Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Elokuvapäiväkirja, sivu 7


Illusionisti

Minulla ei selvästikään ole mikään kiire nähdä niitä kaikkein kiinnostavimpiakaan elokuvia. Sain Illusionistin ostettua omaan hyllyyn reilu kuukausi sitten ja nyt katsoin sen. Ennakko-odotukset olivat aika korkealla. Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset on mahtava, sekä tarinaltaan että visuaalisesti. Illusionisti näytti kuvien ja trailereiden perusteella vähintään yhtä hyvältä. Tarina vanhasta (kuka voi vastustaa ihania ikäihmisiä!) taikurista tuntui kiinnostavalta, vaikka myönnän ettei Jacques Tati ole minulle tuttu.

Visuaalisesti elokuva täyttikin kaikki odotukset. Kuin olisi katsellut kuvakirjaa, kaikki yksityiskohdat olivat viimeisen päälle, kokonaisuus oli niin yhtenäinen kuin vaan olla voi. Pidin ihmishahmoista, siitä miten realismi ja tyylittely yhdistyivät persoonallisiksi ja kiinnostaviksi tyypeiksi, miten jokaiseen taustahahmoonkin oli panostettu. Ihmisten animointi oli aivan mahtavaa, sopivasti liioiteltua mutta ei häiritsevää kikkailua. Hahmot eivät vain liikkuneet paikasta toiseen, vaan kaikilla oli oma tapansa ja syynsä liikkua. Nämä hahmot oikeasti ajattelivat mitä tekivät. Ja ihmisten lisäksi täytyy mainita tietysti taikurin kani, joka oli välillä pupumaisen pehmeä ja sitten arvaamatta vikkelä ja voimakas.

Maisemat näyttivät tietokoneella väritetyiltä (voi olla että olen väärässäkin) ja väritys oli onnistunut loistavasti. Jotenkin koneella väritetyt taustat jäävät usein liian räikeiksi, niissä on selkeitä liukuvärejä tai tökeröitä yrityksiä pehmennyksillä tai varjostuksilla saada niihin eloa. Onneksi Illusionisti todisti että toisinkin voi olla. Samoin tässä oli onnistuttu efekteissä. Vaikka esim. savu ja vesi olivat kyllä selkeästi koneella tehtyjä, ei käsinpiirrettyjä, ne eivät hypänneet liikaa silmille. Bellevillen kolmosissa esimerkiksi koneella tehty meri erottui vielä vähän liikaa. Nyt paketti oli täydellisesti hallinnassa.

Ja siis maisemat olivat kaiken kaikkiaan hienoja, etenkin ehkä tunnelmallinen kaupunki. Loppu jossa kaupungista sammuvat valot oli todella kaunis. Ja tälläisiä kauniita kohtauksia oli kyllä toinen toisensa perään pitkin elokuvaa. Liikuttava oli kohtaus jossa Taikuri vapautti kaninsa, kani oli aika vähillä eleillä animoitu sanomaan niin paljon että itku ei ollut kaukana.

Mutta mistä tämä niin kaunis ja upea elokuva oikein kertoi? Kyllähän tässä kestossa (Tunti 17 minuuttia) vielä toimii haikea, yksinkertainen kuvaus elämästä, varsinkin kun itse olin jo pelkästään kuvan takia niin fiiliksissä. Mutta huomasin että joku joka ei saa kiksejä sivuhahmojen tai savun animoinnista saattaa hyvinkin nukahtaa sohvalle. Elokuvassa ei ole kiire minnekään, mikä on hyvä, mutta toisaalta, minne siinä edes ollaan menossa? Pieni lisäjännite tai draama ei olisi ollut tarinalle pahitteeksi. Tai oikeastaan kaipasin jännitteen vaihtelua, nyt edettiin tosi tasaisesti, selkeitä huippukohtia ei minusta ollut.

Myös hahmojen motiiveja olisi voinut aivan aavistuksen verran korostaa. Erityisesti tyttö jäi nyt vähän auki: uskoiko hän että Taikurilla tosiaan oli taikavoimia ja niiden voimin hän hankki tytölle lahjoja? Vai hyväksikäyttikö köyhä tyttö vanhaa kilttiä miestä, kun ostatti tällä vaatteita ja asui tämän siivellä? Lopussa tyttö vielä löysi itselleen uuden elättäjän nuoresta miehestä. Olen oikeasti tosi naiivi ja optimistinen, mutta silti meinaan kallistua ajattelemaan asian näin kyynisesti, vaikka en haluaisi. Toisaalta on hienoa että saan miettiä tätä itse. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi ymmärtänyt sekavaa tarinaa, vaan miten selkeä tarina halutaan tulkita.

Elokuva vaatii tarinan puolesta varmaan lisää katsomiskertoja, eiköhän sieltä löydy vielä jotain mitä en ensimmäisellä kerralla huomannut. Illusionisti ei ollut viihdyttävä eikä jännittävä. Se oli haikea, rauhallinen, kaunis ja vaivattoman oloinen. Samoin oli muuten elokuvan illusionistin kohdalla, hän ei ollut tarpeeksi viihdyttävä, jännittävä eikä vauhdikas. Ja kun miettii animaatioelokuvia, niin viihdyttävät ja jännittävät sekoiluanimaatiot ovat ajaneet hidastempoisten, kauniiden animaatioiden edelle. Eli samalla kuin elokuva kertoo taikurin edustaman perinteisen lavataiteen hiipumisesta uusien ja menevämpien esitysten valloittaessa areenat, se voisi kuvata myös edustamansa perinteisen piirrosanimaation, joka vieläpä luottaa kuvaan eikä dialogiin, hiljaisesta hiipumisesta.



Rango

Myös Rango on sinnitellyt mielessä pitkään, mutta jäänyt aina hankkimatta. Nyt se sattui kirjastossa käteen ja pääsi vihdoin katsottavaksi. Muistin ettei elokuvaan olisi tehty ollenkaan suomidubbia, mutta sellainen näytti olevan tarjolla. Elokuvan kannessa mainostetaan kuitenkin Johnny Deppiä niin isoin kirjaimin että suomidubbi jäi seuraavaan kertaan.

Tämä elokuva oli viihdyttävä. Se eteni vauhdilla, oli hauska ja siinä oli selkeä juoni. Villi länsi antoi mielenkiintoiset puitteet, mutta elokuvaa ei oltu rakennettu länkkäreiden varaan. Toki siinä vitsailtiin ja viitattiin lännenelokuviin, mutta ei liikaa. Varsinaisesti kyseessä oli päähenkilön kasvutarina ja aika perinteinen sellainen: Rango ei aluksi itsekään tiedä kuka on, mutta tietää kyllä kuka haluaisi olla. Ja kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, hän kehittää itselleen täydellisen identiteetin, Rangon. Valehenkilöllisyys johtaa aina lopulta paljastumiseen, ongelmiin ja hylkäämiseen. Hahmon pitää sitten kasvaa valehenkilöllisyytensä ohi, todistaa se käytännössä ja saada muiden hyväksyntä. Reppanasta kameleontista on onnistuttu tekemään sympaattinen ja persoonallinen hahmo, jonka vaiheista oikeasti kiinnostuu. Rango ei juuri mieti tekemisiään vaan oikeastaan ajautuu tilanteesta toiseen. Valehenkilöllisyyttään se ei kauaa harkitse vaan improvisoi roolinsa täysillä yli. Ja vaikka siitä tulee palvottu sankari, ei kusi nouse liiaksi sen hattuun. Rangon luonnehan ei varsinaisesti kaipaa kasvua alunperinkään, vaan se etsii omaa paikkaansa.

Kuivaakin kuivemman Dirt-kaupungin asukkaat ovat rujoja tyyppejä. Kaikista ei oikein osaa edes sanoa mitä lajia ne edustavat. Siinä missä joidenkin cgi-animaatioiden hahmojen kohdalla tämä on ollut minulle ylitsepääsemätön ongelma (Ice Age vaikka esimerkkinä) tämän elokuvan hahmojen kuuluukin olla auton alle jääneen näköisiä. Välillä elukoiden kuivunutta nahkaa oikein raaputetaan katsojan silmille, ihanan inhottavaa. Surkeilla ja syyhyisillä Dirtin asukkailla on useimmilla sydän paikallaan ja isosta joukosta kaupunkilaisia on nostettu esiin sopiva määrä mielenkiintoisia sivuhahmoja. Myös miljöö on toteutettu yksityiskohtaisesti ja kaikkiaan tunnelma on kohdillaan.

Elokuvasta löytyy varsin selkeä ja suoraviivainen juonikuvio, kun sheriffiksi nimitetty Rango alkaa ratkoa kaupunkia kohdannutta vesipulaa. Tämä on elokuvan heikoin kohta. Ongelma on kyllä kiinnostava, sitä ratkotaan ihan hyvällä tahdilla, mutta kovin yllättäviä käänteitä se ei tarjoa. Mielenkiinto pysyy yllä vauhdin ja näyttävien takaa-ajojen takia, mutta muuten aivot ovat narikassa. Olisi ollut kutkuttavaa yrittää itse ratkaista mysteeriä, mutta vastaus tuntui alusta asti liian selvältä ja lopputulema oli juurikin sitä. Jälleen kerran persoonalliset ja näyttävät puitteet korjasivat tarinan ongelmia, tosin käsikirjoituspuolelta löytyy myös ansioita: hyvät hahmot, toimiva rytmi ja oivallinen huumori. Katson elokuvan varmasti uudestaan (kun vaan saisin sen joskus ostettua) kun kaipaan kevyttä ja hauskaa viihdykettä tai jos leffaseurana on joku vähemmän animaatioita fanittava aikuinen.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Seitsemän pientä hiirtä

Tämä tarina kertoo seitsemästä pienestä hiirestä jotka ovat kaikki saman ikäisiä ja kaikki samasta perheestä. Tarina neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä ja heidän äidistään ja isästään.

Seitsemän pientä hiirtä (Nanatsugo nezumi) esiintyvät kolmessa suloisessa animaatiotarinassa.

Hiiret kalassa kertoo siitä miten pikku hiiret näkevät luistellessaan näätien pilkkivän. Hekin tahtovat kokeilla kalastamista, mutta isällä on töitä. Äidillä taas on kokemusta kalastuksesta, mutta hän pelkää kaatuvansa liukkaalla jäällä. Lapset haluvat kalaan niin kovasti että rakentavat kelkan jolla he voivat kyyditä äitiä jäällä. Niinpä hiiret lähtevät kalaan, mutta lupaavan alun jälkeen kala ei syö. Kun lapset kyllästyvät on äidin vuoro yrittää. Ja avannosta nouseekin yhdellä kertaa kalaa koko hiiriperheelle.

Suuri perunametsästys on tarina hiiriperheen osallistumisesta perunannostokilpailuun. Villisian perunamaalla käydään tälläinen kamppailu vuosittain. Kisaan lähtevät hiiri-isä ja lapset. Vastassa ovat mm. jänikset joilla on koon puolesta hiiriä paremmat mahdollisuudet voittoon. Hiiret yrittävät silti parhaansa. Yksi lapsista eksyy kesken perunan haun, mutta samalla kun kadonnut lapsi löytyy, löytyy myös jättimäinen peruna. Peruna on niin suuri etteivät hiiret saa sitä vietyä kotiinsa ennenkuin se on koverrettu lähes kokonaan ontoksi. Perunasta syntyykin kanootti jolla hiiret voivat seilata kotiin ja äitikin pääsee näkemään voittopotaatin.

Tarinassa Hiirijuna isä lähtee työmatkalle. Lapsilla koittaa matkan aikana ensimmäinen koulupäivä ja äiti tekee heille pienet laukut, kengät ja hatut. Lapset ovat vermeistä mielissään, mutta päättävät silti olla menemättä kouluun. Äiti ehtii jo huolestua kun lasten mieli ei tunnu muuttuvan. Kouluun on niin pitkä matkakin. Ratkaisuksi äiti keksii pyörittää kahta suuren suurta lankakerää kodin ja koulun väliselle matkalle. Näin syntyy raiteet joita pitkin hiirijuna vie lapset kouluun. Koulupäivän aamuna äiti asettuu raiteille veturiksi ja innokkaat lapset hänen taaksensa junaksi. Jono kulkee joutuisasti kohti koulua, kunnes tunnelissa vastaan tulee käärme. Hiiret pelästyvät pahoin, mutta niin pelästyy käärmekin. Matkan aikana hiirijunan jatkoksi on liittynyt muitakin kouluun menijöitä ja käärme luulee kohdanneensa itseään huomattavasti pidemmän käärmeen ja pakenee. Hiirilapset pääsevät turvallisesti kouluun.

Animaatiot perustuvat Haruo Yamashitan kirjoittamiin ja Kazuo Iwamuran kuvittamiin kirjoihin. Kirjoja on julkaistu mm.ranskaksi ja englanniksi, mutta ei ilmeisesti suomeksi. Sen sijaan meillä on julkaistu Iwamuran Käpymetsä-kuvakirjoja.

Animaatiot on tehty vuonna 1993. Ohjaajana toimi Norio Kashima. Ne on esitetty Ylellä ainakin kolmesti, viimeksi 2010. Suomidubissa näyttelevät mm. Rabbe Smedlund, Inkeri Wallenius ja Kari Hietalahti.

Animaatiot voi katsoa suomeksi youtubesta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Eläinmaailman eläimet

Ihmismäiset eläimet ovat animaatioiden vakiintunutta hahmokuntaa. Eläimet käyttävät vaatteita, vaikkakaan eivät välttämättä kokonaisia asua, asuvat taloissa ja käyvät töissä tai koulussa. Yleensä niissä ei ole eläimellisyydestä jäljellä kuin ulkonäkö ja sekin on tyylitelty ja ihmismäistetty.

Se kuinka sisälle ihmisten sivystykseen eläimet ovat päässeet vaihtelee. Kanit saattavat pitää porkkanoista ja oravan talo voi olla rakennettu puuhun, mutta yhtä hyvin eläimet voivat asustaa tiilitalossa asuinalueella ja syödä kaupan valmisruokia. Jossain tapauksessa kani ja kettu voivat olla ystäviä, toisessa sarjassa kettu saattaa vaania kania pahoissa akeissa. Useimmiten eläimet pariutuvat saman lajin edustajan kanssa, mutta sekin menee läpi että eri lajin edustajat perustavat keskenään perheen. Eläinten antropomorfismiin ollaan animaatioissa jo niin totuttu, ettei siinä ole juurikaan kyseenalaistamista ja muuttuviin yksityiskohtiin sopeudutaan nopeasti.

Mutta yksi häiritsevä asia löytyy: eläimet. Eläimillä nimittäin voi olla lemmikkejä tai kotieläimiä tai villit eläimet voivat elää niiden kanssa rinnakkain. Kuinkas se on mahdollista?


Klassisin ongelma jota luultavasti kaikki ovat joskus miettineet tulee Disneyltä. Kerroppa meille Mikki Hiiri, jos paras ystäväsi on koira nimeltä Hessu Hopo, miksi koira nimeltä Pluto on lemmikkisi?

Heluna Ammun kehitys on varsin mielenkiintoinen. Ensimmäisessä lyhärissä (Plane Crazy) jossa Helunan kerrotaan esiintyneen, nähdään vielä neljällä jalalla kävelevä maalaislehmä. Seuraavassa lyhärissä (The Plow Boy) on jo mukana Polle Koninkauluskin, joka kävelee kahdella jalalla ja käyttää hattua. Heluna on edelleen Mikin ja Minnin rinnalla lehmä, Mikki jopa lypsää sitä. Neljännessä lyhärissä (The Karnival Kid) Heluna on saanut hatun, mutta vasta kuudennessa (The Shindig) sen utareet on peitetty esiliinalla. Tässä maailmassa osa eläinyksilöistä voi siis kehittyä ihmismäisiksi, vaikka muut lajitoverit jäävät eläimiksi. Evoluutioteoriaa ei tässä kohdin kannata kai edes miettiä. Parempi oikeastaan olla miettimättä koko aihetta Disneyn osalta tämän enempää, ettei aivan sekoa. Esimerkkejä on nimittäin aivan liikaa.

Hyvä ja suosittu aihe lapsille suunnattuun sarjaan on lasten elämä. Yksi monen lapsen elämään jossain vaiheessa liittyvä asia on halu saada oma lemmikki. Mutta entä kun animaation lapsi on eläinlapsi?


Lemmikin kaipuu on iskenyt mm. maasika Arttuun ja kilpikonna Frankliniin. Artulla on lemmikkikoira Kamu. Mutta toisaalla Artulla on koiria myös ystävinään. Vielä lisää hämmennystä aiheuttaa se että muutamassa jaksossa Kamun näytetään puhuvan. Hänen puhettaan eivät tosin ymmärrä kuin muut eläin-eläimet (mm.kissat ja linnut) ja vauvat.


Franklin saa lemmikin heti piirrossarjan ensimmäisessä jaksossa. Franklinilla on lelukoira Sami, mutta eihän se ole oikea, kuten lintu, kissa tai poni. Mutta kun sarjan eläimet eivät käytä vaatteita, eikä suurinta osaa ole edes nimetty (Franklinin ystäviähän ovat mm. Majava, Etana ja Hanhi) alkaa ero lemmikin ja omistajan välillä kaventua vähän liikaa. Onneksi Franklin valitsee itselleen lemmikiksi kultakalan, joka tuntuu edes hieman loogiselta lemmikiltä kilpikonnalle.


Babarissa on jakso, jossa nuori Babar kohtaa viidakossa pahkasian. Hän ottaa possun lemmikikseen, mutta ei tiedä että sillä on jo omistaja. Possu on sarvikuonokuningas Rataxeen vaimon rakas Reginald. Mutta miten norsut ja sarvikuonot voivat pitää pahkasikaa lemmikkinä? Toisaalta sarjassa viidakon eläinten siirtyminen ihmismäisiin tapoihin on vielä kesken, ehkä pahkasiat ovat jääneet kehityksen kelkasta ja niitä on soveliasta pitää lemmikkeinä?

Nalle Luppakorvan maailma ei myöskään ole täysin looginen. Eläinhahmot asuvat taloissa ja käyttävät vaatteita, ainakin suurimmaksi osaksi. Esimerkiksi Luppakorvan koiraystävä Musti nähdään välillä alastomana, asumassa koirankopissa. Toisissa jaksoissa Musti on viimeisen päälle puettu ja käy lastentarhassa. Samaa tekevät puput, oravat ja kissat. Tälläiset vaihtelut eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, koska eläinten suhtautuminen toisiinsa ei muutu. Musti ei missään vaiheessa ole Luppakorvan koira-lemmikki vaan se esiintyy aina tasavertaisena ystävänä, oli sillä sitten vaatteet tai ei. Miksei sitä voisi välillä käyskennellä alasti metsässä vaikka asuisikin talossa?


Yksi sarjan jaksoista herättää kuitenkin ihmetystä. Siinä Luppakorva ystävineen löytää pienen hauvan. He keksivät ottaa sen mukaansa lastentarhaan, jonne se voisi jäädä kaikkien lasten lemmikiksi. Se sopiikin sekä opettajalle että talonmiehelle, mutta ilo lopuu lyhyeen kun sisään tulee rouva joka etsii kadonnutta koiranpentua. Mutta rouvahan on itsekin koira! Onko pentu siis hänen lemmikkinsä vai lapsensa?


Vekarat-sarjan päähenkilö on possupoika Sasu. Sasun parhaita ystäviä ovat Torsti-sonni ja Sanna-ankka. Sasu asuu maatilalla jolla kasvatetaan lampaita ja kanoja. Lampaat kyllä temppuilevat oikeita lampaita enemmän ja nousevat välillä kahdelle jalalla, mutta ovat silti maatilan kotieläimiä. Joita porsaat hoitavat. Porsaat, joiden ystäväpiiriin kuuluu lehmiä ja vuohia ja jopa ankka. Mikä erottaa lampaat tästä joukosta? Entä mitä eroa on kanoilla ja ankoilla? Uskaltaako Sanna kyläillä Sasun perheen luona huolettomin mielin vai onko sekin vaarassa joutua ulkoruokintaan?


Kolme muskettikoiraa kertoo muskettisotureista ja miekkataisteluiden ja "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" -paatoksen lisäksi kuvaan kuuluu se että taistelusta toiseen liikutaan uljaasti ratsain. Mitä muuta Muskettikoirilla voisikaan alla olla kuin hevonen? Polkupyörä? Skootteri? Se olisi huomattavasti typerämpää kuin ihmismäinen koira ratsastamassa hevosmaisella hevosella. Kun sarjan ihmismäiset hahmot ovat lähinnä koiria ja kissoja (Kardinaalin miehissä on yksi possu) tuntuu hevonen hevosena vielä ihan uskottavalta.


Hevosia nähdään myös Matka maailman ympäri -sarjassa. Tälläkin kertaa hevoset ovat tarinan kannalta perusteltuja. Ideahan on että Phileas Fogg kiertää maailmaa vuonna 1872 ja vaikka Fogg matkakumppaneineen on kuvattu eläimiksi on Jules Vernen tarinaan pohjaava sarja muuten melko lailla kiinni realismissa. Hevosvankkurit kuuluvat olennaisesti ajan kulkuneuvoihin. Hevosten lisäksi sarjassa nähdään myös Goa-norsu, joka sekin tuntuu käyvän järkeen aika hyvin.

Jos hevosten asema animaatioissa tuntuu epäreilulta, tasaa tilannetta se että My Little Pony -sarjoissa hevoset ovat määräysvallassa. Tottakai söpöillä poneilla kuuluu olla söpöjä lemmikkejä! Ja koska nämä karkinkirjavat ponit (joista osalla on sarvi tai siivet) ovat jo melko kaukana oikeista poneista eivät lemmikit tunnu niiiin kummalliselta asialta. Mutta vähän kummalliselta silti...




Alfred J. Kwak -sarjassa eläimet pysyvät lähes kokonaan ihmismäisinä. Ainoa oikeasti villiltä vaikuttava eläin on kilpikonna jonka selässä on saari. Vesimaassa taas toinen kilpikonna pitää antiikkikauppaa. Hieman hämmentävää on myös se että sillit osaavat puhua, mutta niitä pyydetään ruuaksi. Samoin valaat osaavat puhua, vaikkakin omaa kieltään. Silti niitäkin jahdataan. Nämä eivät ole kuitenkaan kovin suuria epäkohtia. Onneksi, sillä kun sarjassa käsitellään ankkojen ja hanhien välistä rasismia olisi hieman outoa jos Alfred toisaalla taluttelisi koiraa.

Jaksossa nimeltä "Sirkuksessa" Alfred pestautuu pelleksi sirkukseen. Sirkuksen vetonaula on hirmuinen ihminen jota paimentaa ihmistenkesyttäjä Orhi. Voiko tämän tulkita vitsailuksi eläinten maailman eläinten epäloogisuuksille?


Viimeiseksi esimerkiksi on pakko ottaa Muumilaakson tarinoita. Muumit kasvattavat talonsa ympärille viidakon, jonne Haisuli vapauttaa eläintarhasta joukon puhuvia eläimiä. Ensin eläimet suunnittelevat muumien syömistä, sitten ne ystävystyvät Muumiperheen kanssa. Kun eläimet tahtovat palata takaisin eläintarhaan, lähtevät Muumit saattamaan niitä. Mutta eläintarhasta löytyykin sopiva häkki myös Muumeille, jotka muistuttavat aivan riittävästi virtahepoja.

Onneksi Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Hemuli hankkivat Tiedeakatemian presidentiltä todistuksen siitä etteivät Muumit kuulu häkkiin. Eläintarha pahoittelee sekaannusta kera kauniiden sanojen ja kukkasin. "Ei pidä arvostella pelkän ulkokuoren perusteella." Toteaa eläintarhanjohtaja.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Paula, Laura ja Booris

Pikku Kakkosessa alkoi tällä viikolla kaksi uutta sarjaa, Paula ja Laura. Ylen kolmas uusi animaatio nähdään sunnuntaiaamuna, kun Råtta Booris parantaa tapansa alkaa.



Paula (Punky) on irlantilainen 2D-animaatio jonka nimihahmo esittelee ohjelman alussa itsensä: "Olen Paula, pidän tanssista, perheestäni ja haleista ja olen down-lapsi." Sarjan on sanottu olevan ensimmäinen animaatio, jonka päähenkilöllä on Downin syndrooma. Ainakaan ensimmäisen jakson perusteella tätä ei kuitenkaan sarjassa alleviivata. Paula on tomera kuusivuotias, jonka perheeseen kuuluvat hänen lisäkseen äiti, isoveli, mummo ja koira ja sarjassa kerrotaan heidän arjestaan.

Sarjan on luonut Lindsay J. Sedgwick ja tuottanut Monster Animation. Sarjan esittäminen on alkanut Irlannissa 2011 ja jaksoja on tehty tähän mennessä 20.



Laura (tai kuten ohjelman alussa lukee Ystävämme Laura) (Meine Freundin Conni) on saksalainen animaatio. Se kertoo Laurasta, jonka perheeseen kuuluvat pikkuveli, äiti ja isä. Sarjan ensimmäisessä jaksossa käsitellään muuttamista, myöhemmin Laura mm. saa kissan ja opettelee uimaan.

Sarjassa on 26 jaksoa ja sitä on tehty vuosina 2010-2011. Se perustuu Liane Schneider kirjoihin, jotka on kuvittanut Eva Wenzel-Bürger. Kuvakirjoja on julkaistu myös suomeksi.



Råtta Boorikseen päästään tutustumaan vasta Sunnuntaina. Kyseessä onkin vaihteeksi kotimainen animaatio, joka on suunnattu koko perheelle. Sarjan nimihahmo Booris on viettänyt huonoa elämää rillustellen kunnes päättää parantaa tapansa Silakka-Annelin avustuksella.

Edith filmin tuottaman kuusiosaisen sarjan ovat ohjanneet ja animoineet Leena Jääskeläinen ja Kaisa Penttilä. Äänessä Janne Reinikainen.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Teattereissa Lokakuussa

 
12.10 Niko 2 -Lentäjäveljekset

Vuonna 2008 valmistunut kotimainen animaatioelokuva Niko lentäjän poika saa nyt jatkoa. Uusi elokuva kertoo isänsä löytäneen Nikon edelleen muuttuvista perhekuvioista. Nyt mukaan tulee isäpuoli ja tämän poika. Niko saa siis Jonnista pikkuvelipuolen. Jonni on veljeydestä enemmän innoissaan kuin Niko, jolla on totuttelemista uudessa roolissaan.

3D-Elokuvassa puhutaan tietysti suomea. Rooleissa mm. Erik Carlson, Juhana Vaittinen, Mikko Kivinen ja Vuokko Hovatta. Elokuvan on ohjannut ensimmäisen Niko elokuvan tapaan Kari Juusonen.

26.10 Helinä-keiju ja siipien salaisuus

Disneyn keijut-sarjan elokuva pääsee nyt Suomessa ensimmäistä kertaa teatterilevitykseen. Aiemmat Helinä-keiju elokuvat Helinä-keiju, Helinä-keiju ja kadonnut aarre ja Helinä-keiju ja suuri keijupelastus on julkaistu suoraan dvd:llä. Sarjan seuraava elokuva Quest for the Queen on tulossa ensi vuonna.

Tässä tarinassa Helinä tapaa siskonsa Talvililjan, joka asuu Helinältä kielletyssä talvimetsässä. Kun Helinä haluaa esitellä siskolleen oman kotinsa he vaarantavat tahtomattaan keijupoukaman ja vuodenaikojen tasapainon.

Elokuvaa esitetään suomeksi dubattuna.

Lokakuun dvd:t ja blu-rayt.

 3.10 Liikkuva Linna

Studio Ghiblin Liikkuva Linna julkaistaan blu-raylla. Extroina kirjailija Diana Wynne Jonesin haastattelu, Dokumentti siitä miten Haurun linna on toteutettu ja studion muiden elokuvien trailereita. Ääniraidat japaniksi ja suomeksi.

3.10 Maameren tarinat 

Myös Ghiblin Maameren tarinat julkaistaan blu-raylla. Ilmeisesti julkaisussa ei ole extramateriaalia. Elokuvaa ei myöskään ole dubattu suomeksi.

24.10 Joulupukki ja noitarumpu

Kuka ei vielä omista omaa kappaletta kotimaisesta jouluklassikosta voi suunnatta kauppaan hakemaan tätä uusintajulkaisua. Elokuva julkaistaan vaan dvd:llä.

24.10 Monster High: Monsterit Määrää

Monster High -konsepti on Suomessa rajoittunut tähän asti ilmeisesti vain leluihin mutta nyt monsterimuotinukkejen suosiota nostatetaan meilläkin animaation voimin.


26.10 Tuhkimo 2 ja 3

Syyskuussa julkaistun Disneyn Tuhkimon jatko-osat julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla. Dvd:llä jatko-osat myydään erikseen mutta blu-rayllä näyttäisi olevan saatavilla vain molemmat elokuvat sisältävä julkaisu.

Maija Mehiläisen ja Peukaloisen retkien uudelleen julkaisu alkoi jo Syyskuussa. Tässä kuussa molempiin sarjoihin saadaan seuraavat dvd:t. Kumpaakin sarjaa julkaistaan muutaman jakson paketeissa. Peukaloisen retket on julkaistu jo kolmessa erilaisessa boksissa (kahtena 26:n jakson pakettina ja yhtenä koko sarjan pakettina) jotka ovat jatkuvajuoniselle sarjalla tälläisiä tynkäjulkaisuja huomattavasti parempi julkaisukanava.

Maija Mehiläisen ensimmäinen kausi taas on julkaistu sekä boksilla että kahteen kertaan yksittäisinä dvd:einä. Sarjan toinen tuotantokausi on edelleen julkaisematta. Aiemmilla julkaisuilla oli Ylen vanha dubbaus, uutuusjulkaisun kansien Juniori -logon perusteella näillä dvd:eillä on Juniorin dubbaus.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kysely: Mikä pelotti?

Blogin seuraavassa kyselyssä muistellaan animaatioita jotka lapsuudessa aiheuttivat pelkoa.

Kun kyse on näin henkilökohtaisista kokemuksista, kyselyssä ei ole valmista kaavaketta jonka vaihtoehdoista omat vastauksensa voisi valita. Osallitua voi siis vain kirjallisesti. Tervetulleita ovat sekä lyhyet ja ytimekkäät ajatukset että pidemmätkin pohdiskelut.


Kyselyssä käsitellään nimenomaan lapsena pelottavaksi koettuja animaatioita, niiden hahmoja ja tapahtumia. Toki voit myös kertoa onko joku pelko olemassa vielä aikuisiälläkin. Myös tämän päivän lasten pelkojen kohteista olisi kiinnostavaa kuulla, jos kyselyyn vastaavilla on omia lapsia tai tietoa tuttuja lasten tv-peloista.

Tässä muutamia kysymyksiä joita voi käyttää omien vastausten pohjana. Sana on kuitenkin vapaa, jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata ja juttua saa jatkaa niin paljon kun aihe muistoja (ja traumoja) herättää.

Mitkä olivat pelottavimmat animaatiohahmot?
Entä pelottavin tapahtuma elokuvassa tai sarjassa?
Oletko pelännyt sellaisia hahmoja tai tapahtumia joita ei oltu edes tarkoitettu pelottaviksi?

Oliko jokin animaatio niin pelottava ettei sitä voinut katsoa ollenkaan?
Auttoiko vanhempien tai sisarusten läsnäolo, piiloutuminen tai jokin muu konsti pelon voittamiseen? Onko jokin animaatio aiheuttanut painajaisia tai pelkoja ruudun ulkopuolella?

Oletko saanut katsoa kaikenlaisia animaatiota vai onko sinulta kielletty jonkin elokuvan tai sarjan katsominen esimerkiksi ikärajan takia?
Millaiset ei-animoidut ohjelmat aiheuttivat pelkoja? Olivatko ne tarkoitettu aikuisille vai lapsille?

Saavatko lastenohjelmat myös pelottaa?
Voiko pelkäämisestä olla jotain hyötyä?
Millä mielellä katsoit sellaisia animaatioita, joiden tiesit olevan jännittäviä tai pelottavia?

Kyselyyn voi vastata Lokakuun aikana kommentoimalla tätä tekstiä tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen elakoonkuvat(at)gmail.com

Kokoan vastauksista blogiin jutun pelottavista animaatioista ja siitä mitä lapset animaatioissa pelkäävät ja miten siihen suhtaudutaan.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tao Taon jaksot 14-26

  Jakso 14: Tarina hiirtä ahdistavasta vaikeasta pulmasta

Hiiriveljekset Tutulos ja Tutan asuvat suuressa tornissa, jota kutsutaan Hiiritorniksi. Tutuloksella on sievä vaimo ja liuta lapsia, mutta Tutan ei ole vielä välittänyt perustaa perhettä. Ruokaa hakiessaan veljekset törmäävät kissaan, ja Tutan turhautuu voimattomuutensa. Se saa ajatuksen hankkiutua maailman vahvimman olennon puolisoksi, jotta edes sen lapsista tulisi vahvoja. Maailman vahvimmaksi olennoksi hiiri päättelee auringon, mutta aurinkokin häviää pilvelle. Pilvi taas ei mahda mitään tuulelle, mutta tuulikaan ei ole maailman vahvin. Se ei saa kaahdettua tornia, samaa jossa Tutan asuu. Torni kertoo Tutanille olevansa toki tuulta vahvempi, mutta sitäkin huolettaa yksi asia: tornissa majaa pitävät hiiret. Torni suositteleekin Tutanin etsimään itselleen vaimoksi hiiren ja tyytymään siihen että kaikki pelkäävät jotakin.

Jakso 15: Tarina itsekkäästä tuuliviiristä

Kanaemon viimeisestä munasta kuoriutuu aivan erityisen uljas kukkopoika. Luonteellaan poika ei kuitenkaan pääse koreilemaan, sillä se on ylimielinen ja itsekäs. Tämä tietysti johtaa kahnauksiin niin sisarusten kuin muidenkin pihan eläinten kanssa ja lopulta kukonpoika lähtee pois. Se kohtaa vedenhaltija, joka tarvitsisi apua mutta kukko ei halua liata itseään ja jättää vedenhengen pulaan. Sitten se tapaa tulen, joka haluaa varoittaa kukkoa nuotion sytyttäneistä ihmisistä. Kukko ei välitä varoituksista, eikä siitäkään että nuotioon pitäisi lisätä puuta ettei tuli sammu. Metsässä Kukko kohtaa Puhurin, Pohjatuulen pienen pojan, jota ilkeät puut ahdistelevat. Puhuri auttaa Kukkoa, mutta Kukko välittää jälleen vain itsestään ja pakenee paikalta. Sattumalta sen jalasta kimpoaa kivi joka osuu Puhuria pitelevään puuhun ja tuuli pääsee irti sen otteesta. Kukko päätyy kuninkaan linnan portille ja päättelee tulleensa paikkaan jossa sen kaunis ulkomuoto herättäisi ansaitsemaansa arvostusta. Kokki ottaakin Kukon mieluusti vastaan, päivälliseksi kuninkaalle. Kukko on pahassa pulassa. Keittiössä se huomaa vedenhaltijan ja tulenhaltijan, mutta kummallaan ei ole aikomusta auttaa Kukkoa, joka ei itse ole koskaan halunnut auttaa muita. Sitten paikalle saapuu Pohjatuuli, joka haluaa kiittää Kukkoa poikansa pelastamisesta. Se ottaa Kukon syliinsä ja lennättää pois. Tuuli laskee Kukon tolpan nokkaan talon katolle, jossa kaikki voivat ihastella sen kauneutta, mutta jossa sen kova luonne ei aiheuta vahinkoa.

Jakso 16: Tarina tyytymättömästä perhosesta

Pieni perhonen on kuullut kerrottavan ihanasta paratiisisaaresta. Sen omakin kotisaari on varsin miellyttävä, eikä sillä periaatteessa pitäisi olla mitään aihetta valittaa. Perhonen ei kuitenkaan pääse yli ajatuksesta, että jossain on vielä parempi paikka elää. Niinpä se lähtee lentämään meren yli kohti unelmiensa saarta, mutta kaikki voimansa käytettyäänkään se ei pääse paratiisiin. Saari jolle perhonen laskeutuu on karu, eikä siellä ole kukkia. Harmissaan se alkaa jutella haikaralle ja keksii tälle tarinan ihmeellisestä saaresta, oikeasta paratiisista. Siellä olisi haikaralle kalaa ja olisi suorastaan hölmöä jäädä nykyiselle asuinpaikalle, perhonen kun vielä tietää mistä tämä paratiisisaari löytyy. Haikara suostuu lopulta lähtemään ja perhonen istuu sen selkään. Haikara lentää pitkän matkan läpi myrskyn ja pääsee perille. Saari on toki kaunis ja täynnä ihania kukkia, mutta siellä ei ole sellaisia kaloja mistä perhonen oli kertonut. Häpeissään perhonen tunnistaa keksineensä koko saaren ja ohjanneensa haikaran omalle kotisaarelleen, jonne se ei enää omin voimin olisi voinut palata. Haikara antaa perhoselle anteeksi ja palaa omalle saarelleen.

Jakso 17: Tarina kolmesta pienestä porsaasta

Äiti porsas lähettää kolme poikaansa Paksun, Tyhmän ja Ovelan maailmalle. Ovela on innoissaan, hänen veljensä eivät. Ensimmäinen possu rakentaa itselleen talon oljista, vaikka Ovela varoittelee. Seuraava rakentaa talonsa oksista mutta sekään ei ole Ovelan mielestä hyvä ajatus. Ovela itse löytää vanhan tiilitalon rauniot ja kasaa niistä itselleen pienen mutta vahvan talon. Sitten seuduilla alkaa kierrellä susi. Se puhaltaa Paksun ja Tyhmän heppoiset talon rikki ja possut pakenevat pikkuveljensä luokse. Ovelan tiilitupaa susi ei saa rikki. Se maanittelee possuja mukaansa naurispellolle. Ovela sopii suden kanssa tapaamisen aamukuudeksi. Mutta Ovela tietysti käy naurispellolla jo viideltä ja susi saapuu talolle turhaan. Nyt se lupaa viedä possut poimimaan omenoita. Ovela sopii tapaamisen jälleen kuudeksi, mutta possut menevät omenapuulle jo neljältä. Nyt ei suttakaan niin helposti narrata vaan sekin saapuu ajoissa omenapuulle. Possut pääsevät pinkomaan pakoon. Nyt susi lupaa viedä porsaat markkinoille. Ovela haluaa markkinoille ja lähtee sinne ominpäin, mutta kohtaa suden paluumatkalla tiellä. Tynnyrin sisällä kierien se pääsee sutta pakoon. Paksu ja Tyhmä ovat niin ylpeitä veljestään että alkavat kokata pataa Ovelan kunniaksi. Susi laskeutuu samaan aikaan savupiipusta ja polttaa tulikuumassa padassa häntänsä. Se sinkoutuu piipusta toiselle puolen maapalloa.

Jakso 18: Tarina seeprasta

Savannia vaivaa paha kuivuus. On lähdettävä hakemaan apua Sateenhaltijattarelta, mutta kukaan eläimistä ei suostu lähtemään vaivalloiselle ja vaaralliselle matkalle. Vain nuori seepra ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sitä yritetään estellä, mutta se lähtee matkaan. Ensin sitä koettelee hiekkamyrsky. Onneksi norsu antaa sille suojaa. Sitten seepra on nääntyä aavikolle. Aavikkohiiri herättää sen ja kertoo lähellä sijaitsevasta keitaasta. Hiiri on kuitenkin erehtynyt eikä seepra löydä keidasta. Se ajattelee läheisiään ja saa voimaa jatkaa matkaa. Seepra kohtaa toisen hiiren, joka pahoittelee ensimmäisen hiiren aiheuttamaa sekaannusta ja neuvoo itse seepralle pohjavesilähteen. Epäileväinen seepra kaivaa maata ja hiekasta löytyy lähde. Hiiri neuvoo seepraa jatkamaan matkaa vuorelle ja hyppäämään siellä rotkon yli. Rotko on leveä mutta seepra kokoaa kaikki voimansa ja loikkaa sen yli. Toisella puolella odottaa pöllö, joka antaa seepralle ruokaa ja lupaa johdattaa seepran eteenpäin. Se kertoo että Sateenhaltijattaren luokse pääsee vain lentäen ja seepran selkään kasvaa siivet. Seepra lentää pilviin Sateenhaltijattaren valtakuntaan. Siellä se kuulee että vain pilvet voivat tuoda sadetta ja seepran on itse muututtava pilveksi, jos se haluaa muita eläimiä auttaa. Seepra uhrautuu ja savannilla alkaa sataa. Eläimet näkevät pilvissä tutun hahmon ja pieni seepra pitää jatkossakin huolta ettei savannilla enää kärsitä kuivuudesta.

Jakso 19: Tarina sateenkaarilinnusta

Uljas sateenkaarilintu lentää ilmojen halki. Pitkän matkan päätteeksi se päätyy lintumetsään, jonka asukkaat suhtautuvat siihen ensin varsin epäilevästi. Tavalliset linnut pitävät koreaa vierasta koppavana. Kun sateenkaarilintu kertoo asiansa linnut ovat kuitenkin heti valmiita apuun. Sateenkaarta uhkaavat toukat, jotka syövät sateenkaaren kukkia. Kun kukat kuihtuvat sateenkaari haalistuu. Sateenkaarilinnut eivät yksinään pääse toukista eroon vaan ne tarvitse apua maassa asuvilta linnuilta. Sateenkaarilintu johdattaa maan linnut kotiinsa. Raskaan matkan jälkeen niille tarjotaan ensin ruokaa ja ne saavat levätä. Sitten alkaa taistelu toukkia vastaan. Maan lintujen avustuksella toukista päästään eroon ja sateenkaari säästyy tuholta. Samalla linnut ovat saaneet itseensä sateenkaaren värit, kiitokseksi avustaan.

 Jakso 20: Tarina pienestä koirasta ja isosta luusta

Tarina tapahtuu Hollannissa. Koiralaumaan tulee uusi jäsen, Pikku. Se ystävystyy lauman johtajan, Pomon kanssa. Koirat jakavat keskenään kaiken, kunnes Pikku sattuu löytämään mahtavan lihakimpaleen. Se aikoo kertoa aarteestaan Pomolle, mutta alkaa sitten epäillä että Pomo saattaisi ottaa lihasta suuremman palan tai jopa jakaa sen koko laumalle. Niinpä Pikku päättää pitää lihan itse. Pomo sattuu Pikun kanssa samalle reitille. Se haistaa Pikun jäljet ja alkaa epäillä. Pikku ei tajua omaa epärehellisyyttään vaan näkee painajaisia jossa muut vievät sen lihakimpaleen. Pomo alkaa etsiskellä Pikkua. Yksi koirista on nähnyt sen kirkolla ja Pomo löytääkin kirkon tornista Pikun sinne piilottaman lihan. Se on hyvin pettynyt ystävänsä epärehellisyyteen. Pikku saapuu tornille samaan aikaan ja huomaa lihasta riippuvan narun roikkuvan tornista maahan. Se nappaa narusta ja vetää lihan Pomon nenän alta alas ja pakenee. Pomo on tyrmistynyt ja lähtee Pikun perään. Se jahtaa Pikkua kunnes pieni koira hyppää jokeen. Vettä pelkäävä Pomo jää rannelle. Toisiinsa pettyneet koirat tuijottavat toisiaan periksi antamatta, kuulemma hamaan tappiin asti.

Jakso 21: Tarina lörpöttelevästä kilpikonnasta

Järvellä asustaa lörppö kilpikonna, jonka juttuja kukaan ei jaksa kuunnella. Sitä suorastaan vähän pelätään. Kun järvi kuivuu, linnut lentävät pois mutta kilpikonna jää suremaan hiljaisuutta. Se kohtaa rapu-lapsen ja lupaa viedä sen perheensä luokse joen yläjuoksulle. Mutta kilpikonna on luvannut liikoja ja matka on liian pitkä. Paikalle sattuu kaksi kurkea, jotka lupaavat viedä kaksikon perille. Ne ottavat kepistä jaloillaan kiinni ja kilpikonna ja rapu saavat roikkua kepistä. Rapu pitää kiinni saksillaan ja kilpikonna hampaillaan. Sen on tietysti vaikea olla puhumatta. Kaikki menee kuitenkin hyvin melkein perille asti, sitten kilpikonnan hermot pettävät ja se avaa suunsa. Se putoaa alas kuivaan joen uomaan. Kilpikonna suree yksinäisyyttään. Sitten se huomaa kurkien palaavan. Niillä on mukana pikku rapu sisaruksineen. Ravut muodostavat vahvan ketjun, jonka päällä istuen kilpikonna pääsee perille ilman että sen pitää olla puhumatta. Se lörpöttelee koko matkan ja jatkaa elämää uudella järvellä entiseen tapaan. Se on kuitenkin oppinut että teot merkitsevät enemmän kuin sanat.

Jakso 22: Tarina rumasta ankanpoikasesta

Jaksossa kerrotaan perinteinen ja koskettava versio rumasta ankanpoikasesta. Ankka-muorin kuopus ei olekaan mikään pahnanpohjimmainen, vaan sisaruksiaan selvästi isompi ja oudomman näköinen ilmestys. Karjapihan asukkaiden mielestä poikanen on suorastaan ruma, eivätkä poikasen omat sisaruksetkaan hyväksy sen erilaisuutta. Niinpä ankanpoikanen lähtee pois ja yrittää pärjätä omillaan. Tulee talvi ja poikanen on vähällä kuolla kylmyyteen, mutta joukko lapsia löytää sen ajoissa ja hoitaa kuntoon. Poikanen kuitenkin pakenee talosta ja sinnittelee ulkona. Vihdoin koittaa kevät ja poikanen huomaa kasvaneensa aikuiseksi. Mutta siitä ei olekaan tullut ankkaa, vaan uljas joutsen.

Jakso 23: Tarina pöllöstä ja pohjatuulesta

Pohjatuuli ja sen selässä istuva Lumipilvi tuovat tulleessaan talven. Ne lähtevät matkaan pohjoisesta, mutta matkalla lumipöllö jää niiden tielle ja lennähtää Pohjatuulen kyytiin. Pöllö päätetään ottaa mukaan ja yhdessä Lumipilven kanssa se heittelee hiutaleita maahan. Ne innostuvat lumen heittelystä siinä määrin että lumi loppuukin kesken. Pohjatuuli ja Lumipilvi lähtevät hakemaan lisää lunta ja pöllö jää syksyiseen metsään odottamaan niiden paluuta. Metsän eläimet ovat ihmeissään pöllön valkeista, kimaltelevista höyhenistä. Sitten sen huomaa myös metsästäjä joka lähteekin kiireesti takaisin kotiinsa. Muut eläimet varoittavat pöllöä, ihminen aikoo ottaa sen vangiksi tai ampua sen. Pöllön pitää piiloutua, mutta se on niin hohtavan valkoinen että se erottuu selvästi jokaisesta piilosta. Liejukana lähtee hakemaan Pohjatuulta apuun ja muut eläimet jäävät kauhuissaan odottamaan ihmisen paluuta. Ihminen palaa haavin kanssa on on juuri ottamassa pöllön kiinni kun sankka lumipyry täyttää ilman. Ihminen pakenee viimaa ja pöllö pelastuu.

Jakso 24: Tarina saapasjalkakissasta

Köyhä mylläri jättää vanhimmalle pojalleen perinnöksi säkin jyviä. Keskimmäinen saa itselleen aasin ja nuorimmainen kissan. Nuorin poika on hieman pettynyt, mutta silloin kissa alkaa puhua ja lupaa järjestää pojan asiat kuntoon. Se tarvitsee itselleen vain saappaat, hatun ja tyhjän säkin. Kissa lähtee vaikealle matkalle vieraalle seudulle ja nappaa sieltä kiinni ihmellisen linnun. Sen kissa vie lahjaksi kuninkaalle ja tämän tyttärelle. Kissa kertoo lahjan olevan peräisin isännältään, Karabashin markiisilta. Kissa vierailee palatsissa myös herkullisten hedelmien ja kauniiden kukkien kanssa ja kuningas ja prinsessa kiinnostuvat anteliaasta markiisista. Kissa lupaa järjestää tapaamisen markiisin linnassa. Myllärin poika on kissan suunnitelmista ihmeissään, mutta kissa ottaa ohjat käsiinsä ja työntää pojan jokeen. Sitten tielle ajavat kuninkaan vaunut ja kissa kertoo markiisin joutuneen ryöstetyksi. Poika puetaan kuiviin kuninkaallisiin vaatteisiin ja kissa jatkaa äkkiä matkaa kohti lähiseudun ainoaa linnaa. Sitä isännöi ilkeä lohikäärme. Kissa huijaa lohikäärmeen muuttamaan itsensä hiireksi ja nappaa sen sitten kiinni. Lohikäärmeen taika häviää ja linna muuttuu synkästä rauniosta taas loisteliaaksi palatsiksi. Pian kuninkaan vaunut ajavatkin pihaan. Myllärin poika ja prinsessa ovat jo ihastuneet toisiinsa ja pian tanssitaan heidän häitään. Saapasjalkakissa saa elellä yltäkylläisesti linnassa.

Jakso 25: Tarina kalan lahjasta

Kissakylän asukkaat hankkivat ruokansa onkimalla joesta kaloja. Nuori kissa ei tunnu saavan kalaa sitten millään. Se harmittaa kissaa, koska hänen pitäisi hankkia ruokaa myös vanhalle vaarilleen. Eräänä päivänä kissan onkeen tarttuu niin surkean pieni kala ettei siitä ole syötäväksi, mutta kissa alkaakin hoitaa ja kasvattaa kalaa kaivamassaan pikku lammikossa. Kalasta kasvaa lopulta huikean suuri ja se esittää kissalle toiveen päästä takaisin kotiinsa. Se lupaa viedä kissankin tapaamaan vanhempiaan. Nuori kissa vie kalan joelle ja istuu sen selkään. Kala ui kauas merelle ja sukeltaa. Kissa pystyy hengittämään veden alla ja kala vie sen isänsä, itse meren kuninkaan palatsiin. Siellä kissaa kiitellään vuolaasti, vaikka sitä itseään hävettää. Sehän oli alunperin pyydystänyt kalanpoikasen, ei pelastanut sitä. Kala on kuitenkin kiitollinen ja kissa saa nauttia hyvästä ruuasta ja kauniista maisemista. Sitten sen tulee ikävä vaaria ja kala vie sen takaisin. Mukaansa kissa saa lahjan meren kuningasparilta. Kotona lahjalippaasta paljastuu helmiä ja timantteja. Sen jälkeen kissan ja vaarin mökissä ei enää ole nälkää ja puutetta nähty.

Jakso 26: Tarina kadonneista keijuista

Tulikärpästen maa on ihana paikka asua. Sitten vanha ennustus lohikäärmeestä ja valokeijuista toteutuu: koko seutu menettää värinsä ja muuttuu harmaaksi ja hämäräksi. Jonkun on lähdettävä vapauttamaan valokeijut ja voittamaan kahdeksanpäinen lohikäärme. Tulikärpästen kuninkaan kolme poikaa Junda, Tantaka ja Lago lähtevät matkaan. Kaikki epäilevät niin pienien olentojen onnistumista. Perillä prinssit löytävät valokeijut vangittuina. Ne eivät pääse häkeistään lohikäärmeen taian takia. Taika raukeaisi, jos lohikäärme muuttuisi kiveksi. Keijut antavat prinsseille taikahedelmän, joka pitää heittää lohikäärmeen suuhun. Lisäksi he saavat onnenkilven ja lohikäärmeen tulelta suojaavan taian. Taistelu näyttää epätoivoiselta, mutta vahingossa pudotettu onnenkilpi painuu kivien läpi maahan ja reiästä alkaa suihkuta vettä. Vesi sammuttaa lohikäärmeen liekit ja tulikärpästen onnistuu heittää taikahedelmä sen suuhun. Lohikäärme muuttuu kiveksi ja keijut vapautuvat.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Jatko-osat jakavat mielipiteet

Kesällä blogin lukijat saivat kertoa mielipiteensä aiheesta elokuvien jatko-osat. Kyselyyn oli mahdollista osallistua valitsemalla sopivat väittämät annetuista vaihtoehdoista tai nimetä suosikki ja inhokki elokuviaan kommentin muodossa. Yleistä pohdintaa mm. jatko-osien onnistumisesta, epäonnistumisesta ja tarpeellisuudesta tuli myös mukavasti (tästä osoituksena lukuisia lainauksia). Jatko-osat todella jakavat mielipiteet. Toinen tykkää, toinen ei voi sietää.


Jatko-osista puhuttaessa esille nousee nopeasti Disney. Ensimmäinen klassikkosarjaan kuuluvan elokuvan jatko-osa oli vuonna 1990 valmistunut Bernard ja Bianca Australiassa. Ensimmäisen kerran pelastusjärjestön hiiret oli nähty vuonna 1977 pelastamassa Penny tyttöä, uudessa elokuvassa Bernard ja Bianca lähetettiin Australiaan auttamaan Tonia. Perusidea on sama, hiirikaksikko auttaa ihmislasta. Tapahtumapaikka ja seikkailu eroavat kuitenkin niin paljon toisistaan että vaikutelmaa toistosta ei tule. Ensimmäisessä elokuvassa Bernard oli varovaisen ihastunut Biancaan, kakkososassa hän kerää rohkeutensa ja pääsee jo kosimaan. Myös Bernard ja Bianca Australiassa kuuluu klassikkosarjaan ja se on toteutettu aivan samalla laadulla kuin sitä edeltänyt Pieni merenneito tai sitä seurannut Kaunotar ja Hirviö. Miten niin jatko-osissa on jotain pahaa?

Yleinen mielipiteeni on, että jatko-osat ovat hyvä asia, jos niihin jaksetaan panostaa. Tosiasiahan on, että ei kukaan rupea animoimaan upeasti tai säveltämään muistettavaa musiikkia, jos vähemmällä vaivallakin voi tienata.

Seuraavaa jatko-osaa ei enää tuottanutkaan Walt Disney Animation Studios. 1980-luvun lopulla perustettiin Disneyn studiot Australiaan, Japaniin ja Ranskaan. Näillä studioilla tehtiin piirrossarjoja televisioon. Elokuvien tekeminen alkoi loogisesti Ankronikka tv-sarjaan pohjautuvalla elokuvalla, Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät joka valmistui vuonna 1990. Sitten siirryttiin tekemään jatkoa klassikkoelokuville, ensimmäisenä vuoroon pääsi Aladdinin tarina. Jafarin paluuta ei esitetty teatterissa, vaan se julkaistiin suoraan videolle vuonna 1994. Vuonna 1996 valmistui Aladdinin kolmasosa, Aladdin ja varkaiden kuningas. 1990-luvun aikana valmistui jatkoa myös saman vuosikymmenen klassikkoelokuville Kaunotar ja Hirviö, Pocahontas, Leijonakuningas ja Herkules. Nalle Puh elokuvien sarja aloitettiin vuonna 1997 ja uusin Puh-elokuva (tällä kertaa klassikko) valmistui viime vuonna.


Vuonna 2000 valmistui jatko-osa Pienelle merenneidolle, hieman yli kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Seuraavana vuonna valmistunut jatko-osa Kaunottarelle ja Kulkurille taas ottaakin jo yli neljänkymmenen vuoden harppauksen alkuperäisen elokuvan ja jatko-osan välillä. Vanhoja Disneyklassikkoja julkaistaan jatkuvasti uudelleen, joten vanhatkin elokuvat ovat katsojilla tuoreessa muistissa. Miksi siis tehdä jatkoa vain viime vuosina valmistuneille elokuville. Myös Peter Pan, Tuhkimo, 101 Dalmatialaista ja Viidakkokirja saivat jatko-osat. Vuonna 2002 valmistunut Peter Panin jatko Paluu mikä-mikä-maahan poikkeaa muista jatko-osista sillä että se pääsi ennen videolevitystä myös teattereihin. Samoin toimittiin seuraavana vuonna Viidakkokirja 2:sen kohdalla.

2000-luvun aikana jatko-osia tehtailtiin sekä uudemmille että vanhemmille Disney klassikoille kunnes DisneyToon Studioksi muuttunut Australian studio päätettiin lakkauttaa vuonna 2006. Japanin ja Ranskan studiot oli suljettu jo vuonna 2004. DisneyToon jatkaa kuitenkin edelleen toimintaansa, nyt Kaliforniassa. Studiolla ei kuitenkaan tehdä jatko-osia, vaan esimerkiksi spinoffeja. Esimerkiksi Helinä-keiju elokuvasarja on ToonDisneyn tuotantoa. Viimeinen jatko-osa klassikolle valmistui vuonna 2008 ja se oli Pienen merenneidon kolmas osa, Arielin tarina. Jatko-osat Dumbolle, Aristokateille, Pikku Kanaselle ja Riemukkaalle Robinsonin perheelle jäivät suunnitelmiksi.


Mutta Disney ei toki ole ainoa jatko-osia tuottanut studio. Don Bluthin ohjaama Fievel matkalla Amerikkaan vuodelta 1986 sai jatkoa vuonna 1991. Fievel matkalla villiin länteen kiersi teatterilevityksessä, seuraavat kaksi Fievelin seikkailua julkaistiin suoraan videolle. Myös Bluthin Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa, Maa aikojen alussa ja Kaikenkarvainen Charlie saivat jatkoa. Tuskin on tarpeellista edes mainita etteivät jatko-osat ole Bluthin teoksia. Sen sijaan Anastasian jatko-osan Bartok Suurenmoinen Bluth ohjasikin itse.

Vuonna 1994 valmistuneessa Richard Richin Joutsenprinsessassa riitti tarinaa useampaan elokuvaan. Rich toimi myös Joutsenprinsessa ja taikavuoren salaisuus ja Joutsenprinsessa ja lumottu valtakunta elokuvien ohjaajana. Balto-koirallekaan ei riittänyt ensimmäisen elokuvan sankariteot, vaan elokuvia tehtiin kaksi lisää. FernGully -Viimeinen sademetsä sai nimestään huolimatta jatko-osan. Tähän mennessä mainitut ovat olleet amerikkalaisia elokuvia, mutta jatkoa on saanut myös naapurin Pekka Töpöhäntä sekä tanskalainen Viidakkovekara Juuso. Ja ihan kotimaisen jatko-osan voi mennä katsomaan ensi jouluna, kun Niko 2 -lentäjäveljekset saa ensi-iltansa.


Tästä päästäänkin siirtymään piirroselokuvista cgi-animaatioihin ja tietysti Pixariin. Jo Pixarin kolmas, vuonna 1999 valmistunut elokuva oli jatko-osa, Toy Story 2. Se oli tarkoitus julkaista suoraan videolle, mutta levittäjä Disneyn kannustuksesta elokuva pääsi teatterikierrokselle. Seuraavaa jatko-osaa saatiinkin odottaa kymmenisen vuotta. Toy Story 3 sai ensi-iltansa 2010 ja sen ainakin piti olla lelujen elämän päätös. Huhuja neljännestä Toy Storysta on kuitenkin ollut ilmassa. Toy Storyn jälkeen Pixar julkaisi Autot 2:sen ja Monsterit Oy tulee jatkumaan ensi vuonna. Hirveän montaa jatko-osaa Pixar ei ole loppujen lopuksi tehnyt, kolmestatoista elokuvasta jatko-osia on ollut vain kolme.

DreamWorks on julkaissut tähän mennessä kahdeksantoista cgi-animaatiota. Näistä kuusi on jatko-osia ja yksi spinoff -elokuva. Shrekin on luvattu jäävän neljään osaan, Madagascar elokuvia on valmistunut jo kolme ja seuraavaksi luvassa on pingviini spinoff. Tulevina vuosina nähdään Kung Fu Panda 3 ja Näin koulutat lohikäärmeesi 2 ja 3. Kaikki DreamWorksin jatko-osat ovat olleet teatterilevityksessä.

Myös muut cgi-animaatioita tuottavat studiot ovat ottaneet tavaksi tehdä jatko-osia. Kesällä nähtiin jo neljäs Ice Age -elokuva ja Blue Sky studios jatkaa myös Rion tarinaa. Arthur poika seikkaili minimoiden kanssa kolmen elokuvan verran. Myös Tapaus Punahilkka, Karvakamut ja Happy Feet saivat jatkoa. Tulevaisuudessa nähdään miten jatkuu Poutapilviä ja lihapullakuuroja ja Puutarhatontut Gnomeo ja Julia saavat jatko-osan otsikolla Sherlock Gnomes.


Jatko-osat näyttävät tänä päivänä olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Onko yksittäinen elokuva vaarassa hukkua elokuvasarjojen joukkoon? Jatko-osia tuskin tehdään jos ensimmäinen elokuva ei tuota tarpeeksi rahaa, ovatko jatko-osattomat elokuvat siis epäonnistuneita eivätkä ansaitse jatkoa? Vai onko niissä tarina päinvastoin onnistuttu tiivistämään niin että jatkoa ei tarvita? Vuonna 2009 Suomessa teatterilevityksessä olleista elokuvista jatkoa eivät ole saaneet (vielä) esimerkiksi Discomadot, Bolt, Desperon taru, Mörön vastaan muukalaiset ja Coraline ja toinen todellisuus.

Tanskalaisten Discomatojen tuottajaksi on nimetty Discomadot niminen tuotantoyhtiö. Tässä tapauksessa onkin vaikea sanoa oliko matojen varalle kenties muitakin suunnitelmia kuin yksi elokuva. Disney ei ole vielä tehnyt jatko-osia cgi-animaatioilleen, joten Bolt on jäänyt luontevasti vaille jatkoa. Desperon tarun toinen ohjaaja Sam Fell on siirtynyt uuden tarinan pariin, ParaNorman sai juuri Suomen ensi-iltansa. Ja ParaNormanin studiohan muistetaan Coraline ja toinen todellisuus -elokuvasta. Näyttää siltä ettei kumpikaan näistä elokuvista ole tarvinnut jatkoa ja tekijöilläkin on ollut vielä muita tarinoita kerrottavana.

Jos leffa päättyi tosi hyvin, ei odota tarinan paranevan tai jos leffa oli huono, ei välitä jatkosta.
Möröt vastaan muukalaiset taas on saattanut hyvinkin jäädä suositumpien DreamWorks elokuvien jalkoihin ja jäädä tästä syystä jatko-osattomaksi. Sitä edeltänyt Kung Fu Panda ja sen jälkeen valmistunut Näin koulutat lohikäärmeesi nimittäin jatkuvat. DreamWorks on muuten jättänyt jatko-osattomiksi kaikki 1998-2003 valmistuneet piirroselokuvansa. Tämä johtunee siitä että studio keskittyi tästä eteenpäin cgi-animaatioihin ja vuonna 2004 valmistuikin jo ensimmäinen jatko-osa Shrekille.

Ghiblillä on hyvä periaate, että jatko-osia ei tehdä, vaikka elokuva olisi ollut kuinka hyvä ja menestynyt.

Jatko-osattomuudesta voi tehdä myös tavaramerkin. Studio Ghibli ei tee jatko-osia. Tässä kohdin ei ainakaan tarvitse epäillä etteivätkö studion elokuvat olisi tarpeeksi menestyneitä. Tosin Hayao Miyazakin seuraavan elokuvan on huhuttu liittyvän Porco Rossoon. Ghibli saattaa siis kuitenkin olla tekemässä ensimmäistä jatko-osaelokuvaansa.


Elokuvan menestyminen ei siis riitä syyksi jatko-osan tekemiselle. Toisaalta se on myös jatko-osan edellytys, sillä eihän flopanneelle elokuvalle ole mitään järkeä tehdä jatkoa. Löytyisikö jatko-osien avain sittenkin ensimmäisen elokuvan tarinasta?

 
Usein leffojen jatko-osia tulee, jos ykkösosassa ei ollut rakkaustarinaa. Eli toisen elokuvan idea on saada päähenkilölle pari. Karhuveljeni Koda on tällainen, ja en pitänyt. Tässä on kuitenkin onnistunut mm. Ice Age 2 ja Kaikenkarvainen Charlie 2.


Ja jos ensimmäinen elokuva on ollut rakkaustarina, on pääparin jälkikasvu varsin houkutteleva aihe jatko-osaksi. Ja lapsethan ottavat tietysti pesäeron vanhempiinsa ja tekevät kaiken päinvastoin kun nämä. Draamaahan tästä ainakin saa.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta jatko-osasta:) 
Pieni merenneito taas on silkkaa rahastusta, tarina toisin päin, jee?

Tarinaa voidaan myös jatkaa lähes suoraan siitä mihin ensimmäinen elokuva jäi. Madacasgarin eläinjoukko lähti New Yorkista, kävi Afrikassa ja harhailee kolmannessa osassa jo Euroopassa. Fievel pääsi ensin Amerikkaan, mutta sepä ei riittänyt vaan hiiriperhe jatkoi matkustelua uudella mantereella. Toy Storyt kertoivat paitsi lelujen elämästä, myös Andy-pojasta joka ei viimeisessä osassa enää ollutkaan poika vaan kotoa muuttava, aikuistuva nuori mies.


Elokuvasarjana onnistunein on ehdottomasti Toy Storyt. Niiden tyyli pysyy samana, kolmonen on myös minun lempparini, ensimmäistä ja toista osaa en osaa sijoittaa niin selvästi. Niillä on myös selkeä aikajana, joka seuraa samalla Andyn kasvua ja kolmosessa ihastuin tapaan, jolla yhteinen matka päättyy. Eheä sarja!

Mutta jos eteenpäin ei pääse, voi palata taakse päin. Tai ainakin takaisin päin. Pixarin tuleva Monsterit Oy sijoittuu aikaan ennen Monsterit Oy:ta, mutta enemmän jatko-osia on sijoitettu alkuperäisen elokuvan sisälle, niin oudolta kuin se kuulostaakin.

Eniten minua risoo jatko-osat, jotka koitetaan sijoittaa ensimmäisen tarinan keskelle. Tarinaa jatkavat saattavat kestää loogisen tarkastelun, mutta keskeltä.. Topi ja Tessu 2 oli niin irrallinen söpistelyelokuva, etten oikein tiedä mitä siitä ajattelisin.

Esimerkiksi alkuperäisessä elokuvassa nopeasti aikuiseksi kasvaneen hahmon lapsuutta on helppo tarkastella lähemmin jatko-osassa. Mutta entä ajatus kertoa ensimmäisen elokuvan tarina uudelleen, toisesta näkökulmasta? Tähän ideaan ovat tarttuneet jo Leijonakuninkaassa shown lähes varastaneet Timon ja Pumba.

Kolmas leijonakuningas on mahtava muuten, mutta inhoan sitä, miten siihenkin koitetaan tunkea hieno opetus. Se olisi muuten mahtava timon ja pumba- hurvittelu, mutta ei..

Jatko-osan voi siis tehdä täysin huolimatta siitä miten ensimmäinen elokuva päättyy. Jatko-osan ei tarvitse olla edes nimensä mukaisesti jatkoa. Olisiko se sitten suomeksi ennakkoa tai välikköä... Englanniksi termit ovat prequel ja midquel. 


(Vastaus kysymykseen huonoimmasta elokuvasarjasta:)
Maa aikojen alussa. Ensimmäinen elokuva oli kaunis, koskettava ja upea. Mutta sitten.. Ainoa asia mitä voin tähänkin sanoa; MIKSI SE EI LOPU?!

Kuinka kauan jatkoa sitten voidaan tehdä? Pakkohan tarinan on joskus loppua. Vai onko? Maa aikojen alussa sarjaan on tehty kolmetoista elokuvaa. Eikä mennyt muuten edes kahtakymmentä vuotta. Elokuviahan olisi hyvin voinut ehtiä tehdä tässä ajassa enemmänkin. Pókemon elokuvia on sentään tehty neljässätoista vuodessa viisitoista.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta elokuvasarjasta:)
Pokémon: muutama ekaa leffaa menee mutta loput ovat sitten surkeita kuten itse sarjakin on mennyt surkeammaksi 10 vuoden aikana. Voisi se sarjakin jo loppua niin loppuisi myös leffatkin. 

Kun jatko-osat tänä päivänä ovat varsin tavallisia, on ilmeisesti myös aika tavallista sopia useamman elokuvan sarjasta jo ennen ensimmäisenkään elokuvan valmistumista. Tämä antaa mahtavat puitteet kehittää paitsi yhden elokuvan mittainen draaman kaari myös elokuvasta toiseen kestävä ja kasvava tarina.

Vuosina 2006-2010 valmistuneet Arthur ja mimimoit -elokuvat perustuvat ohjaajansa Luc Bessonin omiin kirjoihin ja voisi ainakin olettaa että näillä edellytyksillä jo ensimmäistä elokuvaa tehdessään Bessonilla on ollut mielessä myös jatko-osat. Sarjan osat 2 ja 3 tehtiinkin yhtä aikaa ja viimeinen osa jatkuu suoraan siitä mihin kakkososa päättyi.


Yleisesti ottaen jatko-osat eivät ole kovin hyviä, ellei niiden tekeminen ole etukäteen suunniteltua.


Sitten varsinaisen kyselyn tuloksia.

Elokuvien jatko-osat...
Ääniä yhteensä 150. (Mahdollisuus valita useita vaihtoehtoja.)

ovat yleensä laaduttomia 76 (50%)
ovat vanhoilla ideoilla rahastusta 64 (42%)
pilaavat alkuperäisen tarinan 49 (32%)
voivat olla ensimmäistä elokuvaa parempia 38 (25%)
syventävät tarinaa ja hahmoja 35 (23%)
viihdyttävät siinä missä muutkin elokuvat 34 (22%)
ovat merkki menestyksestä 32 (21%)
ovat nykyään parempia kuin ennen 29 (19%)
eivät kuulu elokuvateattereihin 21 (14%)
eivät ole vakavasti otettavia elokuvia 19 (12%)
ovat aliarvostettuja 19 (12%)
eivät ole kiinnostavia 16 (10%)

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta jatko-osasta:) 
Pieni merenneito 2 ja pocahontas 2 ovat myös kamalia. Varsinkin jos katsoo heti ykkösleffan jälkeen kakkosen, muutoksen laadussa huomaa heti.

Puolet vastaajista piti jatko-osien laatua heikkona. Yleinen käsitys onkin että jatko-osat tehdään alkuperäiseen elokuvaan nähden halvalla ja nopeasti. 1990-luvun suoraan videolle -jatko-osien suhteen tämä ainakin pitää paikkansa. Nykyään jatko-osan esittäminen elokuvateatterissa taas on normaali käytäntö ja laatu on jo jatkuvan teknisen kehityksenkin takia mahdollisesti vain parantunut. Kyselyn väite jonka mukaan jatko-osat eivät kuulu elokuvateattereihin sai kuitenkin kannatusta 21 äänen verran.

Toiseksi eniten kannatusta sai ajatus jatko-osien olevan vanhoilla ideoilla rahastusta. Näin vastasi 64 äänestäjää.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta jatko-osasta:) 
Ne jatko-osat joiden pääosissa on/ovat ensimmäisen leffan päähenkilöiden lapsi/lapset joka/jotkat oppii/oppivat saman, mitä tämän/näiden vanhemmat oppivat jo ekassa leffassa.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta jatko-osasta:)
Heti ensimmäisenä sanon, että en edes ala luottelemaan kaikkia huonoja Disneyn jatko-osia. Kaikille on jo päivänselvää kuinka luokatonta rahastusta ne ovat.

Jatko-osaa ei tietystikään voi täysin irtosanoa alkuperäisestä elokuvasta. Eihän kyseessä olisi jatko-osa, jos mukana ei olisi samoja hahmoja. Mutta hyvässä jatko-osassa hahmot kehittyvät, heidän tarinaansa syvennetään ja he joutuvat aivan uusiin tapahtumiin. Mutta jos ensimmäisen elokuvan maailmasta poiketaan liiaksi ja varsinkin jos sen arvot ja opetukset hylätään, ei lopputulos ole hyvä silloinkaan.

Tarinan pitää olla omanlaisensa; sillä pitää olla oma juonensa muttei kuitenkaan saa täysin hylätä ensimmäisen tarinaa kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Sen pitää pysyä jalona ykköselle, joka toi alunperin kunniaa (ja rahaa) ja potkua luoda jatkoa, kuitenkin ilman, että toistaisi sitä.

(Vastauksia kysymyseen huonoimmasta jatko-osasta:)

Secret of NIMH 2 joka pilasi aiemman osan hahmot, tarinan, tunnelman..ihan kaiken!

Balto 2. Pilaa niin totaalisesti ensimmäisen leffan tunnelman surkealla juonella, sekavuudella, huonoilla ääninäyttelijöillä (ainakin suomalaisversiossa) ja ennen kaikkea myös laaduttomalla piirrosjäljellä. Ensimmäinen elokuva Baltosta on todella upea, koskettava ja kaunis. Siinä Balto on vaatimaton, rohkea ja urhea. Kakkosessa sen sijaan erittäin ärsyttävä ja omahyväinen.

Notre Damen kellonsoittaja 2. Tehtiin varmasti sen takia että Quasi sai naisen. Plus se Quasimodo ihastuu siihen muijaan koska se on kaunis. Siis mitä VATTUA?

Kaikista karmein on Pocahontas 2. Pocahontas ja John Smith kuuluu yhteen. 

Väite siitä että jatko-osat pilaavat alkuperäisen tarinan saikin kannatusta 49:ltä äänestäjältä. Etenkin Disneyn Pocahontas 2 on monille isku vasten kasvoja. "Olen aina sinun" vannoo Pocahontas John Smithille ja katsoja saa pidätellä kyyneleitä kun rakastavaiset joutuvat elokuvan lopussa eroon toisistaan. Niin kaunista, niin liikuttavaa. Ikuista rakkautta. Sitten Disneyltä kerrotaan ihan elokuvan muodossa että eihän se Pocan ja Johnin juttu sitten ollutkaan ikuista. Moni pettyy rakkauteen oikeassa elämässä, mutta olisi luullut että edes Disneyyn voi tässä asiassa luottaa.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta jatko-osasta) 
Henkilökohtaisella tasolla mua riipii ja raastaa edelleen Pocahontas 2, jossa sabotoidaan ykköselokuva täysin. Ikuiset traumat.

Myös neutraali suhtautuminen jatko-osiin on mahdollista.

Usein kuulee, että jatko-osat pilaavat alkuperäisen elokuvan. En itse lähde allekirjoittamaan tätä, sillä olen aina osannut ajatella jatko-osat omina yritelminään. Ne eivät pääse pilaamaan olemassaolollaan ainakaan omaa katselukokemustani ensimmäisestä elokuvasta.

32 vastaajaa suostui myöntämään että jatko-osat voivat olla jopa alkuperäistä elokuvaa parempia. Tästä väitteestä moni antaa todisteeksi Pixarin Toy Story -sarjan kolmannen osan.

(Vastaus kysymykseen parhaasta jatko-osasta:) 
Toy Story 3. 2 on suht. kehno mutta kolmas osa on sarjan paras.

(Vastaus kysymykseen parhaasta jatko-osasta:) 
Bernard ja Bianca Australissa on ehdottomasti paras jatko-osa, sillä se on huomattavasti parempi kuin sarjan ensimmäinen elokuva. Toy Story 3 oli myös piristävä yllätys, sillä sekin on mielestäni melkein ensimmäistä Toy Storya parempi, tai ainakin ihan samaa tasoa.

(Vastaus kysymykseen parhaasta jatko-osasta:)
Kunfu Panda 2: hieno tarinnan kerronta, erinomainen pahis ja meno on jopa parempaa kuin ykkösessä. Lisäksi Hurja Viisikko pääsi isompaan roolin tässä, vaikka enemmän olisi saannut olla esillä.

35 vastaajaa oli sitä mieltä että jatko-osa voi onnistua syventämään ensimmäisessä elokuvassa alkanutta tarinaa ja siinä nähtyjä hahmoja.

(Vastauksia kysymykseen parhaasta jatko-osasta:)
  
Ehdottomasti Lilo & Stitch 2. Tarina jatkoi siitä mihin ensimmäinen jäi mutta ei kuitenkaan toistanut tarinaa vaan kulki omalla tarinallaan ja syvensi vähän lisää Stitchin syntymätarinaa.

Pieni Merenneito 3. Tämä elokuva selittää mukavasti sen, miksi Arielin isä niin vihaa ihmisiä.

Paras jatko-osa omasta mielestäni on Viidakkovekara Juuso 2- Elokuvasankarina. Vaikka se ei suinkaan ole animaatio- ja piirroslaadultaan yhtä hyvä kuin ensimmäinen elokuva, jokin siinä kiehtoo. Se jatkaa tarinaa siitä mihin jäätiin (ja itseasiassa minusta on vaan ihan hyvä, että Juuso ja Riitta lopulta saavat toisensa, koska ensimmäisen loppu pisti vain itkettämään), hahmoihin syvennytään enemmän samalla kun uusia hauskoja hahmoja lisätään.

(Vastauksia kysymykseen parhaasta elokuvasarjasta:)

Pidän myös paljon Viidakkovekara Juuso- leffoista, hahmojen kasvaessa myös tarina tuli syvemmäksi.

Aladdin. Tosin Jafarin paluu on huonosti animoitu (näin kauniisti sanottuna) mutta tykkäsin että Jago sai siina paljon hahmokehitystä. 

(Vastaus kysymykseen parhaasta jatko-osasta:)
Bambi 2. Alkupeäisessä leffassa Bambin isä tuntui hyvin julmalta hahmolta, ja oli hienoa miten jatko-osa keskittyi heidän suhteensensa.

Lähes samoihin kannatuslukemiin edellisen ajatuksen kanssa pääsivät myös väitteet siitä että jatko-osat viihdyttävät siinä missä muutkin elokuvat (34 ääntä) ja että jatko-osat ovat merkki menestyksestä (32 ääntä). Kauas ei jäänyt myöskään toteamus että jatko-osat olisivat nykyään parempia kuin ennen (29 ääntä).

Mielenkiintoista kyllä väite siitä että jatko-osat olisivat aliarvostettuja ja että jatko-osat eivät ole vakavasti otettavia elokuvia saivat yhtä paljon kannatusta (19 ääntä).

Vähiten myötämielisiä äänestäjiä (16) löytyi väitteelle että jatko-osat eivät olisi kiinnostavia. Elokuvan kiinnostavuus ei siis riipu siitä onko kyseessä jatko-osa vai ei, aihe ratkaisee.

(Vastaus kysymykseen huonoimmasta elokuvasarjasta:) 
En oikein ole Dreamworks-elokuvien ystävä Shrekkejä lukuunottamatta, siltä puolelta löytäisin ehkä helpoiten huonoimman elokuvasarjan, jos niitä olisin katsonut. Esim. Ice Age-sarjasta, Madagascar-elokuvista saati Kung Fu-pandoista en voi sanoa mitään, sillä en ole halunnut katsoa ensimmäistäkään sarjan elokuvista.

Paras jatko-osa
Kung-Fu Panda 2
Shrek 2
Bambi 2
Toy Story 2 ja 3
Leijonakuningas 2 ja 3
Pieni Merenneito 3
Fantasia 2000
Fievel matkalla villiin länteen
Bernard ja Bianca Australiassa
Pekka Töpöhäntä Amerikassa
Viidakkovekara Juuso elokuvasankarina
Saku Sammakko ja salainen disketti

Huonoin jatko-osa
Pocahontas 2
Pieni merenneito 2
Kaunotar ja Kulkuri 2
Bambi 2
Atlantis 2
Balto 2
Secret of NIMH 2
Notre Damen kellonsoittaja 2
Karhuveljeni Koda 2
Joutsenprinsessa 2 ja 3
Leijonakuningas 2 ja 3
Shrek 3 ja 4
Jafarin paluu
vanhojen klassikoiden jatko-osat

Paras elokuvasarja
Toy Story
Shrek
Asterix
Aladdin
Ice Age
Lilo & Stitch

Huonoin elokuvasarja
Ice Age
Shrek
Balto
Autot
Tuhkimo
Pieni merenneito
Madagascar 
Karvakamut
Alvin ja pikkuoravat
Maa aikojen alussa

Mille elokuvalle olisi pitänyt tehdä jatko-osa?
Muumipeikko ja pyrstötähti
Painajainen ennen joulua
Miekka kivessä
Aristokatit
Oliver ja kumppanit
Rottatouille
Ihmeperhe
Ötökän elämää
Kaunotar ja Hirviö
Kaksin karkuteillä
Aarreplaneetta
Tarzan Legenda suojelijoista
Disney välitunti Tehtävä pelastakaa kesäloma
9

(Vastauksia kysymykseen mille elokuvalle olisi pitänyt tehdä jatko-osa:)

Jatko-osan voisi kyllä periaatteessa tehdä melkein kaikille elokuville, jos ne vain tehtäisiin kunnolla..

Miekka kivessä. Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien tarina olisi ollut kiva disneyn kertomana.

Miekka kivessa. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten Arttu ja Merlin hoitivat sitä Englannin kuningaskuntaa. Arisokatit. Olisi kivaa tietää mitä Edgarille kävi.

Tarzanille voisi ihan hyvin kehitellä "oikean kakkososan",missä Tarzanilla ja Janella voisi olla lapsi,joka vartuttuaan haluaa tavata muita ihmisiä,löytää kumppanin ja päästä sivistyksen pariin. 

Mielestäni 9 ansaitsisi jatko-osan (HYVÄN sellaisen). Se on yksi lempielokuviani ikinä ja itseasiassa lopetus antoi sellaisen käsityksen, ettei tarina pääty siihen. Videopeliä kuulemma suunniteltiin, mutta sen työstö lopetettiin jostain syystä ja nyt on huhuttu sen sijaan jatko-osasta. Joten, sitä odotellessa.

Legenda suojelijoista saisi puolestani saada vielä jatkoa, koska elokuvaan oli tungettu yhteen kolme kirjaa = ihan hirveästi jäi kaikkea pois. Ja koska kirjoja vielä on lisääkin, niin tarinaa voitaisiin ihan hyvin jatkaa.

Toisaalta olen iloinen, ettei Studio Ghibli tee jatko-osia (lyhyttä ”Mei and the Kittenbus”-animaatiota lukuunottamatta, jonka haluaisin kovasti nähdä!), mutta toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä tulevaisuuden tapahtumia esim. Kikin lähettipalvelulle. Mutta ehkäpä on parempi, että Ghibli antaa katsojien keksiä itse elokuvien jälkeiset jatkotapahtumat. 

Ja mielenkiintoista ois myös nähdä Kaunotar ja Hirviö jatko-osa, jossa hahmot yrittävät parantua lumouksen aiheuttamista psykologisista traumoista, mutta se ei taida olla ihan Disney-kamaa.


 Suurkiitokset kaikille kyselyyn osallistuneille!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...