Angela Anakonda

Angela Anakonda (Angela Anaconda) on Kanadalainen tv-sarja jota tehtiin vuosina 1999-2001. Jokainen jakso sisältää kaksi tarinaa ja jaksoja on yhteensä 65. Sarjan kehittivät Joanna Ferrone ja Sue Rose, joista jälkimmäinen myös ääninäytteli Angelaa.


Ensimmäisen kerran Angela Anakonda nähtiin televisiossa Nickelodeon -kanavalla Kablam! -ohjelmassa. Makasiiniohjelma sisälsi monen tyylisiä animaatiosarjoja. Angela Anakondaa nähtiin kahden osan verran, ennenkuin se sai oman sarjansa Foxin lasten kanavalle.

Sarja on toteutettu pala-animaationa, ja sen hahmot ja maailma on rakennettu pääasiassa valokuvista. Vaikka sarja kertoo kolmasluokkalaisista lapsista, se ei visuaaliselta tyyliltään ja huumoriltaan ole perinteinen lastenohjelma vaan viihdyttää myös vanhempia katsojia. Suomessakin sarjaa esitettiin dubbaamattoma, ennemmin nuorille kuin lapsille suunnattuna.


Juoni
Angela on päättäväinen ja vilkas kahdeksanvuotias tyttö, jolle on ominaista uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaansa. Hän joutuu helposti hankaluuksiin opettajansa ja luokkansa hienohelman, Nanette Manoirin kanssa. Angelan perheeseen kuuluvat vanhemmat, vauvaikäinen sisko ja kaksi ärsyttävää isoveljeä.


Angelan paras ystävä on sydämellinen ja herttainen Gina. Hän on luokan fiksuin oppilas, joka rakastaa ruokaa, etenkin kanelipyörteitä. Vaikka herkuttelu näkyy hieman Ginan olemuksessa, hänellä on hyvä itsetunto eikä hän juuri kärsi ulkonäköpaineista. Gordy rakastaa salaa Ginaa. Gordy on herkkä poika, jolla astma ja lukuisia allergioita. Silti hän on hyvin eläinrakas. Gordy harrastaa mieluiten rauhallisia asioita, kuten runoilua. Johnnylla on italialaiset sukujuuret ja hänen mummonsa ja setänsä pitävät pizzeriaa. He ovat myös Johnnyn huoltajia. Johnny on mukava poika, mutta ei kovin terävä.


Suomessa sarjaa on esittänyt Tv2. Suomessa on julkaistu myös Angela-kirjoja, mutta dvd:llä sarjaa ei meillä ole saatavilla.

Tapoja animoida

Viimeisin kysely blogissa koski eri animaatiotekniikoita. Vastaajien piti valita omat suosikkinsa ja tähän päädyttiin, 72:den osallistujan voimin:

Piirrosanimaatio, 65
Nukke- ja esineanimaatio, 7
Joku muu, 7
Vaha-animaatio, 5
CGI-animaatio, 4
Pala-animaatio, 4

Selkeästi eniten ääniä keräsi siis piirrosanimaatio. Muut vaihtoehdot jakoivat loppuäänet melko tasaisesti. Nukkeanimaatioiden suosiota en ihmettele, mutta "Joku muu" vaihtoehdon nousemista jaetulle toiselle sijalle ehkä hieman. Nykyään tehdään paljon CGI-animaatioita, mutta tässä taistossa se jäi jaetulle viimeiselle sijalle pala-animaatioiden kanssa. Vaha-animaatio päätyi toisen ja viimeisen sijan väliin. Seuraavaksi lyhyet esittelyt eri tekniikoista:


Ensimmäinen animaatioelokuva on ilmeisesti vuonna 1906 valmistunut Noiduttu hotelli, jossa käytettiin esineanimaatiota. Myös stop-motion animaatioksi kutsuttua tekniikkaa on käytetty ennen paljon liveaction elokuvissa, erikoisefektien tekemiseen. Nukkeanimaatioita on perinteisesti tehty paljon Euroopassa, mutta nykypäivänä ne ovat käyneet harvinaisemmiksi. Niitä kuitenkin tehdään yhä, olihan viime vuonna Oscar-ehdokkaanakin kaksi nukkeanimaatiota.


Vuonna 1906 valmistui myös ensimmäinen piirrosanimaatio, lyhyt ja vitsikäs Humorous Phases of Funny Faces. Piirrosanimaation historiassa tärkeä nimi on Walt Disney, jonka studio teki ensimmäisenä animaation jossa oli ääni ja animaation jossa oli värit. Ensimmäinen animaatioelokuva ei kuitenkaan ole Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Piirroselokuvat pitivät pintansa vuosikymmeniä, mutta nykyään ne ovat jääneet CGI-animaatioiden jalkoihin. Jopa Disney hylkäsi hetkeksi piirrosanimaatio ja siirtyi kokonaan CGI-animaatioiden pariin. Kuitenkin piirrosanimaatioilla riittää nykypäivänäkin faneja ja ainakin Japanissa myös animaatioiden tekijät jaksavat uskovat edelleen piirrosanimaatioihin. Studio Ghiblin elokuvat ovat Japanin katsotuimpia ja suosittuja myös länsimaissa.


Myös pala-animaatio on vanha tekniikka. Sen tekeminen on halvempaa kuin piirrosanimaation ja ehkä tästä syystä Suomessa on tehty paljon lapsille sunnattuja animaatioita juuri pala-animaatioina. Tekniikkaa ei kuitenkaan tule väheksyä, vaan silläkin voi saada aikaan huikeaa jälkeä. Esimerkiksi maailman parhaaksi animaatioksi äänestetty venäläinen Siili sumussa on pala-animaatio, samoin Suomen ensimmäinen pitkä animaatioelokuva, Riitta Nelimarkan Seitsemän veljestä.


Vaha-animaatiot toteutetaan samalla periaatteella kuin nukkeanimaatiot ja niitäkin voi kutsua stop-motion animaatioiksi. Hahmot on muotoiltu plastoliinista tai muovailuvahasta mutta niiden sisällä on kuitenkin oltava jonkinlainen luuranko. Toisinaan hahmoilla voi olla niin paljon muustakin kuin vahasta tehtyjä osia, että ne ovat jo käytännössä nukkeja. Vaha-animaatiossa on kuitenkin mahdollista käyttää hyväksi vahan ominaisuuksia muovautua ja muuttua. Vaha-animaatioiden tunnetuin tekijä tällähetkellä on englantilainen Aardman -studio.


Ensimmäinen CGI-animaatio valmistui vuonna 1995. Kyseessä on Pixarin Toy Story. CGI-animaatioista käytetään myös nimeä 3D-animaatio tai tietokoneanimaatio, mutta kaikki tietokoneanimaatiot eivät ole CGI-animaatioita. Tietokonetta käytetään nykyään jossain määrin kaikkien animaatioiden tekemiseen. Piirrosanimaatiot voidaan piirtää suoraan tietokoneella käyttämättä paperia lainkaan, samoin pala-animaatioita voidaan toteuttaa tietokoneella.

Nykyään CGI-animaatiota tehdään paljon. Aiemmin muilla tekniikoilla animoituja ohjelmia on jopa siirrytty tekemään CGI-animaationa. CGI herättää ehkä kaikista animaatiotekniikoista eniten mielipiteitä puolesta ja vastaan.


Muita animaatiotekniikoita ovat esimerkiksi piksillaatio ja silhuettianimaatio. Piksillaatiossa animoidaan eläviä ihmisiä nukkeanimaation tavoin. Silhuettianimaatiot ovat pala-animaatioita, mutta niin että näkyvissä ovat vain silhuetit. Tunnetuimpia silhuettianimaattoreita on Lotte Reiniger. Luonnollisesti eri animaatiotekniikoita voi myös sekoittaa keskenään.

Leikkitiikeri Luukas

Leikkitiikeri Luukas (Tygtigern Lukas äventyr) on vuonna 1985 valmistunut 13-osainen pala-animaatio. Sen käsikirjoitti Christina Anderson ja Clara ja Bettina Hongelin piirrokset animoi Bettina Hongell. Suomenkielisen version lukijana toimi Ahti Jokinen. Kyseessä on suomalainen animaatio, vaikka alkuperäinen kieli on ruotsi.


Luukas on lelutiikeri jonka asuttamalle hyllylle ilmestyy eräänä päivänä ärsyttävä Milla-nukke. Luukas pakkaa laukkuunsa mm.herneitä, peilin, kiiltokuvan ja kaulahuivin ja lähtee maailmalle. Hän ehtii juuri ja juuri tutustua pieneen Tintti-puukeijuun ennenkuin molemmat joutuvat Sarato-nimisen partasuun vangeiksi.


Sarato kuljettaa vankinsa kultaisella ilmalaivallaan linnaansa, jonka puutarha on täynnä kultaisia patsaita. Linnassa kuljeskelee lintuja jotka vartioivat vankeja ja ikkunoissa roikkuu verhoina lintuperhosia. Tinttiä ja Luukasta vartioimaan saapuu Korkki, joka paljastuukin Tintin kadonneeksi isäksi. Sarato oli vanginnut hänet ja sulkenut hänen muistinsa laatikkoon, josta se vapautui Luukaksen laitettua avaimenreikään herneitä jotka itäessään mursivat laatikon.


Kolmikko alkaa yhdessä suunnitella pakoa. He harhailevat linnassa ja yrittävät päästä lintuvartijoiden ohi. Pikku hiljaa he käännyttävät linnan muut asukkaat puolelleen ja onnistuvat jopa muuttamaan puutarhan kultaiset patsaat eläviksi. Kaikki juhlivat ja päättävät suostutella Saraton lopettamaan pahat tekosensa.


Sarato lupautuukin kiltiksi ja tunnustaa ettei sillä alunperin ollutkaan pahoja aikeita, se vain oli niin ujo ettei uskaltanut puhua kenellekään vaan muutti kaikki mieluummin patsaiksi. Pidetään iloiset puutarhajuhlat ja kaikki on lopulta hyvin. Luukas palaa seikkailunsa jälkeen takaisin kotiin Maria-tytön luokse.


Elektroniset musiikit ja vinkeät äänitehosteet luovat animaatiolle omalaatuisen tunnelman. Niiden takana ovat Tom Salomonsen ja Åke Andersson. Myös tarinan juoni on hieman epätyypillinen lastenohjelmalle, siinä on hyvin ahdistaviakin hetkiä. Kaikkiaan Luukaksen tarina on kuitenkin mielikuvituksellinen ja persoonallinen kokonaisuus.

Sarjaa on esitetty Ylellä sekä suomeksi että ruotsiksi. Tuorein uusinta lienee tullut Buu-klubbenissa muutama vuosi sitten. Dvd:lle Luukaksen seikkailu ei ole päätynyt.


Jaksot, yhden jakson kesto n.10 minuuttia:
1. Luukas muuttaa
2. Hyökkäys
3. Lintuperhoset
4. Korkki
5. Pako
6. Herneiden voitto
7. Tassutuksia yössä
8. Vartijalinnut heräävät
9. Helmeri
10. Takaa-ajo puistossa
11. Kaapin salaisuudet
12. Sarato kylvyssä
13. Loppu hyvin, kaikki hyvin

Camilla Mickwitz

Camilla Mickwitzin omaperäinen piirrostyyli on tunnistettava ja jäänyt varmasti mieleen kaikille hänen tuotantoonsa tutustuneille. Mickwitz vaikutti vahvasti Suomalaiseen lastenkulttuuriin 1970 ja 1980 -luvuilla. Hän kirjoitti ja kuvitti lastenkirjoja ja teki animaatioita. Camilla Mickwitz kuoli vuonna 1989.

Camilla Zilliacus syntyi vuonna 1937 ja valmistui graafikoksi vuonna 1958. Hän työskenteli mainosalalla, mutta alkoi kaivata lastenkulttuurin pariin. Vuonna 1967 hän aloitti ruotsinkielisten lastenohjelmien toimituksessa. Mickwitzin ensimmäinen tv-työ oli kuvasatu Magganin aamukävely. Alunperin hän oli tarkoittanut kuvat kuvakirjaksi, mutta ei ollut saanut kirjalle kustantajaa.

1968 valmistui Mickwitzin ensimmäinen animaatio, Hiirten jouluaatto. Animaatio on toteutettu pala-animaationa, ja Mickwitz käytti samaa tekniikkaa lopulta kaikissa animaatioelokuvissaan. Pätkä on esitetty Yle Teemalla jouluaattona 2007 ja 2008.

Mickwitzin ensimmäinen animaatiosarja oli neliosainen ja kertoi pojasta ja koirasta. Max ja Murre oli ensimmäinen ruotsinkielisen television värillinen ohjelma. Vuonna 1971 valmistui ensimmäinen animaatio jonka Mickwits myös käsikirjoitti. Sormus kertoo Fabian-pojasta ja eriskummallisesta sormuksesta.


Jason-sarjassa on neljä osaa, jotka tehtiin vuosina 1972-1974. Jasonin kesä valittiin vuonna 1975 Hollywoodin televisiofestivaaleilla parhaaksi animaatioelokuvaksi. Mickwitz nousi julkisuuteen ja samalla muutkin suomalaisen animaation tekijät olivat hetken huomion kohteena. Vihdoin Mickwitzistä kiinnostuivat myös kirjakustantamot ja Jasonista tehtiin myös kirjasarja. Tämän jälkeen useimmat Mickwitzin animaatiot on julkaistu myös kuvakirjoina.

Emilia-sarja valmistui vuosina 1976-1979. Sarjassa on kuusi osaa. Emilia ja Oskari-isä keksivät nojatuolissa satuja ja käyvät samalla tärkeitä keskusteluja mm.vanhusten ja naisten asemasta, onnen etsimisestä ja luonnonsuojelusta.



Mimosa-elokuva valmistui 1982 ja Mimosan syntymäyö 1987. Mimosa on pieni noita, jonka äiti ensimmäisessä elokuvassa jättää hoitoon lastenkotiin työmatkansa ajaksi. Toisessa Mimosa-tarinassa on Mimosan syntymäpäivä.

Vuonna 1983 Mickwitz toteutti Pikku Kakkoselle tunnuksen, jossa hahmot muodostavat numeron kaksi. Samat hahmot seikkailivat myös Varokaa heikkoa jäätä -tietoiskussa vuonna 1986.



Mickwitzin elokuvat:
1968 Hiirten jouluaatto
1969-1971 Max ja Murre
1971 Pikku Kanin hassu päivä (Kati Bondestamin kanssa)
1972 Sormus
1972 Jason
1973 Jason ja Frans
1973 Jasonin kesä
1974 Jason ja vihainen Viivi
1976 Ollaan yhdessä
1976-1979 Emilia sarjan osat Emilia ja omenapuumetsä, Emilia ja kolme pikkuista tätiä, Emilia ja kuningas Oskari, Emilia ja nukke, Emilia ja onni, Emilia ja kaksoset.
1977 Elä elämässäsi (Mikael Wahlforssin kanssa)
1982 Mimosa
1985 ...Ja sinusta tulee pelle
1987 Mimosan syntymäyö
1989 Pieni enkeli

Animaatioita on julkaistu videoilla mutta ei dvd:llä. Mickwitzin elokuvatuontato kyllä ansaitsisi kunnollisen dvd-julkaisun.

Varokaa heikkoa jäätä

Suomalaisen lastenkirjailijan ja animaattorin Camilla Mickwitzin tekemä Jäävaroitus pala-animaatio esitettiin televisiossa ensi kerran huhtikuussa 1986.

Tietoiskun tarkoituksena on varoittaa katsojia petollisen heikoista jäistä, ja sitä on näytetty 13 vuoden ajan keväisin ja syksyisin yleensä Pikku Kakkosen yhteydessä. Varoituksessa esiintyvät hahmot ovat tuttuja Pikku Kakkosen tunnuksesta, jonka Mickwitz suunnitteli 1983.



Animaation musiikin ja äänet on tehnyt Jukka Siikavire. Moni katsoja on pitänyt pätkää ahdistavana ennemmin oudon äänimaailman, kuin nallen hädän takia. Jäistä pelastuneen Nallen kumeaääninen varotus "Varokaa heikkoa jäätä, mmm" viimeistelee kauhistuttavan kokemuksen. Siikavire on itse nallen äänenä.

Siikavire teki animaation äänet uudelleen vuonna 1996. Traumatisoituneet katsojat ovat uskoneet että äänet vaihdettiin juuri pelottavuuden takia, mutta oikeana syynä oli ääniraidan kuluminen.

Alkuperäinen pätkä kestää n.neljä minuuttia. Nykyään animaatiosta näytetään useimmiten lyhennettyä versiota.

On Jäävaroituksen näkeminen sitten traumaattinen kokemus tai ei, hoitaa se tärkeän tehtävänsä hyvin ja persoonallisesti.