan lento vuodelta 2000 kertoo mielenkiintoisen tarinan kanojen elämästä. Kanalan asukkaat elävät keskitysleiriin viittaavissa olosuhteissa ja tilannetta tiukentaa kanalan tuotannon siirtyminen munista kanapiirakoihin. Ainoa keino pelastua on häipyä kanalasta. Elokuva seuraa kanojen hurjan ja hullun pakosuunnitelman toteuttamista, samalla kun kanalan omistajapariskunta käynnistelee uutta piirakkakonettaan. Vaikka elokuvan kanalassa on tukalat oltavat, on todellisuus tehotuotantokanalassa vielä paljon kurjempi. Se kannattaa pitää muna- ja broileriostoksilla mielessä.
Viidakkovekara Juuso -elokuvan nimihahmo on hyvin harvinainen eläin, joka napataan viidakosta lemmikiksi diivalle näyttelijättärelle. Juuso karkaa sieppaajaltaan, mutta joutuu vielä näytteille eläintarhaan, ennen lopullista vapautta ja paluuta kotiin. Eläintarhojen olot asetetaan kyseenalaisiksi useammassakin elokuvassa. DreamWorksin Madagascar esittää Marty-seepran kaipuun pois eläintarhasta vielä lähinnä koomisena, mutta Happy Feet -elokuvan Mumblen ahdinko vankina merimaailmassa ei voi olla koskettamatta. Tao Tao -elokuva taas romuttaa kaiken sarjasta löytyvän lämmön, kun pieni pandakarhu aikuiseksi kasvettuaan joutuu eläintarhaan ja viettää siellä loppuelämänsä.
Television puolella ehkä klassisin luonnonsuojeluun viittaava sarja on Kaukametsän pakolaiset. Sarjan perusajatus on että eläimet joutuvat jättämään kotimetsänsä ja tekemään vaarallisen matkan kohti luonnonsuojelualuetta. Uhkana on tietysti ihminen. Ensin ihminen tuhoaa Kaukametsän, sitten eläimet joutuvat varomaan metsästäjiä ja näiden koiria, autoja, tulipaloja ja myrkkyjä. Toisaalta eläinten pelastus on Valkopeuran puisto, joka on ihmisten perustama suojelualue. Se ei silti auta puhdistamaan sitä kuvaa joka ihmisistä sarjassa annetaan. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään satu, vaan ne uhat joita eläimet kohtaavat ovat todellisia, esimerkiksi liikenne tappaa eläimiä myös oikeasti. Eläimistäkin annetaan melko realistinen kuva, vaikka ne toki puhuvat ja niiden välille kehittyy ystävyyssuhteita.
Animals Save The Planet on Aardmanin toteuttama 10 lyhärin sarja. Siinä eläimet antavat vinkkejä ympäristön suojeluun studion Eläimellistä menoa -sarjan tyyliin. Lyhäreitä on esitetty Animal Planet -kanavalla.
Välillä eläimet joutuvat jopa järjestäytymään pelastustoimiin. Bambukarhut on Slo-Leen, Bamboo-Leen ja Dah-Lin muodostama trio, joka matkaa ympäri maailmaa suojelemassa uhanalaisia eläimiä. Melko tuore Oktonautit taas seuraa Oktopodin eläinmiehistöä, joka auttaa mereneläviä. Molemmissa sarjoissa katsoja oppii faktoja oikeista eläimistä ja näiden elinympäristöistä.
Ehkä eniten opetusta löytyy Olipa kerran -sarjaan kuuluvasta Olipa kerran planeetta maa -sarjasta. Siinä käsitellään mm. kierrätystä, ilmastoa ja merien ongelmia. Kapteeni Planeetta taas on vauhdikkaampi sarja, jossa viisi nuorta taistelee saastuttamista vastaan supersankari Kapteeni Planeetan johdolla. Nuorilla on Gaian luomat taikasormukset joilla hallitaan luonnon eri elementtejä, Kapteeni Planeetta taas hallitsee näitä kaikkia elementtejä ja pystyy muuttumaan erilaisiksi luonnonvoimiksi. Yhdessä he taistelevat pahiksia vastaan, jotka tuhoavat luontoa kukin tavallaan. Sarjaa on esitetty Suomessa 1990-luvun alussa.
Alfred J. Kwak on kunnostautunut mm.ihmisoikeuksien, politiikan, kehitysavun ja tietysti myös luonnonsuojelun parissa. Ensimmäisen eläintenpelastusoperaationsa Alfred tekee sillien ja valaiden parissa. Sillit ovat hätää kärsimässä uusien kalastusalusten kanssa ja Alfred lähtee hakemaan apua valailta. Valailla on itselläänkin valaanpyyntialukset perässään, mutta lopulta apua saadaan kaikille. Kalat (ja valaat) eivät ole niitä kaikkein somimpia suojeltavia, mutta ryöstökalastus on ongelma joka kannattaa nostaa esille myös animaatioissa.
Alfred J. Kwakissa pohditaan myös liikenteen vaikutusta luontoon. Professori von Pallas kehittää polttoaineen, joka ei saastuta. Kaikki eivät tästä hienosta keksinnöstä ilahdu, nimittäin öljy-yhtiön uusi polttoaine ajaisi konkurssiin. Ellei yhtiö sitten tuo uutta polttoainetta markkinoille itse. Ekobensan kaavan varastaminen ei onneksi lopulta onnistu. Muuten, tässä sarjassa autoilla ajelevat lähinnä pahishahmot ja ökyrikkaat, Alfred käyttää bussia. Pitkät matkat Alfred kulkee usein laivalla tai junalla. Von Pallaksen avaruusrakettikin on käytössä, mutta muuten Alfred ei taida lentomatkailua sarjassa harrastaa. Ankka itse siis elää niinkuin opettaa.
Pixarin Wall-e poikkeaa muista esimerkkiteoksista sillä, ettei siinä ole mukana eläimiä. Ympäristön suojelusta voidaan siis kertoa myös robotin näkökulmasta. Wall-e on robotti jonka tehtävä on siivota ihmisten saastuttama Maa-planeetta jälleen asumiskelpoiseksi. Ihmisten itse ovat lähteneet avaruuteen. Kaikista maahan jääneistä roboteista vain yksi on enää toiminnassa ja ahkeran Wall-en työ näyttää lopulta tuottaneen tulosta, kun se löytää elävän kasvin. Elokuva panee miettimään ihmisten toiminnan vaikutusta Maahan ja sitä myöten ihmiskunnan tulevaisuutta.
Parhaimmassa tapauksessa luonnonsuojelua ja eläimiä käsittelevät elokuvat ja sarjat saavat ihmiset toimimaan myös tosielämässä luonnon ja eläinten hyväksi. Eikä tämä koske pelkästään katsojia, vaan esimerkiksi Kung Fu Pandan menestyksen myötä DreamWorks on ottanut osaa pandojen suojeluun.
Valitettavasti elokuvat voivat innostaa myös päinvastaiseen toimintaan. Tuntuu ihmeelliseltä että Pixarin Nemoa etsimässä on kasvattanut vuokkokalojen kysyntää akvaariokaloina, kertoohan elokuva juuri pikku Nemon ahdingosta kun se joutuu merestä vankeuteen. Disneyn 101 Dalmatialaista -elokuvat taas lisäsi dalmatialaisten suosiota, mutta koirarodun valintaa ei tietenkään pitäisi tehdä elokuvan perusteella. Toivottavasti kukaan ei sentään ole alkanut haikailla Cruellan innoittamana koiranturkkia tai mitään muutakaan karva-asustetta.
Animaatioiden ekologisuus voi ulottua elokuvien aiheista myös niiden tekemiseen. Studio Ghibli vastustaa ydinvoimaa ja DreamWorksilla säästetään paperia jopa niin että työhakemukset portfolioineen vastaanotetaan sähköisesti. Laika, jonka tuotoksia ovat Coraline ja toinen todellisuus sekä tuleva ParaNorman, pyörittää kestävän kehityksen ohjelmaa johon kuuluu mm.kierrättämistä ja työntekijöiden kannustamista liikkumaan työmatkat ekologisesti.
