Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Satoshi Konin elokuvat

Satoshi Kon on yksi Japanin lahjakkaimmista ja luovimmista animaatio-ohjaajista. Hänen elokuvansa ovat Suomessakin tuttuja myös muille kuin animeharrastajille.


Vuonna 1963 syntynyt Kon aloitti mangapiirtäjänä. Ensimmäinen elokuva jonka parissa hän työskenteli, oli Memories (Memorîzu) vuonna 1995 ja Kon toimi Magnetic Rose-osan käsikirjoittajana.


Kon siirtyi 1972 perustetulle Madhouse-studiolle, jonka elokuvia ovat mm. Metropolis ja Ninja Scroll. 1997 valmistui Konin esikoisohjaus, psykologinentrilleri Perfect Blue (Pāfekuto Burū). Elokuva kertoo pop-tähti Mima Kirigoesta, joka tahtoo lopettaa puhtoisen ja imelän laulajauransa ja ryhtyä vakavasti otettavaksi näyttelijäksi. Hänen faninsa eivät ole tästä mielissään ja yksi fani alkaa pakkomielteisesti vainota Mimaa. Kriitikot ottivat elokuvan hyvin vastaan ja se palkittiin useilla filmifestivaaleilla.


Konin seuraava elokuva valmistui vuonna 2001 ja tälläkertaa hän oli myös käsikirjoittaja. Millennium Actressin (Sennen Joyū) päähenkilö on kuuluisa näyttelijätär Chiyoko Fujiwara, jonka elämästä Genya Tachibana tekee dokumenttia. Elokuvassa on takaumia sekä Chiyokon oikeasta elämästä, että hänen elokuvarooleistaan ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Myös Millenium Actress oli menestys. Se on mm. listattu 50 parhaan animaatioelokuvan joukkoon Internet Movie Databasessa.


Tokyo Godfathers (Tōkyō Goddofāzāzu) valmistui vuonna 2003. Myös tässä elokuvassa Kon toimi ohjauksen lisäksi käsikirjoittajana. Kolme koditonta; transvestiitti Hana, alkoholisoitunut pummi Gin ja kotoaan karannut teinityttö Miyuki, löytävät jouluna roskien joukosta vauvan. Kolmikko alkaa selvittää vauvan alkuperää, ja joutuu samalla kohtaamaan myös kukin oman menneisyytensä. Melko synkistä lähtökohdista huolimatta elokuvassa on mukana myös huumoria.


Seuraavaksi Kon ohjasi 13-osaisen tv-sarjan Paranoia Agent (Mōsō Dairinin).
Sarja kertoo salaperäisen pahoinpitelijän aiheuttamista rikoksista ja ihmisistä joita rikokset jotenkin koskettavat ja mysteeri alkaa pikku hiljaa paljastua.


Konin viimeisin elokuva on vuodelta 2006. Paprikan (Papurika) keskeisiä teemoja ovat unet ja alitajunta. Scifiä, trilleriä ja fantasiaa sekoittavan elokuvan täysi sisäistäminen saattaa vaatia useita katselukertoja, ja visuaaliasesti loistava elokuva kyllä kestää sen. Elokuvassa on yhdistely 2D ja 3D animaatiota. Kon itse näkyy elokuvassa baarimikko-hahmona, jota ääninäyttelee Yasutaka Tsutsui, jonka kirjan pohjalta Kon on käsikirjoittanut Paprikan.

Marraskuussa 2008 Kon vieraili Suomessa kertomassa elokuvistaan. Suomi on ainoa Pohjoismaa jossa Millennium Actress oli teatterilevityksessä. Nelonen on esittänyt Tokyo Godfathersin televisiossa jouluna 2008 ja 2009. Kaikki Konin elokuvat esikoista Perfect Blueta lukuunottamatta on julkaistu Suomessa dvd:llä suomeksi tekstitettyinä. Myös tv-sarja Paranoia Agent on julkaistu Suomessa neljällä levyllä.


Kaikki Konin elokuvat tähän asti ovat olleet aikuisille suunnattuja. Hänen seuraavan elokuvansa pitäisi kuitenkin sopia myös lapsille. Yume Miru Kikai, englanniksi The Dream Machine, kertoo roboteista ja sen pitäisi valmistua 2010.

torstai 14. tammikuuta 2010

Ankka-Tv

Aku Ankan nettisivuille, www.akuankka.fi on avattu Ankka-Tv. Kolmikanavainen töllö näyttää mm.vanhoja lyhytelokuvia, elokuvien trailereita sekä sarjakuvapiirtäjien ja elokuvantekijöiden haastatteluja.

Tällä hetkellä nähtävissä on mm.Pixarin Wall-e ja Up elokuvien ohjaajien haastattelut, Disneyn Bolt elokuvan hahmojen esittelyjä ja lyhytelokuva Aku, Mikki, Hessu - Pitkästyneet haamut vuodelta 1937.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Mtv3:n iltapäiväsarjat

1990-luvulla Mtv3 näytti iltapäivisin piirrossarjoja. Niiden laadukkuudesta ja varsinkin dubbauksen tasosta voi kyllä hieman napista, mutta aika nostalgista näitä on muistella kuitenkin.

Seuraavaksi muutamista iltapäivän ohjelmista lyhyt esittely. Osa ohjelmista on saattanut tulla myös 2000-luvun puolella, joko Maikkarilla tai maksullisella Juniorilla.


Dinovauvat (Dino Babies) kertoo kuudesta pienestä dinosauruksesta, jotka joka jaksossa esittävät jonkun klassikkosadun. Sarjaa tehtiin vuosina 1993 ja 1995 yhteensä 26 puolen tunnin jaksoa ja yksi jakso sisälsi kaksi tarinaa. Tekijänä on Kanadalainen Fred Wolf Films.


Budgie, The Little Helicopter on myös Fred Wolf Filmsin tekemä. Sitä tehtiin 26 jaksoa vuosina 1993 ja 1994. Animaatio perustuu Sarah Fergusonin kirjoihin. Budgie on helikopteri ja tarinoiden tapahtumapaikka on lentokenttä. Muina hahmoina on sekä lentokoneita, autoja että ihmisiä.


Sandokan on 26-osainen Espanjalaisen BRB Internacionalin sarja vuodelta 1993. Alunperin Sandokan on Emilio Salgarin kirjojen merirosvopäällikkö. Malesian Tiikerinä tunnetun Sandokanin animaatioversiossa kaikki hahmot ovat eläimiä, Sandokan tietysti tiikeri.


Mozartin pumppu (La banda de Mozart) kertoo neljästä koulupojasta jotka on nimetty kuuluisien säveltäjien mukaan: Mozart, Beethoven, Chopin ja Verdi. 30-osainen sarja on Espanjalainen ja valmistunut vuonna 1995.


Tabaluga on vihreä lohikäärme joka joutuu puolustamaan kotiaan Viheriämaata häijyltä Arktos lumiukolta. Sarja on vuodelta 1997 ja sen takana on Australialainen Flying Bark Productions, joka on tehnyt myös Vili Vilperi -sarjan.


Lapitch ja taikasaappaat on Kroatialainen piirrossarja. Vuonna 1997 valmistuneen elokuvan Pikku suutari menestyksen myötä tehtiin myös 26 osainen tv-sarja.


Twipsy on 26-osainen piirrossarja joka on valmistunut 1999. Twipsy on kotoisin kyberavaruudesta ja on yhteydessä ihmislapsiin eräänlaisen tulostimen ja skannerin yhdistelmän kautta. Hahmo oli myös Hannoverin maailmannäyttelyn maskotti vuonna 2000.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Tiheikön hiiret

Brittiläisen Jill Barklemin kirjasarja Tiheikön väki (Brambly Hedge) kertoo hiiriyhdyskunnasta. Päähenkilöinä ovat erityisesti hiirilapset Esikko ja Viljami, mutta mukana on monta muutakin hiirtä ja pikku otusta.

Kahdeksan kirjaa julkaistiin vuosina 1980-1994. Tiheikön väestä on tehty yhteensä kahdeksan 25 minuutin nukkeanimaatiota. Tekijöinä oli kaksi englantilaista animaatiostudiota. Animaatiot ovat lämminhenkisiä ja pienille sopvia, mutta tarinoissa riittää mielenkiintoa isommillekin. Toteutus on yksityiskohtaista ja huolellista.


Ensimmäiset Tiheikön väki nukkeanimaatiot teki Cosgrove Hall Films vuonna 1996. Nämä animaatiot perustuvat neljään ensimmäiseen kirjaan, jotka on nimetty vuodenaikojen mukaan.

Cosgrove Hall Films -studio perustettiin vuonna 1976. Sen 79 minuuttinen nukkeanimaatio kirjaklassikosta Kaislikossa suhisee valmistui vuonna 1983. Tämän jälkeen studio teki samasta aiheesta 52-osaisen tv-sarjan.

Kreivi Duckula on piirrosanimaatio, jota tehtiin vuosina 1988–1993. Ankka-vampyyri on levittäytynyt Suomeen videokaseteilla. Myös nukkeanimaatio Lelumaan Niksusta on saman studion käsialaa. Nykyisin Suomessa taidetaan näyttää sarjasta vain uutta 3D versiota, mutta aikoinaan myös nukkeanimaatiota on esitetty Pikku Kakkosessa.


Vuosina 1998-1999 tehtiin neljä jaksoa lisää Tiheikön väkeä. Tarinat perustuvat neljään viimeiseen kirjaan. Nämä animaatiot teki HOT Animation-studio. Studion tunnetuin hahmo lienee Puuha-Pete. Studio on tehnyt myös uusia jaksoa Pingu-vaha-animaatioon vuonna 2004.


Kirjailija oli hyvin varovainen antamaan suostumustaan animaatioprojektille. Hänellä oli laadun suhteen korkeat odotukset ja hän tahtoi olla varma että kirjojen henki säilyisi myös animaatiossa.

Tiheikön väen animaatiotekniikaksi valikoitui nukkeanimaatio, koska se tuntui sopivan tarinoihin parhaiten. Myös kirjailijalle nukkeanimaatio oli piirrosanimaatiota mieluisampi valinta, koska häntä epäilytti ajatus toisista taiteilijoista jäljentämässä hänen kuvituksiaan.

Kaislikossa suhisee -elokuvalla mainetta saanut studio valittiin animaation toteuttajaksi. Animaatiot ohjasi Bridget Appleby. Nukkehahmojen taustoja tehtiin sekatekniikalla, niin että osa lavasteista oli suuria piirroksia.


Ensimmäiset neljä animaatiota on julkaistu Suomessa kahdella dvd:llä, Syksy & Talvi ja Kevät & Kesä. Yle esittää edelleen sillointällöin Tiheikön väen jaksoja.

Jaksojen (ja kirjojen) alkuperäiset nimet:
Spring Story
Summer Story
Autumn Story
Winter Story
The Secret Staircase
The High Hills
Sea Story
Poppy's Babies

perjantai 8. tammikuuta 2010

Kirikou pieni on, mutta verraton



Kirikou ja paha noita (Kirikou et la sorciére) perustuu Länsi-Afrikkalaiseen kansansatuun. Se kertoo Kirikou-pojasta, joka jo äitinsä kohdusta kehottaa äitiään synnyttämään itsensä, ja lopulta pieni poika kävelee itse ulos maailmaan.

Kirikou syntyy kylään, jota piinaa paha Karaba-noita. Hän on kuivattanut kylän lähteen ja syönyt lähes kaikki kylän miehet. Kirkou tahtoo vapauttaa kylänsä noidan vallasta ja selvittää miksi noita on paha. Apua hän saa mm. viisaalta mieheltä joka asuu korkealla vuorella. Lopulta nokkela Kirikou saa kuin saakin selville syyn noidan pahuuteen, ja onnistuu jopa parantamaan hänet.


Elokuva on Ranskalaisen Michel Ocelotin esikoinen ja se on valmistunut vuonna 1998. Animaatio on tehty usean Euroopan maan yhteistuontantona. Animaation tyyli on hyvin värikäs ja sopivan naivistinen. Ocelot on tehnyt myös silhuettianimaatioita, ja tämä tausta näkyy myös Kirikoussa, hahmot kuvataan hyvin kaksiuloitteisina. Myös Egyptiläisen taide on vaikuttanut tähän.

Elokuvan musiikin on säveltänyt Senegalilainen Youssou N’Dour ja musiikki viimeisteleekin Afrikkalaisen tunnelman. Soittimina on käytetty perinteisiä Afrikkalaisia soittimia. Alkuperäisten ääninäyttelijöiden suoritukset äänitettiin N’Dourin studiolla Dakarissa.


Alkuperäisessä tarinassa Kirikou tappaa noidan, mutta elokuvassa hän tahtoo selvittää syyn noidan pahuudelle ja auttaa tätä. On hienoa että näinkin perinteisessä sadussa ei paha ole paha ilman syytä.

Elokuvan levityksessä oli vaikeuksia, koska se sisältää alastomuutta. Päähahmo Kirikoulla ei vaatteita ole, myös muut lapsihahmot ovat alastomia. Naishahmoilla on hameet, mutta rinnat ovat paljaat. Kuulostaa luonnolliselta kun kyseessä on Afrikkalainen tarina, mutta osa elokuvan levittäjistä vaati että mieshahmoille piirrettäisiin housut ja naisille rintaliivit. Ymmärrettävästi Michel Ocelot ei tähän suostunut ja elokuva julkaistiinkin joissain maissa neljä vuotta valmistumisen jälkeen.

Jatko-osa Kirikou ja Viidakoneläimet (Kirikou et les bêtes sauvages) valmistui vuonna 2005. Suomessa on julkaistu myös Michel Ocelotin elokuva Azur ja Asmar vuodelta 2006.


Kirikou ja paha noita voitti useita palkintoja. Oulun kansainvälisillä lastenelokuvien festivaaleilla elokuva valittiin parhaaksi elokuvaksi. Suomessa elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2001 ja se on dubattu suomeksi ja julkaistu dvd:llä.

torstai 7. tammikuuta 2010

Brad Bird


Amerikkalainen Brad Bird on syntynyt vuonna 1957. Ollesssaan 11-vuotiaana tutustumassa Walt Disney studiolla hän innoistui animaatiosta ja päätti ryhtyä animaattoriksi.

Noin neljässä vuodessa hän teki oman 15 minuuttisen lyhytelokuvansa jäniksestä ja kilpikonnasta, joka vakuutti Disneystudion väen. Hän sai animaatio-opetusta Disneylegendoilta, Eric Larsonilta ja Milt Kahlilta, joka osoitti Birdille puutteita joita hänen pitäisi parantaa. Disney myönsi hänelle stipendin Kalifornian taideinstituuttiin ja siellä opiskellessaan Bird tutustui Pixar-yhtiön tulevaan perustajaan John Lasseteriin.


Valmistuttuaan Bird sai heti työpaikan Disneyltä. Kun Disneyn legendaarinen animaattori Ollie Johnston jäi eläkkeelle, Bird sai hänen pöytänsä. Myöhemmin Ollie Johnston ja toinen Disneyanimaattori Frank Thomas ovat vierailleet hahmoina kahdessa Birdin elokuvassa, Rautajätissä ja Ihmeperheessä.

Bird ei kuitenkaan kauaa työskennellyt Disneyllä, vaan lähti studiolta kun elokuva Topi ja Tessu valmistui vuonna 1981. Hänen mielestään Disneyanimaation taso oli laskenut siitä mitä se joskus oli ollut. Bird alkoi työskennellä televisiosarjojen käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana.

Ensin Bird oli mukana Steven Spielbergin Amazing Stories sarjassa, johon hän ohjasi kaksi jaksoa. Toinen oli animoitu Family Dog, jota on kehuttu sarjan parhaaksi jaksoksi. Family Dog jalostettiin lopulta omaksi sarjakseen.

Vuonna 1989 Bird liittyi Klasky Csupo studioon, jossa oli ryhdytty työstämään Simpsoneita. The Tracey Ullman Show lyhyet sketsit Simpsoneiden perheestä piti muuntaa puolen tunnin jaksoiksi. Bird ohjasi kaksi Simpsonit jaksoa, Krusty Gets Busted ja Like Father, Like Clown vuosina 1990 ja 1991. Hän toimi sarjan konsultanttina vuoteen 1997 asti. Bird työskenteli konsulttina myös The Critic ja Kukkulan kuningas sarjoissa.


Warner Bros Animation tuotti Birdin ensimmäisen pitkän animaatioelokuvan jonka ensi-ilta oli 1999. Rautajätti (Iron Giant) kertoo avaruudesta tulleen robotin ja pojan ystävyydestä. Mikään teatterimenestys elokuva ei ollut, mutta se osoitti kyllä Birdin kyvyt ohjaajana. Bird on syyttänyt elokuvan huonosta menestyksestä Warner Brossia, joka ei panostanut Rautajätin markkinointiin riittävästi. Elokuva kuitenkin voitti yhdeksän Annieta ja on myöhemmin noussut kulttiklassikoksi. John Lassater kiinnitti huomiota entiseen koulutoveriinsa ja Bird palkattiin Pixariin.


2004 valmistui Birdin ensimmäinen ohjaustyö Pixarille. Ihmeperhe (The Incredibles) on tarina supersankareista jotka ovat menettäneet suosionsa ja alkaneet elää tavallista elämää. Supervoimille tulee kuitenkin käyttöä ihmeperheen Isän saatua salaperäisen viestin. Elokuva voitti sekä Oscarin että Annien. Bird myös ääninäytteli elokuvassa Eira "E" Kuosia ja sai myös roolisuorituksestaan Annien.

Bird ohjasi Ihmeperheeseen liittyvän lyhytelokuvan Jaskan isku (Jack Jack attack) vuonna 2005. Lyhärissä esiintyy Ihmeperheen nuorimmainen.


Birdin seuraava elokuva oli Rottatouille (Ratatouille) jonka ensi-ilta oli vuonna 2007. Myös tämä elokuva voitti parhaan animaation Oscarin. Ranskassa tapahtuvan elokuvan päähenkilö on rotta, joka tahtoisi olla kokki. Bird ääninäyttelee myös Rottatouillessa.

Sekä Ihmeperhe että Rottatouille ovat olleet yleisömenestyksiä ja kriitikoiden ylistämiä.


Bird on kertonut pitävänsä animaatiota taidemuotona, jolla voidaan kertoa minkälaisia tarinoita tahansa, sekä lapsille että aikuisille.

Tällähetkellä Bird ohjaa ensimmäistä liveaction elokuvaansa. Tositapahtumiin perustuvan San Franciscossa tapahtuneesta maanjäristyksestä kertovan 1906 elokuvan pitäisi valmistua vuodeksi 2012.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Animaatioita aikuisille

Länsimaissa animaation ajatellaan usein olevan tarkoitettu lapsille, tai korkeintaan komedioiden muodossa sopivan myös aikuisille. Kaikki animaatiot eivät kuitenkaan ole tehty lapsille.

Seksillä vitsailu on ollut aikuisille suunnattujen animaatioiden suosikkiaihe läpi animaation historian. Kurvikas Betty Boop nousi suosioon 30-luvulla ja räävitön Fritz the Cat kuohutti 1960-luvulla. Molemmilla riittää faneja tälläkin vuosituhannella. Suomessa 2008 julkaistu dvd salapoliisi Nikke Knattertonin seikkailuista myi muutamassa kuukaudessa yli 5000 kappaletta.


Nykyään suuriosa animaatioista tehdään esitettäväksi televisiossa. Vaikka enemmistö onkin lastensarjoja, on myös aikuisille alkanut löytyä katsottavaa.

Matt Groeningin luoma Simpsoneiden perhe aloitti seikkailunsa vuonna 1987 The Tracey Ullman Show:ssa lyhyissä sketsipiirretyissä. Menestyi toi Simpsoneille oman tv-sarjan muutamaa vuotta myöhemmin. Simpsonit muistuttaa perinteisiä Amerikkalaisia perhesarjoja, mutta sisältää viittauksia ja piikittelyä ajan ilmiöistä ja yhteiskunnan ongelmista tavalla, jota ei oikeilla näyttelijöillä olisi mahdollista toteuttaa.

Koska Simpsonit oli yksi television suosituimmissa ohjelmista, kaikki suuret kanavat halusivat itselleen oman hittianimaation.

Kukkulan kuningas (King of the Hill) alkoi vuonna 1997. Se oli hyvin samankaltainen kuin näyttelijöillä kuvatut komediasarjat ja sen tarinat vetosivat aikuisiin. Sarja on edelleen hyvin suosittu. Samana vuonna ruutuun ilmestyivät myös neljä kolmasluokkalaista poikaa pienestä kaupungista nimeltä South Park. South Park ei yrittänyt olla huippu animaatiota, vaan se on visuaalisesti yksinkertainen, tietokoneella toteutettu pala-animaatio. Sarja sisältää kuitenkin oivaltavaa yhteiskuntakritiikkiä eikä se lapsekkaasta ulkokuorestaan huolimatta epäröi loukata ketään.


Myös kotimaisia aikuistenpiirrettyjä on jo nähty. Poliittinen satiiri Itse valtiaat alkoi vuonna 2001, ja sitä esitettiin yli seitsemän vuotta. Katsojatilastoissa sarja pääsi usein kymmenen katsotuimman joukkoon ja voitti useita palkintoja Suomessa ja ulkomailla. Keväällä 2007 alkanut Pasila on piirretty poliisisarja, joka humoristisesti piikittelee ajan ilmiöitä. Sarjan suosio johti lopulta myös uusien jaksojen tekemiseen.


Japanissa animaatiota ei pidetä vain lasten viihteenä, vaan vanhemmallekin yleisölle suunnattuja animaatioita on löytynyt jo kauan. Japanilaisille ei ole ongelma tehdä aikuisyleisölle suunnattua viihdyttävää, jännittävää, hauskaa ja mahdollisesti myös syvällisempää animaatiota, joka menestyy sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Japanin katsotuin elokuva on Hayao Miyazakin animaatioelokuva Ponyo rantakalliolla (Gake no Ue no Ponyo). Myös Miyazakin aiemmat elokuvat olleet maan katsotuimpia.

Viime vuosina aikuisille suunnattuja animaatioelokuvia on alettu tehdä myös Euroopassa. Sylvain Chomet’n ohjaama Bellevillen kolmoset vuodelta 2003 menetti Oscarin Pixar-studion lapsekkaalle Nemoa etsimässä -animaatiolle, mutta keräsi muita palkintoja ja mainetta. Elokuvassa seikkailee mummo ja kolme entistä kabareetähteä ja se luottaa tarinan kerronnassa enemmän kuvaan kuin dialogiin. Elokuva on perinteisesti piirretty, mutta tuskin avautuisi tai edes kiinnostaisi lapsikatsojia.


Ranskalainen animaatioelokuva Persepolis sai ensi-iltansa 2007. Se perustuu Iranissa syntyneen Marjane Satrapin omaelämänkerralliseen sarjakuvaromaaniin. Elokuva on suurimmaksi osaksi mustavalkoinen ja noudattelee sarjakuvan yksinkertaista piirrostyyliä. Tarina yhdistää Marjanen oman elämän Iranin historiaan ja valaisee yhden Lähi-idän suljetuimman yhteisön vaiheita sen sisältä katsottuna. Elokuva on siis poikkeuksellinen sekä tarinaltaan, että toteutukseltaan.

Näiden elokuvien menestyksen myötä on alkanut vaikuttaa siltä, että aika alkaa olla kypsä aikuisyleisölle suunnatuille, haastavimmille ja vakavimmille animaatioille myös lännessä.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Animaatioiden Ketut

Kettu on maailman laajimmalle levinnyt maalla liikkuva petoeläin. Se esiintyy useissa kansansaduissa, joissa se kuvataan viekkaaksi ja ovelaksi. Kettu-hahmoja löytyy myös useista animaatioista, seuraavaksi esittelyssä muutama:


Disneyn versio Robin Hoodin tarusta valmistui vuonna 1973. Alunperin tarinaa hahmoteltiin toteutettavaksi ihmishahmoilla, mutta lopulta se kerrotaan värikkäiden eläinhahmojen esittämänä. Elokuvan sankari, rikkailta ryöstävä ja saaliinsa köyhille jakava lainsuojaton Robin Hood on ovela, mutta oikeudenmukainen kettu. Myös Robin Hoodin suuri rakkaus, ylhäinen Marian-neito on kettu.


Toisen kerran Disney-klassikon päätähtenä oli kettu vuonna 1981 elokuvassa Topi ja Tessu (The Fox and the Hound). Elokuva alkaa metsästäjän ampuessa Topin äidin. Orpo ketunpoika saa holhoojakseen Hilma-muorin, joka kasvattaa kettua pienellä tilallaan. Naapurissa asuu Aatu Remunen kahden ajokoiransa kanssa, ja Topi ystävystyy ajokoira Tessun kanssa. Valitettavasti ystävävyys loppuu kun Remunen kouluttaa Tessun metsästämään, ja uhkaa ampuvansa Hilman lemmikkiketun. Muorin on jätettävä Topi luonnonsuojelualueelle, jossa tämä onnekseen tapaa toisen ketun, nimeltä Kiki.


Vuk -tarina pienestä kettupojasta on vuonna 1981 valmistunut Unkarilainen elokuva. Myös Vuk menettää perheensä metsästäjän takia, ja hänen setänsä Karak alkaa huolehtia hänestä. Vuk oppii viekkaaksi ketuksi ja kasvaa aikuiseksi. Hän tapaa tyttöketun jota metsästäjä pitää vangittuna, ja auttaa tämän pakoon. Metsästäjä tappaa myös Karakin ja Vuk päättää kostaa metsästäjälle.


Kaukametsän pakolaiset (The Animals of Farthing Wood) sarjassa eläimet joutuvat joukolla pakenemaan kotimetsästään ihmisten rakennustyömaan tieltä. Eläimet valitsevat johtajakseen ketun, joka onkin viisas ja kärsivällinen. Sarjan ensimmäiset 13 jaksoa kertovat eläinten matkasta kohti Valkopeuran puistoa. Kettu joutuu hetkeksi eroon muista, mutta tapaa silloin naarasketun. Yhdessä he liittyvät takaisin matkalaisten joukkoon. Kaksi seuraava 13. jakson tuotantokautta kertovat elämästä Valkopeuran puistossa. Näissä jaksoissa ovat mukana myös kettujen pennut.


Pieni kettu ovela (The Cunning Little Vixen) on Geoff Dunbarin ohjaama englantilainen animaatio-ooppera. Animaatio perustuu Leoš Janáčekin oopperaan joka taas perustuu 1920-luvulla julkaistuun sarjakuvaan. Animaatio on tehty BBC:lle vuonna 2003. Tässäkin tarinassa kettua vainoaa metsästäjä. Vaikka kyseessä onkin oooppera, on elokuva kuitenkin oikein hauska ja viekas kertomus. Yle on esittänyt elokuvan vuonna 2004.


Uusin kettuanimaatio on Kekseliäs Kettu (Fantastic Mr. Fox). Elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan ja sen on ohjannut Wes Anderson. Kyseessä on stop-motion animaatio ja animoinnin tekivät Lontoossa samat animaattorit, jotka olivat tekemässä Tim Burtonin elokuvaa Corpse Bride. Elokuva on valmistunut vuonna 2009 ja Suomen ensi-ilta on 2.4.2010.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Pieni, sievä mehiläinen Maija

Oli kerran kauan sitten, aivan tuntematon maa.
Siellä asui mehiläinen, josta paljon puhutaan.
Ja tämän mehiläisen nimi oli Maija, tuo pieni, sievä mehiläinen Maija.
Maija lentää maailmaan, ihmeitä sen katsomaan.
On täällä tänään ystävämme Maija, pieni reipas ystävämme Maija.
Maijaa kaikki rakastavat.
Maija, Maija, Maija
Kerro tarinas.




Maija Mehiläinen (Mitsubachi Maaya no Bōken) on Japanilaisen Nippon Animationin animoima 104-osainen piirrossarja, jota tehtiin vuosina 1975 (ensimmäiset 52 osaa) ja 1982 (loput 52 osaa). Sarja perustuu Itävaltalais-saksalaisen Waldemar Bonselsin kirjaan vuodelta 1912.

Hahmojen suunnittelussa oli mukana entinen Disney-taiteilija Marty Murphy. Hän oli mukana myös Peukaloisen retket ja Liisan seikkailut Ihmemaassa -sarjojen suunnittelussa.


Tarinan päähenkilö on mehiläistyttö Maija, joka syntyy mehiläispesässä ja lähtee sieltä tutustumaan häntä ympäröivään maailmaan. Hänen paras ystävänsä on Ville, hieman laiska mutta hyväsydäminen sananlaskuja loputtomasti osaava mehiläispoika. Flip on heinäsirkka, joka auttaa mehiläisiä näiden kohdatessa maailman ihmeitä. Lisäksi sarjassa tavataan monia muitakin hyönteisiä.


Maija Mehiläinen on erityisen suosittu Saksassa, jossa sitä on näytetty televisiossa lähes yhtäjaksoisesti sen valmistumisesta asti. Saksankielisen tunnuslaulun esitti tšekkiläinen laulaja Karel Gott, joka on suosittu paitsi kotimaassaan, myös muualla Keski-Euroopassa. Useat hänen kappaleistaan on säveltänyt niinikään tšekkiläinen Karel Svoboda. Svoboda sävelsi 1970-luvulla musiikkia useisiin lastenohjelmiin. Maija Mehiläisen lisäksi myös Tao Taon ja Peukaloisen retket-sarjan tunnuslaulut ovat Svobodan säveltämiä.



Suomessa sarjaa näytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986 Ylellä. Yle on uusinut sarjan muutaman kerran, ja sitä näytetään nyt Juniori-kanavalla. Maija Mehiläinen -sarjakuvalehti ilmestyi Suomessa 1980-luvun lopulla.


Sarjaa on julkaistu videolla ja dvd:llä ja siitä on olemassa kaksi suomidubbia. Pan Vision julkaisi aluksi kuusi dvd:tä jotka sisältävät 4-5 jaksoa. Pian samat jaksot (1-26) pakattiin yhteen boksiin.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Blogikuulumisia

Blogia olen kirjoitellut nyt pari kuukautta, ja jouluksi hiljentynyt päivitystahti lähtee taas kiihtymään. Kävijöitä on ollut ihan mukavasti ja osa on uskaltautunut kommentoimaankin. Kommentteja saa ehdottomasti jättää jatkossakin.

Alkajaisiksi olin kiinnostunut tietämään mitä ihmiset ylipäätään ajattelevat animaatio-aiheisesta blogista? Kiinnostava vai tylsä? Onko blogista mitään hyötyä vai onko se täysin turha?

Kyselyyn tuli ääniä 22 ja kiinnostavana blogia pidettiin 9 äänen verran. Toiseksi eniten äänestettiin hauskaa (7) ja itselleni mieluisesti 4 äänestäjää piti blogia hyödyllisenä. Tylsä ja lapsellinen saivat yhden äänen kumpainenkin, turha jäi nollille.

Seuraavaksi laitan kyselyn aiheesta "Mitä haluaisit blogista lukea?" Olen yrittänyt kirjoittaa monipuolisista aiheista, mutta olisi mukava tietää mikä ihmisiä erityisesti kiinnostaa.


Hyvää alkanutta vuotta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...